SaiPa kaudella 2002-2003

  • 151 977
  • 1 966

theref

Jäsen
SaiPa ollut jo jäällä? No tämäpä oli yllätys. Suurin yllätys on se, että Kisapuiston jää olisi edes saatu luistelukuntoon näin paljon aikataulua edellä, näillä ilmoilla ja kenttämestarin innolla kääntää jäähdytyskoneisiin lisää potkua. No ei se haittaa. Ensi viikolla jäävuorolistan mukaan kuitenkin joukkue treenaa noilla aiemmin tässä ketjussa ilmoitetuilla ajoilla. Niihin tuskin tulee muutoksia.

Vai ei Mattilalle kelvannut try-out? Melkoisen mielenkiintoinen tilanne. Ilmeisesti kaveri on kohtuullisen varma omista taidoistaan jos try-out ei kelpaa. Vai olisiko sittenkin itärajalle ollut liian pitkä matka, jälleen kerran?

Ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Kuznetsovin Juri on ollut kaupungissa jo ainakin kaksi viikkoa ja Juri käy päivittäin punttisalilla treenaamassa. Tänään oli vuorossa hauikset =) Eli jos Juri lopetti aktiivipelaamisen kuten tuolla "Muut kiekkosarjat" puolella kerrottiin, niin aika aktiivisesti mies kunnostaan pitää huolta. Ja kyllähän mies edelleen aika kovakuntoiselta näytti.

Mielenkiinnolla tässä joutuu kyllä odottamaan tuon "rouhijan" kohtaloa. Millainen mies sieltä sitten tuleekaan, jos Mattilan "tasoinen" pelaaja ei hyväksy try-outtia...
 
Suosikkijoukkue
Hifk,Toronto Maple Leafs!
Bombic

Tietääkö kukaan enemmän Bombicin tappelutaidoista?onko mies kovakin myllyttäjä?Pieni koko tietysti vähän rajoittaa mutta mielenkiintoinen hankinta hän ainakin on! Osaakohan hän myös pelata jääkiekkoa?:)
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti theref
SaiPa ollut jo jäällä? No tämäpä oli yllätys. Suurin yllätys on se, että Kisapuiston jää olisi edes saatu luistelukuntoon näin paljon aikataulua edellä, näillä ilmoilla ja kenttämestarin innolla kääntää jäähdytyskoneisiin lisää potkua.

Äsh, tuossa on mun moka. Piti kirjoittaa, että SaiPa on jo treenannut, mutta jäälle todellakin mennään vasta ensi viikolla. Sori.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Ted Raikas
Häh? Häh! Ei Joenväärä kelpaa kaikesta huolimatta, vaikka olis saatavilla mahdollisesti? Ei hyvä ei, kaksi ekaa ketjua ei suinkaan ole niin hyviä etteikö yksi kokeneempi ja hyväksihavaittu hyökkääjä mahtuisi soppaan mukaan... Kaarna Kaarna ei tällä tavalla!

Ei sentään asiat näin huonosti ole. Kyllä Kaarna antoi ymmärtää, että he edelleen seuraavat Joenväärän tilannetta. Jos kaveri päättää muuttaa mielensä ja pitää SaiPaa houkuttelevana vaihtoehtona, on SaiPa edelleen kiinnostunut hänen palkkaamisestaan. Samanlaista akuuttia tarvetta Joenväärän palkkaamiselle ei kuitenkaan ole kuin loppukeväästä.

Olisi kyllä loistava tilanne, jos Joenväärä tulisi joukkueeseen. Silloin olisi mukava kilpailutilanne ykkös-, kakkos- ja kolmosketjun pelipaikoista, eikä 1-2 loukkaantumista vielä merkitsisi maailmanloppua (paitsi jos lasareettiin joutuva pelaaja on Vallu).
 

el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Semir Ben-Amor

Hänestähän SaiPan pitäisi olla myös kiinnostunut, ja odotankin innolla Kaarnan kommenttia kaverista, kun mirasane seuraavaksi joutaa jututtelemaan Kuarnaa. Eikös?
 

Haba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
Joo, mirasaselle munkin puolesta kiitokset raportoinnista, aikamoinen blackout jos olisi SaiPan toimiston oma-aloitteisen infon (tai veteläsaimaan) varassa.

Mutta asiaan, Joenväärä olisi ilman muuta kelpo ostos, syvyyttä hyökkäykseen ja tosiaan antaisi hiukan pelivaraa jos loukkaantumisia tulee -ja menneellä kaudellahan niitäkin siis nähtiin :(

Neloseen tarvitaan kuitenkin kovuutta ja räväkkyyttä. Mattila ei siis tule. Kuka hoitaa sen duunin ensi kaudella? Vieläkin jaksaa pieni liekki kyteä jospa sittenkin Pasi olisi mahdollista saada jengiin...liika optimismi on aina liikaa, mutta silti. Pakko Kaarnallakin on olla hihassa joku kortti vielä ton rouhijan roolin suhteen kun Mattilan annettiin mennä, ei kauteen voida lähteä ilman jätkää siihen rooliin.

Odotellaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ja siihen suuntaan.

EDIT: mikä tilanne on Semin Ben-Amorin suhteen, onko kellään tarkempaa tietoa?
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Semir Ben-Amorin ja SaiPan teiden kohtaamisesta en tiedä. Itse kuitenkin toivon, että hän ei ole se nelosketjun rouhija. Toisen käden tietona olen saanut kuulla, että Semir ei ole luonteeltaan niitä parhaita joukkuepelaajia.

Hänen Bluesista lähtemiseensä liittyi ilmeisesti vahvasti välirikko joukkueen johdon kanssa ja se, ettei nyt ole saamassa jatkosopparia Ässien kanssa lienee myös merkki jostain. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan Semir on todella lupaava kiekkoilija, mutta jos on riski, että tämä nelosketjun rouhija on pahaksi joukkuehengelle, sanon mielummin "ei kiitos".

Jos tämän sattuu lukemaan joku Bluesin tai Ässien asioista perillä oleva, niin kertokaa olenko arvailujeni kanssa ihan metsässä, vai onko spekuloinnillani totuusperää?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Re: Bombic

Viestin lähetti Roman Vopat#38
Tietääkö kukaan enemmän Bombicin tappelutaidoista?onko mies kovakin myllyttäjä?Pieni koko tietysti vähän rajoittaa mutta mielenkiintoinen hankinta hän ainakin on! Osaakohan hän myös pelata jääkiekkoa?:)

Eiköhän Bombicilta tuo hanskaaminenkin onnistu. Noita jäähymääriä tuskin on kerätty pelkillä koukuilla ja kampituksilla. Ja ilmeisesti kaveri osaa myös kiekkoilla, koska oli viime kaudella joukkueensa paras pakki pisteidenkin valossa.

On jo korkea aika saada SaiPaan joku poliisin hommiinkin kykenevä, jos vastustaja alkaa pelaamaan liian sikaa. Yleensä se on ollut niin, että vastapuolella sellainen on ja meidän keltapaidat joutuu olemaan peloissaan. Paras esimerkki tästä on Bob Halkidis, joka pelkällä olemuksellaan otti luulot pois SaiPa-hyökkäjiltä. Koskaan en ole nähnyt niin paljon fyysistä kontaktia kammoavaa SaiPaa kuin sen kauden IFK-kohtaamisissa.

En minä halua Bombicista mitään sikakiekkoilijaa, joka tarkoituksella pistää vastapuolen pelaajia sairaalakuntoon. Toivottavasti hän kuitenkin on se luupää, joka opettaa tavoille ne vastapelaajat, ketkä menee tahallaan harrastamaan polvitaklauksia ja huitomisia meidän miesten ollessa jäällä. :)
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tämä menee nyt yksinpuheluksi, mutta jatkan vielä sen vähän. Katselin tuossa vapaiden pelaajien listoja ja silmiin osui sellainen kaveri kuin Jonni Vauhkonen. Viime kausi HIFK:ssa meni häneltä huonosti, mutta pistetilastoja ei pidä hänen kohdallaan tuijottaa liian orjallisesti. Sen mukaan Vauhkonen pelasi 41 ottelua, mutta jokainen IFK:n pelejä seurannut tietää, että vaikka Jonni-poika oli kokoonpanoon merkattu, niin aina hän ei montaa vaihtoa jäällä käynyt.

Vauhkonen ei ole vielä iällä pilattu, hänellä on hyvät raamit ja ilmeisesti kaveri on ihan tervejärkinenkin. IFK-tuskin jää itkemään, vaikka Jonnista sputnikki tulisikin. :)
 

theref

Jäsen
Ei Jonnia SaiPaan. SaiPassa on jo ihan tarpeeksi näitä IFK:n jämämiehiä. Jos IFK-mies pitää hankkia, niin olkoon se sitten se Nielikäinen.

Mielestäni liigamiehissä ei tällä hetkellä ole kuin yksi varteenotettava mies rouhijan rooliin Nielikäisen lisäksi, Pelicansien Teemu Riihijärvi. Käsiä ei kummoisesti ole, mutta kokoa kylläkin.

Luotetaan siihen, että Ilkka tietää mitä tekee. Koville se välillä kuitenkin ottaa.
 

Wolves

Jäsen
Re: Bombic

Viestin lähetti Roman Vopat#38
Tietääkö kukaan enemmän Bombicin tappelutaidoista?onko mies kovakin myllyttäjä?Pieni koko tietysti vähän rajoittaa mutta mielenkiintoinen hankinta hän ainakin on! Osaakohan hän myös pelata jääkiekkoa?:)

Tälläisiä vastauksia tuli Bombicin entisen seuran Idaho Steelheadsien kannatajilta:

"As for a player, he is a great defenseman. You will be very happy with him. He has great puck handling, and a mean slapper. His slapper isn't all that is mean. He is a very angry player! Hits everything that moves! We called him the Mad Bomber! His first game here in the US he dropped golves in an exhibition game with Greg Spenrath. And held his own. Pulled Spenraths jersey over his head, and threw quite a few. I was very surprised by a Euro going right at it like that.

The one knock against him was that his wife got homesick. And she forced him to move back to Europe. Bummed us all out. Plus, if I'm not confused he also led team in PIM's at the same time. Was a very hard hitting, mean player. You guys will love him! One piece of advice....Keep his wife happy! And you'll have yourself a great player!

Good luck Bomber! "
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti theref
Ei Jonnia SaiPaan. SaiPassa on jo ihan tarpeeksi näitä IFK:n jämämiehiä. Jos IFK-mies pitää hankkia, niin olkoon se sitten se Nielikäinen.

Mielestäni liigamiehissä ei tällä hetkellä ole kuin yksi varteenotettava mies rouhijan rooliin Nielikäisen lisäksi, Pelicansien Teemu Riihijärvi. Käsiä ei kummoisesti ole, mutta kokoa kylläkin.

Minä taas olen sitä mieltä, että mielummin Jonni kuin Riihijärvi. Teemulla on kyllä komeat raamit, mutta hän ei oikein osaa käyttää niitä. Ja mitä tulee vertailuun akselilla Vauhkonen/Nielikäinen, on ensimmäinen ainakin tilastojen perusteella houkuttelevampi. Jonnihan on parhaimmillaan tehnyt rouhimisen ohella 17 tehopistettäkin.
 

Haba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
Re: Re: Bombic

Viestin lähetti mirasane


On jo korkea aika saada SaiPaan joku poliisin hommiinkin kykenevä, jos vastustaja alkaa pelaamaan liian sikaa. Yleensä se on ollut niin, että vastapuolella sellainen on ja meidän keltapaidat joutuu olemaan peloissaan. Paras esimerkki tästä on Bob Halkidis, joka pelkällä olemuksellaan otti luulot pois SaiPa-hyökkäjiltä. Koskaan en ole nähnyt niin paljon fyysistä kontaktia kammoavaa SaiPaa kuin sen kauden IFK-kohtaamisissa.

En minä halua Bombicista mitään sikakiekkoilijaa, joka tarkoituksella pistää vastapuolen pelaajia sairaalakuntoon. Toivottavasti hän kuitenkin on se luupää, joka opettaa tavoille ne vastapelaajat, ketkä menee tahallaan harrastamaan polvitaklauksia ja huitomisia meidän miesten ollessa jäällä. :)

Aamen. Nimenomaan tästä on kyse.

Ja SaiPalla on yksi ylivoimainen tähti ylitse muiden, joten voisi kuvitella, että vastustaja pyrkii kaikin keinoin saamaan Vallulta peli-ilon down. Tyyliin pysäytä Machulda, pysäytä SaiPa...eihän siinä mitään niin kauan kuin taklaukset ym miehenotto on sääntöjenmukaista mutta kaikki muut otteet pikkusikailusta alkaen pitää saada pois. Ja siihen tarvitaan sitä luupäätä.

Bombicin otteista en ole itse tietoinen, mutta kovin lupaavalta kuulosti, kun Nielikäinen tossa haastattelussaan jokin aika sitten listasi Bombicin Vopatin ja Valtosen ohella haastavimmaksi vastustajakseen ensi kaudella. Se lupaa oikein hyvää ;)

Ja Halkidis aikoinaan tosiaan pelotti ihan olemuksellaan SaiPan hyökkääjiä. McTavish poislukien kukaan ei uskaltanut ajaa maalille ja mennä kulmatilanteisiin kuten olisi pitänyt, neitimäisesti vaan "anteeksi että olen olemassa mutta saisinkohan silti kenties kiekon, aijaa no ei sitten, anteeksi anteeksi..." Kiva oli varsinkin HIFK:in kotimatseja käydä kattoo ja kannustaa kuitenkin SaiPaa (kerran SaiPa-fani, aina SaiPa-fani) kun kaverit kuittaili neideistä koko ajan, ja ihan aiheesta prkle...fyysisyyttä suorastaan kammoksuttiin.
Olisipa hienoa jos Bombic aiheuttaisi edes hiukankin samanlaista fiilistä joidenkin vastustajien hyökkääjien keskuudessa. :)

Mutta yhtä rouhijaa siis haetaan tosissaan nelosketjuun. Kotimaisia vaihtoehtoja ei ole montaa. Kuten theref totesi, kaipa tässä on Ilkkaan vaan luotettava mutta koville se ottaa.
 

Haba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
Tulipa vielä mieleen, onko kukaan laskenut SaiPan jengin tämänhetkistä keskipituutta ja -painoa? Esim. Jokerit näyttää keskipainoilla mitattuna tällä hetkellä kovinkin fyysiseltä, vaikka esim Heleniuksen stunttia ei ole huomioitu.

Voisi sitten sen rouhijan mitat arvioida +6-10cm ja +9-15kg siihen jengin keskiarvoon ;)

Mutta olis mielenkiintoista nähdä keskiarvoja, esim pakit, hyökkääjät, ja koko jengin ka.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä olis näitä tilastoja:

- Maalivahdit -

Keskipituus: 183cm
Keskipaino: 82kg

- Puolustajat -

Keskipituus: 181cm
Keskipaino: 86kg

- Hyökkääjät -

Keskipituus: 186cm
Keskipaino: 83kg

- Koko joukkue -

Keskipituus: 181cm
Keskipaino: 84kg

Luvut on pyöristettyjä. Täytyy sanoa että kooltaan SaiPa ei joukkueena päätä huimaa, voisin mennä sanomaan ilman sen tarkempia laskelmia että SaiPa on liigan pienikokoisimpia joukkueita, ellei pienin. Varsinkin puolustuksen fyysinen koko on huolestuttavan pieni; puolustajien keskipituuskin on joukkueen lyhyin. Painossa mennään sitten hiukan muiden yli, mutta ei paljoa.
 

Pioneer

Jäsen
SaiPan joukkueen keskipituus ja -paino on löydettävissä Jatkoajasta SaiPan pelaajalistan alapuolelta, 180.9cm ja 84.1kg. Jatkoajan ilmoittamien pelaajamittojen myötä sain SaiPan puolustukselle keskiarvoiksi 181.1cm ja 86.5kg. Hyökkäys vuorostaan on keskimäärin 180cm pitkä ja 83kg painava.

SaiPa on SM-liigan pienin ja 10. painavin joukkue.

Senteillä ja kiloilla ei onneksi jääkiekko-otteluita ole vielä ratkaistu, mutta koon puute täytyy korvata sillä samalla hirmuisella liikkeellä, jota nähtiin Kisapuistossa Mälkiän aikakaudella. Tosin tuo liike on Mälkiän lähdön jälkeen hidastunut vuosi vuodelta, ollen viime kaudella liian monessa pelissä naurettavalla tasolla. Valmennustiimillä on valtava urakka saada nuo pari vuotta kohmeessa olleet jalat jälleen tikittämään hurjilla kierroksilla, mielenkiinnolla odotan kesällä tehdyn työn tuloksia.

Alkaisi se kausi jo, rkl!

SaiPan pisin ja samalla painavin kenttäpelaaja on muuten Pekka Tirkkonen. :)
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Heh, taas näkee kuinka aktiivinen minä olen tekemään ns. turhaa työtä, nuo tilastot olisi löytynyt täältä jatkoajasta, mutta minä se vaan otan laskurin kiltisti käteen ja alan näpytellä... Noh tulipahan ainakin harjoitettua matemaattisia laskutoimituksiakin taas pitkästä aikaa. =)
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Pioneer
SaiPan joukkueen keskipituus ja -paino on löydettävissä Jatkoajasta SaiPan pelaajalistan alapuolelta, 180.9cm ja 84.1kg. Jatkoajan ilmoittamien pelaajamittojen myötä sain SaiPan puolustukselle keskiarvoiksi 181.1cm ja 86.5kg. Hyökkäys vuorostaan on keskimäärin 180cm pitkä ja 83kg painava.

SaiPa on SM-liigan pienin ja 10. painavin joukkue.

Senteillä ja kiloilla ei onneksi jääkiekko-otteluita ole vielä ratkaistu, mutta koon puute täytyy korvata sillä samalla hirmuisella liikkeellä, jota nähtiin Kisapuistossa Mälkiän aikakaudella. Tosin tuo liike on Mälkiän lähdön jälkeen hidastunut vuosi vuodelta, ollen viime kaudella liian monessa pelissä naurettavalla tasolla. Valmennustiimillä on valtava urakka saada nuo pari vuotta kohmeessa olleet jalat jälleen tikittämään hurjilla kierroksilla, mielenkiinnolla odotan kesällä tehdyn työn tuloksia.

Alkaisi se kausi jo, rkl!

SaiPan pisin ja samalla painavin kenttäpelaaja on muuten Pekka Tirkkonen. :)

Näinhän tämä on. Mällin aikakautena oltiin aggressiviisia ja suorastaa vittumaisia vastustajia kelle tahansa, ja ennen kaikeka kotikaukalossa, mutta pariin kauteen huikeasta liikkestä ei ole ollut tietoakaan. En sitten tiedä onko kyseessä valmentajien tekemät tietoiset ratkaisut vai vähemmän tietoiset virheet, mutta tänäkään vuonna meidän on turha haaveilla erityisen fyysisestä Saipasta. Toivottavasti pojat saa jotain aikaan... Huolestuttaa vaikka tämä vanhan jankutusta onkin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Meillähän on jo pitkät perinteet siitä, että olemme kääpiöjoukkue. Ei tarvitse kuin muistella viime vuosien ulkolaishankintoja, joista näitä goljatteja ovat esim. Matsijevski, Veilleux, Zankavets, ym. Nykyporukassakin Cipruss ja Vaic jatkavat yljäästi tätä portsarinkokoisten vahvistusten sarjaa. :)
 

theref

Jäsen
On pari asiaa joihin myös allekirjoittanut on tottunut tässä vuosien mittaan. Mikään ei tunnut muuttuvan, kun joka vuosi:

-Joukkue on liigan pienimpiä, voimassa ei pärjätä millään.
-Joukkuetta ei saada kasaan keväällä. Kaikki suuret ja mahdollisetkin kalat menevät muualle kun täällä pihdataan pennejä (tänä keväänä senttejä). Aina tulee try-out miehiä kun keväällä ei olla ajoissa liikkeellä.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti theref
-Joukkuetta ei saada kasaan keväällä. Kaikki suuret ja mahdollisetkin kalat menevät muualle kun täällä pihdataan pennejä (tänä keväänä senttejä). Aina tulee try-out miehiä kun keväällä ei olla ajoissa liikkeellä.

Tämä on sitä SaiPan ajamaa tarkan markan politiikkaa. Keväällä hyvät pelaajat voi esittää roisimpia palkkapyyntöjä, kun heistä kiinnostuneita joukkueita on paljon. Loppukesästä kun joukkueet alkavat olla koossa, saattaa rannalle olla jäämässä hyviäkin pelimiehiä, joiden on pakko pudottaa palkkavaatimuksiaan saadakseen pelipaikan. Vastaavasti myös suurseuroista saattaa jäädä yli nuoria ja lupaavia kavereita, ketkä ovat siinä vaiheessa muiden saatavilla.

Tämä kesä on kyllä ollut poikkeuksellinen siinä suhteessa, että hyviä pelaajia ei enää juuri ole vapaana. Lieneekö syynä se, että parin viime vuoden aikana pelaajavirta Suomesta valtameren taakse on vilkastunut huomattavasti.
 

theref

Jäsen
"Loppukesästä kun joukkueet alkavat olla koossa, saattaa rannalle olla jäämässä hyviäkin pelimiehiä, joiden on pakko pudottaa palkkavaatimuksiaan saadakseen pelipaikan."

Tiedän kyllä tilanteen, mutta tuosta lainauksestani korostaisin sanaa saattaa!

Nuorilla ja lupaavilla kavereilla ei menestystä saada. Siinä vain kasvatetaan lupaavasta ja nuoresta kaverista pelimies sille pelaajaoikeudet omistavalle seuralle.

Aika kaksipiippuinen juttu, mutta jokavuotinen.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Juuh, täytyy kyllä myöntää, että vuodesta toiseen seuraan kateellisena tapaa, jolla HPK joukkuettaan rakentaa. Heidän menestymisensä perustuu kahteen tukipilariin. Toinen on se, että he hankkivat nuoria ja lupaavia pelaajia ja osaavat saada niistä parhaan potentiaalin esiin. Toinen on se, että kokeneempia ja ulkomaisia pelaajia hankkiessaan heille ei tule Reboljin kaltaisia floppeja läheskään niin usein kuin muille seuroille.

HPK:n on myös näyttänyt, että kyllä pienikin seura voi toimia siirtomarkkinoilla agressiivisesti. SaiPan tyyli taas on sieltä passiivisimmasta päästä.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tähän nelosketjun pelaajan paikalle on heitelty niminä ilmaan monia eri pelaajia. Kertokaapas SaiPa-fanit mielipiteenne heistä seuraavan kaavan mukaan. *=ei toivottu vahvistus, *****=loistava vahvistus

Itse saisin enempiä miettimättä listan seuraavaan muotoon.

J-P Pajula *
Semir Ben Amor *
Pasi Nielikäinen ***
Antti Hilden **
Teemu Laine *****
Ville Viitaluoma ***
Teemu Riihijärvi **
Jonni Vauhkonen ****
Kalle Mattila *
Juha Joenväärä *****
Mikko Konttila ***
Tero Lehterä ***
Olli Sipiläinen *
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No joo on tuon HPK:n budjetit kuitenkin suurempia kuin SaiPan, niin että kyllähän se antaa tilaa astetta kovemmille vahvistuksille. Niin ja voihan siinä olla jotain muutakin takana, mutta jääköön tässä puhumatta... =)

Noista nelosketjun miehistä... Ihan kaikkia en sillä tavalla pelaajina tunne, osan tavallaan vain "maineelta" mutta voisihan sitä tähtiä myönnellä, jos se nyt mitään auttaa... =)

- Pajula *
- Ben Amor **
- Nielikäinen ****
- Hilden **
- Laine ****
- Viitaluoma ***
- Riihijärvi **
- Vauhkonen **
- Mattila (none)
- Joenväärä *****
- Konttila ***
- Lehterä ****
- Sipiläinen (oh no)

Noista osa, kuten Joenväärä, Lehterä ja ehkä Nielikäinenkin tuskin olisi yhdessäkään joukkueessa ihan mitään nelosketjuosastoa... Mutta kuka tahansa noista kelpaisi, jopa Nielikäinenkin nykyään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös