SaiPa kaudella 2018–2019

  • 564 482
  • 2 483

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyviä soppareita kaikki ja näistä monet nimet olivat kyllä pyörineet tämän palstan spekulaatioissa pitkään joten täältä kyllä löytyi monelta asiantuntevaa tietoa tulevista uusista pelaajista kauan sitten ennen tämän päivän tiedotustilaisuutta.

Morley (vai mikä se nyt oli) on kyllä kova sainaus ja iso hauiksennäyttö toimistolta. Hyökkäys vaikuttaa todella hyvältä tässä vaiheessa kevättä ja jos sieltä esim. Hamilton vielä jatkaa tai hänen tasoinen kaveri sainataan muualta niin SaiPalla on ensi kaudella kyllä todella kilpailukykyinen joukkue.

Autio on hyvä hankinta ja myös Vainiolla on potentiaalia kunhan nyt vaan kestäisi ehjänä, hienoa kuitenkin että SaiPa antaa Vainiolle uuden tsäänssin.

Luusuaniemi on myös loistava hankinta ja voi olla että kaveri vielä tekee läpimurron SaiPassa. Hienoa että nyt on kunnolla kilpailua hyökkäyksessä.

Kaikista hankinnoista peukkua toimiston suuntaan ja saatiinhan sieltä myös se iso kalakin.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Varmasti liikkuvampi ja pelinopeampi joukkue on ensi kaudella, vaikka toki sopimuksetta (ilmeisesti) jäänyt Strömberg pystyi taidollaan liikuttamaan kiekkoa ihan hyvin. Tuo uusi ulkkari vaikuttaa olevan juuri sitä, mitä lääkäri on määrännyt. Onnistunee hyvin ja jakanee hyökkäyspelin luomispaineita Kunykilta ja Nättiseltä pois.

Lisäksi jotenkin sellainen fiilis, että tuo Jetsin varaus Virtanen tulee raivaamaan vakiokokoonpanon paikan hyvillä otteilla ja yllättämään muutenkin. Urheilullisen oloinen kaveri.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tiedä huomasivatko muut, mutta puolustajien kohdalla Tertsi antoi jonkun salamyhkäisen kommentin "ei puhuta niistä tällä erää", olisikohan siellä joku pelimies jo tiedossa?
Taisi myös sanoa, että niistä tiedetäänkin jo jotain eli eivät halunneet julkaista muuta tässä. Isommat kalat sitten yksitellen. Vielähän tuolta puuttuu 2-3 pakkia, Eemeli ja vieläkö sitten yhtä hyökkääjää kytätään. Eiköhän Tuomenoksa tuosta urakasta selviä, kun kovin montaa palasta ei enää auki ole.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tällaisiin hyökkäysketjuihin on aineksia tällä hetkellä:
  • Nättinen - Kunyk - Oksanen
  • Tanus - Morley - Goodwin
  • Radke - Löfman - Nikko
  • Kaksonen - Koho - Virkkunen
  • Maia - Iso-Mustajärvi - Virtanen
Ja lisäksi Emil Oksanen ja Luusuanniemi ja muita junnuja. Kyllä näillä jo pystyy rotaatioita pyörittelemään, varsinkin jos kärkiketjuihin tulisi vielä joku juhlakauden special-vahvistus.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Tero Lehterä kertoi äsken pressitilaisuudessa, että pelaajien kanssa on juuri tehty testit ja pelaajat ovat jo nyt samalla tasolla kuin viime syksynä olivat kesätreenien jälkeen, eli eteenpäin on menty.

Ensi kaudeksi luvataan vielä parempaa luistelua ja liikettä.
Olisipa täällä asiat yhtä hyvin :(

Sami Kapanen kertoi nimittäin omassa tiedotustilaisuudessaan, että puijon portaissa mennään hitaammin, puntti ei nouse viime kauden malliin ja joukkue on hidastanut luisteluaan 30%. Yksi äijä oli unohtanut kokonaan, miten pyörää poljetaan!

"Kausikortin ostajille voin kertoa, että koska kuntopohja on laiminlyöty täysin, niin askissa on huomattavasti viime kautta paskempi KalPa!", päätti Kapanen pressin ja löntysti Saaristokaupunkiin munkkeja hotkimaan.
 

ahal

Jäsen
Kyllähän tota SaiPan kickoffia voi sanoa jo kevään massiivisimmaksi julkkariksi... Ei kukaan muu ole moista tarjonnut toistaiseksi. Nyt saa Tertsi ja kumppanit oman näköisensä rosterin, jossa nuoruus ja into + taito lyövät kättä kokemuksen kanssa.

Menneen kauden joukkuetta kehuttiin hyvähenkiseksi ja yhtenäiseksi. Tässä on aineksia vielä parempaan, kun kehtyshaluiset ja -kykyiset nuoret pääsevät hiomaan ja mittaamaan taitojaan konkareiden joukkoon. Tämä tammi, tai se vanhakin, voi kasvaa entistä korkeammaksi. En yllättyisi lainkaan.

Nuori porukka ei pelaa tilinauha silmissään, vaan tavoitteet ovat muualla ja kauempana kuin palkkapäivässä. Siksi joukkueen hintaa ei kannata eikä pidä aliarvioida. Sen hinta-laatusuhde lie yhä valtakunnan eliittiä. On hyvä, ettei joukkueessa tarvita tommisantaloita tai jannelahtia, joiden "parasta ennen" -päivä on jo valitettavan kaukana. Santalan liksalla SaiPa saa kentällisen nuoria ja nälkäisiä pelureita.

Niin, ja tietenkään kaikkia euroja ei ole näihin nuorukaisiin upotettu, vaan lompsa pullottaa yhä. Jos vaikka Denisov haluaa muuttaa mielensä. Tai joku muu. Lisäksi mikään jengi ei ole valmis syyskuun puolivälissä, vaan tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Siirtorajalle asti, kuten ennenkin.

Ja kun on juhlavuosi, merkitsee se myös ylimääräisiä juhlakuluja erinäisine tapahtumineen. Toki osa yhteistyökumppaneista haluaa näkyä ja kuulua niissäkin, joten tuohta tipahtelee järjestelyihin sieltäkin päin.

Hitto, ekoihin peleihin on vielä kolme kuukautta aikaa. Odottavan aika käy pitkäksi, mutta voihan sitä spekuloida..
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä mä tykkään, että on nuoria pelaajia mutta kokemustakin pitää olla. Pakistoon sitä saisi Carsonin jatkolla. Denisovin jatkoon en usko.
 

Saipamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyviä nuoria pelaajia tarttui sopimuksen alaisiksi. Eniten huolestuttaa sopimusten pituus. Selvästi moni odottaa Lehterän jatkoa. Eikun massiivista sopparia tarjoamaan Lehterälle tai joukkue hajoaa täysin ja taas aloitetaan nollasta.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Toukokuun alku ja SaiPalla on jo 6 kenttää hyökkääjiä! Ainut soppari mistä olin ihmeissäni, oli vain vuoden pahvi Virtaselle. Näihin projektiahkioihin pitäisi saada upotettua ainakin se vuoden seuraoptio. Muuten hyöty seuralle jää liian pieneksi.
Nättinen - Kunyk - A. Oksanen
Tanus - Morley - Goodwin
Radke - Löfman - Nikko
Kaksonen - Koho - Virkkunen
Maia - Iso-Mustajärvi - Virtanen
E. Oksanen - Koski - Luusuaniemi
Kesällä mennää varasti kovaa ja katsotaan ketkä on syssyllä pelaavassa kokoonpanossa. Kuka muuten on uusi fysiikkapuolen koutsi joka mainittiin kickoffissa?
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Olen tyytyväinen hankintoihin ja varsinkin hyökkäyksen laajuuteen. Sama laajuus pitäisi saada vielä puolustukseen. Toisaalta onko tuossa hyökkäyksessä vielä sellaista kokemusta, jolla käännetään mahdolliset tiukat playoff pelit voitoiksi?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Toisaalta onko tuossa hyökkäyksessä vielä sellaista kokemusta, jolla käännetään mahdolliset tiukat playoff pelit voitoiksi?
Ainakin vuotta vanhempi ja kokeneempi Ahti Oksanen täyttänee tämän kriteerin?!
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totta on myös se että Lehterälle pitää saada se jatkosopimus myös kaudeksi 2019-2020. Ottajia Lehterälle varmasti löytyy ja tämän takia pitää olla jo hyvissä ajoin liikkeellä. Muuten homma alkaa taas vuoden päästä nollasta. Erityisesti Santeri Virtasessa(kuten monissa muissakin) on paljon potentiaalia nousta hyvälle tasolle Liigassa, joten hänestä tuskin saadaan vuodessa lunastettua sitä potentiaalia täysin mitä hänellä on. Näin ollen SaiPan pitäisi jatkaa ainakin seuraavat 2-3 kautta samalla valmennuksella. Nyt Tertsille sitä jatkosopparia!
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä joukkueeseen tulee niin tilanne on enemmän kuin hyvä. Uskon, että pakistoon tulee vielä 2-3 asiallisen tason janatuista ja hyökkäykseen toinen mokoma lisää. Sen lisäksi valmennus on kunnossa. Ennustan kovaa suoritusta!
 

ahal

Jäsen
Totta on myös se että Lehterälle pitää saada se jatkosopimus myös kaudeksi 2019-2020.
Näinhän se on. Jos seura haluaisi maksimoida nyt sainattujen nuorten panoksen lähivuosina, Tertsille pitäisi varata tuntuva palkankorotus syksyn neuvotteluihin. Itse olisin valmis miettimään jopa 150-200 ke vuosikorvausta kolmannesta kaudesta. Neljäntenä vuonna lie Terolla kaakon sijasta joku muu ilmansuunta. Liksasta riippumatta. Harvoin keltamustien valmentajalla on moista imua ainakaan nuorten suunnalta.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totta on myös se että Lehterälle pitää saada se jatkosopimus myös kaudeksi 2019-2020. Ottajia Lehterälle varmasti löytyy ja tämän takia pitää olla jo hyvissä ajoin liikkeellä. Muuten homma alkaa taas vuoden päästä nollasta. Erityisesti Santeri Virtasessa(kuten monissa muissakin) on paljon potentiaalia nousta hyvälle tasolle Liigassa, joten hänestä tuskin saadaan vuodessa lunastettua sitä potentiaalia täysin mitä hänellä on. Näin ollen SaiPan pitäisi jatkaa ainakin seuraavat 2-3 kautta samalla valmennuksella. Nyt Tertsille sitä jatkosopparia!
Voin lyödä vetoa kertoimella 20:1 ettei Tertsi jatka vuoden päästä. Ja se 5% todennäköisyys että jatkaa tarkoittaisi että juhlakausi menisi ihan vihkoon. Ei kun katse seuraavaan kalaan. Kyllä niitä nuoria halukkaita löytyy. Samantyyppistä kaveria kehiin.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Voin lyödä vetoa kertoimella 20:1 ettei Tertsi jatka vuoden päästä. Ja se 5% todennäköisyys että jatkaa tarkoittaisi että juhlakausi menisi ihan vihkoon. Ei kun katse seuraavaan kalaan. Kyllä niitä nuoria halukkaita löytyy. Samantyyppistä kaveria kehiin.

Voin ottaa tämän vedon vastaan. Jatketaanko yv:llä?
 

Ferris

Jäsen
Voin lyödä vetoa kertoimella 20:1 ettei Tertsi jatka vuoden päästä. Ja se 5% todennäköisyys että jatkaa tarkoittaisi että juhlakausi menisi ihan vihkoon. Ei kun katse seuraavaan kalaan. Kyllä niitä nuoria halukkaita löytyy. Samantyyppistä kaveria kehiin.

Otan kympin panoksella kiinni tohon vetoon. Eli jos oikein ymmärsin, niin sä maksat mulle 200€ jos Tero jatkaa kauden 18-19 jälkeen ja mä maksan sulle 10€ jos ei jatka?
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Mihin se Lehterä nyt oikein menisi? Ison budjetin jengit eivät tee sitä mitä SaiPa ja vastaavat eli kasvattavat nuorista potentiaalisista pelureista oikeita pelureita. Kyllä toki Tertsille pitää se 150-200K maksaa kahdesta jatkokaudesta (jollei halvemmalla suostu), mutta onhan tässä nyt täysin poikkeuksellinen valmentaja, jolla on imua nuorten pelaajien keskuudessa. Sen jälkeen joku lyö niin isot rahat pöytään ettei SaiPan rahkeet riitä, mutta siihen mennessä Lehterä on oletettavasti pystynyt valmentamaan onnistuneesti myös jo hyväksi kehittyneitä pelaajia eikä pelkästään opettanut nuoria pelaajia ulosmittaamaan potentiaaliaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Hyökkäys alkaa näyttää aika hyvältä. Todella hyvältä. Leveyttä löytyy ja eiköhän sinne vielä joitain vahvistuksia hankita. Tuosta Morleysta olen aivan täpinöissäni. Muodostavat Kunykin kanssa kaksi erittäin kovaa kärkikenttää, jotka ovat vastuussa tuloksenteosta. Kokeneet, mutta loukkaantumisherkät Löfman ja Koho saavat juuri passelit ja itselleen sopivat roolit alemmista kentistä. Varpaat ristissä rukoillaan, Anssin kestävän edes jotenkuten kasassa tulevalla sesongilla. Tanus, Nättinen ja Goodwin kaikki vuoden kokeneempia, heiltäkin odotuksissa kovaa jälkeä. Radke on edelleen pieni kyssäri. Potentiaali on aivan valtava, minkä myös valmennustroikka on onneksi huomannut. Kunnolla breikatessaan olisi todellinen monsteri tähän liigaan.

Puolustus on tällä hetkellä täysin alkutekijöissään. Kieltämättä olin vähän pettynyt, kun tänään ei julkaistukkaan Carsonin tai Denisovin jatkoa. Aikaa toki vielä on tehdä värväyksiä. Kolmikosta Vaakanainen/Carson/Denisov, jos kaksi saataisiin pidettyä niin tilanne olisi jo heittämällä parempi. Urhon tilanne on paljon kiinni siitä mitä Bruins tekee syksyllä. Edellä mainittu Löfquist kelpaisi myös enemmän kun hyvin. Saataisiin ylivoimalle todellista viivapelotetta. Samin jälkeen siellä ei todellista uhkaa vastustajan vinkkelistä ole oikein ollut. Erik Aution kehittymistä ja pelaamista tulen seuraaman erittäin tarkalla silmällä. Mielestäni mahtuu aloittavaan kokoonpanoon. Niin ja tuleehan se Salokin sieltä. Uskomatonta, mutta totta se on, että juniorit/urallaan eteenpäin pyrkivät nuoret, näkevät Lehterän Saipan yhtenä parhaista vaihtoehdoista kehittyä ja kasvaa pelaajana. Enpä olisi tätäkään jokunen vuosi sitten uskonut.

Tertsille pitäisi alkaa piakkoin raapustaa jatkoa, sillä tämä junioritulva tyssää melko todennäköisesti siihen, kun Teron bioetanoliskodan takavalot sujahtaa valtatiellä. Ja taas ollaan lähtöruudussa. Kahden vuoden pahvi, yhteensä neljä, kuten se valmentajan keskimääräinen aika seurassa yleensä on.

Tästä tulee todella mielenkiintoinen sesonki. Juhlakausi ja kaikkea oheisjuttua siinä sivussa. Lähtökohtaisesti mitalista lähdetään taistelemaan, kunhan tuo puolustus saadaan vielä uomiinsa.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin kyllähän tuon Lehterän kehitystyön soisi jatkuvan SaiPassa pidempään kuin kaksi kautta. Nyt on tullut jo niin monta nuorta pelaajaa, joten olisi kyllä aika ihmeellistä jos Tertsi ei jatkaisi SaiPassa vähintään sitä kolmatta kautta ja sitä kautta nähtäisiin mitä näistä nuorista pelaajista saadaan irti. Olisi ihan suotavaa että Lehterä-kortti katsottaisiin loppuun saakka. Yhdessä kaudessa moni nuori pelaaja ei ehdi kehittyä vielä sille kotimaiselle huipputasolle, kyllä tämän täytyy olla pidempi projekti. Toivottavasti SaiPa on ollut ajoissa liikkeellä ja saanut Lehterän suostumaan jatkosopimukseen vuoteen 2020 asti ja mielellään vaikka pidempäänkin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyviä sopimuksia ja lämmittää, että mukana on myös optioita.

Kuten on usein sanottu, niin SaiPan mahdollisuus on siinä, että kaapataan näitä ehkä hivenen tutkan alla olevia lupauksia. Ihan kaikkein kirkkaimpiin tulevaisuuden kandidaatteihin ei ole niin saumaa, mutta seuraavan aallon kavereita voidaan napata ja näin ollaan nyt selkeästi alettu tekemään. Mielestäni järkevä strategia, kun rahalla ei ammattipalkkasoturiarmeijaa voida rakentaa joka tekisi täsmäiskuja.

Eiköhän sieltä loppukesästä sitten joukkueeseen naarata muutama korkean profiilin pelaaja, ennen kaikkea puolustukseen ja siitä lähdetään.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Aivan hyviä sopimuksia ja voikin sanoa, että nyt viimeistään on joukkueessa tapahtunut sukupolven vaihdos ja nuoret saavat mahdollisuuden näyttää. Minä en usko, että hyökkääjiä enää muita tulee kuin ehkä se huhuiltu Emil Oksanen.
Puolustus on pahasti vielä vajaa, mutta eiköhän sinne 2-3 miestä tule, toivottavasti tarpeeksi tasokkaita vahvistamaan joukkuetta, jos oikein Tuomenoksan jutut ymmärsin, niin myös jonkinasteista kovuutta etsitään. Sanoisin, että elokuun alussa jo tiedetään nimiäkin.
Ja, ennakoidaan hiukan.
Jos, kun Lehterä ei enää jatka tämän kauden jälkeen, niin minä uskon, että seuraava päävalmentaja on jo organisaatiossa, nyt A- junioreiden valmentajana aloittanut Kari Martikainen.
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pienen jaahastelun ja mietinnän jälkeen olen myös sitä mieltä että saatiin hienoja sopimuksia nippu. Eilen tiedotustilaisuutta katsellessa tuntui pettymykseltä ettei Denisovin, Carsonin ja tai jonkun uuden nimekkään puolustajan sopimusta ollut julkaistavien listalla. Kaikki tänne tulevat kaverit ovat tulevaisuuden nimiä ja Morleyltä sekä Autiolta voi odottaa tekoja jo alkavalla kaudella. Virtanen ja Vainio voivat myös yllättää. Iso-Mustajärvi tuo leveyttä sentteriosastolle ja onkin Lehterän sanoin hyvä juttu ettei ensi kaudella ainakaan sentterit lopu kesken. E.Oksasen tulo on ilmeisesti melko varmaa joten hänet voi myös laskea hyökkäykseen, ei välttämättä ratkaisurooliin, mutta Radken tapaan yllätysvalmiina ja erittäin potentiaalisena nuorena pelaajana. Oksasen näytöt taitavat olla vielä astetta kovemmat kuin Radkella ja löytyyhän sieltä jo 13 häkkiä miesten sarjasta, vaikkakin Mestiksestä.

Melkein voisin jo lähteä kauteen tällä hyökkäyksellä ja katsella sitten kauden aikana täsmähankintaa laituriosastolle. Toki jos joku nimekäs maalintekijä olisi tarjolla jo kesällä, niin budjetin sallimissa rajoissa siihen tulisi tarttua. Hyökkäys näyttää nyt siltä, että monikaan nuori ei saisi edes kunnon näyttöpaikkaa, mikäli vielä hankittaisiin yksi nimekäs laituri. Puolustus vaatii paria oikeasti kovaa nimeä, joten panostukset sinne kiitos.

Nättinen-Kunyk-A.Oksanen
Tanus-Morley-Goodwin
Nikko-Löfman-Radke
Kaksonen-Koho-Virkkunen
E.Oksanen-Iso-Mustajärvi-Maia
Virtanen-Koski-Luusuaniemi

Maalahti-"Denisov"
Autio-"Lofqvist"
Sneck-Salo
Kojo-Vainio
Torikka

Pakiston hankinnat koodinimillä enemmänkin pelaajatyypin kuin kyseisten pelaajien mukaan. Toki molemmat kelpaisivat ihan omina itsenäänkin. Tuonne sitten vielä bonuksena Vaakanainen jos sattuu pelaamaan Suomessa.

Olisihan tässä nipussa hirmuisesti potentiaalia, kilpailua ja myös hyvin reserviä. Myöskään kovin raskasjalkaisia kavereita ei kokoonpanossa näy poislukien ehkä Kojo, Koho ja Nikko. Strömbergin, Salmisen ja Savilahden tilalle on tullut aimoannos liikettä. Valmennus puhui todella paljon tästä luisteluvoiman tärkeydestä viisikkopelaamisen kannalta ja näkeehän tästä kokoonpanosta jo että mitä ominaisuuksia joukkueeseen hankittavilta pelaajilta odotetaan.

Tästä on taas hyvä jatkaa. Hienoa että SaiPa uudistuu ja tarjoaa varmasti raikasta peliä ensi kaudella. Toivottavasti myös menestystä. Tammi kasvaa ja niin edespäin...
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Aivan hyviä sopimuksia ja voikin sanoa, että nyt viimeistään on joukkueessa tapahtunut sukupolven vaihdos ja nuoret saavat mahdollisuuden näyttää. Minä en usko, että hyökkääjiä enää muita tulee kuin ehkä se huhuiltu Emil Oksanen.
Puolustus on pahasti vielä vajaa, mutta eiköhän sinne 2-3 miestä tule, toivottavasti tarpeeksi tasokkaita vahvistamaan joukkuetta, jos oikein Tuomenoksan jutut ymmärsin, niin myös jonkinasteista kovuutta etsitään. Sanoisin, että elokuun alussa jo tiedetään nimiäkin.

Samoilla linjoilla Lautamiehen kanssa. Jos viime kauden pitkäaikaispotilaat Löfman ja Koski vielä tervehtyvät, niin rosterissa on Oksasen tulon myötä ukkoja määrällisesti tarpeeksi ja hyökkäyksen osalta voidaan huoletta mennä siihen, että vasta verorajalla mietitään tarvetta mahdollisille vahvistuksille.

Pakiston rakentaminen on Tuomenoksalla edessä seuraavaksi. Carsonin ja Denisovin kanssa siis neuvotellaan - toivottavasti edes toinen saadaan pidettyä. Mutta sitten tarvitaan vielä 1-2 top4-puolustajaa lisää. Itse uskon, että Autiosta tulee top4-pakki, mutta onko hän sitä vielä kauden alussa? Oksasellakin kesti päättyneellä kaudella puoli kautta sopeutua Liigaan NCAA:n jälkeen. Tiukan budjetin tapa voisi olla se, että kiinnitetään kaksi top4-pakkia ja sitten aloitetaan kausi siten. Siinä ehditään sitten katsoa mikä on Aution, Salon ja Vainion taso, ja onko heistä toinen esim top4-pakki, ja mitä Boston päättää tehdä Vaakanaisen kanssa. Jos Urho lähtetäänkin takaisin Suomeen, olisi tilanne enemmän kuin hyvä:
Vaakanainen - "Carson"
Maalahti - "Devisov"
Autio - Salo
Sneck - Vainio
Kojo

Määrällisesti pelaajia olisi tarpeeksi ja näyttäähän tuo hyvältä, kun on tapahtunut vaihdoksia:
PSN -> Autio
Taipalus -> Salo
Maarnela -> Vainio

Mutta täytyy muistaa, että esim. Vainiolla on kaksi edellistä kautta jäänyt väliin vammojen takia, joten pitää toivoa, että "ei kaksi ilman kolmatta" -sanonta ei pidä paikkaansa.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Hyvää spekulaatiota on palsta täynnä, joten en siihen puutu sen enempää. Se täytyy kuitenkin todeta, että vissiin ihan ok tehoja odotellaan hyökkääjistä aika monelta, kun nelosessa pelaisivat 23 pistettä tehnyt sentteri ja 30 pistettä tehnyt laituri. Se kuuluisa positiivinen ongelma ilmeisimmin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös