SaiPan peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 261 568
  • 904

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei saanut joukkue ihan samanlaista tekemisen meininkiä tänään aikaiseksi kuin tuossa edellisessä ottelussa. Wiikman torjui kelpo matsin ja tarjosi joukkueelle mahdollisuutta taistella pisteistä, mutta nolla maalia harvemmin riittää. Kylmänviileää maalintekijää tuo homma kyllä kaipaa ja tuntui kaipaavan kyllä Giliatiakin.

Pukka ei tunnu ansaitsevan enää pelipaikkaa kokoonpanosta! Mikä hitto tuota Salcidoakin vaivasi, kun puolet pelistä oli aivan pihalla. Myös Jekimovs ja Koho olivat ihan kuutamolla tänään ja Koho näistä herroista on ollut sitä jo pidemmän aikaa. Turhaa tästä nyt masentumaan on ruveta, sillä peli itsessään oli kuitenkin hyvin tasainen. Toisessa erässä oli SaiPalla ne paikat mitkä olisi pitänyt käyttää hyväksi! No jospa sieltä nyt olisi tulossa edes yksi vahvistus. Jotenkin jäi vaisuksi SaiPan esitys tänään syystä tai toisesta, mutta uutta matoa koukkuun ja tukena ollaan.

Toivelistalla olisi edelleen kuitenkin se maalintekijä ja Giliatin pikainen paraneminen tietysti.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Trendi on näköjään voitto joka kolmessa-viidessä pelissä ja siihen väliin maalittomien pelien putki. Kai se 0 maalia kertoo aika hyvin senkin, että SaiPan peliä osataan jo lukea ja sen vahvuudet minimoidaan. Ts. ohjaatan suoraviivainen hyökkäyspeli kulmiin. Tämä on ollut näkyvissä jo aika monessa pelissä. Kai sitä pitää vielä olla tyytyväinen, että ollaan PO viivan yllä, kun sen alapuolella ollaan oltu tässä vaiheessa kautta niin monta kertaa edellsikausina. Pelicans tosin tulee kovaa takaa.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Jalka liikkui, ajatus ei. Toisessa erässä oli hyväkin pätkä, mutta melkoista höntsyä noin muuten. Koskiseen yritettiin kovasti tehdä reikiä. Ei siinä, iso mieshän se on, mutta voisi sitä ajatusta vähän olla, eikä vain pistää silmiä kiinni ja sutia sinne päin.

Wiikman ei ollut huono ja häneen ei todellakaan hävitty, mutta kyllähän hän valitettavasti tuo pahasti mieleen Myllyniemen. Muutama näyttävä torjunta, sähinää ja vauhdikasta meininkiä, mutta heti jäässä, jos kiekko eksyy lähellekään vastustajaa ja sähellyksen määrä on enemmän kuin riittävä.
 

Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä kun jatkuvasti haukutaan Pukkaa, niin mielestäni herra Salcido ei ole mielestäni nykyään sen kummoisempi puolustaja. Meinasin joskus joulukuussa (tämä ei ole jälkiviisautta) ilmaista mielipiteeni Salcidon otteista, mutta ajattelin että kyllä se siitä paranee. Mutta ei. Onhan se niinkin, että kun jonkun ottaa silmätikuksi, niin tulee liiankin tarkasti seurattua kyseistä pelaajaa (kuten täällä Pukkaa) eikä huomaa muiden pakkien virheitä samalla tavalla. Poppariosastolle kuitenkin joutaisi herra nro 33 vähäksi aikaa, vittuilkaa vaan. Täällä tuo mainitsemani "syntipukka" tuntuu olevan puolijumalan asemassa, joten olen varmaan sitten yksin mielipiteeni kanssa. Täällä kun ollaan jaettu niitä "lampaita" niin minun lampaani menee kyllä Salcidolle. Mielestäni hän on aina ollutkin hieman lampaan näköinen.... Tietysti toivon että miehen otteet palaavat sille tasolle mihin hän parhaimmillaan pystyy. Missäs muuten "kaiteen" tuki oli tänään? Ei paljon kuulunut ainakaan kolmannessa erässä kun sitä kuuluisaa tukea olisi tarvittu. Taisi jäädä KalPan kookkaan kannattajajoukon kannustuksen jalkoihin, kun ei kuulunut mitään. Aina Tukena???
 
Viimeksi muokattu:

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Katsoin Wiikmanista vähän samaa, melkoista poukkoilua välillä. Ei kuitenkaan oikeastaan voinut maaleille tänään mitään, joten haukutaan kunnolla vasta sitten kun muu joukkue nostaa tasoaan roimasti.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Poppariosastolle kuitenkin joutaisi herra nro 33 vähäksi aikaa, vittuilkaa vaan. Täällä tuo mainitsemani "syntipukka" tuntuu olevan puolijumalan asemassa, joten olen varmaan sitten yksin mielipiteeni kanssa.

Poppariosastosta en nyt tiedä, mutta ei Salcido ole tällä kaudella palkkansa arvoinen ollut. Kaukana siitä, mitä itse ainakin odotin. Tänään minun silmääni puolustajista sattuivat Pukkaakin enemmän juuri Salcido ja Savilahti, jotka sähelsivät kyllä aika lahjakkaasti välillä. Savilahti tosin ehti välillä tekemään positiivisiakin asioita, mutta Salcido ei tainnut kertaakaan sattua silmään positiivisessa mielessä toisin kuin se Pukkakin, joka ainakin jossain alivoimassa tappoi todella tehokkaasti kalPan yritelmiä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Missäs muuten "kaiteen" tuki oli tänään? Ei paljon kuulunut ainakaan kolmannessa erässä kun sitä kuuluisaa tukea olisi tarvittu. Taisi jäädä KalPan kookkaan kannattajajoukon kannustuksen jalkoihin, kun ei kuulunut mitään. Aina Tukena???
Tervetuloa ensi kerralla lisäämään "kannustavaa massaa". Pienellä porukalla vedettiin loppuun asti sen minkä pienestä porukasta lähtee.

Kiitos kuitenkin palautteesta!
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
No ei Salcidokaan esittänyt mitään ihmeellistä, mutta eihän näistä herroista voi edes puhua samaan aikaan. Ei Salcidon kanssa tarvitse pelätä, että mihin helvettiin se sen kiekon tökkää. Salcidosta pitää tietysti antaakkin kritiikkiä, kun on ulkkarivahvistus, mutta tuo jamppa kuuluu niihin kuuteen pakkiin jotka pitää olla kentällä.
Pukka ei niihin kuulu. Otteet sen kun huononee. Ihan turha ruveta puolustelemaan Mikkoa. Mikon paikka ei ole pelaavassa kokoonpanossa.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Mie en hylkää SaiPaa koskaan, mutta pidän Mikko Pukan peluuttamista sen luokan silmään kusemisena, että alan tosissaan harkita hallille menemistä (tai siis poisjäämistä) silloin kun näen tämän puolustajan nimen pelipäivän kokoonpanossa. Tänään muun säheltämisen ohessa Pukka naulasi viimeisen naulan SaiPan arkkuun vapauttamalla liigan parhaan pelaajan läpiajoon 0-2 tilanteessa.

Nyt vituttaa.
 
Pulli, Backman ja Pukka olivat ainoat pakit, jotka pelasivat KalPaa vastaan omalla tasollaan. Valitettavasti Bruunin ja Savilahden avauspeli on nykyään Pukan kanssa samaa tasoa. Eihän siellä kohta kukaan saa helppoa avaussyöttöä omille. Salcidollakin kiekon toimitukset maalille ovat välillä samanlaisia kuin Pukalla... Pukalla on kyllä jokin hirveä tuska päällä tällä hetkellä. Mikään ei onnistu kiekollisessa pelissä... Ennen hasardeja ja koomailuja tuli paljon, nykyään jatkuvasti. Lisäksi muillakin tuntuu kiekko pomppivan ja hyökkäyksiin lähdöissä viisikon ajoitukset pielessä. Tuntuu kuin valmennuksella olisi eväät syöty. Jokin piristysruiske olisi saatava.. .
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Urholta tuli peli ihmeteltyä. Pukkahan se perinteisesti haukutaan, mutta jos eilisiä esityksiä vertaa niin ei juhlinut muukaan puolustus.
Savilahden mies teki ensimmäisen maalin, eikä se irtokiekon pitäminen viivan hyökkäyspuolella voi olla niin vaikeaa.
Myllyksen kommentteihin on helppo yhtyä-Bruun pelasi upporikasta ja rutiköyhää ja Salcidolta todella heikko peli.bruun-Salcido parin aikana etenkin kolmannessa erässä meinasi Salminen päästä muutamaan otteeseen karkuun.
Sen 3-0 maalin näin niin, että hyökkääjä ei saanut pukan jättämää kiekkoa haltuun. Hidastus ei ylettänyt sinne asti, joten väittämään en ala.
Wiikman oli hyvä.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
...
Sen 3-0 maalin näin niin, että hyökkääjä ei saanut pukan jättämää kiekkoa haltuun. Hidastus ei ylettänyt sinne asti, joten väittämään en ala.
Wiikman oli hyvä.

Pukka heitti siinä tilanteessa aivan sokkosyötön taaksepäin viivalle, jossa kukaan ei sitä saanut omista haltuun.

Omaan silmään tuo Wiikmanin peli ei oikein satu. Pomputti monesti kiekkoa. Kaksi ekaa oli sylkykiekoista tehtyjä, mutta tietysti omat pakit pitäisi olla ensimmäisenä siivoammassa ne kiekot veks.

Kyllä nyt oikeasti koetellaan. Peli on hirveätä väkisin vääntämistä ja se tuntuu olevan vastustajan pakille helppoa. Antaa poikien laukoa sieltä siniviivalta ja vastustajan mokke saa pelissä sen 50 torjuntaa pysyen näin lämpimänä.

Ylivoimassa oli paranemisen merkkejä, mutta eipä siellä eilen ollut montaa jäähyäkään. Tuomarit antoivat pelata suht kovaa peliä, mikä ainakin omasta mielestä oli parempi, kuin joka hipaisusta viheltäminen.

Peli on nyt jotenkin "jumissa", enkä usko sen siitä muuttuvan vaikka sinne tulisi apuja muualta. Huippukätistä pakkiahan tuo kaipaisi, mutta markkinat ovat kuivia ja muutkin hakevat pelaajia. Edelleen hakisin herra numero #41 tuolta Röglestä tänne surffailemaan.
Tosin nakuttaa sielä piste per peli tahtia, niin epäilen sorvaavan jatkopahvin loppukaudeksi sinne.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Hyvää pelissä oli SaiPan karvaus varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Myös omalta alueelta päästiin suht asiallisesti pois. Miinukset tuleekin sitten hyökkäysalueen kulmissa pyörimisestä ja nallipyssymäisestä viimeistelystä. Ei päästy oikein vetopaikoille. Flinckin ketju oli paras. Mielestäni Flinck ollut yksi SaiPan parhaista pelaajista tammikuussa, näyttäisi ottanee aloituksissakin ihan eri asenteen tämän vuoden puolella. Koho-Mankinen kaksikolle tarjoaisin seuraavat popparit katsomosta, jos ei jo torstaina niin viimeistään kun Ilves tulee vierailulle.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Täällä kun tuota Salcidoa haukutaan, niin mitä te kyseiseltä herralta oikein odotatte?

Tämän hetkiset tilastot näyttävät 24 peliä ja 4+11 ja tehotilasto +9 kun esim. kehuttu Backman -9. Eiväthän ne tilastot kaikkea kerro, mutta Salcido pelailee sellaisen 30 tehopisteen tahdissa ja se on puolustajalle kuitenkin aika kova lukema. Ja jos tehotilasto on SaiPan paras yhdessä Ville Kohon kanssa, niin kai siellä jotain oikeita asioita kentällä tapahtuu?

Huonoja pelejä sattuu kaikille, mutta kyllä Salcido on yksi SaiPan luotettavimmista pelaajista illasta toiseen.
 

Samppakanki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lauantain Ilves peli on minun mielestä se kuuluisa _PAKKO_ voitto. Sen pitäs mennä ihan rutiinilla 4-1. Jos siinä on suuria vaikeuksia ja jos vaikka tulee turpaan tuota nykyistä ilveslaumaa vastaan, lupaa se todella huono loppukaudeksi. Ne muistot, ne muistot... No, lauantaina kuitenkin hallille, katsotaan sitten tullaanko jatkossa sen pelin jälkeen.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Aamun Etelä-Saimaassa oli, että Salcido ei ole toipunut viimeisen loukkaantumisen jälkeen kokonaan, saa koko ajan hoitoja, siinä varmaan yksi syy tuohon jonkinlaiseen vaisuuteen.

Yksi asia minua häiritsee tuossa SaiPan pelaamisessa, sinne maalille ei mennä, kierrellään vain kauempana, tulee taas mieleen se Veckströmin Kenin tokaisu, " pelin jälkeen katotaan peilistä, että ei vain tullut jälkiä naamaan, menee muuten naislykky".

Sitten kysymys: Kumpi on parempi, kiekollisesti epävarma Pukka vai tällähetkellä vielä kasvosuojuksen kanssa pelaava ja senvuoksi hiukan epävarma Taipalus?
Minä luottaisin Taipalukseen.

Uskoisin, että jokainen joukkueessa tietää, mitä voittamiseen tarvitaan, nyt vaan ei tehdä niitä asioita mitä pitäisi.
Seuraavan kauden joukkuetta kasattaessa kannattaakin valmennuksen ja Tuomenoksan miettiä ketä vaihdetaan uusiin.
 

koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Poppariosastosta en nyt tiedä, mutta ei Salcido ole tällä kaudella palkkansa arvoinen ollut. Kaukana siitä, mitä itse ainakin odotin. Tänään minun silmääni puolustajista sattuivat Pukkaakin enemmän juuri Salcido ja Savilahti, jotka sähelsivät kyllä aika lahjakkaasti välillä. Savilahti tosin ehti välillä tekemään positiivisiakin asioita, mutta Salcido ei tainnut kertaakaan sattua silmään positiivisessa mielessä toisin kuin se Pukkakin, joka ainakin jossain alivoimassa tappoi todella tehokkaasti kalPan yritelmiä.

Pukka sähläsi jonkinverran, mutta mielestäni oli Backmanin ja Pullin kanssa parhaat pakit (=vähiten sähläävät). Pukan suurimmat sählingit tulivat tuon alivoiman jälkeen, kun äijä on ekana pelannu puoltoista minsaa alivoimaa putkeen ja kohta takas jäällä. Vähän huilia niin ei ehkä ois sählännyt. Ja Pukkahan syötti sai syöttöjä omilleen enemmän kuin mitä antoi harhasyöttöjä. Yhtään pitkääkiekkoa ei tainnut tällä kertaa lyödä. Toki se 0-3 maali osittain Pukan piikkiin, mutta se ei taas ratkaissut matsia. Mielestäni näki selvästi että se 0-2 maali katkaisi selkärangan.

Savilahtea ja Salcidoa enemmän mua pisti Bruunin peli silmään negatiivisesti. Jos ei Pukka jatka täällä, niin toivottasti ei Bruunkaan. Kun ei ole aitoa kilpailua pelipaikoista (= ns. kiintiöpaikat tietyillä pakeilla) niin pelaajan ei aina tarvitse parasta esittää.

Jotain kaivattaisiin nyt, muutakin kuin sitä kiekollista pakkia ja synnynnäistä maalintekijää hyökkäykseen. Ja Wiikman ei ainakaan tän pelin perusteella vakuuttanut, vaikkei maaleja suoraan voi hänen syyksi laittaa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Yksittäisillä puolustajilla on ollut ongelmia, mutta onneksi on Taipalus ja Riikola käytettävissä. Pukka varmaan siirtyy poppariosastolle, ja ehkä Backman-Savilahti parivaljakko pitäisi hajottaa, kovasti ovat keränneet miinuksia viime aikoina.

Mutta kuten jotkut muutkin ovat kirjottaneet, se varsinainen probleema taitaa olla SaiPan pelitavassa. Muut joukkueet ovat analysoineet syksyn ottelut, ja tietävät nyt kuinka SaiPaa vastaan kannattaa pelata. SaiPan pelaajamateriaalilla ei kovin monimutkaisia kuvioita kannata edes yrittää, mutta jotain uudistusta Peksin pitäisi keksiä. Ja vahvistusta hyökkäyspäähän, kiitos!
 

ahal

Jäsen
Yksittäisillä puolustajilla on ollut ongelmia, mutta onneksi on Taipalus ja Riikola käytettävissä. Pukka varmaan siirtyy poppariosastolle, ja ehkä Backman-Savilahti parivaljakko pitäisi hajottaa, kovasti ovat keränneet miinuksia viime aikoina.

Mutta kuten jotkut muutkin ovat kirjottaneet, se varsinainen probleema taitaa olla SaiPan pelitavassa.
Ei jaksa illan IFK-ottelua ketjuun ennakoida, sillä sen verran selvältä tapaukselta tuntuu. Kotijoukkue vie. Pakkeja oli olevinaan joskus riittävästi, mutta korville lyö heti, kun kaksi on toipilaana, yksi puolikuntoinen ja yhdellä touhu hukassa.

Tirkkonen ei näköjään hevillä koostumuksia muuta, oli tulos mikä tahansa. Mutta ei niitä vaihtoehtojakaan lopulta montaa ole, Leivo taitaa olla ainoa vapaa hyökkääjä, eikä tässä vaiheessa vielä lähdetä kokeilemaan Rehusia ja Suutareita.

Näistä lähtökohdista omaa jännitystä on jo riittämiin, ja rikkana rokassa vielä kääntämätön kortti Toivonen. Ehkä valmennus tiedostaa myös illan mahkut ja peluuttaa lauantaina taas Wiikmania kuuden pisteen ottelussa. Toivoselta voi odottaa mitä vain, 5 minuutin peliajasta 0-peliin ja kaikkea siltä väliltä.
 

Samppakanki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minne on kadonnut alkukauden meno, tehot ja kaikki? Uskomatonta. Joka toinen peli jäädään nollille. Kyllä alkaa usko loppumaan ja vitutus nousemaan. Tää on meidän SaiPa...
 

Kalalokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan onni että viivan alla olevat joukkueet pelaavat melkein yhtä paskaa peliä kun SaiPa itse. Muutama kierros ainakin ollaan vielä 10 joukossa mutta jos sitä hyökkäyspään apua ei ole tulossa niin menee pahimmassa tapauksessa ne loputkin pl. Ilves ohi.

Vituttaa!
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Onkohan tän maapallon 6 miljardin ihmisen joukossa yhtään sellaista henkilöä, joka voisi kohtuurahalla tulla jeesaamaan tätä mein SaiPaa vaikka maalinteossa? Nimittäin jos ja kun Pelsut saa tosissaan koneensa käyntiin, niin se on sija 11. tälläkin kaudella. Mutta siis, onks tosiaan toi jengi ihan katkipoikki ja kuntohuippu rakennettuna syksyyn, kun muilla se on ajoitettu kevääseen?
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Vittu!

Aika nätisti saatu sössittyä tammikuussa kaikki päin persettä! Syöksykierre alkaa olla niin paha, että minä uskallan ensimmäisenä osoittaa syyttävällä sormella koutsia. Nyt on neppailtu samaa neitikiekkoa liian pitkään, jotkut pelaajat saavat pelata pelistä toiseen vaikka oikea paikka olisi katsomo ja kirsikkana kakussa tämä maalivahtijuttu.
Tuntuu siltä, että toimistollakin lasketaan vain vitullisia ruplakasoja ja unohdetaan joukkue, joka pelaa päin persettä.
Jossain vaiheessa puhuttiin myös vahvistuksista ja juoruissa niitä kuuluikin. Tuskin kuitenkaan sopimuksia sorvataan kuukauden alussa ja kerrotaan ne kuun lopulla. Kutina on, että ei siellä ketään ole tulossa. Tai sanotaan niin, että uskon siihen, että se vahvistus on varmasti samallainen puukäsi kuin tuo muukin joukkue.

Korpee kyllä tällä hetkellä niin vitusti, että parempi pitää loput mölyt mahassa, tai rapsahtaa bannia...
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Luojan kiitos Ässät hävisivät tänäänkin pelinsä ja näin ollen ero pysyy tuossa seisemässä pisteessä. Kauan ei kuitenkaan voida näin tehottomasti pelailla, sillä jos ei Ässät sieltä enää tule takaa niin Pelicans on kovassa iskussa. Nyt jos SaiPalla on nimiä papereissa uusien maalinsylkijöiden kanssa niin tiedotetta pihalle! Tässä on vielä kaikki mahdollisuudet loistavaan kauden päätökseen. Voi tietysti olla myös niin, että ketään ei ole tulossa ja silloin on kyllä paha paikka. Tulee niitä uusia pelaajia tai sitten ei niin on kuitenkin selvää, että tuohon maalintekoon olisi löydyttävä jostakin sitä tahtoa enemmän.

Flinck pelasi tänään hienon pelin ja ei tuo nyt muutenkaan mikään huono vieraspeli ollut, mutta maalintekoon olisi laitettava suolaa, suolaa, enemmän suolaa. Nyt 1-2 maaliahnetta pelaajaa kuivilta markkinoilta näyttämään muulle joukkueelle mallia! Myös Giliatin paluulle olisi tilausta selvääkin selvemmin.
 

Jäämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Borussia Dortmund, Sympatiat HIFK:lle
Tämänpäiväinen peli oli jälleen osoitus maalinteon heikkoudesta. Pelillisesti on yhä varsin kohtuullisen näköistä, mutta maalinteko on muodostunut suureksi vaikeudeksi. Se ero 11. sijaan on kuitenkin vielä 7 pistettä, mutta onko kauan? Ilves on pakko voittaa mahdollisimman suurella maalierolla, jotta olisi mahdollisuus saada näkyviin edes jäänteet alkukauden SaiPasta. Maalintekijää tuo joukkue tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan, joten toimisto voisi ilmoitella jotakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös