SaiPa pudotuspeleissä 2025

  • 29 794
  • 204

ForNever

Jäsen
No ei kyllä vienyt TPS taktisesti ensimmäistä peliä. Alussa saivat viisi minuuttia hallita, kun SaiPan pojilla pomppi kiekot jännityksestä, mutta sen jälkeen eivät päässeet pariin erään kuin muutaman kerran kontrolloidusti pois omista. Eilen pääsivät jo selvästi paremmin, mutta toisaalta myös SaiPan paineistaminen oli huonompaa. Maalin edessä ovat kyllä olleet molemmissa peleissä selvästi parempia ja ilkeämpiä.

SaiPan osalta kuvaavaa on se, että nelosketjun ohella kakkosketju on ollut kahdessa ensimmäisessä pelissä SaiPan parhaimmistoa. Ykkösketjusta on jo kaikki sanottukin, mutta myös kolmosketju on ollut ihan Petmanin harteilla. Karviselta todella näkymätöntä hiihtelyä ja Siikonen on ollut ihan oikeasti huono. Olen pitkin kautta toivonut, että Siikonen olisi näistä SaiPan duunarisenttereistä se, joka jatkaisi ensi kaudella, mutta Appelgren on ollut tosipeleissä valovuoden edellä. Jos ei muuta annettavaa Siikosella ole, niin menisi edes sinne maalille hämmentämään. Akvaario päässä ei voi tulla edes nenä kipeäksi.

Tappioita enemmän vituttaa tällä hetkellä tuo joukkueen löysyys. Jos jumalauta Kim Strömberg alkaa erottumaan joukosta fyysisyydellä ja yrittämisellä, niin jotain on pahasti vialla. Huomenna toivottavasti pelaa ne, joita kiinnostaa laittaa kroppaa likoon.
Karvinen tarjoili Siikoselle läpiajon ensimmäisessä pelissä, ja Siikonen oli kyllä omaan silmään aika monta kertaa akvaarion kanssa vastustajan maalin edessä. Appelgren on mielestäni tuhlannut aika monta paikkaa siinä missä Siikonenkin ja lisäksi taisi loukkaantua eilen kolmoserässä omaa huonoa taklaustaan.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kukahan korvaa Trejbalin, jos ei ole huomenna pelikunnossa? Näkisin Ahon tai Kiukaan tuossa mieluummin kuin Niemelän pelaamassa väärällä puolella tuolla tasolla, vaikka kuinka on kokenut pelaaja playoffeissakin. Pysykille saisi mies reilusti lyödä lisää peliaikaa, tuon tason pakki ja kunto varmasti riittää, niin ei se väärin olisi kellottaa lähemmäs 25min pelissä. Nyt on herännyt toimittamaan hyökkäyspäähänkin.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Eiköhän Aho pelaa jos Trejbal ei ole kehissä.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
En itsekään usko Raipen tekevän muutoksia mutta toivoisin että Petmanit yhteen ja Airola ykkösyyveelle. Ja Kousa - Niemelä vähintään pakko erottaa jos Trejbal ei pelaa, hirveän näköistä oli runkosarjassa ja jo eilen omissa soi .
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Kousasta mielellään kuulisi lisääkin. Miltä hänen pelinsä on näyttänyt kokonaisuutena? Lahdessa ei kulkenut yhtään. Saksassa ja Slovakiassa ymmärtääkseni aivan perustekemistä. Niemelä taitaa olla heikoin 7. pakin rotaatiosta muutenkin?
 
Kousalla on luonnollisesti edelleen pelisilmää, joka tuo hyvin pisteitä, mutta kiekon toimittaminen viivasta maalille ei onnistu niin usein kuin SaiPa tarvitsisi ykkösylivoiman viivapakilta. Laukaus ei ilmeisesti ole enää niin suuri uhka. Liikekin on hidastunut, mutta yrittää kyllä edelleen paljon ja pärjää suht hyvin fyysisissä väännöissä. Kokonaisuutena jäänyt plussan puolelle aika hyvin jo pisteillään, mutta tietyt puutteet vaikuttavat välillä liikaa, kuten heikkous omassa päädyssä.

Niemelä pelasi syksyn varsin hyvin, mutta on sittemmin hyytynyt ja sijoittunut viime aikoina toistuvasti huonosti ja tehnyt virheitä. Alivoimalla hänelle on kuitenkin vielä käyttöä. Mielestäni Karri Aho olisi kuitenkin selvästi parempi hänen paikallaan, vaikka ovatkin erityyppisiä pelaajia, mutta jostain syystä hänet on nähty vain yhdessä pelissä leikkauksesta kuntoutumisen jälkeen.
 
Kuulostaa Kousa juuri siltä, mitä on aina ollutkin, mutta auttamatta ikä alkaa jo näkyä mm. Heikentynyt liike ja luonnollinen urheilullisuus, mitä hänellä on aina ollut. Omassa päässä ollut koko uransa vaikeuksissa, mutta vahvuudet onkin kiekon kanssa.

Niemelä alkoi viimeisenä Kärppä-kautenaan olemaan luisteleva katastrofi eikä koskaan ole mikään kiekollinen ollutkaan eli avuja ei juuri ollut enää annettavaksi. Sinänsä ihmettelen hänen laskukäyräänsä, koska oli parhaimmillaan vakiopakki ja EHT-mies eikä hänen tyyliset pakit yleensä iän myötä heikkene eikä ole edes ikäloppu. Ehkä ei ole pystynyt vastaamaan liigassa koventuneeseen pelinopeus ja luisteluvaateeseen.
 
Kaakonita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston, Saipa
Kousalla on luonnollisesti edelleen pelisilmää, joka tuo hyvin pisteitä, mutta kiekon toimittaminen viivasta maalille ei onnistu niin usein kuin SaiPa tarvitsisi ykkösylivoiman viivapakilta. Laukaus ei ilmeisesti ole enää niin suuri uhka. Liikekin on hidastunut, mutta yrittää kyllä edelleen paljon ja pärjää suht hyvin fyysisissä väännöissä. Kokonaisuutena jäänyt plussan puolelle aika hyvin jo pisteillään, mutta tietyt puutteet vaikuttavat välillä liikaa, kuten heikkous omassa päädyssä.

Niemelä pelasi syksyn varsin hyvin, mutta on sittemmin hyytynyt ja sijoittunut viime aikoina toistuvasti huonosti ja tehnyt virheitä. Alivoimalla hänelle on kuitenkin vielä käyttöä. Mielestäni Karri Aho olisi kuitenkin selvästi parempi hänen paikallaan, vaikka ovatkin erityyppisiä pelaajia, mutta jostain syystä hänet on nähty vain yhdessä pelissä leikkauksesta kuntoutumisen jälkeen.
Samaa mieltä Kousasta ja Airolaa oltaisiin voitu kokeilla ykkösylivoimassa jo aikaisemmin.

Jos miettii Saipan otteita tähän mennessä näissä kahdessa ottelussa, niin kotona voitto olisi pitänyt ainakin kairata pelillisesti ja olemalla röyhkeämpi maalinedustalla. Oikeastaan koko ottelusarja voisi enää kääntyjä ensimmäisen pelin luistelu asenteella ja olemalla röyhkeämpi. Huomenna Saipan kannalta olisi tärkeää saada pari onnistumista heti pelin alussa, muuten riski liialliseen mailanpuristamiseen kasvaa.

Toivotaan, että jokainen pelaaja ottaa tiukassa paikassa harppauksen eteenpäin ja tajutaan mennä sinne TPS:n maalinedustalle taistelemaan. Pienestähän nämä ovat loppujen lopuksi kiinni ja mentaliteetti pitää olla nyt ”peli kerrallaan”. Katsotaan mihin tämä riittää ja toivottavasti huomenna nähdään agressiivisesti taisteleva Saipa!
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
SaiPa tänään:

Ketjuja myllätty uusiksi, Hutchi Jenkeissä ja Trejbal, Siikonen ja Appeli loukissa. Leveyttä riittää…

Kenttä 1​

#PPNimi
#10VLOTTO KIVENMÄKI
#23KHVILLE PETMAN
#63OLMIKKO PETMAN
#50VPSAKU SALMINEN
#13OPMARK PYSYK

Kenttä 2​

#PPNimi
#70VLJANNE NAUKKARINEN
#82KHHENRI NIKKANEN
#62OLMIRO TAUSLAHTI
#22VPKARRI AHO
#44OPMIKKO KOUSA

Kenttä 3​

#PPNimi
#11VLRONI KARVINEN
#51KHANTTI KALAPUDAS
#57OLOTTO HOKKANEN
#7VPSAMULI NIINISAARI
#6OPSANTERI AIROLA

Kenttä 4​

#PPNimi
#18VLJUUSO HEIKKILÄ
#12KHKIM STRÖMBERG
#81OLEERO KLINTRUP
#28PMIKKO NIEMELÄ

Maalivahdit​

#PPNimi
#30MVKARI PIIROINEN
#80MVVILLE-VEIKKO HILTUNEN
 
Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Siikonen ja Appeli loukissa myöskin..
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Voi prkl noita poissaoloja...varsinkin, kun sitä leveyttä ei oikein ole...

Noh, ei voi mitään, on niitä poissaoloja vastustajallakin. Kyllä tässä täytyy vielä voittoon uskoa! Tepsin tuuripomputkin täytyy nyt olla pompittu, olis varmaan jo SaiPankin vuoro niistä hyötyä...toki omaa peliä pitää parantaa myös, lähinnä molempien maalien edustoilla. Liian lapasia ollaan sillä alueella oltu. Mustelmia pitää ottaa ja makuupaikkoja jakaa!

Pieni toivo on vielä sarjan kääntämisestä ja ei nyt jumakauta ainakaan suoraan 0-3 lomille lähdetä. Tänään tulee se voitto!!
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ihan raikas kokoonpano SaiPalla. Mieluummin ainakin itse katson tätä kokoonpanoa, jossa on nyt nälkäiset Tauslahti ja Hokkanen mukana kuin sitä kahden ensimmäisen ottelun kokoonpanoa, joka on näyttänyt siltä, että maha on jo täynnä.

M. Petman tuo ykköseen tarvittavaa fyysisyyttä, Tauslahti kakkoseen lisää vauhtia ja Kalapudas kolmoseen enemmän hyökkäyspotentiaalia. Appelgrenin poissaolo harmittaa, kun se rikkoo tuon nelosketjun, joka on ollut roolissaan pudotuspeleissäkin SaiPan paras.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Harmittaa poissaolot, mut kiva kyl nähdä kun Petmanit rymistelee yhdessä ykkösessä. Ykkönen kun pitikin viime pelin jäljiltä rikkoa.
Kakkonen ja kolmonen tasoa Jännä nähdä mitä tapahtuu ja uskon nelosenkin suoriutuvan kelvollisesti.
Avausvoittoa kohti - - - >
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä tänään palautetaan juna raiteille. Kovettaa kattoo noita ketjuja, toivotaan että Aho on paremmassa kuosissa kuin edellisessä pelissä, oli siinä aika paska.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Appelgrenin poissaolo harmittaa, kun se rikkoo tuon nelosketjun, joka on ollut roolissaan pudotuspeleissäkin SaiPan paras.
ja ehkä hintsusti Siikosen aloitusprosentin menetys harmittaa.

Ei silti, kyllä tuolla rosterilla voitto irtoaa jos saadaan se oma peli formuun.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Useampi kirjoittajahan täällä toivoi, ettei SaiPa pääsisi neljän sakkiin, jotta saataisiin lisätuloja eikä tulisi liian pitkää taukoa peleistä :) Paras viidestä -pudotuspelisarja hurjalla pelitahdilla ei kuitenkaan ole leikkiä ja vaikka vielä voittoisaksi kääntyisikin, olisi hinta luultavasti kova. Muistuu kevät 2014 ja miten hirveän taistelun jälkeen kaadettiin Jyp seitsemässä pelissä ja sen jälkeen Kärpät-sarjassa alkoi ukkoa tippumaan rosterista. Muistaakseni pronssipelistä puuttuivat ainakin ykköstykit Davis ja Spina. SaiPa ei tällaisia oikein kestä samalla tavalla kuin isommalla budjetilla kasatut jengit.

Mutta kiinnostavaa toki nähdä miten Tauslahti, Hokkanen ja Aho pärjäävät elämänsä ensimmäisessä liigan pudotuspeliottelussa. Pelituntuma ei kummoinen ja virheisiin ei oikein ole varaa. Toivottavasti Raipe komentaa porukan sellaiseen kunnon raivoprässiin, koska passailemalla tämä joukkue ei ainakaan voita mitään.

Rölli voi sopia tuonne nelosen keskelle hyvin Appelia taitavampana syöttelijänä.
 
Täällä on moni sanonut erilaisia asioita. Joku sanoi, että on tyytyväinen sijaan 12, toiset taas ei ole edes sijaan 5 tyytyväisiä. Joku kirjoitti, että loukkaantumisherkästä Lindbergistä pitää päästä eroon, toiset että miksi myytiin kun torjuu niin hyvin. Joku toivoi, että Salminen jatkaa SaiPassa. Osa taas toivoo, ettei kaveria nähdä enää koskaa SaiPassa.

Voidaan kaikki jälkiviisastella sitten kauden jälkeen mitä olis pitäny tehdä milloinkin. Se on kuitenkin selvää, että jos ei pudoteta sijan 12 tepsiä, niin ei oltais ketää muutakaan pudotettu.
 
KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK

Miusta se ei oo selvää, etteikö olis jotain muuta voinut pudottaa vaikka Tepsille häviäis. Jotku joukkueet voi sopia paremmin, pidin tosin Tepsiä ihan sopivana, mutta luulen, että runkosarjan loppu vei terää vähän joukkueesta. Turha tuota toisaalta on pyöritellä. Taukoin olisi voinut tehdä huonoa. Itselle mikään noista 11 muusta joukkueesta ei vaikuttanut läpihuutojutulta.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jotenkin ensimmäistä kertaa näissä karkeloissa olen luottavainen. Uskon SaiPaan ja jopa siihen että voidaan päästä jatkoon.

Jostain syystä sama fiilis ja en tiedä mistä kumpuaa. Petmannin veljekset pistää shown pystyyn ja tunnelma nousee niin kattoon, että se siivittää SaiPan sellaiseen lentoon tässä sarjassa et jatkossa ollaan.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Eli ainakaan Ilves ei voita SM-liigaa.

Toisesta ketjusta lainattua. Tässähän on varainkerjuumiehen toimesta jo viime vkl pilattu nää pleijarit SaiPan kohdalta. Ollaan siis iloisia mikäli voitetaan edes yksi matsi.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole TPS kyllä mitään sellaista esittänyt, etteikö olisi mahdollista ottaa kolme voittoa putkeen. Jos kiekko pomppisi vähän tasaisemmin ja kunhan jengillä riittää uskoa, niin täysin voitettavissa tämäkin sarja vielä. Tänään pitäisi olla helppo saada porukka tsempattua, että alussa tullaan kovaa. Tärkeää olisi vain saada avausmaali, että ei mene puristamiseksi.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomenna sitten Lauridsen kovaan myllyyn. Kasetti petti jo tänään. Luotan tässä Petmaniin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös