Mainos

SaiPa pudotuspeleissä 2018

  • 55 465
  • 273

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Toivottavasti tästä otetaan opiksi, ettei muutamat kymppitonnit budjettiin lovia tee, jos ja kun sitä reserviä varalta halutaan. Kyllähän ottelutahti on play-offseissa kova ja kolhuja tulee. Senkin takia on turha puhua siitä, ettei nähdä tarpeelliseksi ottaa lisää pelaajia, jos muutenkaan niitä ei ole kuin juuri ja juuri seitsemän käytössä.
 

Ferris

Jäsen
Sporalla oli kauden lopussa pakkipula, joten kerro toki millä hinnalla Sport olisi Salosta luopunut? Pelkkä parin kuukauden palkkasäästö tuskin oli riittävä kompensaatio.

Rahasta en osaa sanoa, mutta heittämällä esim. Maarnelan sinne vaihdossa olisi Sporalla ollut määrällisesti yhtä paljon pakkeja käytössään. Tottahan toki jotain rahallista korvaustakin olisivat halunneet, mutta tuskin tolkuttoman suurta.
 

Ferris

Jäsen
Pakkitilanteen myötä olen miettinyt myös sitä että eikö esim. Ketterässä ollut Santeri Koponen ole kelvollinen Ketterän kauden päätyttyä esiintymään SaiPan paidassa kun sopparin alla kerran on? Muistan jonkun kirjoitelleen että esim. Tepsillä ois just näitä Mestiskavereita lainasopparilla mukanaan?
 

bucksatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noniin josko pelattas pelit ekana ja spekuloidaan sitten jälkikäteen mitä olisi pitänyt tehdä? SaiPa pärjää kyllä, jos pelataan taktisesti oikein. Vai mitä?
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Olen kyllä hieman pettynyt ettei Leprassa ole tullut keväistä kiekkokiimaa vaikka joukkue on pelannut yli odotusten. Game 6 puolivälierissä, pari voittoa alla, pitkät pääsiäispyhät edessä, kaljaa ja häpi-auereita. Tästä huolimatta yli 400 istumapaikkaa vapaana pari tuntia ennen pelin alkua. Ei hyvä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Olen kyllä hieman pettynyt ettei Leprassa ole tullut keväistä kiekkokiimaa vaikka joukkue on pelannut yli odotusten. Game 6 puolivälierissä, pari voittoa alla, pitkät pääsiäispyhät edessä, kaljaa ja häpi-auereita. Tästä huolimatta yli 400 istumapaikkaa vapaana pari tuntia ennen pelin alkua. Ei hyvä.
Eipä tämä taida olla pelkästään SaiPan ongelma. Eilen oli TPS:llä saumat laittaa sarja poikki kotikatsomon edessä, ja joukkueen kapteeni&kultakuuppa Tomi Kallio pelasi kevään ensimmäisen pudostuspelinsä. Silti katsojia oli vain 4662. Toivottavasti Kisapuistossa saadaan tänään edes istumapaikat myytyä täyteen!
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Eipä tämä taida olla pelkästään SaiPan ongelma. Eilen oli TPS:llä saumat laittaa sarja poikki kotikatsomon edessä, ja joukkueen kapteeni&kultakuuppa Tomi Kallio pelasi kevään ensimmäisen pudostuspelinsä. Silti katsojia oli vain 4662. Toivottavasti Kisapuistossa saadaan tänään edes istumapaikat myytyä täyteen!
Juu, ei ole ei. Nordiksellakin näyttäisi olevan väljää vaikka Hifki pelasi eilen uskomattoman pelin. Pitänee vain hyväksyä, että suomalaiset on nyt totutettu katsomaan lätkää kotisohvalta. Pelin panoksesta tai hallin tunnelmasta riippumatta ei enää olla valmiita maksamaan pääsylipusta.
 

Ferris

Jäsen
Juu, ei ole ei. Nordiksellakin näyttäisi olevan väljää vaikka Hifki pelasi eilen uskomattoman pelin. Pitänee vain hyväksyä, että suomalaiset on nyt totutettu katsomaan lätkää kotisohvalta. Pelin panoksesta tai hallin tunnelmasta riippumatta ei enää olla valmiita maksamaan pääsylipusta.

Kyllä Pääsiäisenkin alkaminen vaikuttaa varmasti juurikin niihin ihmisiin ketkä eivät ole ns. kannattajia vaan enemmänkin asiakkaita. Jos on jo pääsiäisreissu hankittuna/suunniteltuna tälle päivälle, niin harva niitä rupeaa muuttamaan yhden pelin takia. Toisaalta myös pyhien alkaminen on positiivinenkin juttu kun hallilla voi olla kaljanmyyntiä normitorstaita enemmän, kun porukalla seuraava päivä vapaa.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Painaakohan Lappalaisella pitkä sarja? Ei oo focus ihan 100% nyt kun sitä juuri tarvitaan kun ei Maalahti ole mukana. Jatkuvasti surkeita ratkaisuja viivalta, tällä hetkellä ainoa jolta kiekollisena odottais jotain tulosta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Pakkitilanteen myötä olen miettinyt myös sitä että eikö esim. Ketterässä ollut Santeri Koponen ole kelvollinen Ketterän kauden päätyttyä esiintymään SaiPan paidassa kun sopparin alla kerran on? Muistan jonkun kirjoitelleen että esim. Tepsillä ois just näitä Mestiskavereita lainasopparilla mukanaan?

Koposen tilastoista näkyy, että on pelannut vain kaksi ensimmäistä Ketterän pudotuspeliottelua ja niistä toinen on jäänyt mitä ilmeisemmin kesken, kun kolmannessa erässä on pelannut vain yhden vaihdon.

Olisi käytettävissä, kun hänet on nimetty mahdollisten siirtyjien listalle, mutta kaiken järjen mukaan loukkaantunut.
 

ahal

Jäsen
Loppuihan se vihdoin, ravaaminen Turkuun ja takas. Olo on yhtä aikaa helpottunut, haikea ja ylpeä - ylpeä Meijän pojista. En tiedä millä Tertsi lannoitti tammeaan, mutta kelpo puu siitä jo ekalla kaudella kasvoi. Kasvu vaan kiihtyi kevättä kohti, kuten pitääkin. Tertsi lie korkealla jaettaessa vuoden lätkävalmentajatitteleitä.

Joukkue oli viime viikot enemmän kuin osiensa summa. Etenkin kolme viimeistä peliä se pelasi kapealla rosterilla jäätävän viileästi. Tepsi ei päässyt helpolla ja oli yhtä lailla kuilun partaalla monta kertaa. Lopulta sillä oli reservejä enemmän käytettävissä, ihan ykkösketjun hemmoja kuten ratkaisija Lindsten. SaiPalla oli vaihdettavissa Virkkunen ja Likola. Pakkeja ei ollut yhtään ylimääräistä.

Tepsi meni oikeutetusti jatkoon, vaikkakin rimaa hipoen. Sillä on paremmat mahdollisuudet (laajempi rosteri, enemmän kokemusta) selvitä välieristä loppuotteluun kuin sputnikeilla. Vielä ei ollut SaiPan vuoro, mutta katsotaan ensi vuonna uudestaan, josko Tertsin menestyskaavan voisi uusia.

Pitkin kautta on tullut kritisoitua yhtä sun toista pelaajaa, mutta 9 matsin pleijarisavotta saa kritiikin vaimenemaan. Turha länkyttää joutavia, kun kaikki pelaa osaamisensa rajoilla ja ylittäenkin illasta toiseen. Jospa siitä jäisi pysyviä muistijälkiä seuraaville kausille. Kaikkea ei tarvitsisi aloittaa alusta. Toki kerrata pitää, kun uusia kavereita opetetaan talon tavoille.

Viimeinen peli jätti hieman mietittävää ja jossiteltavaa. Kunyk aloitti kauden koomailemalla pelikiellon ja yllättäen myös lopetti kauden samoissa merkeissä. Mitä ihmettä kypärän alla tapahtui? Miksi käämi paloi totaalisesti? Kausi meni kuitenkin muuten hyvin. Pääsikö Heikkinen ihon alle vai mikä pimensi ykkössentterin? Selvää on, että ilman Kunykia SaiPan tie olisi ollut vielä takkuisempi. Pelikieltoa tullee useita matseja. Ruudulta katsoen ei pysty sanomaan juuta eikä jaata, vain herra itse tietää ajatuksensa. Toivotaan, että Heikkinen toipuu vielä loppumatseihin.

Lopuksi listan tynkää eniten (loppukaudella) ilahduttaneista sputnikeista: Tuohimaa, Vaakanainen, Denisov, Sneck, Nättinen, Oksanen, Hamilton, Kaksonen,..

Arvosana kaudesta kohosi pleijareiden myötä 9,5:een.

Kiitos pojat!
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Hattua on nostettava toiselle Keltamustalle. Kyllä Lehterä on perkeleen sitkeän tiimin Lappeenrannassa saanut aikaan.
 

Ferris

Jäsen
Viimeinen peli jätti hieman mietittävää ja jossiteltavaa. Kunyk aloitti kauden koomailemalla pelikiellon ja yllättäen myös lopetti kauden samoissa merkeissä. Mitä ihmettä kypärän alla tapahtui? Miksi käämi paloi totaalisesti? Kausi meni kuitenkin muuten hyvin. Pääsikö Heikkinen ihon alle vai mikä pimensi ykkössentterin? Selvää on, että ilman Kunykia SaiPan tie olisi ollut vielä takkuisempi. Pelikieltoa tullee useita matseja. Ruudulta katsoen ei pysty sanomaan juuta eikä jaata, vain herra itse tietää ajatuksensa. Toivotaan, että Heikkinen toipuu vielä loppumatseihin.

Jotenkin on todella vaikea uskoa kauden verran Kunykin otteita nähneenä uskoa, että ois kolannut Heikkisen tuossa kohtaa tärkeää peliä ihan tarkoituksella. Jos näin teki, niin ei oo korvien väli ihan terve kyllä sitten. Mielikuva tilanteesta jäi, että oli vauhdilla tulossa hakemaan avausta keskelle ja yritti välttää törmäyksen hyppäämällä, mutta osui kuitenkin Heikkiseen. En ole tilannetta vielä uudelleen katsellut ja voi olla että parempia kuvakulmia löytyy nyt kuin mitä pelilähetyksen tiimellyksessä. Täytyy tsekata tilanne uudelleen ja otan oikeuden muuttaa kantaani. Pelikieltoa sieltä on kuitenkin varmasti tulossa.
 

ahal

Jäsen
Jotenkin on todella vaikea uskoa kauden verran Kunykin otteita nähneenä uskoa, että ois kolannut Heikkisen tuossa kohtaa tärkeää peliä ihan tarkoituksella.
Kyllähän Ruutu sitä veivasi moneen otteeseen, mutta kuvakulma jäi kapeaksi, kun kamera ei pysynyt pelaajien vauhdissa. Näytti aluksi, että Heikkinen pakitti taapäin valmistautuen ottamaan norsukiekkoa vastaan, mutta pysähtyikin äkisti, jolloin Kunykin luistelulinja osui päin eikä väistö täysin onnistunut. Kädellä sitten isku niskaan tms. Olisin myös halukas noin uskomaan, mutta seuraukset olivat sitten pahemmat eikä tilannetta voinut estää. Voi olla puhdasta epäonneakin, mutta ilman Kunykia olisi ollut tosi vaikea jatkaa sarjaa. Kun jokainen on tavallaan kuolemanpeli. Runkosarja antaa enemmän anteeksi.
 

Heretic

Jäsen
Suosikkijoukkue
1948
Jotenkin on todella vaikea uskoa kauden verran Kunykin otteita nähneenä uskoa, että ois kolannut Heikkisen tuossa kohtaa tärkeää peliä ihan tarkoituksella. Jos näin teki, niin ei oo korvien väli ihan terve kyllä sitten.

Samaa mieltä. Ei ainakaan mikään omista havainnoistani (kauden kaikki pelit nähneenä; keltamustien lasien läpi toki) puolla ajatusta siitä, että Kunykilla olisi geeneissään rotta-DNA:ta tai olisi muutenkaan ns. puoli- tai edes varttihullu.

Mielikuva tilanteesta jäi, että oli vauhdilla tulossa hakemaan avausta keskelle ja yritti välttää törmäyksen hyppäämällä, mutta osui kuitenkin Heikkiseen. En ole tilannetta vielä uudelleen katsellut ja voi olla että parempia kuvakulmia löytyy nyt kuin mitä pelilähetyksen tiimellyksessä. Täytyy tsekata tilanne uudelleen ja otan oikeuden muuttaa kantaani. Pelikieltoa sieltä on kuitenkin varmasti tulossa.

Tästä mielikuvastakin samaa mieltä. Tämä siis myös Ruudun vähän vajavaisesta kuvamateriaalista päätellen. Ulosajo joka tapauksessa oli aivan oikeutettu tuomio, ikävä kyllä.
Kakkua ensi kauden alkuun on taatusti tulossa - ja harmillisesti taustalla on sitten myös se kauden ensimmäisen pelin Keräseen kohdistunut päätaklaus. Eli puhuttaneen vähintään viiden ottelun huilista, mahdollisesti ja jopa todennäköisesti enemmästäkin. Viime kauden alku siis ikään kuin toistuu (toivottavasti kuitenkin vain Codyn osalta eikä joukkueen tuloksen osalta). Shit really happens.
Siitä huolimatta tärkeämpää kuitenkin olisi, ettei Heikkinen ole saanut vakavasti siipeensä.

Loppuihan se vihdoin, ravaaminen Turkuun ja takas. Olo on yhtä aikaa helpottunut, haikea ja ylpeä - ylpeä Meijän pojista. En tiedä millä Tertsi lannoitti tammeaan, mutta kelpo puu siitä jo ekalla kaudella kasvoi. Kasvu vaan kiihtyi kevättä kohti, kuten pitääkin. Tertsi lie korkealla jaettaessa vuoden lätkävalmentajatitteleitä.
...
Kiitos pojat!

Ajattelin minäkin palstalle ylöskrjoittaa tuntemuksiani illan pelin jälkeen, mutta sie puitkin asiat jo valmiiksi miunkin puolesta. Vahvasti vittuuntunut lopputuloksesta, kyllä, mutta ehdottomasti enemmän ylpeä Meijän Pojista.
Entisen (ei toki edesmenneen) selostajalegendan sanoja lainaten:
Urosmehiläisiä joka ikinen KeltaMusta!

Isot Kiitokset täältäkin!
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Eihän Kunyk mikään kuumakalle ole. Ehkä jopa melko tasapaksu persoona. Uskon että pelaajalla on vain jonkinlaista kömpelyyttä ja huolettomuutta otteissa silloin tällöin. Molemmat päähän kohdistuneet taklaukset olleet melko kömpelön ja silkan vahingon oloisia. Ei toki poista sitä tosiasiaa että nyt jätkä on jo kaksi kertaa taklannut vastustajaa päähän, vaarallista touhua. Tarkkaavaisuutta tarvitaan, kun peli kiihtyy ja nopeutuu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Helvetin ylpeä tästä jengistä. Kuudesta pelistä viisi kertaa taisteltiin voitosta loppuun asti. Ehkä Tepsi tuon vaaksan verran parempi oli, juuri kokemuksensa ansiosta.

Eiköhän täällä viimeistään Lauantaina, kaikki heittäneet kirveensä kaivoon ja jotkut lusikankin nurkkaan, koska kausi oli siinä. Niinpä vaan noustiin taas kuolleista ja väännettiin miljoonamiehet jo aivan kuilun reunalle.

Loukkaantumiset tietysti pakistossa harmittaa. Onko kohtalon ivaa, että Carson hajoaa juuri tässä vaiheessa kautta. Näille ei tietty mitään mahda ja hyvin loppujen lopuksi jäljelle jääneet rastinsa hoiti. Jälkikäteen pohdittuna Denisovin tulo oli kyllä lottovoitto. Ilman hänen tuloaan, olisi menty ja aika heikoilla. Tuohimaa löysi fantastisen godmodensa tuon Turun ryöpytyksen jälkeen. Yli seitsemän erää saatiin pidettyä vastustaja nollilla. Tuohimaan varaan on hyvä laskea paljon ensi kaudella.

Saappaat jalassa kaaduttiin, mutta näin tiukkaa sarjaa en osannut odottaa ja tuollaista tasonnostoa vielä vähemmän, mikä nähtiin tällä viikolla. Kyllähän tässä väkisin miettii läpi yön pieniä yksityiskohtia, kuten Nättisen paikkaa jatkoajalla eilen ja Savilahden kiekon menetystä ensimmäisessä pelissä. Ne on kuitenkin ollutta ja mennyttä.

Nyt käännetään katseet ensi syksyyn. Hyvältä pohjalta kauteen lähdetään. Runko on hyvin kasassa. Jotain olennaista tietenkin puuttuu ja se on #27. Lehterän tammi kasvoi melkoisella vauhdilla. Vähän sama tilanne, kun Torontolla, jolle "menestystä" tuli jo vähän etuajassa.

PS: Tuolla pelillä, jos Turkulaiset meinaa jatkaa, niin taistelevat korkeintaan pronssista.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siihen päättyi sitten SaiPan taisto tämän kauden osalta, mutta upeasti päättyi se taistelu. Jos nyt unohdetaan se yksi Turun ottelu, joka meni ihan kölin alta, niin noin muuten haastettiin TPS täysillä ja voitettiinkin ehkä vastoin monen uskomuksiakin sen pari kertaa. Eikä se kolmaskaan kerta ollut niin kaukana. Jatkoerissä vaan pienet asiat ratkaisee. Kaikkiaan TPS oli kuitenkin sen verran selkeästi parempi joukkue ja leveyttä ja yksilötaitoa riittävän paljon enemmän.

Omalla kohdallani eilen ei edes harmittanut ja surettanut tappio niin paljoa kun joukkue kuitenkin antoi kaikkensa ja varsinkin puolustuksen osalta tosi vajaamiehisenä. Joukkueen ilme on hyvä ja taisteleva ja jos sitä saadaan vielä teroiteltua ja viilailtua ensi kaudella lisää ja tehdään täsmähankintoja, niin väh. yhtä pitkälle ja mielellään vielä pidemmällekin on saumat mennä. Uskon siihen täysin. Viime kausi olkoot poikkeus kaavaan ja SaiPa on suuntaamassa kohti mitalia jonkun väristä joka tulee konkretisoitumaan 10 vuoden sisällä. Siihen uskon.

Ylpeä voi tuosta joukkueesta olla ja kausi on mielestäni plusmerkkinen ja hyvin lupauksia antava. Toiv. taloudellisestikin tulee plussatulos.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Taloudellisesti tulee kaiken järjen mukaan plussaa. Perustelut:
Vastaan: runkosarjan yleisökeskiarvo.
Puolesta:
-Maltilliset hankinnat kauden aikana
-5 kotipeliä runkosarjan jälkeen (näitä SaiPa ei ole budjetoinut)
-Sijoitusrahat (ei hitosti, mutta jotain kuitenkin)
 
Viimeksi muokattu:

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Lipputulojen lisäksi tulee vielä myynti, eli kaljat, sumpit ja makkarat. Jatkoerään mennyt peli tekee yhden ylimääräisen tauon. Se ei ole pieni raha, mikä vartissa kassaan kilahtaa. Plussalle mennään, vaikka Denisov ei varmasti halpa mies ollutkaan, mutta hintansa veroinen, maksoi mitä maksoi.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
-Sijoitusrahat (ei hitosti, mutta jotain kuitenkin)
Kyllä sieltä ihan kelpo könttiä voi odottaa. Isoimmat hallit jatkossa ja Helsingissä sekä Oulussa on varmaan loput pelit loppuun myytyjä. Toivottavasti sarjat menisivät mahdollisimman pitkiksi niin 6 pinnaa tuosta kokonaissummasta voi nousta yli 200k€:n. Veikkaan taloudellisen tuloksen olevan samassa luokassa kuin pari vuotta sitten jolloin nettoa tuli 400k€.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös