SaiPa 2012–2013 – uusi aikakausi

  • 728 927
  • 2 062

Rawl

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Willimiesten palstalla huhuillaan Pauken jäämisestä SaiPaan. Tosin ei pelaajan rooliin. Kuulostaa kyllä jotenkin uskomattomalta. Pauli ei kuitenkaan vielä niin vanha ole että lopettelisi uraansa.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuskin kannattaa hirveästi nimimiehiä ensi kauden rosteriin odotella. Eiköhän tässä mennä suu säkkiä myöten, todennäköisesti panostusten järkevyydestä on tehty toimistolla tarkkoja laskelmia.

Itse uskon vielä tulopuolella olevien pelaajien olevan jo nähtyjen vahvistusten kaltaisia, mestiksestä tulevia nuoria lupauksia. On sitten uuden valmentajankin helpompi aloitella ensimmäistä kautta SaiPan peräsimessä vailla suurempia paineita. Sitten kun homma on saatu rullaamaan, nähtäneen pakolliset "yllätys" panostukset.

Toisin sanoen uskon organisaation luottavan siihen, että uusi valmentaja tuo porukkaa hallille.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Hostikka oli ja on lahjakas maalivahti, eikä niissä Kärppä-pestin alkuaikojen kommenteissakaan ollut minun mielestäni mitään ihmeellistä. Toimittajat taisivat pari kertaa laittaa Villelle sanat suuhun saadakseen vetävät otsikot juttuihinsa, mutta Villehän itse oikoi toimittajien pahimpia ylilyöntejä jälkikäteen. Franchin mainitsemasta "pukukoppi-syövästä" minulla ei ole tietoja.

However, ei Ville minun mielestäni sopisi kovin hyvin Ullbergin pariksi. Minulla on nimittäin kova luotto siihen että Ullberg ottaa oikeasti ykkömaalivahdin roolin, ja pystyy pelaamaan 35-40 ottelua vähintään samalla tasolla kuin viime kaudella parhaimmillaan. Tässä tapauksessa Villelle jäisi selkeä kakkosvahdin rooli, ja mies olisi samassa tilanteessa kuin esim. Myllyniemen kakkosena. Viisi peliä portinaukomista, ja sitten hirveät paineet niskassa yhteen peliin antamaan valmennusjohdolle näyttöjä...
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitenkäs muuten blues sen kausarijutun sössi?

Blues ajoi toimiston toiminnan alas ja samalla otteluiden markkinointi jätettiin tekemättä. Alkukauden otteluissa oli alle 3000 katsojaa kun alla oli hopeamitali kausi.

Muutama päivä sitten tuli nähtyä SaiPan rinki aamulenkillä. Ilmeisesti ukkoja säästellään jo tässä vaiheessa kautta touhu näytti enemmänkin ... kävelyltä. No, Pekka tietää jotain mitä muut ei tiedä.
 

Lemiöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings, Wirta Stars
Blues ajoi toimiston toiminnan alas ja samalla otteluiden markkinointi jätettiin tekemättä. Alkukauden otteluissa oli alle 3000 katsojaa kun alla oli hopeamitali kausi.

Muutama päivä sitten tuli nähtyä SaiPan rinki aamulenkillä. Ilmeisesti ukkoja säästellään jo tässä vaiheessa kautta touhu näytti enemmänkin ... kävelyltä. No, Pekka tietää jotain mitä muut ei tiedä.

Eikös Espossa ole ollu jo pitempään tapana, ettei ottelutapahtumia juurikaan mainosteta.. Mutta että hopeamitalit ollu kaulassa edellisellä kaudella..ja silti vain 3000 katsojaa..järkyttävää.

Mitenhän olisi Lappeenrannassa ollut jos SaiPa JOSKUS olisi hopealla..?
Noh sitten kaudella 13-14 se nähdään..;)

Viitaluoman SaiPaan paluun voi kyllä ampua alas, tosin eipä se mikään huhu tainnut ollakkaan, heitto enemmänkin..SaiPalla ei yksinkertasesti ole varaa Villeen ellei joku ulkopuolinen taho lyö sen 250.000 ylimäärästä, sitäpaitsi..meillä on jo 2 Villeä senttereinä..;)

Hostikan paluusta en taas osaa sanoa hirveesti..tavallaan voisin ottaa takaisin, tiedä vaikka homma toimisi paremmin Valtosen ja Tirkkosen kanssa kuin aikoinaan Myllyksen ja Selinin kanssa, sitten taas veikkaan että lopulta siinä kävisi Villelle(taas ville...ja paalanenkin..jopas nyt..) huonosti, koska itselläni on kova luotto Ullbergiin, joka tulee pelaamaan sen 40 peliä ensi kaudella(+ U20 pelit ja kisat) ja sitäkautta lyömään läpi lopullisesti liigatasolle..

Joskus aikasemmin kauden aikana haaveilin sellaisesta maalivahti parista kuin, Ullberg-Aittokallio...mutta taitaa Sami ilmeisesti lähteä Pohjois-Amerikkaan syksyllä..Mutta olisihan tuo melko nuori ja kokematon pari...

Tälläisen nuorukaisen voisin ottaa SaiPaan..ei varmasti kauhean kallis..
Rastislav Dej, viimekaudella osoitti ilmeisesti pelimiehen elkeitä Extraliigassa.

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=22643

Menisihän tuo ehkä Kohon ja Löfmanin vierellä..
 
Viimeksi muokattu:

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Willimiesten palstalla huhuillaan Pauken jäämisestä SaiPaan. Tosin ei pelaajan rooliin. Kuulostaa kyllä jotenkin uskomattomalta. Pauli ei kuitenkaan vielä niin vanha ole että lopettelisi uraansa.

Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Paulilla hyvä ja ehjä kausi takana joten miksiköhän lopettaisi kiekkoilun? Mitähän hän jäisi sitten tekemään: toimistolle vai valmennuksen avuksi? SaiPan Teppo Numminen :).
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Paulilla hyvä ja ehjä kausi takana joten miksiköhän lopettaisi kiekkoilun? Mitähän hän jäisi sitten tekemään: toimistolle vai valmennuksen avuksi? SaiPan Teppo Numminen :).

Paulihan on käynyt Vierumäellä jonkun liikunnanohjaajan tjsp. koulutuksen lähivuosina, jos oikein muistan. Ikää ei ole vielä paljoakaan, joten ihmetyttäisi tuo kiekkoilun lopettaminen. Pitää kyllä muistaa että huhuhan tämä vasta on.
 

Lemiöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings, Wirta Stars
Paulihan on käynyt Vierumäellä jonkun liikunnanohjaajan tjsp. koulutuksen lähivuosina, jos oikein muistan. Ikää ei ole vielä paljoakaan, joten ihmetyttäisi tuo kiekkoilun lopettaminen. Pitää kyllä muistaa että huhuhan tämä vasta on.

Kieltämättä mielenkiintonen ratkaisu jos on totta, vaikkakin ollaan vasta huhu asteella, mutta silti.
Paulihan ei ole kuitenkaan mikään vanhus, 34v ja oli viimekaudella mielestäni hyvä, ja mahtuisi ensikauden SaiPaankin, tosin eikös toi palkka ollut melko kova yli 100.000(voiko muuten olla niin kova?)..johtuen tosta parin vuoden takaisesta ns. huippukaudesta?

Pieni palkan alennus(reilusti alle 100,000)...ja pakistoon tuomaan leveyttä ja kokoa. Mutta jos ei jatka niin en kuitenkaan itke perään.
Mutta Pauli on todellakin ALIARVOSTETTU, myös SaiPa fanien keskuudessa, ei minun....
 
Viimeksi muokattu:

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Paulihan ei ole kuitenkaan mikään vanhus, 34v ja oli viimekaudella mielestäni hyvä, ja mahtuisi ensikauden SaiPaankin, tosin eikös toi palkka ollut melko kova yli 100.000(voiko muuten olla niin kova?)..johtuen tosta parin vuoden takaisesta ns. huippukaudesta?

Levokari oli tosiaan mies paikallaan SaiPan pakistossa ja pelasi mielestäni loistavan kauden ja on esimerkiksi viime kauden otteisiin peilaten erittäin aliarvostettu. Tuo muistelemasi palkka 100 000 taitaa pitää paikkaansa, mutta itselläni ei siitä ole mitään sen tarkempaa/varmempaa tietoa, mutta eräs sanoi muistaakseni joko 113 000 tai 130 000 euroa en nyt aivan tarkkaan muista, mutta aika kova summahan tuo on! yli 100 000 se jokatapauksessa taitaa olla.
 

Tähtipölyä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei todellakaan Hostikkaa...ensinnäkään ei hänestä vaan ole voittavaksi ykkösmolariksi, ja toiseksi, en usko, että toimisi parina Ullbergin kanssa.

Sasu Hovi olisi kiinnostava nimi, on laadukas vahti, mutta ei meillä riitä häneen varat. On nostellut aikamoista palkkaa viime vuodet Tsekeissä.

Itse olisin edelleen Tomas Duban kannalla, olisi juuri nappivalinta kokeneena molarina Ullbergin pariksi. Ja varmasti tulisi "kotiseutualennuksella".

Alkaa kyllä pikkuhiljaa ahdistaa, kun ei sopimuksia ala kuulua, tän hetken hankinnat ei vielä paljon mieltä lämmitä.
 
Itsekin lisään kauhani soppaan ja ei missään nimessä mitään Hostikoita tänne. Joku muu saa käyttää sen valtavan "potentiaalin", omaan silmään kaveri on juuri niin paska kuin hän oli siinä pelissä, missä teki omarin... Vielä vähemmän hän sopisi Ullen pariksi, koska ei vaan täytä yhtä ainuttakaan kriteeriä siihen hommaan.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eräs Vaihtoaitiolainen kirjoitti seuraavaa:

Kuulin tuossa äsken yhden idioottimaisen huhun Saipan kannalta:

Pekka Saarenheimo --> Saipa

Jos tässä on Saipan ykkössena niin metsään mennään ja lujaa
...


Totuudenperästä tai tuon lähteen luotettavuudestahan ei voi mitään sanoa, mutta kunhan ajattelin siirtää tänne tuon niin saadaan edes jotakin keskustelua tänne aikaiseksi.


Eihän toi voi pitää paikkaansa eihän :/ Lautamiehenkin korvaan varmasti tuon jälkeen se Immonen kuulostaisi jo ihan kivalta :)


Eräs SaiPan kannattaja puolestaan kirjoitti, että Jekimovs jäisi SaiPaan! toivottavasti tämä pitäisi paikkansa ja se varmasti tarkoittaisi samalla sitä, että optiovuoden sijasta ollaan varmasti tehty pidennetty sopimus, sillä muuten se kai olisi jo julkistettu aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pekka Saarenheimo --> Saipa

Ei kiitos. Huippukausien jälkeen Saarenheimolle on tapahtunut pahemman luokan romahtaminen. 3-4 kentässä on kyllä käyttökelpoinen jätkä. Vaikea nähdä, että mikään liigaseura kaavailisi häntä edes huonolla vitsillä ykkössentteriksi.

Carlo Grunn on nähty kaupungilla. Siinä meille passeli ykköskentän laituri, eiks je.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Se maalivahti ei ole ainakaan Ore, kun näkyy etusivulla olevan otsikko, että jatkaa bluesissa.
 
Oliko kukaan tuolla Suomi-kiekkokiertue-tapahtumassa? Sanoiko Kallioniemi tai Tirkkonen mitään kiinnostavaa? Mitään tulevista hankinnoista?
 

Ferris

Jäsen
Jekimovsin optio on käytetty!

Jekimovs jatkaa SaiPassa - SaiPa 2012-13

SaiPa etsii parhaillaan pelaajamarkkinoilta neljää pelaajaa. Tirkkosen mukaan hankinnat tehdään rauhassa harkiten.

- Etsimme maalivahtia, yhtä puolustajaa, keskushyökkääjää ja laitahyökkääjää, Tirkkonen kertoo.

- Hyökkääjiä haetaan sillä ajatuksella, että tulijat pystyvät korvaamaan kärkipään lähtijöiden tontit. Etsimme markkinoilta jatkuvasti oikeita palasia ja useita nimiä on koko ajan työn alla. Emme kuitenkaan halua hätiköidä, vaan sopimuksia tehdään kun sopiva pelaaja tulee kohdalle. Tässä vaiheessa vuotta ei kannata kiirehtiä ja ottaa turhia riskejä.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mahtava uutinen tämä Jekimovsin option käyttö, vaikka itse olisin toivonut pidennettyä sopimusta! tämäkin on silti hyvä. Olisi ollut todella typerää jättää Jekimovsin optio käyttämättä! ja kyllähän SaiPa tämän hoiti kuten pitikin ja tuota fysiikkaakin saadaan kyllä kehitettyä.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä homma, hyvää työtä toimistolta. Jekimovsilla on vielä potentiaalia parempaankin mitä on toistaiseksi nähty. Kesällä fysiikka kuntoon, ja +30 pistettä on realismia. Tämä tarkoittanee sitä että huhuttu Tommi Jokinen ei ole tulossa SaiPaan, ja mielestäni ihan hyvä niin. Mielummin Jeki kuin Jokinen.

Salcidon jatko kuulemma myös varmistunut.

Nyt pitää löytää se hyvä ykkössentteri niin hyvä tulee.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Otsikon jatkosopimuksesta luettuani ensin hieman säikähdin että tässäkö oli se ykkösen laitahyökkääjä mutta kun kerran sellaista edelleen etsitään niin Jekin jatko kelpaa oikein hyvin. Kehityksen jatkuessa erityisesti fysiikan puolella Jeki saattaa jopa sen ykkösen laiturin paikan lopulta ottaa mutta vähintään nyt tuo lisää kilpailua pelipaikasta laitureiden joukkoon.
 
Todellakin hienoa, yhdyn tosin numerosarjaan, koska itsekin olisin toivonut hieman pidempää sopparia kuin tuo pelkkö optio. Muutenhan tässä saattanee käydä niin, että kaveri kehittyy hirmuisesti ja tykittää ensi kaudella kovat pisteet, mutta kas kas kun ei rahamme enää riitäkään pitämään häntä jatkossa ja joku jokavuotinen mestarikanditaatti Tappara tai vielä varmempi HPK nappaa kaverin nenämme edessä.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä homma, hyvää työtä toimistolta.

Tämä pistää kyllä työn teon ihan uuteen kategoriaan - timppa, käytetään jekin optio niin eiköhän tässä ala olemaan duunit tältä keväältä ja kesältä tehty, katellaan niitä muita pelaajia syssymmällä!.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kun lautamiehen korvassa Jarkko A. Immosen nimi aiheuttaa jonkinverran epämusikaallista surinaa, niin Saarenheimon nimi sitten aiheuttaa jo helvetillisen pörinän.
Siis, ei mitään Saarenheimoa!

Minä jo tuolla jossakin aiemmassa viestissäni sanoin, että noiden parin kärkihyökkääjän sopimuksia saadaan varmaan odotella sinne elokuulle, ehkä elo- syyskuun vaihteeseen, silloin on säästetty heidän palkkamenoistaan useampi kymppitonni ja se on rahaa köyhälle seuralle.
Ja, älkää väittäkö, että markkinat on silloin jo tyhjät, sitä minä en usko. Viime kesänäkin Ässät julkaisi Dixonin ja Pelicans Hodgmanin sopimukset elokuussa, eihän silloinkaan ollut markkinat tyhjänä.

Ehkä olisi kohta aika siirtyä lomille, kohta saa veneen vesille ja pääsee opettamaan vaappuja uimaan.
 

koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Todellakin hienoa, yhdyn tosin numerosarjaan, koska itsekin olisin toivonut hieman pidempää sopparia kuin tuo pelkkö optio. Muutenhan tässä saattanee käydä niin, että kaveri kehittyy hirmuisesti ja tykittää ensi kaudella kovat pisteet, mutta kas kas kun ei rahamme enää riitäkään pitämään häntä jatkossa ja joku jokavuotinen mestarikanditaatti Tappara tai vielä varmempi HPK nappaa kaverin nenämme edessä.

Mistä sitä tietää, vaikka kyseessä olisikin pitempi soppari. Onhan noita ennenkin nähty, ettei heti ilmoiteta kaikkea sopimukseen liittyvää. Nytkin ilmoitettiin vaan, että optio käytettiin....muttei sitä että tehtiinkö soppari vaan ensi kaudeksi vai pitemmäksi.

Noh, kausi ainakin SaiPassa. JA toivossa eletään jos vaikka olisikin pitempi soppari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös