Mainos

SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 3 179 320
  • 12 864

emz1

Jäsen
Suojassa olevia pelaajia ei liene tällä hetkellä montaa mutta Westerholm, Pospisil ja Maalahti voitaneen siihen joukkoon laskea. Maalahti lähinnä sen vuoksi että koko muun pakiston luistelun ja kiekollisen pelin yhdistelmä on aika paljon vajaampi kuin hänellä.

Onhan tässä sikäli jonkinlaisia aihioita että HIFKissa on paletti sekaisin ja sitä kautta voi tulla muutoksia, Ilvekselle vaihtui päävalmentaja ja sielläkin voi jotain liikkumavaraa olla. Jonkinlainen nippu löytyy myös Liigasta pelaajia joilla startti ei ole ollut ihan toivotunlainen.

Mutta missä se todellisuus sitten kulkee? Luulen, että Miikka Pitkänen on sieltä merkittävimmästä päästä (mutta oliko loukkaantuneena?) ja loput vaihtoehdot ovat sellaista luokkaa Linus Nyman jotka ovat pelanneet ~30p kauden mutta isoimmat meriitit vielä saavuttamatta.

Mielenkiintoiset ajat, mutta kyllähän sitä toivoisi että seuraavaan peliin olisi kokoonpanossa jotain uutta jo.
 
Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa suunnittelee tällä hetkellä ihan suhteellisen rajujakin vaihtokauppoja/uusien hankintojen tekemisiä. Esimerkiksi jos Pitkänen sattuisi tulemaan, niin takaisin lähtee myös ihan pelimies. Ylimääräistä rahaa on varattu yhteen pelaajaan, muut tulisivat vaihtokaupoilla. Runko pysyy samana, mutta niinkuin on nähty, tulosyksikkö ei suorita nyt sillä tasolla kuin pitäisi ja siihen on pakko reagoida. Tai ainakin yrittää reagoida.

Mielenkiintoista pohtia ketä nämä epäonnistuneet tulosyksikön pelaajat olisivat, jotka olisivat mahdollisesti kauppatavarana. Ylipäätänsä jännä nähdä tekeekö SaiPa jotain ennennäkemättömiä manöövereitä pelaajamarkkinoilla.

Koskiranta ja Maalahti ovat olleet melko kuistilla alkukaudesta, mutta taustansa vuoksi en usko heidän lähtöönsä. Ellei sitten Maalahti ole ensi kaudeksi käyttämässä ulkomaanoptiota ja tässä olisi tulossa jonkinnäköinen ennakkojärjestely? Ehkei kuitenkaan...

Virran puheista voidaan päätellä ettei Pospisil ole todellakaan lähdössä. Westerholmista luopuminen tässä vaiheessa olisi täysin käsittämätöntä, jos tänä vuonna yritetään pärjätä. Vaikeasta alusta huolimatta tämä olisi merkki luovuttamisesta.

Descheneau on SaiPan paras pistemies ja hyökkääjistä Vainikaisen lisäksi kenties ainoa onnistuja tähän mennessä. Ojantakasen viime kausi oli niin nuosujohteinen, ettei hänestä olisi mielestäni järkeä luopua, vaikka tällä kaudella ei ole vielä napsunutkaan. Morand ei ole ollut huono, mutta ei riitä ykkössentteriksi. Viitasalo on rikki, eikä hänestä ole muutenkaan järkeä luopua.

Jäljelle jää "tulosyksikön" pelaajista Meskanen, Irving ja Loimaranta. Näistä vain viimeisimmällä on sopimusta myös tästä kaudesta eteenpäin. Werbik ja Huttula lienevät myös liipasimella, mutta kiinnostaako ketään? Veikon osalta näkisin että maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää pelaajalle itselleen, ja siksi uskon hänen kiinnostavan myös mahdollista kauppakumppania. Muistetaan kuitenkin, että koska Suomessa pelaajia ei kaupata kuin karjaa, tulija(t) olisivat myös todennäköisesti nykyisessä seurassaan epäonnistuneita ja/tai pelisysteemiin sopimattomaksi todettuja hahmoja. Meskasen tai Irvingin vaihtuminen tällaiseen epäonnistujaan sattuisi ehkä vähän, mutta faktahan on ettei herroilla ole täällä lähtenyt odotuksien mukaisella tavalla.

Toivotaan että etenkin Fitzin korvaava sentteri saataisiin mahdollisimman nopeasti ja tähän ottaisi mielellään Liigan ulkopuolisen haun jonkun kilpakumppanin koirankoppilaisen sijaan. Hyökkäyspään pelaamiseen olisi saatava ryhtiä nyt eikä joulukuussa ja siihen se ylimääräinen raha olisi mielestäni laitettava.

Luotto Virtaan on edelleen kova ja koppi ei ole kääntynyt Virtaa vastaan. Enemmänkin yritys on nyt vain liian kova tehdä päävalmentaja "tyytyväiseksi". Tästäkin on Virran kanssa keskusteltu ja jonkinlainen "kriisipalaveri" on pidetty. Toivottavasti se avaisi lukkoja.

Tyhjennysmyynneillä pilattaisiin Virran projekti ja sitä ei kukaan suunnittele. Nyt pyritään saamaan Virralle sopivia palasia joukkueeseen.

Virralle on myös tehty selväksi, että tämä seura on edelleen Lappeenrannan SaiPa. Ei nimeltään Pekka Virta. Hommia tehdään yhdessä ja yhden miehen ei tarvitse kantaa kokonaan vastuuta kaikesta.
Olkoonkin että usko on ollut tässä syksyllä (taas kerran) koetuksella, niin nämä ovat hyviä uutisia jos vain pitävät paikkansa. Lapsenomainen usko projektiin säilyy, mutta eihän projekti voi ikinä valmistua mikäli joukkue myllättäisiin kerran vuodessa uusiksi, tai pelaajilla ei olisi luottoa projektiin tai sen vetäjään.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Näin jälkeenpäin katsottuna se aprillipilan (SaiPa-HPK) pelaajavaihto olisi kyllä ollut täydellinen, vaikka silloisilla tiedoilla en olisi yhtään tykännyt.

Noh katsellaan miten pelit jatkuvat ja tuleeko kokoonpanomuutoksia.
 
Sportsguy

Jäsen
Pohjustan näin alkuun, että nämä seuraavat asiat ovat tulleet jälleen samalta lähteeltä kuin kaikki aikaisemmatkin. Näiden huhujen ja juttujen totuudenperästä en voi mennä takuuseen mutta sen voin sanoa että kertaakaan minulle ei ole väärää tietoa hänen toimestaan yritetty kertoa. Ja hän näitä juttuja kertoo edelleen vaikka tietää että ne tänne palstalle kirjoitan. Uskon että se on ihan harkittua yrittää pitää SaiPa puheenaiheena vaikka menee huonosti.

Tämä on huhuketju ja jos ei näitä juttuja halua uskoa niin se ei ole minun ongelma. Kirjoitan nyt kuitenkin kun uskon että ainakin osaa nämä kiinnostavat.

SaiPa suunnittelee tällä hetkellä ihan suhteellisen rajujakin vaihtokauppoja/uusien hankintojen tekemisiä. Esimerkiksi jos Pitkänen sattuisi tulemaan, niin takaisin lähtee myös ihan pelimies. Ylimääräistä rahaa on varattu yhteen pelaajaan, muut tulisivat vaihtokaupoilla. Runko pysyy samana, mutta niinkuin on nähty, tulosyksikkö ei suorita nyt sillä tasolla kuin pitäisi ja siihen on pakko reagoida. Tai ainakin yrittää reagoida.

Luotto Virtaan on edelleen kova ja koppi ei ole kääntynyt Virtaa vastaan. Enemmänkin yritys on nyt vain liian kova tehdä päävalmentaja "tyytyväiseksi". Tästäkin on Virran kanssa keskusteltu ja jonkinlainen "kriisipalaveri" on pidetty. Toivottavasti se avaisi lukkoja.

Toki esimerkiksi nämä vaihtokaupat ovat vasta pohjusteluja ja ne vaativat myös toisen organisaation hyväksynnän. Mutta SaiPa on hyvin aktiivinen seura markkinoilla verrattuna muihin liigaseuroihin tällä hetkellä, kuten sen taisi joku tällä palstalla jo aikaisemmin kertoa myös.

Tyhjennysmyynneillä pilattaisiin Virran projekti ja sitä ei kukaan suunnittele. Nyt pyritään saamaan Virralle sopivia palasia joukkueeseen.

Virralle on myös tehty selväksi, että tämä seura on edelleen Lappeenrannan SaiPa. Ei nimeltään Pekka Virta. Hommia tehdään yhdessä ja yhden miehen ei tarvitse kantaa kokonaan vastuuta kaikesta.
Hyvä, että Pekkaa myös suitsittu. Välillä voitontahtoinen mies tarvitsee sitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Qrne

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voitaisko lopettaa puheet Pitkäsestä edes esimerkeissä? Se tästä nyt puuttuisi, että pitäisi vielä herran esityksiä kaiken tämän muun paskan keskellä sietää.

Mitä tulee radikaaleihin muutoksiin, niin en osaa ottaa kantaa. Hyökkääjät pelaavat ihan hyvin, mutta kukaan ei tee mistään maalia. Tiedä sitten kenen vika vai kaikkien.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikö se Pitkänen ole menossa leikkaukseen? joten on varmaan pidempään sivussa.
Joku vääräleuka voisi todeta että siinä tapauksessa olisi SaiPamainen haku.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa suunnittelee tällä hetkellä ihan suhteellisen rajujakin vaihtokauppoja/uusien hankintojen tekemisiä. Esimerkiksi jos Pitkänen sattuisi tulemaan, niin takaisin lähtee myös ihan pelimies. Ylimääräistä rahaa on varattu yhteen pelaajaan, muut tulisivat vaihtokaupoilla. Runko pysyy samana, mutta niinkuin on nähty, tulosyksikkö ei suorita nyt sillä tasolla kuin pitäisi ja siihen on pakko reagoida. Tai ainakin yrittää reagoida.
- Tyler Kelleheristä kannattaisi olla kiinnostunut, mutta puute sentteristä on iso kun Fitzgerald lähti.
- Tulosyksiköstä Descheneau suorittaa ja Pospisil ja Morand alkaa jo saamaan tulosta.
- Ketkä tulosyksiköstä eivät suorita? Koskiranta ja Maalahti. Ei tarvitse edes perustella. Menevät kyllä kokoonpanossa, muttei näyttämään tuloksenteossa esimerkkiä.
- Tekeekö Meskanen maaliakaan tällä kaudella?
- Kapealla mennään puolustuksessa, esimerkiksi Hietalan piikkiin joka pelissä maaleja. Onko Irving hintansa arvoinen suvereeni liideri?
- Loimaranta, Werbik, Lipiäinen, Metsävainio. Mitä näille 0+0=0 miehille tehdään?
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens

Maalahti on koko lailla normaalissa aikataulussa. Viime syksynä ensimmäiseen yhdeksään peliin 2 pistettä ja -3. Nyt piste vähemmän, samat miinukset. Kalle heräilee kun illat pimenee.

Meskanen viime kaudella ensimmäiseen seitsemään peliin 0+2. Nyt yhdeksään 0+3. Kirkkaasti selkein ero tähän kauteen on laukausmäärät. Viime kaudella Meskasella oli 12 laukausta kohti maalia jo 4 pelin jälkeen. Nyt ennen eilistä KooKoo -peliä Meskasella oli kasassa 11 vetoa kohti maalia...
Viime kaudella kahdeksannessa pelissä sitten helähti, ja siitä lähti kolmen pelin maaliputki. Eilen lupaavat 7 laukausta kohti maalia. Mutta...

Onhan se vähän outo juttu, että SaiPalla näyttää olevan varaa käyttää Meskasta lapsenvahtina kahdelle projektipelaajalle Olhaverille ja Werbikille. Meskanen kumminkin on tämän kauden hankinnoista se kirkkaasti kovin hankinta hyökkäyspäähän ja se joka on niitä maaleja oikeasti takonut Liigassa mennä vuosina. Pospisil on showmies, mutta Meskanen tuli kovemmilla näytöillä joukkueeseen.

Meskaselle tänään näköjään taas uudet ketjukaverit, nyt Karvinen ja Koskenkorva. Tuolla vilkseellä se maalivire löytyy varmaan ihan näillä hetkillä.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko
(...)

SaiPa suunnittelee tällä hetkellä ihan suhteellisen rajujakin vaihtokauppoja/uusien hankintojen tekemisiä. Esimerkiksi jos Pitkänen sattuisi tulemaan, niin takaisin lähtee myös ihan pelimies. Ylimääräistä rahaa on varattu yhteen pelaajaan, muut tulisivat vaihtokaupoilla. Runko pysyy samana, mutta niinkuin on nähty, tulosyksikkö ei suorita nyt sillä tasolla kuin pitäisi ja siihen on pakko reagoida. Tai ainakin yrittää reagoida.

(...)

Toki esimerkiksi nämä vaihtokaupat ovat vasta pohjusteluja ja ne vaativat myös toisen organisaation hyväksynnän. Mutta SaiPa on hyvin aktiivinen seura markkinoilla verrattuna muihin liigaseuroihin tällä hetkellä, kuten sen taisi joku tällä palstalla jo aikaisemmin kertoa myös.
(...)
Mielenkiintoinen ja samalla poikkeuksellinen ratkaisu. Kauhean moni joukkue ei ole valmis tekemään vaihtokauppoja, jos eivät ns. jää voitolle vaihtokaupasta. Jos mahdollisesssa vaihdossa Lappeenrantaan saapuva pelaaja on valmis tekemään heti jatkosopimuksen, kuulostaa tämä erittäin järkevältä minun korvaani. Toivon, että ei tuijoteta vain sellaisia pelaajia, jotka ovat alisuorittaneet omassa joukkueessaan, vaan myös sellaisia pelaajia, jotka eivät halua solmia jatkosopimuksia oman seuransa kanssa. Myös jotkut joukkueet voivat olla valmiita lupumaan näistä pelaajista, koska miettivät jo tulevaisuutta.
 
Etäfani222

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joko se Huttula liikkuu johonki päin, Tampereen Nokia Arenan hotellin aamupalalla näyttää olevan vaimonsa kanssa.. eilen ei selvästi ollut Ketterän kokoonpanossa.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Joko se Huttula liikkuu johonki päin, Tampereen Nokia Arenan hotellin aamupalalla näyttää olevan vaimonsa kanssa.. eilen ei selvästi ollut Ketterän kokoonpanossa.
Jos se vaikka lähti Kooveen kyydissä? Sieltä saadaan vaihdossa varmasti joku hyvin potentiaalinen, jonka taso nousee varmasti.

Alkaa olemaan aika yksi hailee kyllä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos Myrrä tulisi, niin Tampereelta ottaisin kokoonpanon ulkopuolelle ajautuneet Eetu Päkkilän ja Tyler Kelleherin. Tosin pakistossa on myös liian vähän pelaajia ja yksi sentteri puuttuu, niin täytynee tehdä valintoja. Ulos laittaisin vähintään kolme seuraavista: Loimaranta, Werbik, Hietala, Huttula.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joko erästä punaista Jaguaria on nähty keskustassa?
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Niin paljon kuin jotain positiivista signaalia kaipasikin, niin tämä ei todellakaan ollut sitä. Se, että tuon tasoinen, itsevarmuutta uhkuva valmentaja päätyy pyytämään itse sopimuksen purkamista on äärimmäinen signaali siitä, että seura on todella suurissa vaikeuksissa ja tarvitsee uuden suunnan ja helvetin äkkiä.

Oma veikkaus/toive olisi, että ensinnäkin vedetään valmennuksen jämillä tämä kausi loppuun ja tsempataan, mitä pystytään. Masentavaa, mutta en usko, että parempaakaan vaihtoehtoa on juuri nyt.

Samalla pitää kulisseissa alkaa tapahtua. Markkasella tai muilla hallituksen muumioilla ei ole ehkä valmiuksia suunnitella SaiPan urheilullista tulevaisuutta, mutta jonkun se vaan täytyy tehdä. Nyt ei riitä mikään "ehkä ensi kesänä jotain apua siihen", vaan nyt pitää uppoavan laivan hätäkutsujen laulaa kuin Estonialla ikään.

Eli toivelistalla: UTJ --> identiteetti --> uusi päävalmentaja --> joukkueen kokoaminen syksylle 2023.

Meidän pojat, uudet alut, meidän alut ja uudet pojat on nyt nähty. Ottakaa sloganiksi vaikka "ei sloganeita, vaan pelkkää jääkiekkoa", ja pitäkää fokus ainoastaan siinä, että SaiPa pelaa mahdollisimman hyvää jääkiekkoa tänään, huomenna ja jonain päivänä uudessa hallissa.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Eli Myrrä tai Maso tilalle valmentajan paikalle ja Tamille kausikortti katsomoon. Sit saa ihmiset päättää mitä ja ketä tullaan paikalle katsomaan.
Tuskin se Maso ainakaan tällaiseen tilanteeseen hyppää Liiga-joukkueen valmentajaksi, kun vasta keväällä kommentoi ettei ole valmis ottamaan sitä askelta ja pelkää epäonnistumista.

"– Jos joku soittaisi, että tule tuohon johonkin keskitason liigajoukkueeseen päävalmentajaksi. Kestäisinkö sitä stressiä vielä? Jos se lähtisi menemään väärään suuntaan, romahtaisinko? Romahtaisiko koko korttitaloni henkisesti?

Mestiksen menestyksen ansiosta Lehtoseen on ollut kiinnostusta liigaseuroissa, mutta hän ei halua hosua. Hän tietää, että SM-liigassa stressi ja paineet ovat fanien, median ja seurajohdon puolesta moninkertaiset Mestikseen nähden. Puhutaan aivan eri maailmasta.

Pelko hiipii puseroon. Huijarisyndrooma yllättää. Mitä jos hän ei oikeasti osaakaan mitään? Mitä jos hän on vain pärjännyt tuurilla? Omien ajatusten ja epävarmuuden kanssa joutuu välillä kamppailemaan.

– En viime kaudella kokenut olevani henkisesti vielä valmis ottamaan sitä seuraavaa steppiä, hän sanoo liigaan ja myös ulkomaihin viitaten.
"

Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika loistavasti menisi Tyler Kelleher SaiPan hyökkäykseen. Ryan Laschin tyylinen pelaaja. Ojantakanen voi pelata vasemmassakin laidassa. Varmasti pakki tai sentteri otettaisiin ennemmin, mutta niitä ei taida olla saatavilla. Viitasalo tulee kohta takaisin ja Koskenkorvan kanssa voi olla mahdollista tehdä loppukauden sopimus.

Pospisil Morand Kelleher
Ojantakanen Koskiranta Descheneau
Loimaranta Koskenkorva Meskanen
Vainikainen Metsävainio Lipiäinen
Olhaver Karvinen

Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lyytinen sai Hifkistä kenkää. Olisipa mukavaa, jos hän tulisi SaiPaan, tavallaan voisi olla mahiksia koska loukkaantumisherkkyyttä ja vaisuja otteita on ollut viime kausina, eikä välttämättä sen takia ole ihan mikään kaikista isoimman rahan mies. Mutta onhan Lyytisellä sen verran koviakin näyttöjä ja potentiaalia ihan ykkösluokan viivapelotteeksi, että eiköhän tuokin taas johonkin kirkkaimpiin valoihin lähde.

Pitkään aikaan ei ole ollut Hifkin päähän potkimaa janaria SaiPassa, ennen sieltä tuli aina kaikenlaista Niklas Bäckströmiä ja Frans Tuohimaata ja Ville Viitaluomaa ja Joonas Vihkoa, jotka saatiin Kisapuiston painekattilassa hiottua hesaalaisten hylkäämistä hiilikökkäreistä timanteiksi - ja sitten toki kaikki lähti heti pois täältä, kun muuallekin kelpasivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös