SaiPan juniorit

  • 381 026
  • 950

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo juniorituotanto on jo valmiiksi niin heikkoa joten on harmi että niitä harvoja maajoukkuetason nuoria sitten vielä menetetään muualle.

Käsittämätöntä puuhasteluahan tuo SaiPan juniorityö on ollut jo monta vuotta. Vaikea ymmärtää, että miksi asialle ei tehdä mitään.

En tiedä KalPan junnujen maalivahtitilannetta mutta SaiPassa Ullberg on varmasti lähtökohtaisesti ykkösvahti joten Kiviahon peliaika olisi saattanut jäädä aika pieneksi joten hänen kannaltaan ymmärrettävä siirto.

Kiviaho ei vakuuttanut ainankaan allekirjoittanutta juurikaan missään näkemässäni pelissä, joten menetys ei sinänsä kirpaise hirveästi. Viime kaudella B-junioreissa pelannut Sami Holopainen sen sijaan vaikuttaa paljon lupaavammalta kaverilta: 1-divisioonan ylivoimaisesti paras torjuntaprosentti (95,52), päästettyjen maalien keskiarvo 1,40/peli, voittoprosentti 80,00% jne. Divari on divari, mutta vakuuttavasti hän torjui pelistä toiseen. Tällaisista pelaajista täytyy pitää kiinni.

Maalivahtituotanto on kunnossa (terävimpänä kärkenä Bernard, Üllberg & Holopainen), vaikka eivät täysin omia kasvatteja olisikaan, mutta pääasia että potentiaalisia veskareita tulee. Kenttäpelaajien puolella tilanne on erittäin huono, koska edes keskitason liigapelaajia ei meinaa tulla.
 

sergo91

Jäsen
Toisaalta taas löytyy Ullberg, Pulli, Piipponen, Mankinen ja 2xHämäläinen (Tiainen, Suutari?) , jotka pitäisi muutaman vuoden sisään ajaa liigapelaajiksi, joten aivan toivottoman synkkäkään tilanne ei ole, vaikka juniorit ovatkin kontanneet sarjoissaan laajalla rintamalla.

Tähän listaan voisi lisätä ainakin Huhtasen ja Rehusen, jotka olivat viime kaudella -93 kärkeä Harjaman kanssa. Pelasivat molemmat A-junnuissa jo viime vuonna ja jonkun asteiseen sopimukseen olisi varmaan kaverit hyvä sitoa ettei heitäkin joku muu seura vie.

Edit: Tiainen ei omaan silmääni täytä minkäänlaisia liigapelaajan mittoja.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Edit: Tiainen ei omaan silmääni täytä minkäänlaisia liigapelaajan mittoja.
Voi olla näinkin, mutta laitoin listaan, kun junnusopimuksella liigan listoilla vielä ainakin ensi kauden. B-junnuissa erottuu myös -94 syntynyt Kettunen, joka ainakin pisteissä tehnyt kovaa jälkeä, liekö sitten pienikokoisena potentiaalia nousta liigarinkiin lähivuosina?
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
A-junioreiden harjoituspelit:

30.07.2011 Lappeenranta
SaiPa - SKA Pietari

03.08.2011 Jyväskylä
JYP - SaiPa ( x2 )

06.08.2011 Kuopio
KalPa - SaiPa
Ilves - SaiPa

12.08.2011 Lappeenranta
SaiPa - KalPa

23.08.2011 Lappeenranta
SaiPa - Jokerit

27.08.2011 Lappeenranta
SaiPa - Ketterä (edustus)

31.08.2011 Espoo
Blues - SaiPa

07.09.2011 Lappeenranta
SaiPa - JYP

09.09.2011 Helsinki
Jokerit - SaiPa


Mielenkiintoinen tuo ottelu SKA:ta vastaan. Pitänee mennä katsomaan, miksei toki muitakin.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
A-junioreiden harjoituspelit:

30.07.2011 Lappeenranta
SaiPa - SKA Pietari

Mielenkiintoinen tuo ottelu SKA:ta vastaan. Pitänee mennä katsomaan, miksei toki muitakin.

Tämä ottelu on peruuntunut. Näin ilmoitteli Aksu tuolla SaiPa.fi keskustelupalstalla.
 

Frank. B

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
SaiPaan tulossa siis junioreihin ulkomaalaisvahvistuksia..

25 Jun 2011 | Reto Schüpping (F) Lower Austria Stars - SaiPa

25 Jun 2011 | Eric Strieska (F) SC Bietigheim/Bissingen - SaiPa

Tuosta vielä linkkiä sivulle.

Transfers - Eurohockey.com
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
4-4 tasapeli SapKoa vastaan, onko kellään hajua tilastoista?
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
A-nuoret 5-2 voittoon Kalpasta. Varsinkin kaksi jälkimmäistä erää oli varsin mukavaa peliä. Maalintekijöitä en osaa varmuudella sanoa, koska pelissä ei ollut kuuluttajaa.

Ensimmäisessä erässä Kalpa oli koko ajan pari askelta edellä, ja SaiPa joutui rikkomaan ja jäähyaition ovi kävi varsin tiuhaan. Toki mukaan mahtui pari hölmöäkin jäähyä. Kalpa rankaisi kahden miehen ylivoimalla. SaiPa sai korkeintaan pari vetoa maalia kohti.

Toisessa erässä SaiPan liike oli jo selvästi parempaa ja peli oli tasaista. SaiPa käytti paikkansa paremmin ja kahden erän jälkeen tilanne 3-1.

Kolmannessa erässä Kalpa sai alkuun kavennuksen, mutta SaiPa kuittasi sen melko nopeasti. 5-2 maali syntyi ennen kuin Kalpan loppukiri kerkesi edes alkaa. Tuomarit olivat täysin kujalla koko pelin ajan, mutta se nyt ei ole mikään ihme A-nuorten pelissä.

Maalahti on kyllä erittäin lupaava puolustaja, varsinkin kiekollisena erittäin taitava. Mahtava juttu että hänen kanssa on jo liigasopimus.

Nämä ulkomuistista. Korjatkaa jos huomasitte jotain virheitä.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mitenkäs pelissä kävi? Itse piti lähteä, mutta päiväunet sitten hieman venähtivät. Oliko kukaan paikan päällä, miten uusi kolmikko pelasi?
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitenkäs pelissä kävi? Itse piti lähteä, mutta päiväunet sitten hieman venähtivät. Oliko kukaan paikan päällä, miten uusi kolmikko pelasi?

2-1 tappio. Ulkomaalaiset olivat varsin liukkaita ja ihan näppäriä kiekon kanssa. Eiköhän heistä saada sitten täysi hyöty irti, kun oppivat pelisysteemin jne. Nyt jäivät vähän pelin ulkopuolelle ajoittain.

Mitähän heidän kanssaan on tarkoitus tehdä, onkos kellään tarkempaa tietoa? Onko heidän kanssaan tarkoitus tehdä monivuotiset sopimukset vaiko pelkästään ystävällisesti annetaan vuoden "vaihto-oppilasvuosi" hieman kovemmassa kiekkosarjassa?

Miksiköhän Ullberg ei saa enempää peliaikaa, sillä eikös hän kuitenkin ole potentiaalisemp veskari? Tosin Hakonen pelasi kyllä varsin mainiosti tänään.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mitähän heidän kanssaan on tarkoitus tehdä, onkos kellään tarkempaa tietoa? Onko heidän kanssaan tarkoitus tehdä monivuotiset sopimukset vaiko pelkästään ystävällisesti annetaan vuoden "vaihto-oppilasvuosi" hieman kovemmassa kiekkosarjassa?

Miksiköhän Ullberg ei saa enempää peliaikaa, sillä eikös hän kuitenkin ole potentiaalisemp veskari? Tosin Hakonen pelasi kyllä varsin mainiosti tänään.

Slovenialaisethan tulivat Mälkiän seurasta, uskoisin Mällin ottavan pojat takaisin, kunhan ovat vähän kovempiin peleihin tottuneet. Valitettavasti.

Hakonen ilmeisesti hommattiin, koska Ullbergiin ei ollut täyttä luottoa. Ja nyt jos Hakonen varastaa Ullbergilta paikan, niin olisi kiva tietää, mitä sitten tapahtuu.

Nämä siis mutu/pelaajilta kuultua tuntumalla.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Komea 6-3 voitto Jokereista. Hakosella 44 torjuntaa, ilmeisen liekeissä ollut kaveri. Oliko kukaan paikan päällä?
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
A-juniorit liiga-avauksessaan 6-3 voittoon Jokereista. Ensimmäinen erä meni vähän ihmetellessä Jokereiden vauhtia (tulikohan yhtään syöttöä SaiPalta omien lapaan?), toinen erä oli melko tasaista vääntöä, mutta kolmannessa SaiPa oli niskan päällä ja sai väännettyä voiton. Kotijoukkueen parhaimmistoa oli erinomaisesti maalilla pelannut Hakonen, kenttäpelaajista, Linkomaa (1+2). Niemi (2+0) ja Elo (0+1).

Jere Elon nimi kannattaa kyllä painaa mieleen. Isokokoinen (191cm/82kg), mutta samalla varsin taitava ja hyvän pelisilmän omaava pelaaja, joka ei välttele fyysistä peliä.

Hakosella 44 torjuntaa, ilmeisen liekeissä ollut kaveri. Oliko kukaan paikan päällä?

Erinomainen peli, varmaa työskentelyä läpi ottelun ja otti monia "voittavan maalivahdin torjuntoja". Päällimmäisenä jäi mieleen läpiajon torjuminen 4-3 tilanteessa ottelun loppupuolella.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oliko kukaan paikan päällä?

Tulihan tuolla oltua 401 muun ihmisen kanssa. Peli oli ehkä parempaa ku kertaakaa viime kaudella niissä peleisä mitä kävin katsomassa. SaiPalla on tällä kaudella A-junioreissa selkeästi taitavampi joukkue kuin viime kaudella.

Hakonen oli tänään aivan jäätävän hyvä. Ei hän niille maaleille mitään mahtanut. Hyökkäyspäästä löytyi myös ratkaisijoita oikein mukavasti kuten lukemat 6-3 osoittavat.

Tässä voisi vihdoinkin olla kasassa porukka, joka taistelee jostain muusta ku jämäsijoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös