ChatGPT käänteli IG-postauksen tekstiä näin:
"Medioissa esiintynyt tieto maalivahtimme Gustav Grigalsin siirtymisestä suomalaiseen SaiPa-joukkueeseen on selvästi väärinkäsitys, sillä Dukla Trenčínillä on hänen oikeutensa nykyisen kauden loppuun asti. Olemme myös kirjallisesti tiedottaneet tästä suomalaiselle SaiPa-seuralle. Gustavsin ja valmentajien kanssa on sovittu, että tämän ottelublokin jälkeen istumme huomenna yhdessä keskustelemaan asiasta."
Eipä se liene tarkoituskaan. Jos Kari on luotettu, varmaan peluutus on kuitenkin tasaisempaa.Piiroisen osalta suurin kysymysmerkki lienee se, että pystyykö pelaamaan tasaisesti hyvällä tasolla ykkösveskarin kuormituksella.
Juuri kirjoitin samaa Niemelän ketjuun näkemättä viestiäsi. Se on juurikin näin. Yhtäkkiä pelaajat ovatkin ihan toisella tasolla.Tähän Piiroisen osaamiseen luottamiseen tai luottamatta jättämiseen sellaista että ainakin itselleni muutama edellinen kausi opetti sen, että ei voi sanoa mitään pelaajan osaamisesta , motivaatiosta tai logolle pelaamisesta mikäli valmennus, toimitusjohtaja ja hallitus ovat alasarjatasoa.
Itsekin syyllistyin sadattelemaan muutaman pelaajan toimia enkä osannut kuvitellakaan kuinka suuri vaikutus valmennuksella, toimiston touhuilla ja varmaan yleisellä pöhinällä joukkueessa on. Ihan esimerkkinä Piiroisen lisäksi: Hokkanen, Appelgreen, Siikonen, Karvinen…..
Minusta Piiroinen on pelannut vähintään riittävän hyvin, jotta joukkueella on mahdollisuus voittaa. En ole huolissani lain. Salminen oli hyvä, mutta ei maaginen.
Lähtökohtaisesti uskon voittaviin ja häviäviin joukkueisiin maalivahtien sijaan. Etenkin jos pelejä on selkeästi eritasoisista sarjoista.Itselle on pahasti paistanut grigalsin tilastoista silmään se ettei ole kovin montaa kautta missä olisi voittoja enemmän kuin häviöitä. Se mistä tämä johtuu en jaksa enempää selvittää, mutta tilastojen valossa ei ole voittava maalivahti.
Onpa vielä mainittava huomio yhdestä pelaajasta - Eero Klintrup on ollut loistava. Hyvällä tavalla vielä maltillisesti alakentissä, mutta tuossa pojassa on ainesta vielä vaikka mihin. Taitoa ja sähäkkyyttä piisaa sekä asenne on myös kohdallaan.
Klintrup kun saa rauhassa marinoitua muutaman vuoden, niin väitän että tulee olemaa kova tekijä Liigassa vielä.
Hyvä huomio. Täytyy minunkin kehua kun on tullut muitakin kehaistua. Klintrupin sekä myös Juuso Heikkilän tekeminen ilahduttaa. Ovat kyllä työmiehiä parhaasta päästä. Tykkään erityisesti Heikkilän fyysisyydestä. Ei ole mikään silmiinpistävä taklailija, mutta käyttää kroppaansa painavasti, eikä peräänny. Putkikin kulkee molemmilla mukavasti.Onpa vielä mainittava huomio yhdestä pelaajasta - Eero Klintrup on ollut loistava. Hyvällä tavalla vielä maltillisesti alakentissä, mutta tuossa pojassa on ainesta vielä vaikka mihin. Taitoa ja sähäkkyyttä piisaa sekä asenne on myös kohdallaan.
Klintrup kun saa rauhassa marinoitua muutaman vuoden, niin väitän että tulee olemaa kova tekijä Liigassa vielä.
Et usko Hutchinsonin tuloon? Toki Piiroinen kakkosveskana eteenpäin mennään. Aho sanoi juuri iltapäivälehdessä, että puolustaja tarvitaan ja varmaan hyökkääjäkin.Piiroisella eteenpäin. Kehittyvä kaveri oikein mukavassa hetkessä urallaan, ei muuta kuin syvään päätyyn ja jatkosopimuslappu valmiiksi.
Jos jotain epäselvyyttä tai pelkotiloja tuon suhteen niin paukut puolustukseen sitten. Kiukas ja Laakso varamiehinä kun eivät kohenna nimenomaan puolustuspelaamista yhtään ja aiheuttavat lähinnä maalivahdilleen ongelmia omalla puolustusalueella.
SaiPan urheilujohtaja Harri Aho pitää erittäin hyvänä onnistumisena, että tämän tason pelaaja siirtyy Suomeen ja SM-liigaan. Pelaaja on osoittanut oman kiinnostuksensa SaiPaan, jota on varmasti edesauttanut joukkueen alkukauden hyvä pelaaminen.
Siitä viime kauden ainoan NHL-pelin kooste. En muista että SaiPassa olisi rightin molaria koskaan ollut.