Tänään tuli käytyä toisen kerran treenejä seuraamassa ja nyt katselin hommaa jopa niin ajatuksella, että voin muutaman hajahuomion tänne heittää. Tänään joukkue treenasi paljon mm. yksi yhtä vastaan -tilanteita kulmissa ja treenien jälkeen pukukoppiin luisteli monta melko väsyneen oloista miestä.
Kaartinen tuntui edelleenkin olevan terävä, mies jaksoi painaa tosissaan läpi treenien. Kiekko kesti lavassa, virtaa oli ja laukaukset lähtivät napakasti.
Machuldassakin oli nähtävissä todellista yritystä ja mies vaikutti ihan tyytyväiseltä oloonsa treeneissä. Välillä hän naurahteli jne. Yksi yhtään vastaan -tilanteissa Machulda toimi Pursiaisen parina ja kait Pursin kunniaksi on nyt sanottava, että hyvin hän onnistui Vallua pitelemään aisoissa. Machuldasta kuitenkin vielä se, että yhdessä vaiheessa mies selvästi tuskastui siihen, kun ei saanut kiekkoa harjoituksista maaliin, vaan aina meni ohi tai veskari nappasi pidemmän korren. Yhden veskarin mailatorjunnan jälkeen Vallu lämäsikin sitten turhaantuneena kiekon kaukalon laitaan, pamahdus oli melkoinen...
Antti Weckström on mielestäni kehittynyt, tai ainakin syötöt olivat tarkkoja ja luistelu kulki hyvin. Kaksinkamppailuissakin mies pärjäsi tänään hyvin. Eetu Qvist vaikutti myös melkoisen lahjakkaalta kaverilta, ja uskoisin, että hänestä tulee vielä olemaan iloa SaiPalle.
Neljäs maalivahti todellakin on Jussi Markkanen. Markkasen vannoutuneena kannattajana minun on pakko nyt sanoa, että kyllä miestä oli mukava katsella kentällä taas pitkästä aikaa. Torjuntatyyli on muuttunut, mutta vanhaakin Markkasta on jäljellä. Ja sitten kun hän tuli sateen kastelemana pois lenkiltä.... Noh, se siitä.
Jonain päivänä täytynee taas suunnata hallille tarkkailemaan pelaajia.