Aivan järkevästihän tuo maalivahtikuvio oli ajateltu, kun Salminen läksi vittuun, löytyi jumalan lahja Hutchinson suoraan NHL:stä tilalle. Piiroinen ollut myös ihan lupaava ja hyvä, joten käy järkeen että otetaan jumalan lahja Hutchinson ja sille kaveriksi jää Piiroinen, ja vemppajätkäksi osoittautuneelle Lindbergille ei ole käyttöä joten pois vain.
Se tuossa ehkä on mennyt metsään, että jos Hutchinsonin tiedettiin jo tuossa vaiheessa karkaavan pleijareiden aikana synnyttämään, niin olisiko ollut järkevää vuokrata Lindberg vain runkosarjan ajaksi pois ja ottaa jamppa kolmanneksi veskaksi pleijareiden ajaksi, eikä olla tilanteessa että on vain Piiroinen.
Mutta paperilla tuo kuvio oli ihan selkeä ja hyvä, teoriassa kaikki ihan viisaasti tehty. Käytäntö vaan tuli ja veti turpaan, niinku näissä teoriassa ja paperilla hyviltä vaikuttavissa jutuissa joskus käy. Hutchinson ei ollutkaan mikään jumalan lahja vaan ehkä semmonen perusveska, jonka taso heilahtelee aika tavalla, välillä oikein hyvä, välillä hyvin huono. Piiroinen on ollut pitkässä juoksussa parempi ja tasaisempi, ja kun Hutchinson oli kuitenkin lähdössä pois, oli hyvä idea yrittää sementoida pleijareihin lähtiessä Piiroiselle ykkösveskan tontti.
Paha kyllä, Piiroinen onkin nyt imenyt maaleja sitä tahtia että eihän tästä tule nyt yhtään vitun mitään. Oli syy sitten veskassa tai pelaajissa tai ihan kaikessa, niin nyt siellä on maalilla itseluottamuksensa menettänyt mätisäkki, ja se NHL-tason jumalan lahja on silti pidetty luukkua avaamassa jostain syystä, ehkä siksi että se koko ajan kattelee kelloa että tässä pitäisi Kanadaan lähteä kohta. Ja se vemppajätkä joka vuokrattiin Tapparaan, onkin tervehdyttyään osoittanut siellä olevansa näitä kahta SaiPan valitsemaa janaria parempi. Tuo kun olisi nyt ollut SaiPassa varaveskan varaveskana, voisi tilanne olla parempi, Hutchi saisi painua ihan rauhassa Kanadaan, Lindbergille voisi antaa torjuntavastuuta ja Piiroinen pääsisi availemaan luukkua ja parantelemaan tärinöitään.
Mutku ei. Nyt pitäisi voittaa kolme peliä putkeen, ekassa vissiin olisi vielä käytettävissä NHL:n jumalan lahja, jolla lentoliput jo rintataskussa polttelee, mutta olisiko sekään sitten parempi kuin tutiseva mätisäkki-Piiroinen? Minä kyllä Raipena kokeilisin, olisin kokeillut jo kakkospeliin. Jos tulee häviö, niin sittenpähän voi vaikka koko jengi lähteä Hutchinsonin vaimon tueksi synnyttämään. Jos tulee voitto, niin kiitos vain Hutchi, voit lähteä, ja katsotaan sitten miten SaiPan ainoa jäljelle jäävä maalivahti, eli juuri se tutiseva mätisäkki pärjää nelospelissä. Oletettavasti ei pärjää, mutta mistäs näitä tietää vaikka voitto tulisikin, ja sitten olisi vitospeli, ja siellä olisi Tepsinkin maalilla mahdollisesti jo tutisevia mätisäkkejä tarjolla.
Oskari Salminen varmaan katselee tätä meininkiä kotisohvallaan ja syö popcornia. Mikä lie olisi tilanne jos hän ei olisikaan lähtenyt pois, ei ois koskaan tullu Hutchia, Lindberg ois varmaan silti heivattu pois, ja nyt ois SaiPalla ainakin ollut pari maalivahtia joista kumpikaan ei ole lähdössä kesken pleijareiden Kanadaan. Tai sitten SaiPa olisi ajautunut valtavaan syöksykierteeseen jo runkosarjassa, ja kohta alkaisi karsinnat Jukureita vastaan. Tai sitten SaiPa olisi runkosarjan voittajana ja ylivoimaisena mestarisuosikkina 30 pelin voittoputken jälkeen odottelemassa ketkä näistä säälipleijareijengeistä pullahtaa jatkoon, ja kuka sieltä tulisi huonoimpana joukkueena ottamaan SaiPalta käkättimeen matkalla kohti auringonvarmaa mestaruutta.