SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 2 506 742
  • 10 080

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Helppo myöntää, että tällaisissa kohtaa vitutuspiikki nousee kyllä jonnii verran. Micke Saaren korvaajaa ei kuulu eikä näy. Muutenkin lisää laatua tuo hyökkäyspää on huutanut jo puolitoista kuukautta.

Eniten tässä vituttaa, että Jypissä voidaan palstatotuuden mukaan sovitella nelosen keskelle tai rotaatioon. Noh, jaot on aina epäreilut jollekkin.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisihan tuo Kalapudas kelvannut mainiosti tännekin. Mutta se siitä sitten. Ei voi kun odotella. Toivottavasti myös SaiPaan saataisiin pian se aikainen joululahja. Voisi se tulla hieman myöhässäkin kunhan vaan tulee.
 

Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainahan saa haaveilla, mutta Eero Elo sekä Vili Sopanen ilmeisesti lähtökuopissa Lukosta. Kumpi vaan kelpaisi ottamaan uutta nostetta uralleen ja rightin miehinä sopisi loistavasti ylivoimalle.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainahan saa haaveilla, mutta Eero Elo sekä Vili Sopanen ilmeisesti lähtökuopissa Lukosta. Kumpi vaan kelpaisi ottamaan uutta nostetta uralleen ja rightin miehinä sopisi loistavasti ylivoimalle.
Kelpaisi toki, mutta sitten pitäis tulla muutakin, koska itse näen, että SaiPa kaipaa liikettä ja pelintekijää.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ilman muuta. Veikkaan että SaiPaa ei paljon vahvisteta.
Niin. Hiukan hämmentynyt olen tästä tämän kauden meiningistä. Määrällisesti ukkoja on(tällä hetkellä) riittävästi. Ollaanko SaiPassa siihen sitten jo tyytyväisiä? Laatupuoli ei ole niin justiisa, koska sehän maksaa. Toki voi olla, että SaiPan kaipaamia "alelaarin tähtipelaajia" ei vaan ole saatavilla. Toivoisin ja olen jonkin aikaa toivonut, että saisivat hankituksi pari IHAN OIKEAA VAHVISTUSTA. No toki nyt rämmitään varmaan siirtorajalle asti ja jos pelaajia on edelleen määrällisesti riittävästi, niin hups ei löydykään ketään tai ei ollutkaan järkevää jotain pelaajaa hankkia kun plaa plaa plaa. Joo...ottaa päähän.
 

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni SaiPan materiaali etenkin hyökkäyksen osalta on riittävää ja varmasti mennään budjetin rajoissa. Ykkösylivoima on erittäin hyvä. Puolustus on materiaaliltaan Bernhardtin jälkeen ihan ok, kun Kojo ja Sneck ovat rotaatiossa.

Ongelma vain on, että SaiPan maalivahti häviää vertailun vastustajan maalivahtiin liian usein, vaikkakaan ei suoranaisesti maalivahtipeliin kaaduta.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni SaiPan materiaali etenkin hyökkäyksen osalta on riittävää ja varmasti mennään budjetin rajoissa. Ykkösylivoima on erittäin hyvä. Puolustus on materiaaliltaan Bernhardtin jälkeen ihan ok, kun Kojo ja Sneck ovat rotaatiossa.

Ongelma vain on, että SaiPan maalivahti häviää vertailun vastustajan maalivahtiin liian usein, vaikkakaan ei suoranaisesti maalivahtipeliin kaaduta.
Hyökkäysmateriaali on riittävä mihin? Taisteluun 10.sijasta? Siihen ehkä joo. Totuus kuitenkin on se, että Zaborsky-Ramu kaksikon takana on hiljaista ja nääkin jampat tekee pääosan pisteistä ylivoimalla. Juuri tämän takia ykkös yv on hyvä.
Puolustus on ok? No joo...ehkä nippanappa tasoa ok. Taso pitäisi kuitenkin olla vähintäänkin hyvä, että jostain menestyksestä voisi edes haaveilla. Siellä on monta pakkia joiden pitäisi olla VAIN rotaatiossa, jos menestyksestä haaveiltas. Näihin ei Kojo edes minun mielestä kuulu. Näihin kylläkin kuuluu Sneck, Autio, Seppälä ja Riikola.
Maalivahtiosasto oli riski jo alunperinkin. Sitten kun pakisto on mitä on, ni eivät saa edes sellaista kunnon tukea siltä oastolta.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Mielestäni SaiPan materiaali etenkin hyökkäyksen osalta on riittävää ja varmasti mennään budjetin rajoissa.
Riittävä verrattuna keneen? Ei tuolla hyökkäyksellä tarvitsisi unelmoida puolivälieräpaikkaa paremmasta, vaikka maalissa olisi Tuohimaa. Tietenkin jos tavoitteena on tällä(kin) kaudella pari pleijaripeliä ja positiivinen tulos, niin siihen tuo tämän hetken hyökkäys voi riittääkin. Todennäköisesti SaiPan kausi tulee kuitenkin päättymään viimeistään sääleihin, jos tuolla porukalla mennään kauden loppuun asti.
 

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zapo pistepörssin TOP10 ja Ramu TOP30, Löfman, Persson, Kaksonen, Virtanen, Nikko, 4-kenttä. Kyllä tuossa on ihan pelimiehiä siihen että säälipaikasta taistellaan ja sehän on SaiPan realistinen tavoite. Ei meillä ole mitään jakoja TOP 6 sijoituksiin kuin suonenveto-kausilla.

Pelin tason ollut jo monta peliä ihan hyvällä tasolla. Kertooko tämä että pisteitä kyllä tulee jatkossa kuin näin pelataan vai että pisteitä ei tule edes hyvällä pelillä.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zapo pistepörssin TOP10 ja Ramu TOP30, Löfman, Persson, Kaksonen, Virtanen, Nikko, 4-kenttä. Kyllä tuossa on ihan pelimiehiä siihen että säälipaikasta taistellaan ja sehän on SaiPan realistinen tavoite.

Pelin tason ollut jo monta peliä ihan hyvällä tasolla.
Taistellaan säälipleijaripaikasta? Onko se sitten hyvä? Realistinen tavoite ehkä, mut onko se se mitä halutaan? Kaikki organisaation johdossa ja halliuksessa tyytyväisiä tähän, ni tilanne on helvetin surullinen. Löfman(duunari, vähemmän pisteiden tekijä), Persson(hyvä maalintekijä kun rinnalla on kaveri, joka laittaa kiekkoa lapaan, nyt sellaista ei ole), Kaksonen (ei ole tällä htkellä ollenkaan pisteiden teko vireessä), Virtanen(täysiverinen duunari) ja Nikko(sama kun Perssonin kohdalla).

Pelin taso hyvällä tasolla? Yleisesti pelaaminen mennyt syksystä eteenpäin, mutta... Pelien taso vaihtelee pelien välillä todella paljon ja myös pelien sisällä ihan liikaa. Jos pelisapluuna on joukkueessa kunnossa, niin noin paljoa taso ei voi heilahdella. Katseet kääntyy ns. penkin taakse.
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
Mielestäni SaiPan materiaali etenkin hyökkäyksen osalta on riittävää ja varmasti mennään budjetin rajoissa.

Jos tähän joukkueeseen on käytetty lähes koko budjetti, niin Markkanen ja co. joutavat kyllä talouskouluun. Järjen mukaan tuolta pitäisi löytyä joku 150k löysää rahaa. Omasta mielestäni siirtorajalle himmailu on typerää, uutta pelimiestä kannattaisi ajaa sisään NYT. Kyllä JYPit, KooKoot ja Pelicansit löytävät pelaajia, meillä ei taida edes olla haluja joukkueen vahvistamiselle. Odotellaan siihen, kun puolet lasiukoista on telakalla ja katsotaan sitten uudestaan.

Nyt taistellaan niistä hyvistä alkuasetelmista playoffeihin. Jos heti alussa kohdataan Kärpät, niin mitä järkeä joukkuetta on silloin enää vahvistaa? Kyllä tämä vahvasti näyttää siltä, että hallitus tyytyy sääliplayoffpaikkaan ja siitä seuraavaan muutaman playoffspelin nippuun.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tilanne on varmaan sellainen, että JOS kausi lähtee liikkeelle hyvin ja monelle pelaajalle sattuu sellainen suonenvetokausi ja roikutaan top-6 sijoituksissa ja mahdollisesti top-4 sijoituksissa jatkuvasti niin silloin toimistolla ollaan valmiita panostamaan hieman riskilläkin joukkueeseen. Tämä kausi taas ei ole sellainen kausi, pelataan suunnilleen tuon rosterin oikeuttamista sijoituksista ja uusien vahvistuksien kanssa ollaan hyvinkin varovaisia.

Tämä kausi on yksi niistä kausista jolloin toimistolla ollaan tyytyväisiä pudotuspelipaikkaan ja se riittää. Jos taas kausi olisi lähtenyt liikkeelle niin, että
Zabo ja Ramu pelaavat juuri tällä tasolla kuin nyt, mutta takaa olisi löytynyt tulitukea paljon enemmän ja oltaisiin esim. Sijalla 5 niin vahvistuksia olisi jo varmasti tullut ja niitä myös olisi tulossa.

Toisaalta ymmärrettävää, että toimistolla ollaan hieman varovaisia mutta jotenkin nyt viime kausina on tullut kuva, että siellä ollaan aivan liiankin varovaisia. Silloin Tirkkosen kausilla oli munaa hankkia vahvistuksia ja se sai myös kansaa halliin. Se sai aikaan hypetystä SaiPan ympärillä. Se sai aikaan pienoisen hurmoksen Lappeenrantaan, koska kaikki näkivät että nyt ollaan tosissaan. SaiPa on tälläkin hetkellä menossa PUDOTUSPELEIHIN en ymmärrä milloin toimistollakin ollaan ruvettu ajattelemaan, että sijoituksen tulee olla top-4, että voidaan oikeasti panostaa joukkueeseen. Milloin muka pudotuspeleihin pääsystä on tullut Lappeenrannassa sellainen asia, että ei kiinnosta jos ei päästä välieriin asti. Tällä hetkellä mennään aivan liikaa taloudellinen tulos edellä.

Eli näin lyhyesti kausi joko hävitään tai "voitetaan" parin ensimmäisen kuukauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saari ole ajateltu 2. sentteriksi. Loukkaantui heti ja vielä joulukuussa ollaan ilman korvaajaa. Ensimmäinen ajatus on: eihän jumalauta näin toimi oikeasti kunnianhimoinen organisaatio. Tosin Kiiskinen oli ihan järjettömän hienoa toimintaa ja täysin epätyypillistä SaiPalle. Salituro sitten arpa joka ei voittanut.
Mutta se kärkiketjun sentteri sieltä puuttuu edelleen ja kausi on pian puolessa välissä. Olen alkanut kallistumaan sen suuntaan, että toimistolla puhaltavat uudet tuulet ja nyt ei enää etsitä arpaa. Kaikki hiljaisuus ja reagoimattomuus viittaa siihen, että se seuraava verkosta nouseva lohi on melkoinen vonkale. Tämän epätoivon keskellä alan uskomaan siihen, että tämä vielä hymyksi vaihtuu.

Edit: Niin ja Bernhardt on hyvä haku myös. Ja kun lopettaa sen turhan kikkailun ja opettelee pitämään viivan, voi olla kovakin tekijä.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt puhutaan sitä että tyydytään siihen, että ollaan kympin sakissa. Ollaanko edes kympin sakissa? Tällä hetkellä sanoisin, että ei edes tulla olemaan. Jäädään ulos pudotuspeleistä. Sitäkö SaiPan toimisto haluaa? No tuskin haluaa.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt puhutaan sitä että tyydytään siihen, että ollaan kympin sakissa. Ollaanko edes kympin sakissa? Tällä hetkellä sanoisin, että ei edes tulla olemaan. Jäädään ulos pudotuspeleistä. Sitäkö SaiPan toimisto haluaa? No tuskin haluaa.
Tuskin sitä kukaan haluaa. Uskon, että parhaansa tekevät niin toimiston väki kuin valmennus ja pelaajat. Se, että onko uskallusta panostuksiin ja taitoa tehdä niitä onkin toinen juttu. Lehterälle tehtiin jatko, joten hänelle varmasti halutaan antaa hyvä joukkue myös tälle kaudelle. Eihän siinä jatkossa olisi muuten mitään järkeä. Ei siis ole mikään välikausi kyseessä.
 

ahal

Jäsen
Turhauttaahan tämä spekulaatioketjun (ei edes huhuja!) kasvattaminen päivä päivältä. Kausi puolessa välissä ja yhä ootellaan jotakuta saapuvaksi, huomenna, seuraavalla viikolla tai ensi kuussa. Mutta oottavan aika on pitkä, etenkin jos ketään ei tuu.

Lie hyvä muistaa, että lätkätouhussa kaikki tuppaa vaikuttamaan kaikkeen. Viime kaudella saatiin käsittämättömän hyvä vahvistus Tyler Morley haaviin ennestään tutun ja varman Kunykin kaveriksi. Kausi meni herroilta hyvin, mutta kumpikaan ei jatkanut. Ristiveto joukkueessa musersi haaveet. Valmennus sai syystä katsella hartaasti peiliin. Mainitun kaksikon lisäksi moni muu vaihtoi maisemaa. Ei liene liioittelua sanoa, että valmennus oli osasyyllinen joukkopakoon. Morley, Kunyk ja muut ulkkarit eivät olisi varmaan jääneet mottipäiselläkään seuraan. Tapahtumat saattavat vaikuttaa yhä uusien rekryjen taustalla. Eivät ehkä torpedoi kaikkia sainauksia, mutta harventavat joukkoa. Pelaajat kun selvittävät somen aikana helposti joukkueen ja seuran tekemisiä.

Kiiskinen saatiin joukkoon, kun kyse oli kuukauden pätkätyöstä. Miten olisi käynyt, jos pesti olisi mitoitettu puoleksi vuodeksi? Ainakin olisi ollut kallista. Turhaan Kuopiossa surtiin. Lahessa pahoitettiin mieli, kun Sulak ei palannutkaan Pelsuihin vaan Kouvolaan. Leskisen loikka Hifkiin ei lie kemiakysymys, vaan puhtaasti pelillinen. Kärppien rosterissa oli jo riittävästi osaajia joka paikalle.

Juuri nyt näyttää, että KooKoossa ovat pullat hyvin uunissa myös ensi kautta varten. Ilves vetää yhä nuoria puoleensa myös Myrrän alaisuudessa. Kysymysmerkkejäkin on, Jukurit, Sport, HPK, TPS...
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Paljon on porua vahvistuksista tai tarkemmin niiden puutteesta. Mitä jos siellä nyt ei ihan oikeasti ole tarjolla ketään / tarjolla ketään järkevällä hinnalla? Bernhandilainen tuotiin sisään ja on näyttänyt minusta ihan vahvistukselle. Salituro oli mitä oli ja sai lähteä. Katselin varmistuneet siirrot ketjua ja siellä on tällaisia nimiä kesken kauden (ei täydellinen);

HPK: Santeri Lukka
IFK: Andy Bernard, Joonas Järvinen, Micahel Keränen, Ville Leskinen
Jukurit: Patrik Puistola
JYP: Julius Honka, Petrus Palmu, Antti Kalapudas
KooKoo: Toni Kähkönen, Roope Laavainen, Libor Sulak
Kärpät: Julius Junttila
Lukko: Tarmo Reunane, Ilkka Heikkinen, Ville Heinola
Pelicans: Alex Lintuniemi, Riku Helenius, Janne Jalasvaara
Sport: Niko Hovinen, Ari Gröndahl, Filip Riska
Tappara: Steve Iacobellis
TPS: Christoffer Persson
Ässät: Atte Mäkinen, Olli Vainio, Toni Henttonen

Tuolla on muutama nimi, joihin luullakseni SaiPa olisi budjetin puolesta ehkä pystynyt ja se olisi oikeasti vahvistu, mutta ei kai esim yhtään sentteriä. Isot ostaa rahalla valmiita kavereita tai omia poikia takaisin. SaiPa:lla ei ole kumpaakaan näistä käytettävissä juurikaan. Varmaan monetkin yllä olevalta listalta vahvistaisivat jotain osa-aluetta, mutta millä hinnalla?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Hanskat tiskiin ja eteenpäin. Jos tällä jengillä pääsee pleijareihin, siis sääleihin, niin hyvä. Jos taas ei, niin toivon mukaan kymppisija roikkuu naaman edessä kuitenkin mahdollisimman pitkälle runkosarjaa, että joukkueen taisto herättää edes jotain intohimoja katsojissa. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla se, että missä vaiheessa on ensi kauden joukkueen rakennus. Ollapa SaiPa taas klassinen alkusyksyn joukkue, niin se voisi puijata officea panostamaan jengiin. Nyt kun ollaan tasaisen epätasainen, niin toimistollakin ollaan varovaisia. :)
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos ajatellaan Jussi Markkasen roolia tässä SaiPan lievässä rämpimisessä, niin en paljon hänen piikkiin laittaisi. Jussihan on järkijätkä. Hän myös totesi rehellisesti, että viime kauden urheilullinen tulos jäi osin vaisuksi. Hän selvästi antoi ymmärtää että Tero on nyt parasta mitä rahalla saa tässä kohtaa. Tottakai jos löisi miljoonan tiskiin tai vähempikin riittäisi niin sillä saisi kalliimman valmentajan. Juu ihan tarkoituksella muotoilin näin. Kalliimpi valmentajakaan ei välttämättä takaisi suurempaa menestystä. Kallistuisin mieluummin pienimuotoiseen joukkueen vahvistamiseen. Tuo maalivahtitilanne pitää myös miettiä tarkasti, että mitä sen kanssa tekee.
 

Ferris

Jäsen
Tuo maalivahtitilanne pitää myös miettiä tarkasti, että mitä sen kanssa tekee.

Maalivahtitilanteen ratkaisemisen kannalta melkein toivottavinta ois, että Westerholmilla ois joku sellanen saikku, että kestää ennemmin viikkoja kuin päiviä. Tällöin olisi pakko hankkia joku muu kuin a-junnu KK:n pariksi. Lisäksi peluuttaminen saattais jatkossa mennä enemmän siten että se pelaa enemmän kuka ansaitsee.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Maalivahtitilanteen ratkaisemisen kannalta melkein toivottavinta ois, että Westerholmilla ois joku sellanen saikku, että kestää ennemmin viikkoja kuin päiviä. Tällöin olisi pakko hankkia joku muu kuin a-junnu KK:n pariksi. Lisäksi peluuttaminen saattais jatkossa mennä enemmän siten että se pelaa enemmän kuka ansaitsee.
Toivottavasti ei. Jos joudutaan hankkimaan uusi maalivahti niin silloin ne rahat olisi pois siitä hyökkäyspään vahvistuksesta. Jos Nikke on pidempään pois niin silloin tuuraajaksi yksi mahdollinen vaihtoehto olisi varmaan Andy Bernard. Vaikka Bernard olisikin hyvä vaihtoehto niin hänen kohdallaan täytyy muistaa se, että pelaamattomuus tällä kaudella on varmaan jonkinlainen ongelma. Pelituntumaa ei ole ja se näkyisi varmasti ainakin ensimmäisissä peleissä.
Näin ollen täytyy toivoa, että Niken saikku ei kestäisi kovin pitkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös