Saipa-Pelicans 26.9.2002

  • 5 575
  • 73

Aksu

Jäsen
No niin. Tätä ketjua ei vielä ole kai avattu.

Torstaina Saipa on ensimmäistä kertaa tällä kaudella ns. suosikkina. Tämä lähtökohta tuntuu vanhan kannattajan kannalta melko pelottavalta aiempia vuosia miettien. Altavastaajana peleihin on niin hemmetin paljon helpompaa lähteä.

En ole Pelicansin tämän vuoden pelitavasta kovin hyvin perillä, mutta pelistä saattaa tulla Saipalle vaikea mikäli Lahtelaiset tulevat pelaamaan erittäin passiivista peliä. Saipan vahvuuksiin ei kuitenkaan kuulu tällä porukalla pelin ja kiekon kontrollointi.

Torstaina hallille ja toivotaan voittoa. Asetelmat on hyvät eikä ukot varmasti tässä vaiheessa leiju. Kausi on niin alussa, ettei kenelläkään ole siihen mitään syytä.
 

theref

Jäsen
Kyllä, kauden aiempiin peleihin on kuitenkin jollakin tavoin kaikkiin lähdetty altavastaajina. Ensimmäinen kerta ennakkosuosikkina, saas nähdä kuinka käy?

Riihijärvi on poissa ottelusta saamansa ottelurangaistuksen ja sitä seuraavan pelikiellon takia. Toivotaan että Yli-Torkko olisi jo pelikunnossa, sillä muutan taklaukset olisivat pelkästään Kermanin harteilla.

Pelicans on kyllä aina ollut SaiPalle kova pala purtavaksi, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä tuleman pitää?

Jos jotain pitäisi veikata, nii kyllä tiukka kotivoitto lappuun tulisi.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Saipan vahvuuksiin ei kuitenkaan kuulu tällä porukalla pelin ja kiekon kontrollointi.

Tartun hieman tuohon Aksun kommenttiin. Eli nyt kaksi SaiPan peliä nähneenä voin todeta että tuo kiekollinen hallinta on SaiPalla yllättävän hyvällä mallilla. Kaksi ensimmäistä kenttää, varsinkin eilen Vallun palattua, pitivät ajoittain kiekkoa varsin mallikkaasti pitkiäkin aikoja ja tämä taas oli myrkkyä ainakin Jokereille. Ja kolmoskenttä nyt ei juuri Raksaa lukuunottamatta kiekkoa pidä, vaan heittää sen päätyyn ja hakee takaisin.

Eli näkisin että tällä alueella valmennus on vienyt SaiPaa eteenpäin ison askeleen, varmasti suurelta osin siksi, että pelaajat luottavat itseensä. Eilisessäkin pelissä Bombic ja Hulkkonen esittivät molemmissa päädyissä ihailtavaa rauhallisuutta kiekollisena, ei tullut hätäistä purkua/sutaisua, vaan katsottiin rauhassa ja sitten toimittiin.

Ja vielä asiaan kuulumattomana kommenttina, Frantisek Bombic, mikä puolustaja! Hyvät purkukiekot, omassa päässä todella varmaa peliä ja hyökkäyspäässä kiekollisena ratkaisuja joita odotettiin viime kaudella Jan Huokolta.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti stuba


Tartun hieman tuohon Aksun kommenttiin. Eli nyt kaksi SaiPan peliä nähneenä voin todeta että tuo kiekollinen hallinta on SaiPalla yllättävän hyvällä mallilla. Kaksi ensimmäistä kenttää, varsinkin eilen Vallun palattua, pitivät ajoittain kiekkoa varsin mallikkaasti pitkiäkin aikoja ja tämä taas oli myrkkyä ainakin Jokereille. Ja kolmoskenttä nyt ei juuri Raksaa lukuunottamatta kiekkoa pidä, vaan heittää sen päätyyn ja hakee takaisin.

Mallikkaasti varmaan joo. Tällä itseluottamustasolla ja virralla jaksetaan sitä tehdä, mutta kausi on helvetin pitkä ja se tullee karsimaan osan tästä alkukauden aggressiivisuudesta pois, valitettavasti. Pelin johdollisesti tämä tulee sitten vaatimaan valmennusparivaljakolta pähkäilyä. Toivon täydestä sydämestäni, ettei peruuttelevaa Saipaa tarvitse tänä vuonna juuri nähdä.

No, kommentti perustui Saipaan yleisesti. Huippujoukkueet vertyvät tuosta vielä parempaan menoon ja silloin meidän on tunnustettava tietyt realiteetit eli pelinhallinta tullaan viemään. Peliä ei aina kuitenkaan kontrolloi se, joka kiekkoa pitää vaan se, joka ohjaa pelin suunnan. Lahtelaisia vastaan tilanne on lähtökohtaisesti hyvin erilainen kuin aiemmissa kolmessa pelissä. Vastassa ei ole helvetisti huipputaitoa vaan kenties hyvinkin samanoloinen sikermä kuin meillä.
 

Vaicci#63

Jäsen
Vaikka Pelikaanit ovat sellainen tuskaa herättävä joukkue toisten silmissä niin ei ole Lahden linnuilla sarja käynnistynyt hyvin.

Veikkaan että tiukka 3-2 Saipalle.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No joopa. Vaikkakin Kaanien pakka on sangen hajalla ja pelityyli sun muut hakusessa, niin en nyt silti asettaisi SAIPA:a miksikään _selväksi_ ennakkosuosikiksi. Hyvin saman tasoiset porukat on vastakkain, joista toinen on aloittanut kautensa hivenen paremmin.

Jokeri pelissä ei SAIPA:lla ollut sanansijaa ennenkuin Jokerit lopetti pelaamisen, sössi koko paskan ja hädin tuskin sai pelastettua itselleen tasurin ja siitä jatkoajan. Mikäli SAIPA pelaa koko pelin samalla tavalla, kuin Jokereita vastaan 3. erän puolivälin ja Kaanit jatkaa Oulussa esilletutotua munatonta räpellystä, niin homma on selvä ja kauden toinen suurinumeroinen tappio näkee päivänvalon. Jos taasen kotoinen lintulaumamme saa aikaiseksi samanlaista peliä kuin esim. kauden avauksessa kerhon vieraana esitettiin 2 ensimäistä erää, niin väännöstä tulee sangen tiukka. Samaten mikäli Kuivalainen on tällä kertaa hereillä ja pakit edes suunnilleen samassa kaukalossa missä pelikin, niin on siinä sputnikeilla tekemistä. Tämä on siis kauden 2 peli, josta pisteet paitsi pitää ottaa, niin niiden ottaminen on suunnilleen mahdollisen rajoissa. (se ensimmäinen on tänään Lahdessa)

- enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Viestin lähetti aCoustiC
Jokeri pelissä ei SAIPA:lla ollut sanansijaa ennenkuin Jokerit lopetti pelaamisen, sössi koko paskan ja hädin tuskin sai pelastettua itselleen tasurin ja siitä jatkoajan.

Kävit katsomassa pelin? Peli oli ne 2 erää ihan tasaista, molemmilla ihan yhtä monta tekopaikkaa ja kiekollinen peli oli ihan samallaista. Maalit vaan teki Jokerit, kunnes kolmannessa erässä saatiin mekin jotain aikaan. Joten ihan turha sanoa ettei ollut sanansijaa. Toki sinä olet voinut nähdä pelin eri tavalla.

SaiPan peli oli ihan varman näköistä ja tuolla pelillä pitäisi kotona kaatua ihan kuka huippujoukkueistakin, miksei siis Pelicanskin.
 

gilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canadiens
Saipan peli on tällä hetkellä aivan eri planeetalta kuin Pelikaanien, jota tällä kaudella viedään kuin vanhusta paskalle joka pelissä.
Saipa on taas hississä menossa oikeaan suuntaan kun me taas mennään jo hyvän matkaa kellarista alaspäin.
Lappeenrannassa meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin Saipan huono asenne. Epäilenpä ettei Skriko vanhana kettuna sorru sellaiseen hölmöilyyn.
Karjalasta kun selvitään alle neljän maalin tappion voidaan olla tyytyväisiä, nimittäin kahdessa päivässä ei ihmeitä tehdä eikä munattomille munia hankita.
 

Probert

Jäsen
Viestin lähetti gilbert

Lappeenrannassa meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin Saipan huono asenne.
No rauhoitutaanpa hieman vaikka tilanne kieltämättä synkkä onkin. Jos ykköskenttä löytää vihdoin tasonsa eikä sorru nähtyihin munauksiin, pitäisi Saipan kyllä kaatua huomenna. Kakkonen pelaa kohtuu hyvin illasta toiseen ja Kuivalainen kyllä hoitaa oman ruutunsa, joten ei tässä nyt sentään Saipaa tarvitse noin paljon kumarrella. Vaikea peli tiedossa, mutta kyllä piste, ehkä kaksikin, pitää Lappeenrannasta hakea. No panic.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Hamraan

SaiPan peli oli ihan varman näköistä ja tuolla pelillä pitäisi kotona kaatua ihan kuka huippujoukkueistakin, miksei siis Pelicanskin.

Täytyy myöntää, että se eilinen paska, mitä jääkiekoksi joku tohtii kutsua kyllä oikaisi käsityksiä. Saipa on selkeä suosikki tulevaan peliin. Toivottavasti otatte siitä hirmuiset paineet ja pelaatte todella surkeasti. Muuta toivoa kun ei Kaanilaumalla tällä hetkellä ole.

- enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti aCoustiC
Jokeri pelissä ei SAIPA:lla ollut sanansijaa ennenkuin Jokerit lopetti pelaamisen, sössi koko paskan ja hädin tuskin sai pelastettua itselleen tasurin ja siitä jatkoajan.

Tähän jo hamraan vastasikin mutta saman teen minä. Kun et todennäköisesti nähnyt peliä, et yksinkertaisesti voi sanoa mitään tuollaista ja olemalla samalla uskottava. Älä usko kaikkea, mitä fanaattisimmat jokerifanit kertovat.

Jos taasen kotoinen lintulaumamme saa aikaiseksi samanlaista peliä kuin esim. kauden avauksessa kerhon vieraana esitettiin 2 ensimäistä erää, niin väännöstä tulee sangen tiukka. Samaten mikäli Kuivalainen on tällä kertaa hereillä ja pakit edes suunnilleen samassa kaukalossa missä pelikin, niin on siinä sputnikeilla tekemistä.

Kylläpä tuli paljon jossitteluja. Eiköhän tehdä niin, että katsotaan peli ja jatketaan sitten SaiPan ja Pelikaanien nykytilan arviointia. Tietenkin etukäteisspekulointikin on mukavaa puuhaa mutta jossittelu on mielestäni melko turhaa.

SaiPa on aloittanut hyvin, Pelikaanit huonosti. SaiPa on ottanut pisteitä kaikissa pelaamissaan kolmessa ottelussa ja vastassa ovat olleet viime kauden finalistit ja tämän kauden (vai joka kauden?) "varma" mitalisti. Pelikaaneilla on vasta yksi piste neljästä ottelusta. Eivät Pelikaanienkaan vastustajat ole mitään helppoja olleet mutta silti SaiPa joutuu tähän otteluun melko selkeänä suosikkina kauden alun otteluita tuijottamalla.
 

Hese

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän ihme
Viestin lähetti Probert
Jos ykköskenttä löytää vihdoin tasonsa eikä sorru nähtyihin munauksiin, pitäisi Saipan kyllä kaatua huomenna. No panic.
This is hjuumor.


Voittoa odotan tästä matsista ja uskonpa että se rutiinisuorituksella sieltä tuleepi. Kyllä nyt Pelicans pitäisi pystyä voittamaan. Etenkin nyt, kun Pussinokat ovat suorastaan loistaneet alkukauden otteillaan.

Veikkaus 3-2.
 

jupenet

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jukurit
Tiukka peli

Täytyy todeta että Saipa lähtee suht selkeänä ennakkosuosikkina otteluun. Alkukauden hyvät esitykset ovat osoittaneet, että viime kauden kompuroinnit on Saipalla takana päin ja että joukkueella on mahdollisuudet vaikka playoff:seihin.

Pelicans:lla tilanne on toinen. Viime pelit ovat osoittaneet että suunta on uhkaavasti alaspäin. Pelicans:n joukkue-peli on ollut pahasti sekaisin eikä huippuyksilöitä/ratkaisijoita juuri löydy. Mikäli Pelicans ei saa peliään kuntoon Saipa vie pelin selkeästi. Muutoin luvassa on tiukka vääntö, jossa maalivahti-peli nousee ratkaisevaksi tekijäksi.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitään jääkiekon juhlaa tästähän ei ole odotettavissa. Pelicans tulee pelaamaan varmasti puolustuksen kautta ja varjelemaan omaa maaliaan kaikinkeinoin. Jos SaiPa löytää keinot Pelicansin puolustusmuuriin, niin pisteet sinne. Jos taas ei löydä niin ottelusta tulee tiukka. Jos Pelicans onnistuu menemään alussa johtoon, niin SaiPa-fanien kannalta ottelusta tulee todella tylsä.

Jos SaiPa älyää peluuttaa Kauppilan kenttää vastaan heidän parastaan, niin pisteet jää Lappeenrantaan, kun Pelicansin ykkösketjua ei tuo puolustaminen ole pahemmin kiinnostanut viime peleissä.

Voitto tästä pelistä olisi lähes pakko jo saada Lahteen, kun muuten hallissa on lauantaina reilusti alle 3000 katsojaa.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Murmeli


Tähän jo hamraan vastasikin mutta saman teen minä. Kun et todennäköisesti nähnyt peliä, et yksinkertaisesti voi sanoa mitään tuollaista ja olemalla samalla uskottava. Älä usko kaikkea, mitä fanaattisimmat jokerifanit kertovat.



Kylläpä tuli paljon jossitteluja. Eiköhän tehdä niin, että katsotaan peli ja jatketaan sitten SaiPan ja Pelikaanien nykytilan arviointia. Tietenkin etukäteisspekulointikin on mukavaa puuhaa mutta jossittelu on mielestäni melko turhaa.

SaiPa on aloittanut hyvin, Pelikaanit huonosti. SaiPa on ottanut pisteitä kaikissa pelaamissaan kolmessa ottelussa ja vastassa ovat olleet viime kauden finalistit ja tämän kauden (vai joka kauden?) "varma" mitalisti. Pelikaaneilla on vasta yksi piste neljästä ottelusta. Eivät Pelikaanienkaan vastustajat ole mitään helppoja olleet mutta silti SaiPa joutuu tähän otteluun melko selkeänä suosikkina kauden alun otteluita tuijottamalla.

No jälkiviisastelu on sitä parasta (ja helpointa) hommaa. Mutta kaiken suolahan onkin juuri spekuloida tulevia.

Joka tapauksessa eilinen räpellys kyllä avasi silmät lopullisesti joukkueen tämän hetken tilasta. Se on enemmän kluin surkea. Toivottavasti kurssi saadaan käännettyä. Aikaa se varmasti vie, tällä hetkellä kun ei ole edes käsitystä siitä, miten sen kurssin kääntäisi, kun Jorma irrotti ruorin ja Hirppa sen hukkasi.

Nauttikaa Saipalaiset joukkueen otteista. Kyllä teitä kieltämättä viimekaudella hivenen kolhittiinkin.

- enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Asenne ratkaisee. SaiPalla on itseluottamustaso nyt korkealla. Yksi voitto-ottelu kotihallissa ja pisteen (<- kiitos Hepitus) per ottelu vierasareenoilta, vastassa viime kauden ykkönen ja kakkonen. Mihinkään liiallisem seesteiseen tunteeseen joukkue tuskin sortuu, sillä kummassakin vierasottelussa peli alkoi kulkea hyvin vasta päätöserässä.

Pelicans puolestaan on uinut syvissä vesissä, mutta edellisen pelin lepsuilu voi hyvinkin näkyä hurjana tsemppinä SaiPaa vastaan. Tappioita on kertynyt jo neljä, ja joukkueen otteluohjelmaa selaillessa tulee mieleen, että se avausvoitto on haettava vaikka väkisin tästä SaiPa-ottelusta tai viimeistään seuraavasta JYP-ottelusta. Vastukset vaikeutuvat jatkossa, tosin kaikkihan on toki voitettavissa jos peli sujuu...

Molemmilla joukkueilla maalintekoon on pystynyt useampikin ketju. Keltamustien lasien läpi katsottuna SaiPan miehistö kolmen ensimmäisen ketjun osalta näyttää kyllä mielestäni jonkin verran taitavammalta. Lopputulosta en kuitenkaan uskalla lähteä veikkaamaan.

Pelicansilta ilmeisesti Jääskeläinen edelleen sivussa? SaiPalta Riihijärvi huilii torstain ottelun. Joko Yli-Torkko palaa kaukaloon?
 
Viimeksi muokattu:

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti aHab

Pelicansilta ilmeisesti Jääskeläinen edelleen sivussa? SaiPalta Riihijärvi huilii torstain ottelun. Joko Yli-Torkko palaa kaukaloon?

Jääskeläisen tilannetta katsotaan pelikerrallaan. Vamma ei ole vakava, mutta nilkkaa halutaan varoa. Silti on sellainen fiilis, että Jokke pelaa jos hän vain yhtään kykenee.
 

Miguel

Jäsen
Pelicansilla on kykyä, mutta kyvyt ovat nyt aivan hukassa. Jos herääminen on tapahtunut heti surkean Ilves-pelin jälkeen, voidaan taistella voitosta. Mutta kuten todennäköistä, esimerkkiä näyttävän ykkösen peli-ilo on edelleen hukassa ja SaiPa vie pelin helposti. Keinäsen kenttä pelaa hyvin, mutta yksin he eivät pystyisi edes huonolla asenteella pelaavaa SaiPaa kaatamaan. Jos Joonas pelaa eikä ykkösen peli siltikään kulje, on ketjumuutosten aika.

SaiPan peliä en ole vielä nähnyt tällä kaudella, mutta tylsää peliä en usko tulevan, ellei Hirppa yritä kääntää Pelicansin kurssia peruuttelemalla. Joko SaiPa pyörittää mielin määrin tai sitten Pelicans tarjoaa tasaväkisen vastuksen. Kauppilan pelaamisesta toivon paikan päällä olevilta analyysia, sillä hän on pitkälti joko reiän tekijä tai tulppa Pelicansin uppoavassa laivassa.

Muuten toivon sydämestäni SaiPan taistelevan itsensä play-offeihin, mutta jotta Pelicans saataisiin kaveriksi sinne, lahjoittakaa meille huomenna kaksi pistettä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti aHab
SaiPalta Riihijärvi huilii torstain ottelun. Joko Yli-Torkko palaa kaukaloon?

Tore ei vielä ilmeisesti palaa. Varmistuu kuitenkin vasta huomenna aamujäiden jälkeen.
 

#15

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Maanantain ottelun perusteella seuraan erittäin luottavaisin mielin illan peliä. Jos tahtotaso pysyy samana on voitto todennäköinen.

Pieneenkään aliarviointiin ei kuitenkaan ole varaa.

SaiPalle 7-2
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saipa tänään

http://www.sm-liiga.fi/tulospalvelu.asp?palvelu=1&raportti=12459#

1 Juha Kuokkanen, Maalivahti

72 Tomas Duba, Maalivahti AK


1. kenttä

30 Petri Kokko, Vasen puolustaja AK

2 Aki Tuominen, Oikea puolustaja AK

24 Vladimir Machulda, Vasen laitahyökkääjä AK

22 Pekka Tirkkonen, Keskushyökkääjä AK

63 Lubomir Vaic, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

44 Frantisek Bombic, Vasen puolustaja

34 Juha Pursiainen, Oikea puolustaja

29 Aigars Cipruss, Vasen laitahyökkääjä

31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä

21 Kalle Kerman, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

5 Antti Hulkkonen, Vasen puolustaja

7 Matti Hana, Oikea puolustaja

8 Ville Koho, Vasen laitahyökkääjä

23 Mika Kauppinen, Keskushyökkääjä

18 Mika Skyttä, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

4 Harri Tikkanen, Vasen puolustaja

42 Antti Weckström, Oikea puolustaja

38 Teemu Somppi, Vasen laitahyökkääjä


Montakohan kertaa nähdään nelonen jäällä tuossa kokoonpanossa. Siitä vaan Weckström ja Tikkanen antamaan näyttöjä ja eikun Vallun rinnalle ykköseen. :)
 

Aksu

Jäsen
Pelaako A-junnut tänään tai lähipäivinä vai miksi valmennusjohto ei nostanut esim. Vänttistä kokoonpanoon mukaan? Selvähän se on, että kolmella kentällä mennään tänään, mutta mahdollisten loukkaantumisten tai ulosajojen myötä tuo porukka on todella pieni hyökkäyskaluston osalta. No, toivottavasti mitään ikävää ja yllättävää ei satu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös