Tosikannattajat voivat toki käydä heiluttamassa lippujaan vaikka firman puulaakipeleissä ja se heille suotakoon. Minulle ei siihen tosifaniuden tarinaan ole koskaan ollut mitään annettavaa, mitä nyt jokunen peli joskus ja päänaukominen täällä palstalla. Toki duunin kautta sitä sidettä oli, mutta työnkuvani on senkin suhteen muuttunut. Eli tahtoo sanoa ja tahdon sanoa, että nyt mennään niin ohuella langalla ja hennolla liekillä tämän SaiPan kannattamisen suhteen, että enpä olisi ikinä uskonut tätä tapahtuvaksi. Ja totta puhuen, tällaisen täysin turtana ja apaattisena olon lisäksi, se kyllä myös surettaa. Jos harrastaisin uhkapelejä, niin voisin jonkinlaisesta summasta lyödä vetoa, että ensi kausi on SaiPan viimeinen pääsarjassa. Tuleeko sen jälkeen uutta tulemista, niin en usko siihenkään. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, niin eihän jääkiekkojoukkueen pyörittäminen ole mikään pakko, tai velvollisuus, kenellekään ja vaikka olen itsekin sanan säilän antanut soida, niin toivoisin seuran operatiivisessa johdossa toimiville muutakin elämää kuin tämän paskasaavina olon. Se tuskin on nautinnollista ja päätä ei kannata lyödä seinään määräänsä enempää.
Jätän tähän toki sellaisen takaportin, että jos ensi kauden päävalmentaja on meritoitunut ammatti-ihminen, niin ehkä sitten kuitenkin... (kuuluu tautiluokitukseen nimeltä 691948 Sputnikus Absurdus Delirium, ei hoitokeinoa)