Mainos

SaiPa kaudella 2022–2023

  • 586 121
  • 3 198

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tästä syystä 1,9 miljoonaa kannatti ehdottomasti käyttää näihin nimiin.

En ihan allekirjoita tätä hankintojen alaspainamista. Pospisil, Meskanen, Irving ja Descheneau kaikki täyttävät ihan kohtalaisen kovan hankinnan kriteerit SaiPan tasoiseen organisaatioon. Näistä ainoastaan Descheneau on nyt pelannut hyvällä tasolla, mutta väitätkö että et olisi itse näitä pelaajia hankkinut kun tilaisuus eteen tuli?

Donohue ja Olhaver olivat hankintoja, jotka olisin jättänyt tekemättä jo ihan vain tilastojen perusteella ja ihmettelen miksi nämä edes piti hankkia. Moro vähän niin ja näin. Morand ei ole ykkössentteri ja siten hutihankinta sille paikalle, mutta hän osaa kyllä pelata jääkiekkoa.

Loimaranta, Ojantakanen, Maalahti ja Metsävainio ovat olleet kirjaimellisesti surkeita ja heidän näin huonoa tasoa ei voinut ennustaa ennen kauden alkua. Suunta näytti heidän osaltaan ennen kauden alkua jyrkästi ylöspäin ennemmin kuin alaspäin.

Kyllä syyt on nyt kaivettava jostain muualta. Joku tässä organisaatiossa on pielessä ja ihan täydellinen johtoportaan vaihtaminen ei olisi huono ratkaisu. Nyt vaikuttaa siltä, että paineet ovat olleet liian kovat jo monta vuotta Markkasen ja kumppanien suuntaan ja se vaikuttaa nyt koko seuraan liian paljon.

Pelaajat ja mahdollisesti jopa valmennus on vähän nurkkaan ajettu ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Sellainen positiivinen ilmapiiri on loistanut poissaolollaan jo pitkään ja toimistolta välittyy jatkuvasti kuva hirmuisesta selviytymistaistelusta vaikka loppupeleissä tämä on vain jääkiekkoa.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Se vielä, että Dösö on ollut hyvä. Morand on liukas ukko mutta ei se jolla on kultakypärä kun kausi loppuu. Pospisil on ollut ihan turha, tähden elkeet ilman tulosta. Potkulautaa ja keikkoja. Väittäisin että ensimmäinen kuka lähtee kun "säästetään kuluja".
Moro? On Riikolan roolissa ja sen on hoitanut ihan ok. Irving oli alussa huono mutta oireet peruspakiksi on. Donahue omissa kusessa ja se ei ole pakille hyvä. Olhaver on pitkä.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
En ihan allekirjoita tätä hankintojen alaspainamista. Pospisil, Meskanen, Irving ja Descheneau kaikki täyttävät ihan kohtalaisen kovan hankinnan kriteerit SaiPan tasoiseen organisaatioon. Näistä ainoastaan Descheneau on nyt pelannut hyvällä tasolla, mutta väitätkö että et olisi itse näitä pelaajia hankkinut kun tilaisuus eteen tuli?

Donohue ja Olhaver olivat hankintoja, jotka olisin jättänyt tekemättä jo ihan vain tilastojen perusteella ja ihmettelen miksi nämä edes piti hankkia. Moro vähän niin ja näin. Morand ei ole ykkössentteri ja siten hutihankinta sille paikalle, mutta hän osaa kyllä pelata jääkiekkoa.

Loimaranta, Ojantakanen, Maalahti ja Metsävainio ovat olleet kirjaimellisesti surkeita ja heidän näin huonoa tasoa ei voinut ennustaa ennen kauden alkua. Suunta näytti heidän osaltaan ennen kauden alkua jyrkästi ylöspäin ennemmin kuin alaspäin.

Kyllä syyt on nyt kaivettava jostain muualta. Joku tässä organisaatiossa on pielessä ja ihan täydellinen johtoportaan vaihtaminen ei olisi huono ratkaisu. Nyt vaikuttaa siltä, että paineet ovat olleet liian kovat jo monta vuotta Markkasen ja kumppanien suuntaan ja se vaikuttaa nyt koko seuraan liian paljon.

Pelaajat ja mahdollisesti jopa valmennus on vähän nurkkaan ajettu ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Sellainen positiivinen ilmapiiri on loistanut poissaolollaan jo pitkään ja toimistolta välittyy jatkuvasti kuva hirmuisesta selviytymistaistelusta vaikka loppupeleissä tämä on vain jääkiekkoa.

Kun ei tiedetä paljonko kukakin maksaa, niin on vähän hankala sanoa oliko joku hyvä hankinta. Tuosta ekasta ryhmästä Irving ja Dösö olisi jääneet kauppaan itseltä. Dösön kohdalla olisin luultavasti tehnyt virheen, mutta Irving vaikuttaa todelliselta hudilta. Meskanen ja Pospisil olivat kovia nimiä ja ei näissä mitään.

Seuraavasta ryhmästä kaikki onkin sitten niitä arpoja joita yleensä otetaan upsiden takia. Nyt niitä ei oikein ole nähty.

Luonnollisesti kenessäkään ei oikein taas ole syytä tähän, vaan aina löytyy joku muu taho joka pilaa tekemisen. Viimeistään se kriitikko joka maksaa peleistä on yleensä väärässä tällä kylällä. Ja juu, ei nämä nimet välttämättä näin huonoja ole pelaamaan jääkiekkoa. Joku heidät kuitenkin tänne on laittanut pelaamaan tällaista jääkiekkoa.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Onkohan Kikolle laitettu miten tiukat ukaasit ylilyöntien välttämiseksi. Taitoa on, mutta pelaa sellaista tunteetonta virkamieskiekkoa. Tottunut näkemään tämän pelaajan sellaisena rajoilla pelaavana kuumakallena, mutta nyt tunne ei välity ainakaan katsomoon. Näyttää kuin paidan sisään olisi kaadettu ennen peliä ämpärillinen jääpaloja jäähdyttämään ylilyöntiriskit pois...
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaikki on hyvin. Projekti etenee aikataulussa. Ens vuonna räpsähtää finaalipaikka, kenties mestaruuskin. Tää kausi kun tulee tällä prosentilla maaleja, niin kaikkien todennäköisyyslaskentojen perusteella ensi kaudella SaiPa tekee lähemmäs 10 maalia per ottelu. Nerokasta!
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Apina on löytänyt tiensä koppiin, ja molemmat viikonlopun pelit olivat kotona pannukakkuja. Yleisö äänestää jaloilla, markkinointipäällikkö vaihtuu ja SaiPa ajaa häthätää periskooppi syvyydessä, pian voi vetää luukut kiinni ja aloittaa synkän sukelluksen.

Pelaajat eivät ole vielä löytäneet toisiaan, ja kunnollisia tutkapareja ei ole muodostunut. Talous ei anna mahdollisuutta lisätä porukkaa, UTJ tietysti pitäisi hankkia, mutta tyhjästä on huono nyhjästä.

Projektissa on aika raskas vaihe menossa, ja tuska on todellista. En usko että Virtaa vaihdetaan mihinkään, ikävä ettå nämä pitkän sopimuksen SaiPalaiset peluripuolella on osoittauneet loukkiukoiksi, ja ilmeisesti viikonlopun peleissä hallilla on paikallaolijoilta kuultuna aika väljää?
 
Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä selittäisi sitä jos Miikka Pitkästä on kyselty Jukureista. Kärkiketjujen sentteriä ollaan taas vailla. Melkoista...
 
Saipamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt on reagoitava heti ja hankittava kunnon kärkipelaaja eikä odotella joulukuulle. Maksettava vaikka vähän ekstraa uudelle pelaajalle, jotta suunta kääntyy katastrofi kauden alun suhteen.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Fitzgeraldin on pakosta ollut halpa hankinta SaiPalle, luultavammin tiedossa on ollut että aivotärähdyksiä on tullut aikaisemmin uran varrelle. Niin sanottu " arpa " ollut taas, olisi voinut olla voittava sellainen, mutta tärähdyksen vuoksi ei.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Kyllä SaiPa on kuulemma verrattain aktiivinen pelaajamarkkinoilla. Saas nähdä johtaako tuo mihinkään, mutta apuja kartoitetaan ja kysellään.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Tämä selittäisi sitä jos Miikka Pitkästä on kyselty Jukureista. Kärkiketjujen sentteriä ollaan taas vailla. Melkoista...
Ottakaa ihmeessä. Antakaa vaikka joku E-juniori vaihdossa, todnäk pelaisi paremmin liigatasolla kuin Pitkänen.
 
emz1

Jäsen
Fitzgeraldin on pakosta ollut halpa hankinta SaiPalle, luultavammin tiedossa on ollut että aivotärähdyksiä on tullut aikaisemmin uran varrelle. Niin sanottu " arpa " ollut taas, olisi voinut olla voittava sellainen, mutta tärähdyksen vuoksi ei.
Halpa on ollut varmasti, mutta eipä tuo näytä pelejä juurikaan missanneen NCAA-uran aikana verrattuna pelikavereihin joten en ehkä rinnastaisi suoraan siihen että SaiPa olisi jotenkin erityisesti tietänyt tämän taustan kun useampi vuosi on kulunut lätkäkaukalossa ilman isompia pelien missauksia.

Tiedotteessa ei suoranaisesti kerrottu että peliura olisi päättynyt ns. lääkärin määräyksestä vaan kyllä tämä minun mielestä yhdistää enemmän sen että Fitzgeraldilla oli jo aiemmin kiikun-kaakun tilanne että laitetaanko peliura pakettiin mutta päätyi kuitenkin jatkamaan. Nyt kun yksi osuma syntyi niin todennäköisesti päätös oli lopulta aika helppo sen suhteen että tämä leikki jätetään tähän eikä aio altistaa itseään enää yhdellekään riskille.
 
Suosikkijoukkue
Liiga: Kärpät&SaiPa NHL: Kings&Hurricanes
SaiPa ei tule tälläkään kaudella yltämään pleijareihin. Ei kannata hankkia ketään tilalle, korkeintaan joku täytemies Mestiksestä. Tuo ei tuosta tule kummenemaan vaikka tulisi itse McDavid.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
SaiPa ei tule tälläkään kaudella yltämään pleijareihin. Ei kannata hankkia ketään tilalle, korkeintaan joku täytemies Mestiksestä. Tuo ei tuosta tule kummenemaan vaikka tulisi itse McDavid.
McDavid työsulkukaudella SaiPaan, 9 peliä tehoilla 0+1 -12, kaatuu Kouvolassa ja ura ohi.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Kyllähän nyt on pakko reagoida, pitäisi löytää pari selkeää vahvistusta hyökkäykseen. Ykkössena ja joku laituri, joka osaa pistää kiekkoa pussiin.

Joo, helpommin sanottu, kuin tehty, mutta varmasti on nyt budjettia jäljellä ja kausi on alkanut niin surkeasti, että pakko on jotenkin reagoida ja aika nopeasti, niin ehkä sitten on vielä pientä toivoa tän kauden suhteen. Jos siis sattus kerrankin osuu hankinnat kohdalleen.

Jos ei, niin sitten se on taas siinä ja voidaan alkaa joulukuussa kauppaamaan puolta joukkuetta pihalle, jos joku huolii.
 
Jugger77

Mielestäni ei kannata odottaa joulukuuhun. Westerholm kannattaisi myydä jo nyt. HIFK etsii maalivahtia ja varmasti saataisiin pari siemenperunaa vaihdossa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mielestäni ei kannata odottaa joulukuuhun. Westerholm kannattaisi myydä jo nyt. HIFK etsii maalivahtia ja varmasti saataisiin pari siemenperunaa vaihdossa.
Tuossa olisi ideaa. Niken soppari loppuu tähän kauteen ja todennäköisesti hän ei ensi kaudella jatka Lappeenrannassa. Näin hänestä kannattaisi tällä kaudella rahastaa sellaiselta joukkueelta, mikä etsii korvaavaa ykkösmaalivahtia (kuten HIFK). Samalla voisi lyödä toisenkin kärpäsen samalla iskulla. Juho Markkanen on jäämässä Eisbärenissä kakkosmaalivahdiksi: hänellä on vyöllään harjoitus- ja sarjapelit mukaan lukien vain yksi jatkoaikavoitto ja muut ovat tappioita. Jos Nikke lähtisi HIFK:hon, niin Juho voisi tehdä paluun SaiPaan ja saisi Lappeenrannassa ykkösmaalivahdin paikan sekä runsaasti peliaikaa.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jätetään nyt huomiotta miten typerä idea Niken myyminen tässä vaiheessa olisi ja tartutaan tähän: millä meriiteillä Juho saisi automaattisesti ykkösvahdin paikan?
Haluan tarkentaa, että viestini Westerholmin myymisestä saattoi sisältää turhautumisen aiheuttamaa sarkasmia. Toisaalta ihan rehellisesti minusta tuntuu jo nyt siltä, että kausi on ohitse.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
millä meriiteillä Juho saisi automaattisesti ykkösvahdin paikan?
LA Kingsin 4. kierroksen varaus. Ei kai ne ihan väärässä voi olla, kun näkevät hänessä tulevaisuuden NHL:n huippumaalivahdin? Berliinin penkillä ei kehity, niin SaiPaan vaan ykkösveskariksi hakemaan peliaikaa (jos Nikke jossain vaiheessa päätetään kaupata).
 
Etäfani222

Ei kiitos. Pelkkä sukunimi ei tee pelaajaa. Valitettavasti Juhon paikka on muualla kuin SaiPan ykkösveskarina. Siinä tapauksessa voidaan suoraan jo hakea mestispaikkaa ja vaihtaa vaikka päittäin Espoon kanssa. Voittava ja luotettava veskari on oltava. Ei kahta sanaa.
 
Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
LA Kingsin 4. kierroksen varaus. Ei kai ne ihan väärässä voi olla, kun näkevät hänessä tulevaisuuden NHL:n huippumaalivahdin? Berliinin penkillä ei kehity, niin SaiPaan vaan ykkösveskariksi hakemaan peliaikaa (jos Nikke jossain vaiheessa päätetään kaupata).
4. kierroksen varaus ei tarkoita että hänessä nähdään "tulevaisuuden NHL huippumaalivahti, jos sellaista olisi ollut näkyvissä, olisi Markkanen tullut paljon aiemmin varatuksi. Ennemmin Markkasessa nähdään 2. maalivahti joukkueeseen. On se sitten AHL tai NHL.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös