SaiPa kaudella 2022–2023

  • 575 325
  • 3 381

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Veikkauksia milloin alkaa tyhjennysmyynti: pitääkö odottaa joulun yli vai aukeaako kioski jo ennen sitä?
Jussi juuri kertoi Etelä-Saimaan jutussa, että on tyytyväinen siihen työhön mitä Ville tekee. Miksi siis myydä ketään jos edetään toivotusti.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tulee ihan eräs 1-10 mieleen reilu vuosi sitten Jyväskylässä. Kannattajille kovia aikoja. Voimia Lappeenrantaan ja toivotaan pikaisia toimia kurssin kääntämiseksi. Eihän tuo touhu ole kenellekään hyväksi.
 
Saipamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jussi juuri kertoi Etelä-Saimaan jutussa, että on tyytyväinen siihen työhön mitä Ville tekee. Miksi siis myydä ketään jos edetään toivotusti.
Eihän kaverilta uskalleta vaatia enempää. Tuskin sitä päivää tulee olemaan et alkaisi julkisesti antamaan kritiikkiä Hämäläiselle. Sen verran hyviä kavereita tuntuvat olevan myös vapaa-ajalla.
 
Random Hero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin tuoreessa muistissa oman lempiseuran kaamoskausi, että pystyy samaistumaan teidän SaiPan ystävien tuskaan. Toivottavasti koko johtoporras menee vaihtoon mahdollisimman pian, sieltä se kaikki lähtee kuitenkin. Kuten Ilves suurimman osan Manngardin(pthyi) aikakaudesta, SaiPa ei ole organisaationa liigatasoa.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Eihän kaverilta uskalleta vaatia enempää. Tuskin sitä päivää tulee olemaan et alkaisi julkisesti antamaan kritiikkiä Hämäläiselle. Sen verran hyviä kavereita tuntuvat olevan myös vapaa-ajalla.
Tämä on oikeasti tosi huono kuvio, että toimitusjohtaja ja päävalmentaja ovat keskenään hyviä ystäviä. Toki on hyvä jos työpaikalla on hyvät ihmissuhteet, mutta homma alkaa mennä vähän harmaalle alueelle jos esimies ja alainen ovat vapaa-ajallakin läheisiä. Miten siinä sitten vaikka siirrät kaverin sivuun tehtävistä tai ilmoitat ettei tehdä jatkosopimusta?

Ei jaksa tätä enää. Milloin SaiPasta tuli näin huono organisaatio? Ei silloin 2000-luvullakaan ollut tällaista vaikkei playoffeissa juuri pelattukaan.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers

Niin tätä kun pohtii hieman niin onhan se aika härski tilanne, että SaiPaa pyörittää tälläinen kaveriporukka Markkane, Koho, Hämäläinen ja Tersa. Kuka tätä hommaa nyt edes kriittisesti katsoisi? Kaikki kommentit ovat ainakin sitä luokkaa, että ei tässä mitään. Vähän on vaikeaa, mutta päivittäinen tekeminen on niin hemmetin hyvää varsinkin Vilillä ja toimiston väellä.

Moni arvostaa Hämäläistä, että hän ottaa tälläisen taakan nyt harteilleen, mutta Virtakin sen silloin potkujen jälkeen jossakin haastattelussa kertoi. Eli SaiPalla oli jo selkeät suunnitelmat Hämäläisen suhteen jatkoa ajatellen, joten tämä nyt oli aika luonnollinen jatkumo. Vähän kyllä pelottaa, että jatkosopimus on jo tehty ja kohta selitellään kuinka vasta ensi kaudella Vili pääsee näyttämään kykynsä kunnolla. Onhan nyt nimittäin Virran kasaama joukkue kentällä. Ei siinä, kyllä minäkin Hämäläisen suuntaan nostan hattua koska kiva tuolla presseissä ei ole selitellä joka pelin jälkeen.

Kukaan ei ole varmasti tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta en näe tilannetta jossa tuolla rupeaisi ovet käymään ja hyvän kaverin tilalle tuotaisiin joku ulkopuolelta. Päävalmentajan homma on ainut johon on "pakko" ottaa joku ulkopuolelta, mutta eiköhän siinäkin ole ehtona että Hämäläinen saa toimia apuvalmentajana, ellei hän ole itse päävalmentaja ensi kaudella.

Kun Markkasen ja tämän poppoon aikana on pidetty näitä "palavereja" niin aina on laitettu joku ulkopuolelta tullut henkilö pihalle ja tilalle on yllättäen löytynyt joku tästä porukasta. Lehterä ulos ---> Hämäläinen tilalle. Virta ulos ----> Hämäläinen tilalle. Tuomenoksa ulos ---> Markkanen tilalle. Viljakaisen lähdön syitä en halua edes tietää, mutta eiköhän hän nostanut kytkintä kun tajusi että kohta pitäisi olla sammuttelemassa tulipaloa.

Koholle oikein vartavasten perustettiin heti uran päätyttyä joku täysin uusi homma organisaation sisältä. Mitään Koholta pois ottamatta, mutta hänkin paineli tuohon hommaan suoraan pelikentältä. Eikä siinä mitään, mutta ei olisi huono homma jos tuonne tulisi porukkaa vähän tämän kuplan ulkopuolelta.

Markkanenkin tuli toimitusjohtajaksi suoraan pelikentältä ilman mitään näyttöjä ja lopputulos on tässä. Sekin juntattiin läpi hallituksen päätöksellä, Ek oli jo tehnyt valmistelut seuraavalle kaudelle kun ilmoitettiin että sinä saat nyt lähteä kun meillä on pätevämpi toimitusjohtaja suoraan maalinsuulta.

Tämä tilanne on mennyt tälläiseksi vähän salakavalasti ja monelta on varmasti jäänyt huomaamatta, että eihän tuolla koko toimistolla ole varsinaisesti yhtään "ammattilaista". Kaikki ovat vain saman saunaporukan jätkiä.

Noh, itseppähän ovat tämän tilanteen tilanneet.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Kuka muistaa jostain ehkä 15 vuoden takaa kun Jokereilla oli vaihteeksi vaikea kausi menossa ja tarvitsivat jotain ulkoista näkemystä ja boostia, ja menivät palkkaamaan Veltto Virtasen?

Muistan jonkun haastattelun, missä Juha Lind vastaili toimittajalle jotkin käsittämättömän typerät vääristävät pullonpohjalasit päässään, jotka Virtanen oli ohjeistanut koko joukkuetta pitämään.

Oisko Veltto vielä ruumiin voimissaan? Siitä apu uuteen nousuun?

Enhän voi olla ainoa joka tämän muistaa?
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Kun Markkasen ja tämän poppoon aikana on pidetty näitä "palavereja" niin aina on laitettu joku ulkopuolelta tullut henkilö pihalle ja tilalle on yllättäen löytynyt joku tästä porukasta. Lehterä ulos ---> Hämäläinen tilalle. Virta ulos ----> Hämäläinen tilalle. Tuomenoksa ulos ---> Markkanen tilalle. Viljakaisen lähdön syitä en halua edes tietää, mutta eiköhän hän nostanut kytkintä kun tajusi että kohta pitäisi olla sammuttelemassa tulipaloa.

Niin tätä kun pohtii hieman niin onhan se aika härski tilanne, että SaiPaa pyörittää tälläinen kaveriporukka Markkane, Koho, Hämäläinen ja Tersa. Kuka tätä hommaa nyt edes kriittisesti katsoisi? Kaikki kommentit ovat ainakin sitä luokkaa, että ei tässä mitään. Vähän on vaikeaa, mutta päivittäinen tekeminen on niin hemmetin hyvää varsinkin Vilillä ja toimiston väellä.

Moni arvostaa Hämäläistä, että hän ottaa tälläisen taakan nyt harteilleen, mutta Virtakin sen silloin potkujen jälkeen jossakin haastattelussa kertoi. Eli SaiPalla oli jo selkeät suunnitelmat Hämäläisen suhteen jatkoa ajatellen, joten tämä nyt oli aika luonnollinen jatkumo. Vähän kyllä pelottaa, että jatkosopimus on jo tehty ja kohta selitellään kuinka vasta ensi kaudella Vili pääsee näyttämään kykynsä kunnolla. Onhan nyt nimittäin Virran kasaama joukkue kentällä. Ei siinä, kyllä minäkin Hämäläisen suuntaan nostan hattua koska kiva tuolla presseissä ei ole selitellä joka pelin jälkeen.

Kukaan ei ole varmasti tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta en näe tilannetta jossa tuolla rupeaisi ovet käymään ja hyvän kaverin tilalle tuotaisiin joku ulkopuolelta. Päävalmentajan homma on ainut johon on "pakko" ottaa joku ulkopuolelta, mutta eiköhän siinäkin ole ehtona että Hämäläinen saa toimia apuvalmentajana, ellei hän ole itse päävalmentaja ensi kaudella.

Kun Markkasen ja tämän poppoon aikana on pidetty näitä "palavereja" niin aina on laitettu joku ulkopuolelta tullut henkilö pihalle ja tilalle on yllättäen löytynyt joku tästä porukasta. Lehterä ulos ---> Hämäläinen tilalle. Virta ulos ----> Hämäläinen tilalle. Tuomenoksa ulos ---> Markkanen tilalle. Viljakaisen lähdön syitä en halua edes tietää, mutta eiköhän hän nostanut kytkintä kun tajusi että kohta pitäisi olla sammuttelemassa tulipaloa.

Koholle oikein vartavasten perustettiin heti uran päätyttyä joku täysin uusi homma organisaation sisältä. Mitään Koholta pois ottamatta, mutta hänkin paineli tuohon hommaan suoraan pelikentältä. Eikä siinä mitään, mutta ei olisi huono homma jos tuonne tulisi porukkaa vähän tämän kuplan ulkopuolelta.

Markkanenkin tuli toimitusjohtajaksi suoraan pelikentältä ilman mitään näyttöjä ja lopputulos on tässä. Sekin juntattiin läpi hallituksen päätöksellä, Ek oli jo tehnyt valmistelut seuraavalle kaudelle kun ilmoitettiin että sinä saat nyt lähteä kun meillä on pätevämpi toimitusjohtaja suoraan maalinsuulta.

Tämä tilanne on mennyt tälläiseksi vähän salakavalasti ja monelta on varmasti jäänyt huomaamatta, että eihän tuolla koko toimistolla ole varsinaisesti yhtään "ammattilaista". Kaikki ovat vain saman saunaporukan jätkiä.

Noh, itseppähän ovat tämän tilanteen tilanneet.
Pehkoseen sen verran että luotettavien lähteiden mukaan lähti Ek:n takia. Kaikenlaista siitäkin tyypistä kuullu.

En tyyppiä tunne kun jostain golfkierroksilta joten en ota mitään kantaa oikeasta tai väärästä.

Markkasen nosto taas on samaa mitä muukin touhu.
 
redpecka

Jäsen
Maalit viiteen viimeiseen peliin nyt 4-27 ja pisteet oletettavasti tämän illan jälkeen 0/15.
Minä kun laskin noille kolmelle ekalle pelille (Ässät, Jukurit x2) pessimistisesti 1-3 pistettä vaikka toiveissa ja vaatimuksissa oli 9 lentopistettä. Nolla saatiin.
Descheneaun tarina SaiPassa oli kyllä surullinen: kultakypäränä loukkaantunut ja palaat mahdollisesti joulukuussa merkityksettömille peleille.
Joo. Sai kumminkin Iidalta pusun poskelle.
Pakko tulla taputtaan selkään, että voimia teille.

Kun on pari kuukautta katsonut tämän päivän vierasjoukkueen tuhnuilua, niin ei tässä nyt ihan tohdi elätellä toivoa, että tämän illan lukemat kertoisi jostain yhtäkkisestä palasten paikoilleen loksahtamisesta.
No on HPK:lla sentäs valmentaja. Hyviä pelaajia. Lohloh nyt sinnekin sitten.
jaksa tätä enää. Milloin SaiPasta tuli näin huono organisaatio? Ei silloin 2000-luvullakaan ollut tällaista vaikkei playoffeissa juuri pelattukaan.
Silloin ei ollut Jatkoaikaa ja hyvät ja huonot fiilikset jaettiin livenä. Myöskään ei pidä ohittaa sitä, että monelle kannattajalle on tullut elämässä muitakin asioita eteen kuin joku perkeleen lätkän seuraaminen. Ja ikääkin siis siinä parikyt vuotta lisää. Se ei tietty ole ikääntyvien vika vaan SaiPan pitäisi härskisti liehitellä nuorisoa jos aikovat futuristisessa huomenessa 30-luvulla pelata jotain jääkiekkoa torilla.

Hamaan tappiin toki seuraamme me ketkä nyt ollaan tätä jostain syystä alettukin seurata.
 
redpecka

Jäsen
un Markkasen ja tämän poppoon aikana on pidetty näitä "palavereja" niin aina on laitettu joku ulkopuolelta tullut henkilö pihalle ja tilalle on yllättäen löytynyt joku tästä porukasta. Lehterä ulos ---> Hämäläinen tilalle. Virta ulos ----> Hämäläinen tilalle. Tuomenoksa ulos ---> Markkanen tilalle. Viljakaisen lähdön syitä en halua edes tietää, mutta eiköhän hän nostanut kytkintä kun tajusi että kohta pitäisi olla sammuttelemassa tulipaloa.
Paljon hyvää pohdintaa sinulta. Mutta eikö tuon Viljakaisen "kytkimennostoon" ollut ihan päteviä syitä esitetty palstalla? Siis että urapolku etc, aikansa kutakin jne..?

Tämä vain yhtenä yksityiskohtana nostettuna tekstistäsi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Veikkauksia milloin alkaa tyhjennysmyynti: pitääkö odottaa joulun yli vai aukeaako kioski jo ennen sitä?

Nythän on myyjän markkinat, kun monien seurojen pamput ovat valitelleet koko syksyn markkinoiden kuivuutta. Eli jos SaiPa lähtee muutaman pelaajan kauppaamaan niin tarjolla on mukavasti rahaa tai vaihdokkeja ensi kautta ajatellen.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Paljon hyvää pohdintaa sinulta. Mutta eikö tuon Viljakaisen "kytkimennostoon" ollut ihan päteviä syitä esitetty palstalla? Siis että urapolku etc, aikansa kutakin jne..?

Tämä vain yhtenä yksityiskohtana nostettuna tekstistäsi.

Varmasti näin. Siitä voi olla montaa mieltä mutta itseäni ihmetytti, että rekry tuohon hommaan aloitettiin selkeästikkin vasta silloin kun Viljakainen irtisanoutui. Jos hänellä on ollut aikomus lähteä, niin olisi luullut että siitä olisi voinut Markkasta sun muita varoittaa etukäteen ja tuo rekry oltaisiin voitu aloittaa jo ennen irtisanoutumista jolloin uusi markkinointipäälikkö olisi tullut sisään kun toinen lähtee ulos. Varsinkin kun toimistolla tuota porukkaa ei ihan hirveästi ole hommaa hoitamaan väliaikaisesti.

Toki voi olla että asiasta oli jo keskusteltu etukäteen ja nyt vain tuli niin hyvä tarjous johon oli heti tartuttava ja Markkanen on ilmoittanut että kyllä minä hoidan tuonkin homman tottakai.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Paljon hyvää pohdintaa sinulta. Mutta eikö tuon Viljakaisen "kytkimennostoon" ollut ihan päteviä syitä esitetty palstalla? Siis että urapolku etc, aikansa kutakin jne..?

Tämä vain yhtenä yksityiskohtana nostettuna tekstistäsi.
Kuulin Imatran jäähallilla erittäin hyvin Etelä-Karjalan jääkiekossa sisäpiirissä olevalta, että Viljakaisen lähtöön vaikutti merkittävästi Virran toiminta. Saipassa ei ole videovalmentajaa, joten Viljakaisen piti editoida Virralle peleistä koosteet ja hänen käytös Viljakaista kohtaan ei ollut ollenkaan ammattimaista.
 
Toivottavasti ei nämä hallihuhut ole totta kumminkaan. Mulkkuhan se Virta varmaan oli, mutta että Viljakainen sen takia olisi pakannut kamansa.

Ei siinä, huhuja mahtuu maailmaan.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuulin Imatran jäähallilla erittäin hyvin Etelä-Karjalan jääkiekossa sisäpiirissä olevalta, että Viljakaisen lähtöön vaikutti merkittävästi Virran toiminta. Saipassa ei ole videovalmentajaa, joten Viljakaisen piti editoida Virralle peleistä koosteet ja hänen käytös Viljakaista kohtaan ei ollut ollenkaan ammattimaista.
Oisin Viljakaisena kyllä sanonut Virralle että teeppä itse.
 
emz1

Jäsen
Olkkonen olisi ollut ihan kiva pitää tulevilla kausilla, mutta kaipa pitää olla tyytyväinen että saatiin ainakin yksi liigakelpoinen sentteri (lisää) ensi kaudelle.
Olkkonen on yksi niistä harvoista Mestiksen kautta tulleista onnistuneista hankinnoista ja vieläpä vähän vanhemmalla iällä. Hieno juttu hänelle, että kova työ palkitaan ja pääsee isoon organisaatioon mukaan. Suljettiinkohan tässä Olkkosen kohdalla ovi lopullisesti? Yleensä tässä vaiheessa on ollut tapana kiittää ajasta Lappeenrannassa mutta nykyisellä viestinnällä ei oikein voi päätellä enää mitään.

Vaikka kaikki muu on tällä hetkellä vähän miten sattuu, niin olen silti tyytyväinen että nämä jämälaareista hankitut pelaajat tulevalle kaudelle ovat lähimenneisyydessä tulosta tehneitä yksilöitä ja Rajaniemi sitten vielä SaiPa-hankintaa normaalia isommalla potentiaalilla.

edit. SaiPa tiedotti, että Olkkonen loppukauden lainalla Kärppiin, mutta Kärpät tiedotti että sopimus on 2025 asti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kalapudas ollut mielessäni koko kauden ajan, kuinka SaiPamaista olisi napata. Olkkosen menetys ei tunnu missään, ei ole tosiaankaan hyvän joukkueen TOP4-pakki. Ei pelaa huonoa ja häviävää peliä, mutta ei hän mitään ekstraa SaiPaan ole tuonut.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kalapudas ollut mielessäni koko kauden ajan, kuinka SaiPamaista olisi napata. Olkkosen menetys ei tunnu missään, ei ole tosiaankaan hyvän joukkueen TOP4-pakki. Ei pelaa huonoa ja häviävää peliä, mutta ei hän mitään ekstraa SaiPaan ole tuonut.
Veikkaan, että Olkkoselle voi käydä Piipponen efekti. Näyttää huonossa joukkueessa huonommalta kuin onkaan, hyvässä joukkueessa saattaa sitten vakuuttaa kun pelinrakenteet tukee.

Kalapudaksella viimeinen tilaisuus näyttää ja lunastaa potentiaalia ja korjata uran suunta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös