Mainos

SaiPa pudotuspeleissä 2018

  • 55 467
  • 273

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Herättää aika paljon kysymyksiä valmentajan kyvyistä, kun ei osata pelata johtoasemassa. Joo 2 maalin johto on se "pahin", mutta peräkkäisissä peleissä sulamista ei voi hyväksyä En ole siis Lehterää erottamassa, mutta jossain on vikaa.

Toisaalta Perrin pelaa elämänsä kevättä, niin eihän siinä sitten vittu minkään mahda.

E: typo
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Herättää aika paljon kysymyksiä valmentajan kyvyistä, kun ei osata pelata johtoasemassa. Joo 2 maalin johto on se "pahin", mutta peräkkäisissä peleissä sulamista ei voi hyväksyä En ole siis Lehterää erottamassa, mutta jossain on vikaa.
Eiköhän tuossa enemmän pitäisi kyseenalaistaa toimistoa ja puolustajia. Aika nähtävissä oli, että yksi liigatason puolustaja pitäisi vielä loppukaudeksi hankkia. Nyt siellä pelaa kevytjalkaiset Denisov ja Savilahti aivan liian suuria minuutteja. En tiedä johtuuko rasituksesta, mutta myös Vaakanaiselta, Lappalaiselta ja Maalahdelta tyhmiä virheitä ja heikkoa puolustamista.

5v5 pelissähän SaiPa oli kokonaisuudessaan parempi tänään. Erikoistilanteista TPS rokotti aika kovalla kädellä, joten niitä pitäisi välttää. Kaksi henkisesti aika raskasta tappiota, minkä lisäksi kärkipuolustajille vielä melko kova fyysinen rasitus, niin aika vaikea nähdä SaiPan tästä enää nousevan, vaikka ei kyllä ole TPS liiemmin vakuuttanut. Carson nyt olisi ainakin ihan elintärkeä mies tuohon kokoonpanoon.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kovia oppirahoja maksetaan nyt valmennusta myöten. Vastustaja ei esitä mitää, mutta käy tekemässä kokemuksella maalit. Jos SaiPa tästä vielä nousee esim tasoihin, niin on uskottava joukkueen henkistä kanttia.

Nyt on mahdollista skenaario, jossa Tirronen pelaa huippusarjan saatuaan pelituntumaa tästä ottelusta. SaiPamaisesti saatetaan jäädä tässä skenaariossa nollille ensi lauantaina.

Taistelun puutteesta ei voi ainakaan moittia ja on tämä parempaa seurattavaa kuin pari vuotta sitten. Nyt taklataan, tapellaan, taistellaan, revitään ja haastetaan.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äijä pimentoon tavalla tai toisella? Sillähän tuo selviää.
Helpommin sanottu kuin tehty. Puhtailla konsteilla mahdotonta? Se on niin monessa liemessä keitetty äijä. Vähän ehkä rakastan Erkkiä vaikka pelaakin väärässä jengissä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No onhan tämä SaiPa nyt ihan eri tason joukkue kuin pitkään aikaan. Kaksi vuotta sitten oli varmasti parempi pelaajamateriaali mutta nyt SaiPalla on henkisellä tasolla kovia taistelijoita täynnä tämä joukkue, jotka pelaa illasta toiseen sata lasissa eikä luovuta koskaan. Okei se ei ehkä riitä vielä kovissa paikoissa koska pari kokenutta äijää puuttuu, mutta siis miettikääpä vähän miten tämä joukkue on tällä kaudella taistellut ja noussut tappioasemista voittoon. Nyt on monen helppoa arvostella toimistoa, Lehterää ja pelaajia mutta eikö SaiPalle voi oikeasti nyt antaa vielä tukea koska pelit jatkuu vielä. Nythän tuo joukkue tarvitsee kaiken kannustuksen ja tuen mitä on mahdollista saada. Ei kukaan edes odottanut SaiPalta puolivälieräpaikkaa, mutta niinpä vain taistelevat tasapäisesti tepsukoiden kanssa. Joten miun mielestä on ihan turhaa arvostella toimistoa, Lehterää tai joukkuetta ylipäätään. Kyllä nuo tuolla kentällä antaa kaikkensa illasta toiseen.

Mutta mitäs olette mieltä, itse laittaisin Markkasen maaliin lauantaina ja antaisin Tuohimaalle huilivuoron jos siis Jussi on kunnossa. Fränä sitten kehiin taas maanantaina pelaamaan nollapelin ja pistämään sarjan tasoihin.
 

Since1948

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa a.k.a. SaiPa
Kyllä kyrsii rankalla kädellä. Kaks kertaa hävitty kahden maalin johto nololla tavalla. Kyllä on henkisellä puolella todellakin paljon tehtävää edessä asian kanssa. Joukkue ollut kyllä muuten mukana todella hyvin, mutta kupoli ei vaan loppujuoksuissa ole enää kestänyt.
Ja onpahan ollut molemmissa peleissä todella surkeaa tuomaritoimintaa...
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Isoja kokemuksia ensi kautta varten, jotta ollaan valmiimpia vastavassa vaiheessa, pudotaksemme taas pronssipeliin ja neljänneksi.

Paskat. Turussa nähtäneen tiukka matsi, mutta maalinteko vaikeutuu huomattavasti. Kalliota TPS ei tarvitse, mutta tuo leveys ratkaisijoissa on etu. Ja sitten tuo yksi pappa, joka on täysin pitelemätön. Nyt se ryöstö lauantaina. Liian tylyä on hävitä paras seitsemästä-sarja suoraan neljä-muna. Ei ole hävitty ennenkään.
 

Cornelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse kokeilisin Markkasta maaliin lauantaina. Toi Perrinin ja Filppulan neppailu vaatii malttia ja Markkanen on muutaman pelin kiekkoa pelannut. Ei pitäis näiden veijareiden temput olla uusia. Ei Fränä nyt mitenkään huonosti ole pelannut, mutta ei ole ollut mitenkään maaginen. Markkasella on myös melko vakuuttavat tilastot Tepsiä vastaan viime kausilta.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jussi ei ole muutamaan viikkoon ollut edes joukkueen mukana reissupeleissä, mutta joo maaliin vaan lauantaina. Vituttaapahan vähemmän kun peli ratkeaa jo hyvissä ajoin.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No onhan tämä SaiPa nyt ihan eri tason joukkue kuin pitkään aikaan. Kaksi vuotta sitten oli varmasti parempi pelaajamateriaali mutta nyt SaiPalla on henkisellä tasolla kovia taistelijoita täynnä tämä joukkue, jotka pelaa illasta toiseen sata lasissa eikä luovuta koskaan. Okei se ei ehkä riitä vielä kovissa paikoissa koska pari kokenutta äijää puuttuu, mutta siis miettikääpä vähän miten tämä joukkue on tällä kaudella taistellut ja noussut tappioasemista voittoon. Nyt on monen helppoa arvostella toimistoa, Lehterää ja pelaajia mutta eikö SaiPalle voi oikeasti nyt antaa vielä tukea koska pelit jatkuu vielä. Nythän tuo joukkue tarvitsee kaiken kannustuksen ja tuen mitä on mahdollista saada. Ei kukaan edes odottanut SaiPalta puolivälieräpaikkaa, mutta niinpä vain taistelevat tasapäisesti tepsukoiden kanssa. Joten miun mielestä on ihan turhaa arvostella toimistoa, Lehterää tai joukkuetta ylipäätään. Kyllä nuo tuolla kentällä antaa kaikkensa illasta toiseen.

Mutta mitäs olette mieltä, itse laittaisin Markkasen maaliin lauantaina ja antaisin Tuohimaalle huilivuoron jos siis Jussi on kunnossa. Fränä sitten kehiin taas maanantaina pelaamaan nollapelin ja pistämään sarjan tasoihin.
Olen samaa mieltä. Meillä on hyvä joukkue. Helvetin hyvä joukkue ottaen huomioon resurssit ja sen, että Lehterä on ensimmäistä kertaa päävalmentaja kauden alusta alkaen. Ja en vähättele saavutusta, saatiin jo nyt enemmän kuin moni luuli. Mutta harmittaa se ettei ykkössentteriä (Löfman) korvattu koko kauden aikana eikä nyt ole edes mestistason pakkeja stunttaamassa.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Puuttuu kokemus voittaa. Kaksi kertaa maalin takaa kahden maalin johtoon ja sen jälkeen pelkkää paniikkia.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Vielä jokunen sana matseista. Et voi töissiä kahta kertaa putkeen kahden maalia johtoa kolmannessa erässä...et vaan voi. PIste. Uskallan väittää, että mikään muu joukkue ei tule kevään poffeissa näin tekemään. Siis ainakaan kahta kertaa. Eniten tuossa vituttaa se, että ihan ite on pelit sössitty.

Katselin tuossa noita maaleja nauhalta ja olihan toi puolustaminen ja nimenomaan maalineduspeli aivan karmeaa...ja alivoima. Kaksi kertaa mies täysin vapaana takatolpalla av:lla ja kiekot reppuun. Ja muissa maaleissa sitten ala-arvoista maalineduspelaamista ja huipennuksena puppeloidaan kaveri läpiajoon viimeisellä minuutilla. Tällaista näkee joskus marraskuisena tiistaina Sportia vastaan tai jotain...muttta ethän sie nyt nyt vittu voi näin puolustaa pleijareissa!

Maalintekokilpailuun ei pitäisi mukaan lähteä. Ja toi Perrinin kenttä on nyt kerta kaikkiaan saatava kuriin. Miksei taklata, raasteta, hiillosteta, olla kunnolla iholla? Itse en ainakaan oikein sellaista huomannut. Ja juuri näinhän pitäisi tehdä vastustajan selkeälle ykkösnyrkille.

Tepsin antaman 5-3 lahjamaalin jälkeen oli paikat iskeä 6-3 ja ehkäpä se olisi riittänyt. Nyt ryssittiin noiden tuoma hurmos hetkessä ja se on kyllä helvetin heikkoa tekemistä. Miksi näin kävi? Kokemattomuutta? On siellä tosin jokunen kokenutkin pelaaja SaiPassa. Ja toistan vielä, että näin kävi nyt toisen kerran putkeen, niin onhan se nyt helvetti! Jos joku Tappara on maalinkin johdossa, niin jäädyttävät pelin täysin. Tämä taito SaiPalta puuttuu. Enkä tiedä sopiiko SaiPalle täydellinen pelin jäädytys, menee ehkä pelkäksi roiskimiseksi, mutta kai sitä nyt voisi ees jotenkin vääntää puolustusmoodia päälle, jos johdat KAHDELLA maalilla KOLMANNESSA erässä...

Jonkinlainen puppelointigeeni ilmeisesti aktivoituu, kun vetää SaiPan paidan päälle...viime vuosina (viime kautta ei lasketa...) se tosin ei enää ole aktivoitunut niin usein, koska muuten ei pleijareita pelattataisi, eli toki on eteenpäin menty. Mutta sille seuraavalle tasolle nouseminen tuntuu olevan vaikeaa vuodesta toiseen, vaikka välillä näyttää, että nyt olisi saumat...pieni lisäpanostus toimiston puoleltakaan ei olisi haitaksi, aika usein mennään vähän kapealla rosterilla.

On tässä nyt vielä pienet saumat, joukkue on kuitenkin ollut aika sitkeä, mutta enää ei voi mahdollisia johtoja menetellä. Ja sanomattakin on selvää, että lauantaina on ihan pakko voittaa tai se oli siinä. Vai käykö tässä niin,että Tepsi voittaa joka matsin maalilla ja menee 4-0 jatkoon, vaikka pelit olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Toivottavasti ei! Josko lauantaina pomppisi meille ja tuomarit olisi ajan tasalla ja kairataan voitto kotiin!
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Tepsin antaman 5-3 lahjamaalin jälkeen oli paikat iskeä 6-3 ja ehkäpä se olisi riittänyt. Nyt ryssittiin noiden tuoma hurmos hetkessä ja se on kyllä helvetin heikkoa tekemistä. Miksi näin kävi? Kokemattomuutta? On siellä tosin jokunen kokenutkin pelaaja SaiPassa. Ja toistan vielä, että näin kävi nyt toisen kerran putkeen, niin onhan se nyt helvetti! Jos joku Tappara on maalinkin johdossa, niin jäädyttävät pelin täysin. Tämä taito SaiPalta puuttuu. Enkä tiedä sopiiko SaiPalle täydellinen pelin jäädytys, menee ehkä pelkäksi roiskimiseksi, mutta kai sitä nyt voisi ees jotenkin vääntää puolustusmoodia päälle, jos johdat KAHDELLA maalilla KOLMANNESSA erässä...
Ahti on parissakin voittopelin jälkeisessä haastattelussa maininnut, että joukkue tiesi että on mahkut nousta kahden maalin takaa tasoihin ja ohi ja niin on sitten käynytkin. Runkosarjassa johtoa puolustettiin hyvin, mutta nämä matsit on niin eri maailma. Henkipuolen juttuja, jotka vain kokenut konna osaa käsitellä. Ei me nyt yksin Perriniin kaaduttu, mutta onhan se tahkonnut.

Ja tuo pelin jäädyttäminen ei todellakaan sovi SaiPan sapluunaan johtoasemassa, koska sitä ei oikein osata tehdä. Passivoidutaan liikaa, annetaan kiekollinen hallinta vastustajalle ja juostaan perässä kissahiiri-meiningillä. Niin kävi mielestäni Turussa. Oma aktiivinen peli ja tiukka keskialueen puolustaminen niin että pelin alla on kuitenkin riittävästi sakkia. Helposti sanottu.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Vielä pari havaintoa tuosta pelistä...kelailin vielä noita maaljea.ja yksi huono osa-alue oli myös aloitukset. NELJÄ maalia tuli satanolla hävityn aloituksen jälkeen. Helvetin heikko tilasto tuokin. Ja sitten karmeita virheitä pari maalia. Hamilton menetti kiekon todella helposti oman siniviivan alla hyökkäykseen lähdössä ja hetken päästä omissa soi. Erittäin heikosti pelattu tilanne tuokin. Ja voittomaalissa höntyiltiin siellä täällä ja Vaakanainen jäi hetkeksi tuijottelemaan omaa mailaansa luokattoman laukauksensa jälkeen sen sijaan, että olisi ollut hereillä puolustamaan Väyrysen pois.

Lyhyesti sanottuna karmaisevia virheitä, löysää maalineduspelaamista ja surkeita aloituksia. Ja näistä Tps rankaisi kovalla prosentilla. Ei näin voi pelata, varsinkaan pleijareissa. Noilta osin taso oli jossain kuntokiekon tasolla...
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse kokeilisin Markkasta maaliin lauantaina. Toi Perrinin ja Filppulan neppailu vaatii malttia ja Markkanen on muutaman pelin kiekkoa pelannut. Ei pitäis näiden veijareiden temput olla uusia. Ei Fränä nyt mitenkään huonosti ole pelannut, mutta ei ole ollut mitenkään maaginen.
Jos noita maaleja saa puttailla tuosta puolentoista metrin säteeltä ja omatkin ohjaa takatolpalta sisään, niin en minä maalivahtipelistä ensimmäisenä lähtisi ongelmaa tekemään, vaikka maagisuus onkin puuttunut. Fränällä mennään.

Viis-viis pelissä ei jäädä ainakaan Tepsin jalkoihin. Uskotaan ryöstöön Turussa ja maanantain jälkeen alotetaan sarja nollista.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuohimaa on pelannut hyvin ja maalivahtiin myö ei olla todellakaan kaaduttu, mutta eihän pieni huili silti tekisi Fransille pahaa. Tuohimaa on kuitenkin pelannut jo viisi peliä puolentoista viikon aikana. Toki nämä huilipäivät tässä välipäivinä varmaan vähän helpottavat tilannetta. Mutta Markkasella on kuitenkin hyvä tilasto TPS:ää vastaan.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Tuohimaa on pelannut hyvin ja maalivahtiin myö ei olla todellakaan kaaduttu, mutta eihän pieni huili silti tekisi Fransille pahaa. Tuohimaa on kuitenkin pelannut jo viisi peliä puolentoista viikon aikana. Toki nämä huilipäivät tässä välipäivinä varmaan vähän helpottavat tilannetta. Mutta Markkasella on kuitenkin hyvä tilasto TPS:ää vastaan.
Jos Markkasella olisi yhtään ehjempi ja varmempi kausi alla, olisin sillä kannalla, että Markkanen aloittaisi Turussa. Tuo rekordi on kyllä kova, mutta toisaalta aika vanhaa dataa, poislukien marraskuun voitto Turussa. Joten Tuohimaalla jatkettaneen. Ei ole Tuohimaa huonosti pelannut, eikä tuo puolustus kyllä helpota hommaa tippaakaan, mutta jonkunhan tässä olis esiin noustava. Ehkä joku godmode-peli Tuohimaalta ruokkis kenttäpelaajienkin itseluottamusta.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Kyllähän tämä pätkä tulee vetää Tuohimaalla! Voi olla että enää kaksi peliä jäljellä kautta, niin tuo mennään ykkösmokella.
Noita amatöörimokia ei kyllä saa enää missään tapauksessa tapahtua seuraavissa pelissä.
Vitun typeriä jäähyjä ja VITUN typeriä jäähyjä. Kyllä nuo marinoituneet tepsin pelaajat ottaa pelin haltuun, kun kentälle tulee tilaa.

Meillä ei kyllä tällä kaudella ollut oikein kunnon jarrukenttää.
Runkosarjassa se vielä toimii, mutta nämä kovat pelit armotta näyttää ettei ilman sitä tule toimeen.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Pakkiosasto on ohut, ja jalka painaa pitkissä vaihdoissa. Isoja virheitä ei kokonaisuus kestä, ja tepsin papat hallitsevat hommat. Positiivisena voi ottaa esim, Kohon esimerkillisen pelaamisen. On ottanut kapun roolia kentällä silloin kun sen aika on ollut.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Varsinainen neloskenttä meiltä tosiaan puuttuu. Siellä pitäisi olla Venäläistä ja Hämäläistä pelaamassa vastustajan ykköstä pois. Nyt nelonen on sekalainen sakki, jonka vahvuudet eivät ole puolustamisessa.
 

Camo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näköjään jokainen kentällinen laitettu uusiksi tänään. Näyttää siltä kuin nimet olisi laitettu hattuun ja arvottu uudet kentälliset.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näköjään jokainen kentällinen laitettu uusiksi tänään. Näyttää siltä kuin nimet olisi laitettu hattuun ja arvottu uudet kentälliset.

Taidetaan vain vähän hämätä vastustajaa
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Taidetaan vain vähän hämätä vastustajaa
Eihän noilla oikeasti voi lähteä pelaamaan. Oksanen-Salminen-Hamilton taitaa olla ainut yhdessä pelannut kolmikko. Sekin tosin muistaakseni vain yhden ottelun. Onhan tuossa se pointti, että nyt siellä ei ole ainakaan enää sitä yhtä sysipaskaa ketjua, joka pyörii jokaisen vaihdon omissa, mutta olisi se varmaan pienemmilläkin muutoksilla saatu rikottua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös