rattussovjeticus
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Todennäköisesti olet oikeassa - eikä AHL-hankinta ole välttämättä ollenkaan huono homma - mutta eihän näistä koskaan tiedä. Kun ISOa kalaa ollaan pyytämässä SaiPan resursseilla, niin tarvitaan taitoa ja tuuriakin, ettei se melkein kiinni ollut vonkale pääse enää karkaamaan.Kyllä tiedän, että tilanne on aivan toinen kuin viime kaudella. Kuitenkin Varonen tasoiset pelaajat löytävät kyllä pelipaikkansa tästä huolimatta ihan muualta kuin Suomesta, tai varsinkaan Lappeenrannasta.
NLA vielä nosti ulkomaalaiskiintiötään ja tämän lisäksi siellä nostettiin yksi uusi joukkue pääsarjaan, joten siellä on täten ulkomaalaispelaajille kolmisenkymmentä paikkaa enemmän auki kuin viime kaudella. Jos sinne ei mahdu niin DEL ja SHL ovat seuraavana listalla ennen Liigaa.
Pointtini on se että kaikesta tästä huolimatta, on täysin absurdia kuvitella että jotkut "philvaronet" olisivat oikeasti nyt joutuneet pudottamaan palkkapyyntöään niin radikaalisti että he olisivat Liigan keskikastin seuran palkanmaksukyvyn piirissä.
Paljon todennäköisemmin sentteri tulee sieltä AHL:stä, jolloin palkkapyyntö vastaa paremmin SaiPan maksukykyä. Ei mikään AHL:n tähtipelaaja, vaan joku seuraavasta aallosta joka nimetään kuitenkin jonkinlaiseksi "arvaksi".
Oletan että SaiPan kiikarissa olevilla senttereillä on ensisijaisina Euroopan vaihtoehtoina Sveitsin ja Saksan korkeimmat sarjatasot sekä SHL ja Liiga. Ja näiden lisäksi varalla IceHL:n sekä Sveitsin, Saksan ja Ruotsin kakkostason (mahdollisesti sarjanousua tavoittelevat) kärkijoukkueet. Näillä seuroilla on haussa n kpl ykköskorin senttereitä, ja näitä paikkoja Varone & co kilpailuttavat.
Tällä hetkellä pelaajatarjontaa on poikkeuksellisen paljon. SaiPalle kelpaavien senttereiden työmarkkinatilanne saattaa muuttua hyvinkin nopeasti, kun pari pari isoimmalla budjetilla operoivaa seuraa saa hankintansa tehtyä. Sitten kun huomataan, että nyt on enää yksi kärkijoukkueen ykkösentterin paikka auki ja sinne on tarjolla useampikin kriteerit täyttävä pelaaja, niin markkina muuttuu. Ykköskorin sentteri valitseekin sen omalta kannaltaan kakkoskategorian joukkueen, ja sinne vahvasti menossa ollut ollut sentteri havahtuu miettimään, että pitäiskö laittaa sille Markkaselle viestiä. Ihan vaan varmuuden vuoksi, eihän SaiPa ole vielä julkistanut sentterihankintaa, joten kai sen tarjous voisi olla vielä voimassa? Elokuun alussa olisi kuitenkin hyvä olla sopimus jonkun seuran kanssa.
Kyllä isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka olisi lopulta tyytyminen keskikokoiseen vonkaleeseen. Kannattiko DEL2-joukkueen tavoitella alle 30-vuotiasta Liigan ykköskorin ylivoimapakkia pitkällä sopimuksella? Ihan järjetön ajatus, mutta niin vain Petteri Nikkilä tarttui syöttiin. Jees, kyllä heinäkuu on SaiPan kannattajan parasta aikaa!