Ei todellakaan. Uusia sankareita kehiin vaan!Tänään voitettiin pudotuspelisarja. Ei nyt aloiteta ruikuttamista puuttuvista eetukoskista ja kumppaneista.
Ei todellakaan. Uusia sankareita kehiin vaan!Tänään voitettiin pudotuspelisarja. Ei nyt aloiteta ruikuttamista puuttuvista eetukoskista ja kumppaneista.
Pitää toivoa että sairastuvalta saadaan apuja. Ohkaiseksi käy muuten. Onneksi nämä reservistä nostetut pelaajat ovat täyttäneet tonttinsa.Lenni Tiihosta sitten seuraavaksi kehiin vai kuka? Kyllähän näitä ukkoja riittää.
Juu eihän näin oikeasti voi loputtomasti mennä mutta leveämmällä pelattiin kuin vastustaja tänään. Heillä oli 13 hyökkääjää ja 6 pakkia mutta vain 10 hyökkääjää käytännössä pelasi. SaiPa on kuitenkin rullannut suhteellisen tasaisesti neljällä ketjulla moneen muuhun verrattuna.Pitää toivoa että sairastuvalta saadaan apuja. Ohkaiseksi käy muuten. Onneksi nämä reservistä nostetut pelaajat ovat täyttäneet tonttinsa.
Itse loukkaantuminen meni ohi, joten oliko jäähyn saaneen TPS:n Söderlundin (joka talutettiin myös koppiin) polvitaklauksen uhri?
Jos saatasiin molemmat takaisin tai edes toinen keskiviikolle, niin olisi mielenkiintoista nähdä mihin Kalapudas laitettaisiin. Pelaisiko 2. tai 3.kentän laidalla vai jopa nelosen sentterinä? Tämä siis, mikäli saataisiin Siikonen takaisin ainakin.Siikosta ja Appelgrenia kaipailen varsinkin jos Rölli nyt tippui.
No pärjätään me muutenkin.
Eilisestä otteluselostuksesta tarttui korvaan Saravon kommentti, jossa juurikin kehui SaiPan pelitapaa siitä, että kahden tärkeän sentterin poissaoloa ei edes huomaa, vaikka on junnuja tilalla.Siikosta ja Appelgrenia kaipailen varsinkin jos Rölli nyt tippui.
No pärjätään me muutenkin.
Tästä pitää antaa isot propsit Aholle joukkueen rakentamisesta.Eilisestä otteluselostuksesta tarttui korvaan Saravon kommentti, jossa juurikin kehui SaiPan pelitapaa siitä, että kahden tärkeän sentterin poissaoloa ei edes huomaa, vaikka on junnuja tilalla.
Ville Petman ei varmasti pysty pelaa, kun haava naamassa. Aamujäille meni tänään vain Ville-Veikko Hiltunen, Peetu Kiukas ja Lenni Tiihonen. Varmaan lähdetään pelkillä junnareilla loppukevään peleihin.Ketkä SaiPan pelaajista on sairastumisen sijaan loukkaantuneena, eli varmuudella sivussa huomenna?
Sithän tää on selvä peli, ei pysytä nuorten kyydis.Ville Petman ei varmasti pysty pelaa, kun haava naamassa. Aamujäille meni tänään vain Ville-Veikko Hiltunen, Peetu Kiukas ja Lenni Tiihonen. Varmaan lähdetään pelkillä junnareilla loppukevään peleihin.
Tätä en olisi ikinä toivonut Saipalle, mutta ne junnutkin pystyy hoitamaan homman.Ville Petman ei varmasti pysty pelaa, kun haava naamassa. Aamujäille meni tänään vain Ville-Veikko Hiltunen, Peetu Kiukas ja Lenni Tiihonen. Varmaan lähdetään pelkillä junnareilla loppukevään peleihin.
Korviini kantautui huhu, että Tiihosellakin on kivulias finni nenässä ja saattaa estää pelaamisen. Kaksi muutakaan eivät välttämättä saa vapaata lukiosta. Tämäkin vielä. :(Ville Petman ei varmasti pysty pelaa, kun haava naamassa. Aamujäille meni tänään vain Ville-Veikko Hiltunen, Peetu Kiukas ja Lenni Tiihonen. Varmaan lähdetään pelkillä junnareilla loppukevään peleihin.
Eli SaiPa huilauttaa ja parantelee pelaajia. Pari luovutusvoittoa, 2-0 ja sitten aletaan pelaamaan.Korviini kantautui huhu, että Tiihosellakin on kivulias finni nenässä ja saattaa estää pelaamisen. Kaksi muutakaan eivät välttämättä saa vapaata lukiosta. Tämäkin vielä. :(
Jos ois hoidettu homma ajoissa, niin ois ollu aikaa huilata tai luistella Raimon kanssa vähän lisää. Turha näistä on surkutella ja selitellä. Keskiviikkona pelaa ne jätkät, ketkä ovat pelikunnossa ja jos Raipelta kysytään, niin satavarmasti on tarpeeksi hyviä pelaajia jokainen kuka pelipaidan päälle pukee.Tätä en olisi ikinä toivonut Saipalle, mutta ne junnutkin pystyy hoitamaan homman.
Aina symppaan Saipaa ja on jotenkin niin väärin, että pelit jatkuvat näin nopeasti. Edes pari vapaata lisää olisi reilua, mutta elämä ei nyt aina ole sitä.
M Petman kiisteli netissä yöhön asti taiteesta. Sanoi murjottavansa loppuviikon ja laittoi kaikki Palmunsa myyntiin.Ville Petman ei varmasti pysty pelaa, kun haava naamassa. Aamujäille meni tänään vain Ville-Veikko Hiltunen, Peetu Kiukas ja Lenni Tiihonen. Varmaan lähdetään pelkillä junnareilla loppukevään peleihin.
Ilmeisesti Trejbal varmuudella.Ketkä SaiPan pelaajista on sairastumisen sijaan loukkaantuneena, eli varmuudella sivussa huomenna?