Lone Wanderer
Jäsen
Näyttäisi olevan seuraava peli kummalekin joukkueelle, joten avataanpas tästä ketju.
Yhden kerran ovat siis nämä joukkueet kohdanneet tällä kaudella, tuo tapahtui Raumalla n. 3 viikkoa sitten, peli, joka oli 2 erää erittäin tylsä(Jamo oli muuri), mutta kolmannen erän maalit saivat lauantai-illan maistumaan makealta---> 3-1 Lukolle
Tästä pelistä en odota voittoa, vaikka SaiPa eilen ässille hävisikin. naapurin pojat ovat kuitenkin melko iskussa.
Kisapuistosta ei ole paljon pisteitä kotiin tuotu, ja tämä kerta ei ole poikkeus, SaiPa kuittaa voiton samoilla lukemilla kuin kuin Lukko 3 viikkoa sitten.
Kuulapäinen koutsimme on varmasti tehnyt nerokaita muutoksia ketjukokoonpanoihin ja Lappeenrantalaiset saavatkin hämmästyä kun jo aiemmin puolustaja Piekkolan (jolla taitaa muuten olla eniten otteluita ilman pisteitä) johtamaan nelosketjuun on pistetty laitahyökkääjiksi Mikko Purontakanen ja Teemu Kesä, ykkösvitjassa taas on Eepi sentterinä.
Nyt Piekkola yllättää ja tekee sen Lukon ainoan maalin. NHL kutsuu.
Kannattaa seurata lukon hyökkääjistä kanadan poikia, eli Joe Murphya ja Quinn Hancockia, sekä Sami Torkkia, sillä todennäköisesti nämä herrat ovat ainoat, jotka jaksavat painaa täysillä joka vaihdossa.
Puolustuksessa Eepiä ja Niskalaa ei voi syyttää yrityksen puutteesta.
Niin, ja yksi juttu vielä: Ismo, pistäppä se Jokela maaliin tähän peliin, ihan vaan kokeilun vuoksi.
EDIT:jep, toke puuttuu, älkää seuratko häntä

Viimeksi muokattu: