Mainos

SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 3 178 122
  • 12 864

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Jos viittaat tuohon minun tekstiin Tepsin kavereista, niin hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että Hultsilla ei tee mitään Liigassa ellei kaveri tee jotain mullistavaa puolustuspelilleen ja asenteelleen. Dösöstä voi kyllä saada hyvän aseen hyökkäykseen. Tepsissäkin ollut vain ajan kysymys koska ns. lähtee, mutta loukkiakin tainnut olla alla. Dösön olisi voinut jopa jollain ilveellä pitääkin, mukavan oloinen veijari ja taidokas kun mikä.

Samat mietteet Hultsista. Alkukaudella teki maaleja ihmeellisesti ehkä jopa tuurilla, kun samaan aikaan kuitenkin vaikutti olevan ison osan ajasta pelin ulkopuolella. Tuuri loppui ja tehojen kadottua alkoi hiipua peliaikakin.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Pelin ulkopuolella surffailijat saavat puolestani olla samalla SaiPan ulkopuolella surffailijoita.

SaiPan budjetilla ei yksinkertaisesti ole varaa roikottaa edes yli 30 pisteen surffailijoita mukana, mikäli tavoitteena on yhteenhitsautunut joukkue, jolla oikeasti taistellaan keväällä isojen poikien peleissä.

Virta ei kyllä anna toisaalta surffailijoille mitään palaa, joten eiköhän se siitä.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Toisaalta jokaisessa katsauksessa on mainittu, että Virta seuraa paljon kiekkoa joten varmasti siitä eniten vielä Liigaa. Eiköhän hän tiedä ketkä liigapelaajat pelaa mitenkin vaikka ei olisi tehnyt heidän kanssaan töitä. Jos Jatkistyypit erottaa surffaajat niin väitän että Virran Peki erottaa tällöin myös.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kumpaa meidän saipalaisten pitää nyt kannattaa tuossa Lukko-Tappara -jutussa? Jos se Miska "pikku-Lasse" Kukkonen on tulossa, niin kai se olisi kiva jos se toisi voittamisen kulttuuria SaiPaan ensi kaudeksi. Ja Morleylle ei voi toivoa mitään hyvää. Eli Lukko. Keksin jo itse, ei tarvii vastata.
Siis miksi Morleylle ei voi toivoa mitään hyvää? Toki osin hänen henkilökohtaisten suoritusten takia jouduttiin Lehterää katsomaan niin pitkään mutta voiko miestä itseään syyttää siitä että oli niin hyvä.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos kysymästä, tahdonkin selventää omalta kohdaltani.

3) Huhuja kuppikunnista... Niin tai näin mutta Jatkoajan keskustelupalstan nimimerkki redpecka ei anna ikinä anteeksi Morleyn välinpitämätöntä asennetta loppukaudesta kun puolustaminen kiinnosti välillä vähemmän kuin ehkä Redenbachia aikoinaan. Yksi kaksykkönen omaan päähän katkaisi redpeckan selän viimeistään siinä kun se Morleyllä suoristui. Eikö kapteeni tai valmentaja tai omistaja voisi edes sanoa jotain?! Ei ilmeisesti. Koho on liian kiltti tällaiseen, Tero taas odottaa että tee nyt Koho jotain saatana, omistajat on laaaalaaaalaaaaaa ei kuule mitään kato blaablaaa menkä helvettiin siitä huutamasta.
Sanotaanko että en pidä suurena syntinä jos jollakulla on mennyt sukset ristiin Lehterän kanssa, sitä selvästi tapahtui monilla. Ja kyse ei ole samoista asioista jos sukset menee ristiin Virran kanssa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ei ole huhu vaan oma fantasia, mutta kun olen katsellut nyt Kärppien pelejä pleijareissa, niin kannattaisi SaiPan toimistolla ottaa puhelin käteen ja soittaa Troy Bourken agentille. Niin SaiPan näköinen pelaaja kuin voi vain olla. Luistin liikkuu todella nopeasti, pelaa työteliäästi joukkueelle ja tulostakin tulee ihan hyvin hyökkäyspäässä. Ei ole ilmeisesti jatkamassa Kärpissä, kun sinne on tulossa kovempia kavereita tilalle ja normaalitilanteessa SaiPalla ei varmaan olisi mitään mahdollisuuksia noin kovaan kaveriin, mutta nyt KHL-pelaajien tulo markkinoille voi muuttaa tilannetta.

Petman-Bourke-Koskiranta-Metsävainio-Hokkanen. Siinä alkaisi olla sentteriosasto melko hyvässä kunnossa.
 
Millä nimimerkillä Markkanen tänne kirjoittaa? Joku vois tägätä miehen, tai kenet vaa toimistolta.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitäisiköhän tuota Karolus ''Mikko Koskinen'' Kaarlehtoa alkaa haalimaan takaisin Niken haastajaksi. Pelasi kuitenkin ihan miehekkäät pari ottelua Jugureiden maalilla. Ja eipä joukkue voi mennä jatkoon jos maalisarakkeessa on pyöreä nolla.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Ei ole huhu vaan oma fantasia, mutta kun olen katsellut nyt Kärppien pelejä pleijareissa, niin kannattaisi SaiPan toimistolla ottaa puhelin käteen ja soittaa Troy Bourken agentille. Niin SaiPan näköinen pelaaja kuin voi vain olla. Luistin liikkuu todella nopeasti, pelaa työteliäästi joukkueelle ja tulostakin tulee ihan hyvin hyökkäyspäässä. Ei ole ilmeisesti jatkamassa Kärpissä, kun sinne on tulossa kovempia kavereita tilalle ja normaalitilanteessa SaiPalla ei varmaan olisi mitään mahdollisuuksia noin kovaan kaveriin, mutta nyt KHL-pelaajien tulo markkinoille voi muuttaa tilannetta.

Petman-Bourke-Koskiranta-Metsävainio-Hokkanen. Siinä alkaisi olla sentteriosasto melko hyvässä kunnossa.
Tätä mietin itsekin. Voisi sopia tänne ja varmasti hyökkäävässä pelitavassa saattaisi olla enemmän hyödyksi. Kärppien sekavassa pelitavassa runkosarjassa ja pudotuspelien bussi-parkissa, harva pelaaja esiintyi edukseen. Luuri käteen !
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JNÖ

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole huhu vaan oma fantasia, mutta kun olen katsellut nyt Kärppien pelejä pleijareissa, niin kannattaisi SaiPan toimistolla ottaa puhelin käteen ja soittaa Troy Bourken agentille. Niin SaiPan näköinen pelaaja kuin voi vain olla. Luistin liikkuu todella nopeasti, pelaa työteliäästi joukkueelle ja tulostakin tulee ihan hyvin hyökkäyspäässä. Ei ole ilmeisesti jatkamassa Kärpissä, kun sinne on tulossa kovempia kavereita tilalle ja normaalitilanteessa SaiPalla ei varmaan olisi mitään mahdollisuuksia noin kovaan kaveriin, mutta nyt KHL-pelaajien tulo markkinoille voi muuttaa tilannetta.

Petman-Bourke-Koskiranta-Metsävainio-Hokkanen. Siinä alkaisi olla sentteriosasto melko hyvässä kunnossa.

Bourke teki yhden maalin pudotuspeleissä ja muutenkin katosi täysin kuvasta tosipelien alkaessa. Toisaalta ei siellä loistaneet kaikki muutkaan. Ottaisin kyllä ilolla vastaan, koska osaa pelata myös laidassa. Toki sen verran lapsenuskoinen olen, että toivoisin vielä kovempaa pelaajaa ykkösen keskelle. Tiedostan, ettei niin tule tapahtumaan.
 
Etäfani222

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitäisiköhän tuota Karolus ''Mikko Koskinen'' Kaarlehtoa alkaa haalimaan takaisin Niken haastajaksi. Pelasi kuitenkin ihan miehekkäät pari ottelua Jugureiden maalilla. Ja eipä joukkue voi mennä jatkoon jos maalisarakkeessa on pyöreä nolla.
Ei missään tapauksessa muutaman suonenvedon pelin takia aleta kuvittelemaan hänen taidoistaan liikoja. Jos hän olisi millään mittarilla potentiaalinen tai hyvä, niin hän olisi saanut enemmän peliaikaa tai pelaisi jo muualla. Nähty kortti tuo Karolus ainakin SaiPassa. Sitten vasta myönnän olleeni väärässä, kun on pelannut liigassa täyden kauden. Onneksi tuolla toivon mukaan on järkeviä ihmisiä päättämässä, että ovat hyökin nähneet ettei riitä muuhun kuin luukkua avaamaan. Kyllähän jr. Markkanenki muutaman suonenveto pelin torjui hyvin, kunnes joutuu enemmän pelaamaan, niin taidot eivät vielä riitä kantamaan joukkuetta voittojen tielle!
 
Suosikkijoukkue
Lehterän tammi
Ei missään tapauksessa muutaman suonenvedon pelin takia aleta kuvittelemaan hänen taidoistaan liikoja. Jos hän olisi millään mittarilla potentiaalinen tai hyvä, niin hän olisi saanut enemmän peliaikaa tai pelaisi jo muualla. Nähty kortti tuo Karolus ainakin SaiPassa.
Samat on ajatukset myös täällä. Vaikka pari viimeisintä peliä pelasikin mallikkaasti, koko viime kauden otanta on silti aika ohuehko. Ja sitä paitsi olisihan se pirteämpää nähdä ihan uusiakin kasvoja, joka voisi mahdollistaa jopa kovankin kilpailutilanteen Westerholmille. Saisi NW vieläkin lisää kasvettavaa ja hyvää kilpailua pelipaikasta.
 
Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Kaarlehto SaiPassa 19-20 kaudella 22 ottelua 88,3 t%. 20-21 Tanskassa 2 ottelua 89,3 t% ja Slovakiassa 17 ottelua 91,7 t%. Tällä kaudella Slovakiassa 15 ottelua ja 88,9 t% ja Jukureissa loppukaudesta 4 ottelua ja 90,8 t%.

Eihän nuo nyt kovin mairittelevat lukemat ole varsinkaan tuo alkukauden slovakian tilastot. SaiPassakin pelatessaan päästi helpohkoja maaleja ja tuli monta kertaa kirottua kun joku pulunpierua ilman maskia siniviivalta lörpsähti sisään.

Löytyy kyllä halvempia maalivahteja joten käännetään katseet vain noihin kenttäpelaajiin.
 
emz1

En näe että kysymyksenä on edes, että kelpaako Kaarlehto tänne vaan että hänen ei edes yksinkertaisesti kannatta lähteä maajoukkueympyröihin murtautuneen maalivahdin taakse.

Todennäköisesti Kaarlehto lunasti viimeistään näillä parilla pelillä sopimuksen ensi kaudeksi Jukureihin ja pääsee ottamaan Salmisen tähtäimeen joka on karkeasti sanottuna pelannut "vasta" yhden hyvän runkosarjan ja on paljon haavoittumaisemmassa asemassa oleva kohde kuin Westerholm on SaiPassa.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaarlehto SaiPassa 19-20 kaudella 22 ottelua 88,3 t%. 20-21 Tanskassa 2 ottelua 89,3 t% ja Slovakiassa 17 ottelua 91,7 t%. Tällä kaudella Slovakiassa 15 ottelua ja 88,9 t% ja Jukureissa loppukaudesta 4 ottelua ja 90,8 t%.

Eihän nuo nyt kovin mairittelevat lukemat ole varsinkaan tuo alkukauden slovakian tilastot. SaiPassakin pelatessaan päästi helpohkoja maaleja ja tuli monta kertaa kirottua kun joku pulunpierua ilman maskia siniviivalta lörpsähti sisään.

Löytyy kyllä halvempia maalivahteja joten käännetään katseet vain noihin kenttäpelaajiin.
Maalivahdit statseja kun analysoi niin niissä ei valitettavasti näy se minkälainen puolustus on seissyt edessä, ja lisäksi se fakta että harva maalivahti on valmis pelaamaan kakskymppisenä liigassa vaan useimmiten kehitys jatkuu ja riippuu tietenkin minkälaista maalivahtivalmennus seurassa on. Edmonton luottaa edelleen Mike Smithiin vaikka ukko on saman ikäinen kuin Spede Pyörälä.

Viestit Keski-Euroopan liigoista on yleensä sellaisia että ei siellä kukaan puolusta vaan pääpaino on hyökkäyksessä, eikä maalivahti nyt ole parhaimmillaan silloin kun tulee ylivoima hyökkäyksiä.

Pleijareissa Karolus kuitenkin antoi pataan Oskarille, joka suli kuin lumiukko. Jukurit olisi mennyt tuosta sarjasta jatkoon, jos Päällikkö olisi kokeillut Karoa aikaisemmin kuin kuudennessa ottelussa, mutta se menköön OJ:n ja Jukureiden valmennustiimin kokemattomuuden piikkiin.

Mikäli Karolus pelaa Mikkelissä ensi kaudella hyvän kauden niin sen jälkeen hintalappu voi olla sellainen että tarvitaan tamperelainen seura sen lunastamaan. Ja kuka meillä seisoo kaudella 23-24 maalissa kun pitäisi se mestaruus ottaa.

Ja kyllähän HIFK:kin osoitti, että ei niillä KHL statuksen omaavilla pelaajilla tee mitään, jos maalivahti on kuin sveitsiläistä reikäjuustoa, Tobberi ajeli tuossa riskillä ja tälla kertaan riski realisoitui.
 
Viimeksi muokattu:

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Viestit Keski-Euroopan liigoista on yleensä sellaisia että ei siellä kukaan puolusta vaan pääpaino on hyökkäyksessä, eikä maalivahti nyt ole parhaimmillaan silloin kun tulee ylivoima hyökkäyksiä.
Olihan siellä kuitenkin liigassa 22 maalivahtia Karoluksen edellä mukaanlukien joukkueen 2 muuta maalivahtia joilla molemmilla torjunta% oli 91,3. Ehkä Kaarlehto kaipaakin parempaa puolustusta eteen mutta sellaista ei tämän kauden SaiPassa nähty ainakaan. Tämän kauden SaiPan puolustaminen näytti juuri sellaiselta "keskieurooppalaiselta puolustamiselta".

Westerholmin korvaaja voi todennäköisesti olla se joka tänne hommataan luukkua avaamaan ensi kaudelle. Oli se kuka tahansa. Kaarlehdolle itselleenkin olisi paras jos pääsisi jatkamaan Jukureissa jossa on parempi mahdollisuus ottaa myös se ykkösmaalivahdin paikka ensi kaudella.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pleijareissa Karolus kuitenkin antoi pataan Oskarille, joka suli kuin lumiukko. Jukurit olisi mennyt tuosta sarjasta jatkoon, jos Päällikkö olisi kokeillut Karoa aikaisemmin kuin kuudennessa ottelussa, mutta se menköön OJ:n ja Jukureiden valmennustiimin kokemattomuuden piikkiin.

Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Vai meinaatko oikeasti että kuudennen ja seitsemännen pelin taso puolustuksellisesti Jukureilta oli samaa tasoa kuin aiemmissa peleissä?
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Vai meinaatko oikeasti että kuudennen ja seitsemännen pelin taso puolustuksellisesti Jukureilta oli samaa tasoa kuin aiemmissa peleissä?
Salmisella oli kaksi heikkoa peliä, toinen ja viides ottelu. Näissä torjunnat ja päästetyt maalit 17/3 ja 25/5. Näissä peleissä puolustajat ja hyökkääjät jotka pelasivat heikosti plusminuus eivät olleet samoja. Ensimmäisessä (T), kolmannessa (V) ja neljännessä (V) torjuntaprosentti oli ok. Jotenkin epäloogista että välillä joukkueen puolustuspeli olisi kuosissa ja välillä ei, mutta ehkä se kuuluu osana tuota Ollin lanseeraamaa ''ei-kapulakieltä'' hokia, johon Heikki Viitikko ihastui.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Toivottavasti se huhuttu Tepsin kaveri on tää Steenbergen eikä Hults. Jälkimmäinen ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon ja eilen kun pakon saattelemana oli ni aika turha hiihtelijä.
 
12961

Jäsen
TPS palstalla tieto, että kyseessä olisi nimenomaan tämä Descheneau.
Aika kummallista olisi jos tulisi. Vetelä ja huonoliikkeinen surffailija, jolla tosin kova laukaus. Myös one-timer on hyvä.

YV:llä käyttöä mutta muuten täysin turha jätkä liigaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Aika kummallista olisi jos tulisi. Vetelä ja huonoliikkeinen surffailija, jolla tosin kova laukaus. Myös one-timer on hyvä.

YV:llä käyttöä mutta muuten täysin turha jätkä liigaan.
En ole ko. pelurin otteita seurannut, mutta Pekka Virran metodit ovat tulleet viimeisen vuoden aikana tutuiksi. Niiden perusteella arvioisin, että jos (kuka tahansa) ensi kauden SaiPaan vahvistukseksi hankittu pelaaja osoittautuu veteläksi ja huonoliikkeiseksi surffailijaksi, niin jouluun mennessä on jo saanut pakata kamansa.

Toisaalta, tiedämme että Pekka Virta keskusteli jo Lukon päävalmentajana ollessaan SaiPaan tuloillaan olleiden pelaajien kanssa. Oletettavasti tämä käytäntö on jatkunut, ja kaikki SaiPaan tulevat uudet pelaajat ovat saaneet ennen sopparin allekirjoittamista "approved by Pekka Virta" leiman. Varsinkin Liigassa jo pelanneet tietävät taatusti mikä on Virran vaatimustaso, joten luulisi että surffailuun ja oikomiseen taipuvaiset hakeutuisivat jonnekin muualle.

Kevät on tosiaan hienoa aikaa SaiPan kannattajalle. Tulevaisuus näyttää hienolta, ja seuraavaan tappiolliseen otteluun on aikaa vielä kuukausia!
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin Descheneu ei todellakaan ole kovin huono liikkumaan, ja kuti lähtee hyvin. Jos vain motivaatio on kohdallaan niin voi olla hyvä hankinta teille.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En ole ko. pelurin otteita seurannut, mutta Pekka Virran metodit ovat tulleet viimeisen vuoden aikana tutuiksi. Niiden perusteella arvioisin, että jos (kuka tahansa) ensi kauden SaiPaan vahvistukseksi hankittu pelaaja osoittautuu veteläksi ja huonoliikkeiseksi surffailijaksi, niin jouluun mennessä on jo saanut pakata kamansa.

Toisaalta, tiedämme että Pekka Virta keskusteli jo Lukon päävalmentajana ollessaan SaiPaan tuloillaan olleiden pelaajien kanssa. Oletettavasti tämä käytäntö on jatkunut, ja kaikki SaiPaan tulevat uudet pelaajat ovat saaneet ennen sopparin allekirjoittamista "approved by Pekka Virta" leiman. Varsinkin Liigassa jo pelanneet tietävät taatusti mikä on Virran vaatimustaso, joten luulisi että surffailuun ja oikomiseen taipuvaiset hakeutuisivat jonnekin muualle.

Kevät on tosiaan hienoa aikaa SaiPan kannattajalle. Tulevaisuus näyttää hienolta, ja seuraavaan tappiolliseen otteluun on aikaa vielä kuukausia!
Se vaan ei auta, että joulukuuhun mennessä on saatu surfailijat muualle. Viime kausi oli hävitty jo joulukuussa. Vastaavanlaiseen siirtorulettiin ei ole varaa. Joukkueen pitää olla valmis viimeistään lokakuussa. Sitten toki pakolliset hankinnat loukkaantumisten takia ja mahdollinen vahvistaminen / tyhjennys helmikuussa. Vieläkin vituttaa muuten McIntyren kausi. Olisi ollut parempi pitää ne upeat muistot edellisestä kerrasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös