Kaikkea sitä ihminen näkee, kun vanhaksi elää. Ylimielinen ja haluton SaiPa on nimittäin aika harvinaista nähtävää. Toista kertaa ei kyllä tarvitsisikaan tällä kaudella nähdä.
Alkuun näytti vielä ihan siedettävältä, mutta turhan hienoa yritettiin heti. Ja samoin näkyi sitä tuttua SaiPaa, jossa vastustajan maalivahdista tehdään sankaria. Torjuntoja kyllä tuli ja kiekko pyörii ja pyörii maalin edessä, mutta oikeasti ei olla lähelläkään. Vastustaja taas näytti miten homma oikeasti tehdään. Vaarallisia paikkoja oli SaiPan maalilla toiseen mokomaan maaleja. Ja siellä Bluesin maalillakin vaikka paljon oltiin, niin harvoin siellä oli yhdistelmää, jossa kiekon lisäksi olisi ollut SaiPan mies ja vielä jalat maassa ja maila vapaana. Eli katsomo kyllä sai huokailla, että kun ei taaskaan pompi, mutta oikeasti se kunnollinen yrittäminen loisti poissaolollaan.
SaiPa saisi myös keskittyä harjoittelemaan laukaisuja suoraan syötöstä. Monta kertaa olisi ollut hyviäkin paikkoja, jos olisi pystytty laukomaan suoraan, eikä kiekkoa olisi jouduttu alkaa ottamaan haltuun. Toinen surkeus olivat ne oman pään virheet. Niitä tuli taas reippaasti. ensimmäisessä erässä selvittiin tuurilla, mutta ei siitä nyt vain voi loputtomasti selvitä, jos omassa päässä menetetään kiekko vastustajalle, jolla on heti hyvä syöttölinja hyvään paikkaan. Ei näin. Aloitukset olivat sitten toinen murheenkryyni. Koho taisi voittaa muutaman, voittikohan kukaan muu?
Kun tähän kaikkeen sitten lisätään se, että maalivahdilla ei kulkenut, niin näinhän tässä kävi. Kaikkia maaleja en kovinkaan hyvin nähnyt, joten en tiedä olivatko muut kuin 1-2 maali Ullbergin maaleja. Siinä tuli jo toisen kerran peräkkäin samanlaisessa tilanteessa selvä virhe. Pelicansia vastaan jäätyi, eikä mennyt vastaan, nyt meni, mutta sössi muuten. No, Ullbergin kunniaksi on sanottava huonosta illasta huolimatta, että taisi olla ainoa, joka ei antanut periksi, vaan vielä lopun 5-3 alivoimallakin viitsi sentään yrittää. Toivottavasti poika tästä löylytyksestä kuitenkin sisuuntuu eikä masennu. Vaikka Nieminen onkin hienosti aloittanut, niin sellainen tunne on tästäkin, että kauden mittaan Ullbergin tarvitsisi vielä se ykkösvahdin paikka ottaa, jos SaiPa aikoo menestyä.
Jotain hyvääkin. Vaikka Saipan pelinumeroiden fontti onkin se sama surkeus kuin ennenkin ja äijiä on vaikea toisistaan erottaa, niin tämä uusi nimihirviö vaikutti olevan mies paikallaan. Samoin joka kerta kun Vauhkosen huomasin, oli tekemässä oikeita asioita (saattoi sitten toki koomailla muun ajan.) Pullikaan ei ollut huono. Näistä kavereista voi tällä kaudella olla vielä paljon iloa.
Itse tappio ei sinänsä edes ota päähän, mutta tässähän alkaa melkein ymmärtää, miksi isojen seurojen faneja ketuttaa omiensa löysäilyt niin paljon. Vaikka nytkin paremmalle hävittiin, niin olisihan sitä voinut hävitä vähän paremmalla asenteella. Tuollaisella asenteella ei ansaita kuin saada pitkin korvia ja niinhän tässä kävikin. Nyt sitten nähdään, saadaanko peli-ilme takaisin paremmaksi seuraavaan peliin.