En vetänyt hernettä nenään, vaan kommentoin edelleen lähinnä kirjoitustyyliä. En myöskään ole missään kohtaa kieltänyt SaiPan joutuvan maksamaan ekstraa etenkin tällä hetkellä tai väittänyt, ettei SaiPa joutuisi tarttumaan pienemmälle peliajalle jääneisiin pelaajiin (sehän on teoriassa ihan kannattavaa). Pointti tuossa oli, ettei SaiPakaan aina hanki tuollaisia pelaajia kärkikenttiin, joskin Markkasen toimia saa toki jatkuvasti ihmetellä.Täällä nyt tunnutaan aika herkästi vetävän herneet nenään käyttäjän @Seeepra kirjoituksista vaikka niissä puhutaan tämän hetken realiteeteista. Ei kyllä todellakaan Vesel ole tulossa tänne kolmos-ketjuun pelailemaan vaan nimenomaan ykkös- tai kakkossentteriksi jos ei ykkösessä onnistu. Puheet myöskin siitä että SaiPa joutuu maksaa extraa verrattuna muihin pitää myös paikkaansa koska ei SaiPalla ole tällä hetkellä muuta vetovartta kuin luvata että tulee peliaikaa. Muita syitä pelaajilla ei tällä hetkellä ole valitettavasti tulla edes tänne ja tämä puoltaa nimenomaan näitä muiden joukkueiden "jämäpelaajia" eli pienelle peliajalle jääviä jotka haluavat lisää peliaikaa, muuten pitää SaiPankin avata kukkaron nyörejä.
Jospa SaiPan pelikirja on ensi kaudella sellainen all-in 60 minuutin hyökkäyspaine, jossa koohot..siis kohotetaan koko ajan naapurin maalille. Lauotaan joka paikasta (tämä olisi uutta?) ja ajetaan vastustajan veska kylmäksi heti ekassa erässä. Puolustusvelvoitteet oman harkinnan mukaan ja Tsekin liigan maalivahti-ihme seisoo päällään ja välillä käsillään. Jos omiin menee 4, niin itse tehdään 8.Todella jännä, ettei puolustukseen ole mitään huhuja. Finaalien jälkeen ilmeisesti tarkoitus joukkue julkaista.
En vetänyt hernettä nenään, vaan kommentoin edelleen lähinnä kirjoitustyyliä. En myöskään ole missään kohtaa kieltänyt SaiPan joutuvan maksamaan ekstraa etenkin tällä hetkellä tai väittänyt, ettei SaiPa joutuisi tarttumaan pienemmälle peliajalle jääneisiin pelaajiin (sehän on teoriassa ihan kannattavaa). Pointti tuossa oli, ettei SaiPakaan aina hanki tuollaisia pelaajia kärkikenttiin, joskin Markkasen toimia saa toki jatkuvasti ihmetellä.
Toivoisin, ettei kirjoituksiani vääristeltäisi näin.
Ymmärrän extran siltä kantilta jos tilanne etenee näin:Se että maksetaan jollekkin toisessa joukkueessa pelaavalle enemmän (tai vähemmän) kuin edellinen sopimus mahdollisesti on ollut, on ihan perus kilpailutusta. Jos SaiPasta joku lähtevä harkitsee vaikka TPS:n tai HIFK:in väliltä tulevaa seuraa niin jos toisen tarjous on 20k enemmän niin onko kyseinen joukkue joutunut maksamaan extraa?
Ymmärrän extran siltä kantilta jos tilanne etenee näin:
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 80k
-> Pelaaja hylkää SaiPan tarjouksen
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 90k
-> Pelaaja hylkää SaiPan tarjouksen
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 100k
-> Pelaaja valitsee SaiPan tarjouksen
Eli jos tilanteet etenevät toistuvasti niin, että SaiPa ei ole kilpailussa mukana samalla summalla eikä pienellä korotuksella niin silloin joudutaan maksamaan extraa.
Ymmärrän extran siltä kantilta jos tilanne etenee näin:
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 80k
-> Pelaaja hylkää SaiPan tarjouksen
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 90k
-> Pelaaja hylkää SaiPan tarjouksen
HPK tarjoaa pelaajalle 80k
SaiPa tarjoaa pelaajalle 100k
-> Pelaaja valitsee SaiPan tarjouksen
Eli jos tilanteet etenevät toistuvasti niin, että SaiPa ei ole kilpailussa mukana samalla summalla eikä pienellä korotuksella niin silloin joudutaan maksamaan extraa.
Esimerkki oli hyvin karkea ja kuten @mirasane tuossa avasi niin raha on vain yksi elementti.En nyt osaa sanoa mikä logiikka ja käytännöt avoimuudessa noissa on kun pelaaja-agentti tarjouksia pyörittelee, mutta tuossa lähtökohdassa kuitenki mitä laitoit niin HPK ei saa mitään ja SaiPa saa pelaajan jonka tahtoo? Vai onko oletus että pelaaja alunperinkin hyväksyisi tuon 80k HPK:n tarjouksen? Vapailla markkinoilla olettaisin että kauppa menee täysin sen mukaan mitä kukakin tarjoaa toki tiettyjä asioita väkisinkin joutuu komppaamaan rahalla.
Seuraa jo KetterääMites Liljamon äiti?
Paperilla samaa tasoa? Bryggmannin paras kausi SHL:ssä 27 pistettä, Jonathan Davidssonilla 31 pistettä, Marcus Davidssonilla 27 pistettä. Ja nämä ovat paljon monipuolisempia pelaajia kuin Vesel.Liigaan tuli SHLstä täksi kaudeksi esim. Linus Andersson, Bryggman, Davidssonit, Ottosson jotka ovat paperilla aikalailla sitä samaa tasoa mitä Vesel, ja kaikki näistä on olleet seuroissaan tulosketjun pelaajia. Davidssonit kiikun kaakun, mutta pelaavat Tapparassa.
Tästä olen itsekin vähän huolissani. Puolustuksessa on tällä hetkellä kiinnitettynä vain yksi puolustuspelin erikoismies, Greg Moro. Kaikki muut ovat enemmän kiekollisia pakkeja tai sitten sellaisia, joilla ei aivan riitä vielä. Moron tasostakaan en ole vielä täysin vakuuttunut. Ajoittain hyvä, mutta kankea liike tekee hänestä haavoittuvan.Todella jännä, ettei puolustukseen ole mitään huhuja. Finaalien jälkeen ilmeisesti tarkoitus joukkue julkaista.
Minä en olisi pakistosta huolissani. Ollaan kuitenkin vasta maaliskuun alussa, ja jos joukkue alkaa olla muutamaa pakkia vaille valmis, ollaan kuitenkin paljon paremmassa tilanteessa kuin monen keväänä. Tässä on kuitenkin kuukausia aikaa hakea noita viimeisiä tärkeitä palasia.Tästä olen itsekin vähän huolissani. Puolustuksessa on tällä hetkellä kiinnitettynä vain yksi puolustuspelin erikoismies, Greg Moro. Kaikki muut ovat enemmän kiekollisia pakkeja tai sitten sellaisia, joilla ei aivan riitä vielä. Moron tasostakaan en ole vielä täysin vakuuttunut. Ajoittain hyvä, mutta kankea liike tekee hänestä haavoittuvan.
Toivottavasti saataisiin vielä kaksi valmista ammattimiestä tuonne alakertaan. Pakistoa on pakko parantaa, sillä viime vuosina ollaan päästetty älytön määrä maaleja. Pelkällä kiekollisella taidolla ei pärjää, kun pitäisi osata myös puolustaa sitä omaa maalia.
Kyllä sieltä pakosti tulee jokunen puolustaja sisään, vaikka ei oo huhuja kuulunut.
Veikkaan, ettei venäläisiä oteta.Pakistoon ei ole kauheasti ollut huhujakaan. Imatralla olisi pari tehopuolustajaa, joita voisi ainakin tryoutin verran kokeilla Liigassa:
Yegor Shekhovtsov - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Yegor Shekhovtsov, 2001-04-16 St. Petersburg, RUS Russia. Most recently in the VHL with SKA-Neva St. Petersburg. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.comJere Vertanen - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Jere Vertanen, 1999-02-07 Jyväskylä, FIN Finland. Most recently in the Poland with Unia Oswiecim. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Miksi? Onko tietoa, että tuo pelaaja on joku pro-putin, tms?Veikkaan, ettei venäläisiä oteta.
Rantakari olisi SaiPassa kyllä kiekollinen kärkipakki ja lappeenrantalaisittain kovan profiilin hankinta.Otso Rantakari pelasi muistaakseni heikon syksyn, mutta nyt tainnut alkaa onnistumaan. Kallis, flegu(?), ja SaiPa ei ehkä hyökkäävää pakkia tarvitse ensisijaisesti eli olisi varmaan huono haku, mutta olisiko legendaarisesti hinta alentunut syksyn aikana ja olisikin mahdollinen? No ehkä ei.
Saako SaiPa Mäntykiven mahdollisen NHL-sopparin myötä korvausta?
Samaa mieltä, itselläni myös tuttuja rajan takaa, eikä kaikkia voi tuomita.Miksi? Onko tietoa, että tuo pelaaja on joku pro-putin, tms?
Minulla on venäläistaustaisia tuttuja Helsingissä. Asuvat Suomessa, tekevät töitä, osa tullut opintojen perässä ja jäänyt tänne, osa työn perässä, osa muuttanut pakoon Venäjän olosuhteita ja maan karmeaa suuntaa.
Olisi kyllä karmeaa, jos näitä Venäjältä aktiivisesti pois pyrkineitä täältä rangaistaisiin siitä, että ovat sattuneet syntymään maassa, jota nyt hallitsee kauhea diktaattori. Tilanne on toki toinen, jos henkilö avoimesti fanittaa/tukee tuota sotarikoksiin syyllistyvää hallintoa.
Kyllä Lukossakin pelasi Zagidulin ja Jukureissa Krivokrasov, joilla molemmilla on Venäjän passi. Ja en näe mitään ongelmaa noissakaan.
Rantakari olisi SaiPassa kyllä kiekollinen kärkipakki ja lappeenrantalaisittain kovan profiilin hankinta.
Se KHL:ään lähtö on niin selkeä statement, että niitä ei pidäkään palkata. KHL:n on Putinin hallinnon perustama liiga ja sillä on myös poliittisia päämääriä. Siirtymällä pelaamaan sinne, tukee KHL:ää ja siten myös välillisesti Putinia. Toivottavasti siis SaiPassa ja muissa liigajoukkueissa venäläispelaajia kohdellaan ihmisinä ja yksilöinä, eikä vain joinakin Putinin jatkeina.Samaa mieltä, itselläni myös tuttuja rajan takaa, eikä kaikkia voi tuomita.
Mietin lähinnä, kun KHLään lähteneitä ei palkata niin veikkaus on, ettei sitten venäläisiäkään. Ei siis ollut minkäänlainen toive.
Tämä venäläispuolustaja voisi olla lähtökohtaisesti ihan hyvä haku SaiPalta. Osaa pelata kiekon kanssa, pystyy hyvin avata peliä eikä myöskään ole lapanen, eli fyysisyyttä löytyy. Nämä toki Mestiksessä nähtynä. Onhan hän Kärpissäkin käynyt pelaamassa.Pakistoon ei ole kauheasti ollut huhujakaan. Imatralla olisi pari tehopuolustajaa, joita voisi ainakin tryoutin verran kokeilla Liigassa:
Yegor Shekhovtsov - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Yegor Shekhovtsov, 2001-04-16 St. Petersburg, RUS Russia. Most recently in the VHL with SKA-Neva St. Petersburg. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.comJere Vertanen - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Jere Vertanen, 1999-02-07 Jyväskylä, FIN Finland. Most recently in the Poland with Unia Oswiecim. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Iltalehti haastatteli Ketterän urheilujohtajaa Turkka Partasta tammikuussa 2023 venäläisiin pelaajiin liittyen. (Linkki vie IL:n juttuun). Ainakin tuossa haastattelussa Partanen kertoi Ketterän molempien venäläisten vastustavan jyrkästi Venäjän sotatoimia Ukrainassa ja järkyttyneet siitä. Tällä puolustajallahan on muuten taustaa myös Venäjän nuorisomaajoukkueista. Partanen tuossa myös kertoi hänen olleen Liiga-seurojen luupin alla. Totesi myös että erilaisessa maailmantilanteessa pelaisi jo Liigassa.Miksi? Onko tietoa, että tuo pelaaja on joku pro-putin, tms?
Minulla on venäläistaustaisia tuttuja Helsingissä. Asuvat Suomessa, tekevät töitä, osa tullut opintojen perässä ja jäänyt tänne, osa työn perässä, osa muuttanut pakoon Venäjän olosuhteita ja maan karmeaa suuntaa.
Olisi kyllä karmeaa, jos näitä Venäjältä aktiivisesti pois pyrkineitä täältä rangaistaisiin siitä, että ovat sattuneet syntymään maassa, jota nyt hallitsee kauhea diktaattori. Tilanne on toki toinen, jos henkilö avoimesti fanittaa/tukee tuota sotarikoksiin syyllistyvää hallintoa.
Sitä suuremmalla syyllä pelaaja/pelaajat tryoutille Lappeenrantaan. Tätä asiaa voi pohtia myös seuraavalta kannalta. Faktat ovat siis seuraavat:Iltalehti haastatteli Ketterän urheilujohtajaa Turkka Partasta tammikuussa 2023 venäläisiin pelaajiin liittyen. (Linkki vie IL:n juttuun). Ainakin tuossa haastattelussa Partanen kertoi Ketterän molempien venäläisten vastustavan jyrkästi Venäjän sotatoimia Ukrainassa ja järkyttyneet siitä.