SaiPa kaudella 2022–2023

  • 586 993
  • 3 198

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa
Muutenkin aika peruskokoonpano. Ei oikein mikään yllätä. Olisi nyt dösönöö edes päässyt jo mukaan. Viikkoinfossa oli kyllä tyhjää joten kai tämä on normi rotaatiota.
Kaukaan Päädyssä ainakin puhuttiin Dösöstä siihen sävyyn, että voi olla uuden joukkueen etsiminen edessä. Varmaan siksi ei ole kokoonpanossa (ei kuulemma ollut enää loukkaantunut, mutta silti pois Tappara-pelistäkin). Olhaver ja Metsävainio sen sijaan todennäköisesti tavanomaisen rotaation vuoksi pois kokoonpanosta.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Minusta Karvista pitäisi kokeilla ylemmissä ketjuissa, jos tämän päiväistä kokoonpanoa miettii, niin Loimarannan tai Vainikaisen tilalle?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Eiköhän Viitasalo ja Dösö ole siirtymässä muualle, aika päivänselvältä näyttää kun kauheaa kikkailua vaikka molemmat terveinä

Dösön kohdalla voisi hyvinkin olla tästä kyse, mutta Viitasalon kohdalla pelkään että koipi ei ole vieläkään täysin kunnossa. Nuutilla on viime kaudelta kohtuullisen kovat näytöt ja SaiPalla on optio myös ensi kaudesta. Olisi aika erikoinen myyntikampanja SaiPalta roikuttaa myyntiartikkelia viikkotolkulla loukkaantuneiden listalla "päivä kerrallaan", sitten antaa yllättäen muutama minuutti peliaikaa yhdessä ottelussa, ja sitten taas tiputtaa kokoonpanon ulkopuolelle.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Maalipyssy Veikko iskee yllättäen SaiPan johtoon!
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Arvoitus:
SaiPan sentterinelikko kauteen lähdettäessä oli Morand-Fitzgerald-Koskiranta-Metsävainio. Mitä yhteistä näillä pelaajilla on?

1 tehty maali tällä kaudella.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Näköjään yhden pelatun erän perusteellakin saa lisäpisteen. Eka erä hyvä ja toka ja kolmas PASKAT HOUSUSSA!
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Arvoitus:
SaiPan sentterinelikko kauteen lähdettäessä oli Morand-Fitzgerald-Koskiranta-Metsävainio. Mitä yhteistä näillä pelaajilla on?

1 tehty maali tällä kaudella.

Mielenkiintoinen detalji. Oli pakko sitten mennä katsomaan Koskirannan tehot Eliteprospectsista. Siis tehot ovat 34 peliin 1+5. Siis mitä helvettiä? Voidaanko jo sanoa, että kyseessä on kaikkien aikojen suurin floppi SaiPan paidassa? Ja kyllä, ymmärrän että hän on kahden suunnan hyökkääjä, mutta silti. Jollain Vainikaisellakin enemmän pisteitä.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

Oppoppop, Vainikainenhan painaa kymmenen kaappia tähän kauteen, että on siellä moni muukin Vainikaisen takana. Sen sijaan, jotenkin voisi olettaa Koskirannan aloitusvoitoilla ja pelimäärillä, että niitä pisteitä tulisi edes vahingossa enemmän kakkossyötöistä jne. Jarno on meidän paras puolustava hyökkääjä, mutta pisteiden tekoon ei näytä riittävän alkuunkaan. Joskus näyttää niinkuin maalitilanteeseen mentäis kuin treeneissä, vähän kevyesti eikä hakkaamaan väkisin mustaa sisään.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Löysähän Jarno on hyökkäyspäässä ollut mutta kyllä silti on tullut ihmeteltyä että miten ei vahingossakaan ole mitään kakkossyöttöjäkään napsunut enempää.

Alivoimalla JK toki on onneksi edes ollut Liigan parhaita. Jos jatkaisi nelosessa-kolmosessa ja alivoimalla (hinta sen mukaan toki) ja Metsävainio voisi etsiä seuraavaa mestaa, hänelle parantunut Liiga tuntuu olleen liikaa.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Oppoppop, Vainikainenhan painaa kymmenen kaappia tähän kauteen, että on siellä moni muukin Vainikaisen takana. Sen sijaan, jotenkin voisi olettaa Koskirannan aloitusvoitoilla ja pelimäärillä, että niitä pisteitä tulisi edes vahingossa enemmän kakkossyötöistä jne. Jarno on meidän paras puolustava hyökkääjä, mutta pisteiden tekoon ei näytä riittävän alkuunkaan. Joskus näyttää niinkuin maalitilanteeseen mentäis kuin treeneissä, vähän kevyesti eikä hakkaamaan väkisin mustaa sisään.
En viitsi käydä tutkimaan, mutta paljonko Koskirannan ketjukaverit on tehneet maaleja? Siinä voisi olla yksi selitys, miksi vahingossakaan ei satu kohdalle, jos niitä maaleja ei yksinkertaisesti tehdä. Toinen selitys on, että SaiPa aloittaa useammin omassa päässä ja aloittaessa hyökkäyspäädyssä, ei yleensä peliä saada pyörimään varsinkaan maaliin johtavasti.
 
Ei varmaan paljoa, paitsi Vainikainen. Mutta että edes joskus vahingossa aloitusvoitto -> veto -> ohjuri tai ripari sisään. Tai lipsahtaen se suorakin skode ruuhkassa.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En viitsi käydä tutkimaan, mutta paljonko Koskirannan ketjukaverit on tehneet maaleja? Siinä voisi olla yksi selitys, miksi vahingossakaan ei satu kohdalle, jos niitä maaleja ei yksinkertaisesti tehdä. Toinen selitys on, että SaiPa aloittaa useammin omassa päässä ja aloittaessa hyökkäyspäädyssä, ei yleensä peliä saada pyörimään varsinkaan maaliin johtavasti.
Koskiranta pelannut pääosin Loimaranta-Ojantakanen, Pospisil-Ojantakanen ja Ojantakanen-Oden laitureina. Eli Meskasta lukuunottamatta SaiPan maalintekokärkeäkin siellä laidoilla on ollut. Totuus noiden tehojen takana on juurikin se miltä tehot näyttää, eli ei vaan enää riitä tuohon rooliin.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti

Markkasen haastattelussa harmittaa, että sitä lukemalla tuntuu kuin hän pitäisi seuran kannattajia vähän tyhminä:

"Markkanen kommentoi Lappeenrannassa ilmestyvälle maakuntalehti Etelä-Saimaalle ennen vuodenvaihdetta, että SaiPan on karsittava ryhmäänsä hyökkäyspäästä, koska kaikki eivät mahdu pelaamaan ja harjoittelemaan. Tämän jälkeen SaiPa on purkanut slovakkihyökkääjä Kristián Pospíšilin sopimuksen ja jatkanut Olavi Vauhkosen jouluun päättynyttä sopimusta. Vauhkosen kanssa seura kertoi solmineensa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.

Onko ryhmä nyt sopivan kokoinen?

– Meillä on kaikki terveenä, meillä on 15 hyökkääjää, on siinä ainakin riittävästi. Katsotaan, mitä tulee. Periaatteessa siinä on vieläkin vähän niin kuin... Tarpeen vaatiessa pystytään tekemään liikkeitä, jos niikseen tulee. Mutta ollaan ihan siinä mielessä tyytyväisiä, että pelaajat ovat terveitä."

Yleensä jos pelaajarinki on liian iso, sitä pienennetään huonoimmasta eikä parhaasta päästä. Lisäksi sitä yleensä silloin pienennetään eikä pidetä samankokoisena vaihtamalla kallis pelaaja halpaan.

"– Kuten sanottu, me uskomme vielä, että pystymme näitä pelejä voittamaan ja sitä kautta hiipimään koko ajan lähemmäs sitä viivaa. Valitettavasti kaivettiin iso kuoppa alkukaudella, ja valmentajavaihdoksen jälkeen on pelattu käytännössä samalla pistekeskiarvolla kuin meitä edellä olevat joukkueet. Ei vain ole pystytty saamaan kiinni sitä eroa, Markkanen kommentoi.

Muiden liigaseurojen koko kauden pistekeskiarvoihin verraten Hämäläisen ajan SaiPa on yhä sarjan heikoin 1,16 pisteen ottelukohtaisella pistesaaliillaan. Ero on kuitenkin kapea: tasapistein sarjan kolmattatoista sijaa jakavien Sportin ja HPK:n pistekeskiarvo on 1,22."

Fakta: SaiPa on ollut sarjan heikoin myös Hämäläisen aikana. Ero on kasvanut eikä pienentynyt.

Uskoa toimintaan pitäisi pystyä luomaan muilla tavoilla kuin käytännössä valehtelemalla kannattajille. Se on aika lyhyt tie.

Siitä on annettava kiitosta, että liikkeitä on tehty ensi kautta silmällä pitäen. Tällä hetkellä tuleekin tehdä kaikki ensi kauden kilpailukyvyn varmistamiseksi, koska tämä kausi on ollut jo pitkään menetetty.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Markkasen haastattelussa harmittaa, että sitä lukemalla tuntuu kuin hän pitäisi seuran kannattajia vähän tyhminä:

-

Mulle tuli sama fiilis, että tässä pidetään nyt lukijaa tyhmänä.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hämäläisen pistekeskiarvo koko kaudelta riittäisi siltikin vaan sijalle 15. On kyllä Markkaselta aivan käsittämätöntä paskaa. Eikö voi rehellisesti tunnustaa edes tässä vaiheessa, että on mennyt päin persettä. Sekä Virran, että Hämäläisen kanssa?
 
Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa tänään:

Loimaranta-Kalapudas-Meskanen
Vainikainen-Morand-Lipiäinen
Ojantakanen-Koskiranta-Oden
Karvinen-Hokkanen-Vauhkonen
Olhaver

Donohue-Irving
Laakso-Maalahti
Rajaniemi-Rikkilä

Westerholm
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Puoliksi lappeenrantalaisena kommentoin itsekin että on kyllä sakeaa ja triviaalia töhnää tämä Markkasen ulostulo.

"Uskomme vielä, että pystymme näitä pelejä voittamaan" on niin todellisuudesta irtaantunutta itsepetosta kuin vain voi olla. Kuorrutettuna ilmaisutavalla joka itse asiassa suojaa valehtelemiselta, sillä vaikka viivaa lähemmäs hiipimisestä puhutaan niin suoraan ei sanota että panostus ja usko pudotuspelipaikkaan olisi vahvalla tai kannattajille lupaamisen edellyttämällä tasolla. Perustellaan ikään kuin sitä paskahousumaisuutta vain, ettei uskalleta laittaa lippua luukulle tämän kauden osalta ja pelaajia myyntiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös