SaiPa 2012–2013 – uusi aikakausi

  • 728 936
  • 2 062

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Onko kellään ihan oikeaa tietoa siitä Duba oharista? Jossain vaiheessahan sitä seliteltiin, että oharin teki agentti, joka kusetti sekä Dubaa että SaiPaa. En ihan sulattelematta niele tuotakaan selitystä, pelaajahan se viime kädessä sopimuksen tekee.
 

Tähtipölyä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se agenttihan siellä sillon takapiruna oli...oli kuulemma saanut mukavan bonuksen Leksandilta, kun oli saanut Duban lopulta lähtemään sinne. Agentit osaa kyllä huijata sekä pelaajia että toimitusjohtajia siihen malliin, että itse hyötyvät parhaiten.

Kyllä Se Tikkinenkin sillon töpeksi sen jutun, Dubahan harjoitteli SaiPan mukana jo keväällä, miksi ei oltu heinäkuussakaan allekirjoitettu sopimusta? Sanallisella sopimuksella kun ei pitkälle pötkitä. Eihän Duba saanut kuulemma palkkaakaan tältä ajalta. Luulen ,että jos meistä joku ei saisi palkkaa muutamaan kuukauteen, voisi suostuttelu uuteen työpaikkaan käydä aika helposti.

En nyt täydellistä synninpäästöä Duballe anna, mutta oli siinä paljon muutakin takana, kuin mitä mediasta saatiin lukea. Ja siis kaiken junaili se agentti, mikä haki vaan omaa etuansa.

Ehdottaisin, että annetaan vanhojen olla ja otetaan avosylin vastaan kaveri, joka voisi torjua meidät pitkästä aikaa play offeihin!!
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Eihän Duba saanut kuulemma palkkaakaan tältä ajalta. Luulen ,että jos meistä joku ei saisi palkkaa muutamaan kuukauteen, voisi suostuttelu uuteen työpaikkaan käydä aika helposti.
Duba ei saanut palkkaansa, koska Sparta Praha vaati SaiPalta sopimusta suurempaa vuokraa. Duban piti siis olla Sparta Prahasta vuokralla summalla x mutta Tsekit vaativatkin summaa x+n, kun ensimmäinen lasku SaiPan toimistolle saapui.

SaiPa ei tietenkään sopimusta suurempaa laskua maksanut ja Sparta Praha puolestaan ei maksanut Duballe palkkaa. SaiPan puolelta mun tietojen mukaan on kaikki hoidettu kuten oli sovittu. Agentti, Duba ja Sparta Praha ovat ne osapuolet, jotka tässä pyrkivät kusettamaan.

Ja mun mielipiteen mukaan Duba saa pysyä helvetin kaukana tästä organisaatiosta.

EDIT: Lisätään vielä, että Duban agentti ei vastannut ainakaan haastattelupyyntöihin, kun saipafanit.com -sivustolle yritettiin tästä juttua tehdä. Mikäli SaiPa olisi jotain kämmännyt, miksi kyseinen agentti ei olisi halunnut selventää asiaa Duban kannalta?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Agentti, Duba ja Sparta Praha ovat ne osapuolet, jotka tässä pyrkivät kusettamaan.
Tähänkö se SaiPan ja Spartan yhteistyö sitten kaatui lopulta? Muistelen, että joku yhteistyösopimus (?) solmittiin silloin aikoinaan ja sen oli tarkoitus hyödyttää molempia osapuolia. Vähäiseksi jäi se anti kyllä.
 

Tähtipölyä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ok, no mutta eikö tuo juuri kerro sen, että siinä oli Dubaa isommat tahot sen fiaskon takana.. Pelaajat on kyllä täysin pelinappuloita, kun isot pojat alkavat pelailemaan pelejään.

Tämä kommentti siis Murmelille

Tuosta SaiPan ja Spartan yhteistyöstä en muista kuulleeni...
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Ok, no mutta eikö tuo juuri kerro sen, että siinä oli Dubaa isommat tahot sen fiaskon takana.. Pelaajat on kyllä täysin pelinappuloita, kun isot pojat alkavat pelailemaan pelejään.
Duba poistui Lappeenrannasta salaa. Keräsi illalla kamppeensa pukukopista ja katosi Ruotsiin mainitsematta joukkuekavereille sanaakaan. Duba oli kaikkea muuta kuin pelkkä pelinappula ja olen todella syvästi pettynyt, mikäli hänellä on SaiPaan jotain kytköksiä enää koskaan.
 

Tähtipölyä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Murmeli, ei Se nyt ihan noin mennyt. Duba keräsi varusteensa HPK:ta vastaan pelatun harkkapelin jälkeen. Kyllä siellä oli vielä kaikki pelikaverit kopissa silloin...Ja valmentaja Heikki Mälkiä oli paikalla myös, joten ei hän nyt siellä mitenkään salassa, illan hämyssä tavaroitaan keräillyt :-)

Minua ihmetyttää edelleen, miten voi olla mahdollista, että mitään sopimusta ei oltu vielä siinä vaiheessa allekirjoitettu? Ja asiahan on niin, että jos SaiPalla ei ollut varaa tai halua maksaa Spartan lopullista vuokrasummaa, niin lähtöhän siinä Duballe ois tullu joka tapauksessa. Eikä siinä oo sillon pelaajalla mitään sanomista. Kyllä se sellasta bisnestä on, että niinkuin sanoin, pelaajat on ihan pelinappuloita. Sinne lähdetään, minne lähetetään.

Sekä Sparta, että agentti saivat haluamansa palkkiot Ruotsista, joten sinne Duba sitten lähti. Varmaan häntä vielä käskettiin lähteä puhumatta sen enempää kellekään. Dubakin oli silloin aika nuori poika, joten agentin helppo manipuloida.
Nykyäänhän Duballa on ihan eri agentti, miksiköhän on vaihtanut!? :-)
 
Viimeksi muokattu:

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Murmeli, tuo nyt on ihan puppua. Duba keräsi varusteensa HPK:ta vastaan pelatun harkkapelin jälkeen. Kyllä siellä oli vielä kaikki pelikaverit kopissa silloin...
Niin itseasiassa taisi tuota matsia seuraavana aamupäivänä karata Suomesta, koska oli saanut Leksandista "tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä".

Eihän tämä tietysti tähän ketjuun (toivottavasti) kuulu, joten tämä tästä. Pidän Dubaa paskana jätkänä tämän asian suhteen, enkä varmasti syyttä.
 

Tähtipölyä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muokkasin vielä tuota ylläolevaa viestiä, luepa se.
Mutta joo, voidaan jättääkin asia, emme taida päästä tästä kuitenkaan yhteisymmärrykseen:-)

Pakko vielä sanoa se, että Dubahan oli loppujen lopuksi vapaa lähtemään, eihän kaverilla ollut minkäänlaista sopimusta SaiPan kanssa, eikä ollut saanut palkan palkkaa koko keväänä ja kesänä. Ihan pyhän hengen voimalla ei täällä noita pelaajia kuitenkaan pidetä...Etelä-Saimaassa SaiPa kovasti hehkutti uutta hankintaansa, mutta tollanen pikkujuttu kun sopimuksen allekirjoittaminen oli unohtunut:-)

Ja vielä ihan lopuksi voin sanoa että Duba ei ole paska jätkä. Muutaman kerran olen kaveria nähnyt Lappeenrannassa, ja on kyllä oikein hyvä tyyppi. Puhuu jo sujuvasti suomeakin. Muistelee lämmöllä SaiPaa ja kaveerata monien entisten SaiPan joukkuekavereittensa kanssa, joten selvästi he eivät ainakaan kanna kaunaa...ehkä tietävät asiasta enemmän kuin me?
 
Viimeksi muokattu:

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä puhutaan Dubasta niin suurella intohimolla, että luulisi kyseessä olevan ihan maailmanluokan veskari. Ei, ei se ole. Minä olen valmis antamaan uuden mahdollisuuden tuolle petoksen tehneelle lierolla koska toisaalta meillä on toisenakin molarina urallaan törppöillyt kaveri jolla on annettu uusi sauma.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Täällä puhutaan Dubasta niin suurella intohimolla, että luulisi kyseessä olevan ihan maailmanluokan veskari. Ei, ei se ole. Minä olen valmis antamaan uuden mahdollisuuden tuolle petoksen tehneelle lierolla koska toisaalta meillä on toisenakin molarina urallaan törppöillyt kaveri jolla on annettu uusi sauma.

Ja voisi tuohon vielä lisätä, ettemme me ole päättäjiä kuka tulee ja kuka ei. Eiköhän tuo Duban lähtö kaivertaisi eniten toimistoa ja jos hän pelaisi utopisesti ensi vuonna, niin eikös tuo olisi toimiston puolelta signaali, että vanhat on unohdettu?
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Muistan kyllä omat fiilikset Duban edellisen visiitin ja lähdön ajoilta... Kyllähän siellä toivoteltiin pelaajaa alimpaan helvettiin.

Aikaa vierähtänyt 9 vuotta kuitenkin, ja 30-vuotias Duba lienee jotain muuta kuin se äskettäin 20 vuotta täyttänyt junnutähti 2000-luvun alusta.

Tirkkoselle tuttu kaveri.Tsekin liigassa hyviä otteita (pudotuspelejä lukuunottamatta...). Tuntee Lappeenrannan ja SaiPassa pelaamisen entuudestaan. Pystyisi haastamaan Ullbergin ja sitä tarvitaan. Lähtökohdat eivät yksinkertaisesti voi olla sellaiset, että Ullberg hoitaa automaattisesti ykkösvahdin tontin.

Alla huonommin mennyt kausi, divaritasoakin loppukaudesta. Hintalappu ei voi olla huipussaan ja ehkä siellä olisi joku teoreettinen mahdollisuus "kotiseutualennuksellekin".

En murjottaisi, jos Duba pelaisi SaiPassa ensi kaudella.

Ja mitä tulee tähän "paska jätkä" ongelmaan... SaiPassa käsittääkseni pelasi juuri kolmisen kautta huippujätkä ja hyvä joukkuekaveri. Näin kannattajan näkökulmasta (ainakin tämän kannattajan) on tärkeämpää, että maalivahti kuitenkin pysäyttää kiekot, kuin se että kaveri on ns. hyvä jätkä. SaiPan huippujätkä oli syksyllä brutaalin huono maalivahti.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kyllä minun mielestäni Duban hölmöilyt ovat rikoksina vanhentuneet, joten jos muut asiat olisivat kohdallaan niin hyvin sopisi minun mielestäni Ullbergin pariksi. SaiPan organisaatioon on kertynyt vuosien varrella aika paljon kokemusta kaikenlaisesta sähläämisestä - tosin eniten perinteisestä virtanenmälkiäbarney -tyylisestä kännäämisestä - joten eiköhän tällaiset sopimussotkutkin osata kuitata loppuunkäsitellyiksi.

SaiPan pelaajien dokaamisesta tuli mieleen episodi reilun 30 vuoden takaa. Alpo Suhonen oli silloin valmentajana, ja eräänä perjantai-iltana Adriano Barin portsari "Rocco" katsoi tarpeelliseksi soittaa Alpolle että täällä nämä sun nuoret sankarit vaan dokaa vaikka sunnuntaina olisi peli. Alpo kävi toteamassa tilanteen ja määräsi jätkät koirankoppiin.

Tämän jälkeen vanhempien pelaajien troikka keskusteli asiasta keskenään, ja ilmoitti Suhoselle että jos olisit käynyt meillä kotona perjantai-iltana tarkistamassa tilanteet niin voi olla ettei kovin moni katsellut Dallasia TV:stä selvin päin. Että mitäs tehdään? Lopputulos oli että Alpo peruutti koirankoppikomennukset, ja pelaajat lupasivat rajoittaa dokaamistaan niin etteivät pelit tai treenit pahemmin kärsi. Lipesi hiukan off topic osastolle, sorry...
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näin kannattajan näkökulmasta (ainakin tämän kannattajan) on tärkeämpää, että maalivahti kuitenkin pysäyttää kiekot, kuin se että kaveri on ns. hyvä jätkä.
Olisiko Duba sellainen maalivahti, joka ne kiekot pysäyttäisi? Muutama onnistunut kausi tsekin liigassa. Viime kauden tilastot heikot KHL:ssä verrattuna maalivahtipariin, eivätkä esitykset vajailla SM-liigavisiiteillä todellakaan vakuuttaneet. Miksi lähteä arpomaan tälläisellä kaverilla, joka on kerran pyllistänyt seuralle oikein kunnolla. Kyllä mun mielestä noilla 'hyvä jätkä' puheillä(Dubaan liittyen) voi pyyhkiä ahteria. Tehtäisiin vaan sopimus, niin varmaan ennen kauden alkua sponssiauto olisi kadonnut tsekkeihin ja mies karannut Norjaan pelaamaan, eihän noista sopimuksista tarvitse pitää kiinni, oli ne sitten suullisia tai kirjallisia.
 

Wolves

Jäsen
Olisiko Duba sellainen maalivahti, joka ne kiekot pysäyttäisi? Muutama onnistunut kausi tsekin liigassa. Viime kauden tilastot heikot KHL:ssä verrattuna maalivahtipariin, eivätkä esitykset vajailla SM-liigavisiiteillä todellakaan vakuuttaneet.

Juu, kun tilastoja katselee, niin Duban edelliskausi, jolloin runkosarjan torjuntaprosentit lähenteli 94% taisi olla piikki uaralla, josta sitten tultiikiin ns. normaali tasolle ja hieman alemmaskin.

Perseily + karmaisevat tilastot viime kausilta = Ei jatkoon.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Olisiko Duba sellainen maalivahti, joka ne kiekot pysäyttäisi?

Ehkä karkaili juttu vähän laajoille urille, mutta hain nimenomaan sitä pointtia, että tämä on juurikin se ainoa kysymys mitä Duban kohdalla pitäisi miettiä. Onko hän riittävän hyvä maalivahti siihen hommaan mitä SaiPa tarjoaa? Eikä suinkaan se, mitä tapahtui vajaat 10 vuotta pelin ulkopuolella.

Jos on parempia vaihtoehtoja tarjolla niin eikun sopimusta pöytään.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Tarkoittaakos rattussovjeticus noilla "nuorilla sankareilla" parivaljakkoa Arto Kaunonen ja Kari Saarikko?
Kyllähän tilanne oli se, että kumpikaan edellämainituista ei ollut ns. "eilisen teeren poikia" juopottelussa, Kaunonenhan sai edellisen kauden lopuksi lähdöt TPS.stä juopottelun takia, SaiPa ja Alpo Suhonen antoi Kaunoselle uuden mahdollisuuden, mutta reisille meni homma.
Saarikko taisi muutaman pelin olla koirankopissa, mutta Kaunosen ura SaiPassa loppui siihen, missä lie mies nyt onkaan?

Taitaa Kallioniemen Riku lomailla kun ei mitään huhuja edes ole liikkeellä, ei kyllä taida tj. paljon keskeneräisistä asiosta muutenkaan edes vihjeitä antaa.
Hyvä niin, eipä ole toiset samoilla apajilla.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tarkoittaakos rattussovjeticus noilla "nuorilla sankareilla" parivaljakkoa Arto Kaunonen ja Kari Saarikko?

Nämä mainitsemasi veijarit eivät tosiaan olleet enää nuoria lupauksia, vaan kokeneita kavereita, sekä kaukalossa että baaristiskillä. Saarikko taisi jollain ulkomaan pelireissulla (Tsekkoslovakiassa?) vetää sellaiset koomat että mies vietiin pillit soiden sairaalaan. Oli muuten mainio pelimies tämä Saarikko, kovalla itseluottamuksella touhusi ylivoimapelin viivamiehenä.

Suhosen epäsuosioon joutuneiden Adriano Barin "nuorten sankareiden" joukkoon kuului muistaakseni ainakin Jouko Kukko, ja tuskinpa Jouko siellä yksinään ryypiskeli. Mutta nämä menevät nostalgian puolelle, täytyypä katsoa jos löytyisi joku muistoja menneiltä ajoilta -ketju jonne nämä nostalgisoinnit sopisivat paremmin.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Raskaat pelit vaatii raskaat huvit, ei se ihan pysynyt mopo lapasessa nuorten maajoukkuereisulla Moskovassakaan. Muuan hyökkääjä ja toverinsa maalivahtihan saapuivat verestävin silmin kotsuomen-hyvissä ajoin ennen muuta joukkuetta.
Oli ne aikoja, ihan ikävä tulee.
 

Ribari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolustava mestari
Maalivahti ensi kaudelle

Hokista pois siirtynyt Aaro Peltonen olisi hyvä tulevaisuuden maalivahti ja jo 2 kauden mestiskokemus näyttää, että kehittyy edelleen.
Olen seurannut hänen kehitystä Sportista asti ja kaveri menee joka vuosi eteenpäin,miksei siis edelleen.
Viime kaudella Hokissa pystyi 91% torjuntaprosenttiin ja playoffeissa piti Kookoota tiukoilla.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hokista pois siirtynyt Aaro Peltonen olisi hyvä tulevaisuuden maalivahti ja jo 2 kauden mestiskokemus näyttää, että kehittyy edelleen.

Aarossa on kyllä paljon potentiaalia, mutta SaiPa käsittääkseni etsii hiukan kokeneempaa paria Ullbergille ja Aaro ei näin ollen sovi ollenkaan SaiPan kuvioihin elleivät hanki ja pistä yhteistyöseuraan kehittymään ja saamaan peliaikaa. Sais pikkuhiljaa tulla edes joku näistä kovemmista hankinnoista julkistettavaksi SaiPalta, sillä alkaa pikkuhiljaa jo ahdistamaan, vaikka onhan tässä tietty aikaa.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Aarossa on kyllä paljon potentiaalia, mutta SaiPa käsittääkseni etsii hiukan kokeneempaa paria Ullbergille ja Aaro ei näin ollen sovi ollenkaan SaiPan kuvioihin elleivät hanki ja pistä yhteistyöseuraan kehittymään ja saamaan peliaikaa.

Halutaan kokenut maalivahti, joka ei kuitenkaan ole niin kova tähti, että pelaisi yli 40 peliä, vaan Ullberginkin pitää saada vähintään se 20-30 matsia tililleen.

Sopivan hintaisia vaihtoehtoja voisivat silloin olla:
Aleksis Ahlqvist
Patrick Galbraith
Juha Pitkämäki
Sami Aittokallio
Sasu Hovi

Jos Tappara hankkii huhutun Tuokkolan, vapautunee sieltäkin joko Jani Nieminen tai Juha Metsola.

Nimekkäitä veskareita on myös vapaana: Noronen, Niittymäki, T. Tarkki, I. Tarkki, Koskinen, Engren, Ortio, Rynnäs

Osa noista löytää varmaan pelipaikan SM-liigasta ja joku saattaa päätyä johonkin jengiin, jossa on jo maalivahtipesät täynnä, joten markkinoille saattaa vielä vapautua torjujia, jotka ovat nyt sopparin alla.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Halutaan kokenut maalivahti, joka ei kuitenkaan ole niin kova tähti, että pelaisi yli 40 peliä, vaan Ullberginkin pitää saada vähintään se 20-30 matsia tililleen.

Sopivan hintaisia vaihtoehtoja voisivat silloin olla:
Aleksis Ahlqvist
Patrick Galbraith
Juha Pitkämäki
Sami Aittokallio
Sasu Hovi

Oma suosikki näistä olisi ehdottomasti Galbraith, mutta huhujen mukaan jatkanee Bluesissa. Kai tuo Pitkämäki oli vitsi, ei kukaan joukkue SM-liigasta tule Juha "Housu" Pitkämäkeä tule palkkaamaan. Menneen talven lumia.

Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, huhuja ei pahemmin liiku.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Sasu Hovi on tehnyt 7 kautta putkeen tasaista jälkeä Tsekissä ja Slovakiassa. Tsekissä ollessaan hän on lisäksi pelannut joka kausi häntäpään jengissä ja ollut kolmesti karsimassakin. Päättyneellä kaudella hän on torjunut edellisen kauden karsijan pudotuspeleihin. Kolmella Bratislavan kaudella hän on mennyt aina pitkälle poffeissa. Tilastokatsauksen perusteella häntä on lilluteltu sellaisissa marinadeissa, että Lappeenrannan musertavat menestyspaineet eivät tunnu missään. Etenkin se tuntuu hyvältä, että hän on tottunut pelaamaan altavastaajan maalilla.

Onko kellään tietoa, onko Hovi soluttautunut paikalliseen kulttuuriin ottamalla itävaimon ja pyöräyttämällä pennun, vai onko hän illalla Suomessa jos aamulla soittaa?

***

Vaikka olen yhä sitä mieltä, että peräpään tilkkeeksi ei kannata uhrata isoimpia rahatukkoja, Hovin ottaisin mielelläni. Hänellä on paljon todistettavaa Suomen maalla. Housu ja Ahlqvist on niiiin nähty.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jesse Mankisen tuoreita kuulumisia löytyy SaiPan sivulta. Treeni maistuu Jessella ja ensi kaudeksi on tarkoitus hankkia erityisesti lisää voimaa, Eero Taurun kruunaama pörriäisten kuningas saattaa olla syksyllä entistä hankalampi pideltävä hyökkäyspäässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös