SaiPa-Ässät 15.2.2003 Kisapuisto

  • 2 365
  • 36

Pioneer

Jäsen
SaiPalta puuttuvat Ässiä vastaan sekä hyökkäyksen että puolustuksen johtohahmot Machulda ja Hulkkonen. Vallun pitää syrjässä kylkivamma ja Hulkkonen sai kymppitilinsä täyteen ottelussa Espoon Bluesia vastaan. Nämä poissaolot antavat mahdollisuuden uusille pelaajille ottaa vastuuta ja nähtäväksi jää, ketkä SaiPasta vastaavat huutoon - vai vastaako kukaan?

Ässät on rankassa tappioputkessa ja kärsivät vakavista maalinteko-ongelmista, sillä patapaidat ovat tehneet vain 10 maalia viimeisissä 7 ottelussa. Kovin paljon paremmin ei mene kotijoukkueellakaan, sillä SaiPa on tehnyt seitsemässä ottelussa 11 maalia. Näiden tilastojen mukaan luvassa ei siis ole mitään jääkiekon riemujuhlaa.

SaiPalla on alla kaksi maalin tappiota, joissa molemmissa SaiPa oli jo kahden maalin karkumatkalla, kunnes vastustajat tulivat takaa rinnalle ja ohi. Jos SaiPa onnistuisi huomenna pitämään kovan tsempin yllä alusta loppuun, eikä voittamisen pelko hiipisi puseroon kovista paineista huolimatta, niin voitto Ässistä olisi täysin mahdollinen.

Porilaiset tulevat varmasti kovaa päälle paineettomassa tilanteessa ja voivat aiheuttaa suuriakin vaikeuksia SaiPan hennohkolle puolustuskalustolle. Hulkkosen ollessa poissa jää pakistoon ainoastaan Aki Tuominen ja Matti Hana näistä vähän suuremman kaliiperin puolustajista. Loput ovatkin enemmän tai vähemmän sinttiosastoa ja maalinedustalla helpohkosti yli jyrättävissä.

SaiPan tulisi saada ottelu hallintaan ja ottaa Ässiltä luulot pois heti ottelun alussa, jottei katastrofia tapahtuisi. Sensijaan, jos ottelu on pitkään tasainen, nousee Ässien pisteenottomahdollisuudet radikaalisti, sillä SaiPalaiset ryhtyvät varmasti puristamaan mailaa ja hätäilemään tutun kaavan mukaan, jolloin Porilaisten on helppo työ iskeä tarvittavat osumat.

Tiukkaa vääntöä luvassa. Mielenkiintoista on nähdä huominen yleisömäärä. SaiPa pelaa kauden tärkeimpiä otteluitaan ja panokset ovat kovat - kiinnostaako SaiPa enää Lappeenrantalaisia niin paljon, että hallille tullaan huutamaan omat voittoon? Merkkejä päinvastaisesta on ikävä kyllä ollut viime aikoina näkyvissä.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Tässä pelissä ratkeaa mielestäni paljon ajatellen pleijareita.

P-A-K-K-O-V-O-I-T-T-O

Mahdollisuudet on ihan hyvät, sen verran hyviä esityksiä oli molemmissa pk-seudun peleissä.
 

aaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En olisi uskonut, että joskus kannattaisin Saipa-Ässät pelissä Saipaa.No huomenna se tulee tapahtumaan kiitos tähtisen!
Peli päättyy 4-1.(Toivottavasti)
 

Siili

Jäsen
Ylivoimaisesti helpoin jäljellä olevista kotipeleistä.

Täysin pakko voittaa jos meinataan playoffeihin päästä. Tappio jos tulee niin sitten viimeistään vilkutetaan viivan yläpuolelle. Tosin, se paikka saattoi jo mennä noiden kahden edellisen pelin johtoaseman mokaamiseen, sen verran vaikea loppuohjelma on.

Vaikeaa tulee olemaan koska SaiPa on tällä kaudella pelannut kaikkein huonoiten paineiden alla.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakkovoitto todellakin, eikä mitään excuseja. Jos tappio tulee, niin mitään Skrikon koottuja selityksiä ja tuomareiden arvosteluita en kuuntele. SaiPa on silloin hävitessään ollut vain ja ainoastaan umpisurkea. Tämä on ottelu joka SaiPan tulee klaarata silkalla voitontahdolla ja taitopelillä ryyditettynä hyvällä viimeistelytaidolla. Melkein voisin vaatia murskavoittoa, mutta en vaadi. Voitto riittää ja jos/kun se tulee niin SaiPan tuntien suht niukoin lukemin. 3-1 ehkäpä?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Viestin lähetti Pioneer
Hulkkosen ollessa poissa jää pakistoon ainoastaan Aki Tuominen ja Matti Hana näistä vähän suuremman kaliiperin puolustajista.

HIFK-fanit varmaan nauravat tässä vaiheessa, kun kuulevat heidän viime kaudella haukkumansa Akin olevan SaiPassa raamikkaiden puolustajien luokassa. Ikävä kyllä asia todellakin on näin. :/
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelitilanteisiin nähden SaiPan ja Ässien kohtaamiset ovat Kisapuistossa tällä kaudella olleet melko tasaväkisiä vääntöjä. Jos Ässillä on viime peleissä ollut vaikeuksia maalinteossa, niin kuluvalla kaudella se on ollut Lappeenrannassa vieläkin vaikeampaa, joten toivottavasti Ässien ketsuppipullo ei aukene vielä huomennakaan, vaikkakin kuljetusliike Tähtinen on riveistä pois.

koska huomisessa ottelussa Aki Tuominen (ja Matti Hana?) on/ovat valitettavasti SaiPan pakkien ns. fyysinen osasto, avaa tämä asia mahdollisuuksia Ässille. Korpisalo huitomaan, hämmentämään ja huutamaan SaiPan maalille, niin voi olla, että SaiPan pakkien peli menee sekaisin. Viimeeksi Korppi oli Lappeenrannassa todella aneeminen; ei torikokouksia SaiPan maalilla, ei tuomareille valittamista, ei sitä tuttua korpparimaista pelaamista. Yritti yv:llä pelata viivamiehen paikalla huonolla menestyksellä.

Yleisömäärä huomisessa ottelussa on, kuten aiemmin mainittiinkin, mielenkiintoinen asia. Vuodenvaiheen jälkeen SaiPa ei ole pelannut mitään muita kuin todella tärkeitä kotiotteluita, niin yleisömäärät ovat jääneet viikon parhaimpana yleisöpäivänä eli lauantaina yllättävän vähäisiksi. Onko syy ollut vastustajassa (esim. 2*Lukko+1*Ilves) vai missä, mutta toivottavasti huomenna väkeä Kisapuistoon eksyy lähemmäksi 4000 kuin 3000.
 

theref

Jäsen
Kuten tässä muutkin ovat jo todenneen, pelin panos on selvä, pakkovoitto SaiPalle.

Machuldan ja varsinkin Hulkkosen poissaolot vaikuttavat ja Ässät pelaa paineettomasti.

Paha paikka.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Viestin lähetti ElBimbo
Yleisömäärä huomisessa ottelussa on, kuten aiemmin mainittiinkin, mielenkiintoinen asia. Vuodenvaiheen jälkeen SaiPa ei ole pelannut mitään muita kuin todella tärkeitä kotiotteluita, niin yleisömäärät ovat jääneet viikon parhaimpana yleisöpäivänä eli lauantaina yllättävän vähäisiksi. Onko syy ollut vastustajassa (esim. 2*Lukko+1*Ilves) vai missä, mutta toivottavasti huomenna väkeä Kisapuistoon eksyy lähemmäksi 4000 kuin 3000.

Eihän Ässät mikään yleisömagneetti ole, mutta eikös SaiPa jakanut jossain K-kaupoissa viime viikonloppuna jotain yhteensä 600 ilmaislippua?Jos kaikki lipun ottaneet tulevat peliin,niin sehän jo nostaa aika mukavasti yleisömäärää.

Pelistä sen verran että SaiPa voittaa tänään 4-3.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tällaiset kokoonpanot !

SaiPa
1
Juha Kuokkanen, Maalivahti

72
Tomas Duba, Maalivahti AK


1. kenttä

30
Petri Kokko, Vasen puolustaja AK

34
Juha Pursiainen, Oikea puolustaja AK

21
Kalle Kerman, Vasen laitahyökkääjä AK

31
Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä AK

29
Aigars Cipruss, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

32
Antti Bruun, Vasen puolustaja

4
Harri Tikkanen, Oikea puolustaja

15
Teemu Virkkunen, Vasen laitahyökkääjä

22
Pekka Tirkkonen, Keskushyökkääjä

63
Lubomir Vaic, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

7
Matti Hana, Vasen puolustaja

2
Aki Tuominen, Oikea puolustaja

82
Joni Yli-Torkko, Vasen laitahyökkääjä

23
Mika Kauppinen, Keskushyökkääjä

17
Teemu Riihijärvi, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

42
Antti Weckström, Vasen puolustaja

18
Mika Skyttä, Vasen laitahyökkääjä

8
Ville Koho, Keskushyökkääjä

19
Tuomas Vänttinen, Oikea laitahyökkääjä




Ässät
34
Antti Jokela, Maalivahti

35
Scott Langkow, Maalivahti AK


1. kenttä

14
Mika Rontti, Vasen puolustaja AK

23
Oleg Sorokin, Oikea puolustaja AK

33
Timo Salonen, Vasen laitahyökkääjä AK

11
Vjatsheslav Fandul, Keskushyökkääjä AK

9
Samu Wesslin, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

5
Steve Shirreffs, Vasen puolustaja

6
Pasi Peltonen, Oikea puolustaja

24
Tomi Pöllänen, Vasen laitahyökkääjä

28
Timo Hakanen, Keskushyökkääjä

17
Jari Korpisalo, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

22
Timo Ahmaoja, Vasen puolustaja

36
Jarkko Glad, Oikea puolustaja

29
Tuomo Harjula, Vasen laitahyökkääjä

37
Juha Kiilholma, Keskushyökkääjä

7
Antti Boman, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

26
Iikka Törnvall, Vasen puolustaja

8
Kristian Kuusela, Vasen laitahyökkääjä

43
Joose Lipponen, Keskushyökkääjä

82
Janne Mäkelä, Oikea laitahyökkääjä
 

Vaicci#63

Jäsen
Pelottaa hemmetisti se että Hulkkonen ei pelaa. Kuka hoitaa taklaukset puolustuksessa? Veikkaan että puolustus kusee paljon pahemmin tänään kuin ennen. Dubasta riippuu paljon. Huippupeli, kuten Bluesia vastaan, kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Ja maalinteko. Tänään on pakko pystyä tekemään enemmän kuin kaksi maalia. Ei sillä, ettei yhdellä maalilla voisi voittaa, vaan sillä, että saataisiin se kahden kirous hemmettiin. Varmasti itseluottamus nousisi koko joukkueessa jos mässäiltäisiin maaleilla.

Pakko uskoa omiin.

Saipa-Ässät 2-1 ja.
0-1 Korppi
1-1 Vaic av.
2-1 Virkkunen

Tuon viimeisen soisi Temelle. Paljon yritystä viime peleissä.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Sympatiat K-Espoo & Minnesota Wild
Mielenkiintoista nähdä, mitä Virkkunen saa aikaan Tirkkosen ja Vaicin rinnalla. Machulda ja Hulkkonen jättävät suuren aukon kentällisiin, varsinkin Hulkkonen. Jospa SaiPa antaisi Ässille kyytiä...Sellainen kutina että SaiPa voittaa Ässät 3-4 maalin erolla.

[EDIT: moka]
 
Viimeksi muokattu:

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yleisömääristä

Yleisömäärä maksimissaan 3500. Miksi? Koska SaiPa pelaa tällä hetkellä erittäin tylsää kiekkoa. Ei taklauksia, ei maaleja, ei vauhtia. Vaikka voittoja tulisikin ei kukaan jaksa katsoa tuollaista kiekkoa. Alkukaudesta yritettiin pelata kiekollista peliä ja kotona se onnistuikin aikasta hyvin. Nyt kotona esitetään samanlaista kiekkoa kuin vieraissakin. Pelistä puuttuu rohkeus, vauhti ja itseluottamus.

-H-
 

EverÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Hurjaa näyttää olevan ässäfanien kiinnostus kyseistä ottelua kohtaan ainakin ketjuun tulleiden viestien perusteella..No enäähän ei pelata kuin kunniasta niin ymmärtäähän sen osittain mutta kuitenkin..

Näyttää siltä kun peli on juuri käynnistymässä että olen ainut ässien voittoa veikkaava "jatkislainen" sillä sanon pelin päättyvän 2-4 patapaidoille..Antti Boman säväyttää (ehkä) mutta nyt kuuntelemaan ratiosta peliä..
 

Tarik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, St. Louis Blues
Tämä on sellainen peli josta voisi toivoa voittoa SaiPalle. Ihan vaan sen takia ettei Lukko pääsisi playoffeihin. Mutta toisaalta Saipalta pois Machulda ja Hulkkonen, siinä saattaa olla Ässien mahdollisuudet voittoon.

No tarkemmin ajatellen tästä voisi toivoa tasapeliä, koska Lukko näyttää häviävän Pelicansille ja Saipa saisi yhden pisteen niin silloin Saipa karkaisi taas pisteen verran Lukolta ja Ässätkin saisi pisteen.
 

Vaicci#63

Jäsen
JEESSSS!!!!!!!! Siellä on!!!!!!!!!!!!! Kiitos Kuopio!!!! Kerman ratkaisi!!!

Pakko myöntää. Olen minä aikamoinen velho. 2-1 ja. veikkasin , ja niinhän siinä kävi. Ja sopivasti Lukko ja Hifki meni häviämään.
Hitto kun en peliä päässyt katsomaan. Skriko koitti rohkeaa ja onnistui. Duba pois maalilta 60.12 ja maali 60.26.
Jospa tämä sytyttäisi joukkueen hirveään voittoputkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Haba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
Tärkeä maali, todella tärkeä!!! Hienoa SaiPa. Jännitys säilyy yhä. Tätä matsia ei todellakaan ollut varaa mokata. Hienoa vielä kerran.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Vaicci#63

Ja maalinteko. Tänään on pakko pystyä tekemään enemmän kuin kaksi maalia. Ei sillä, ettei yhdellä maalilla voisi voittaa, vaan sillä, että saataisiin se kahden kirous hemmettiin. Varmasti itseluottamus nousisi koko joukkueessa jos mässäiltäisiin maaleilla.

Pakko uskoa omiin.

Saipa-Ässät 2-1 ja.
0-1 Korppi
1-1 Vaic av.
2-1 Virkkunen

Onko lotto vetämässä?

Kahdenkirous edelleen säilyy mutta maalien määrästä viis voitto oli tärkeintä ja siitä saadut pisteet.

Kieltämättä tiukille voiton ottaminen otti, soisin paikalla oleville faneille hivenen vähemmän nitrovoittoisia otteluita. Kyllä moisten jännitysnäytelmien seuraaminen käy jo urheilusta!

Skrikon veto jatkoajan alkuhetkillä on kyllä huikaisevan rohkea. Jos omissa olisi kolissut, selkääntaputtelijoita ei löytyisi mutta nyt voiton tullessa uhkarohkeus kannatti ja kavereita riittää. Kuinkahan moni kirosi Skrikon alimpaan helvettiin hänen tehtyä moisen, suorastaan hullulta vaikuttavan, liikkeen? Viikon valmennusteko ehdottomasti, vai löytyykö vastaväitteitä?

Onnea sinne Lappeenrantaan, toivottavasti voitto siivittää luistimenne lentoon!

vlad#16.
 

Vaicci#63

Jäsen
Viestin lähetti vlad
Onko lotto vetämässä?

Skrikon veto jatkoajan alkuhetkillä on kyllä huikaisevan rohkea. Jos omissa olisi kolissut, selkääntaputtelijoita ei löytyisi mutta nyt voiton tullessa uhkarohkeus kannatti ja kavereita riittää. Kuinkahan moni kirosi Skrikon alimpaan helvettiin hänen tehtyä moisen, suorastaan hullulta vaikuttavan, liikkeen? Viikon valmennusteko ehdottomasti, vai löytyykö vastaväitteitä?

Ei ole lottoa vetämässä, mutta jos vaikka Vakion tuplapotti tulisi kuin pisteenä I:n päälle. :)

Varokaa vain, Skriko on ottanut J.Jalosesta mallia, seuraavassa pelissä mittaillaankin jo Pasi Saarelan mailan käyryyttä.
Kyllä on helpottunut olo!
 

aaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti vlad

Skrikon veto jatkoajan alkuhetkillä on kyllä huikaisevan rohkea. Jos omissa olisi kolissut, selkääntaputtelijoita ei löytyisi mutta nyt voiton tullessa uhkarohkeus kannatti ja kavereita riittää. Kuinkahan moni kirosi Skrikon alimpaan helvettiin hänen tehtyä moisen, suorastaan hullulta vaikuttavan, liikkeen? Viikon valmennusteko ehdottomasti, vai löytyykö vastaväitteitä?

vlad#16.
Noo, Blues teki samalla tavalla Saipaa vastaan maalin jatkoajalla ylivoimalla ilman maalivahtia.Tämä maalivahdin pois ottaminen jatkoajalla ylivoimalla on enemminkin sääntö kuin poikkeus.
Tämä oli mielestän paras mahdollinen tulos tähän peliin.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä on tuskaista tuo maalinteko varsinkin kotona. Onneksi kuitenkin jälleen tehtiin yksi enemmän kuin vieraat ja taistelu jatkuu.
SaiPa kyllä laukoi paljon, mutta varsinkin siniviivalta lähteneet laukaukset jäivät käytännössä aina lihamuuriin, eikä niissä Langkow'lla ollut paljoa torjuttavaa. Muuten mies kyllä pelasi todella hyvin ja torjui monta pahaa paikkaa.
Jatkoajan taktiikka oli kyllä etukäteen ihan selvä. Kun vastustajalla on jäähy jatkoajalla, siinä pitää ottaa maalivahti pois. Varsinkin kun sillä ei ole väliä saako Ässät sen yhden extrapisteen. Kyllä taktiikka olisi minusta ollut aivan oikea, vaikka Ässät siitä olisi maalin saanutkin.
 

Aksu

Jäsen
Lyhyt versio. Saipa pelaa huolestuttavan varovaisesti ja virheitä peläten minkä johdosta tänäänkin pelistä tuli niin hemmetin vaikea. Veskat torjui hyvin, mutta kumpikaan joukkue ei kovin kummoista tänään esittänyt. Mieleeni tulee kotipeli Ilvestä vastaan. Tosin tämänpäiväinen oli asettta parempi, mutta fraasin vauhdikasta ja jännittävää sm-liigaa voi unohtaa ensinmainitun kohdalta täysin. Ei hyvältä näytä vaikka pisteet tulivatkin. Ja Petelle kiitos siitä, että kerrankin veskari lähti pois ja riskillä väännettiin. Kiitos.
 

Pioneer

Jäsen
Mitäpä tästä ottelusta nyt keksisi. SaiPa aloitti ottelun erittäin pirteästi, mutta eipä Ässätkään ollut tullut peruuttelemaan, vaan tilanteita järjesteltiin ensimmäisessä erässä puolin ja toisin. Todella vaarallisia maalintekotilanteita sensijaan ei juuri nähty. Erän paras mies mielestäni oli Teemu Virkkunen, joka pelasi jokaisen vaihtonsa kuin se olisi miehen viimeinen ja yritys palkittiin vilttikomennuksella kolmanteen erään, kun miehen tilalle tuli Mika Skyttä. Tämän jälkeen kyseinen vitja ei mielestäni saanut juuri mitään aikaan.

Toisessa erässä SaiPa pommitti Langkowia julmetusti, mutta maalinteko oli tutun vaikeaa. Jo ensimmäisten puolentoista minuutin aikana SaiPalla oli muutama selkeä maalintekotilanne, mutta maaliin asti limppua ei saatu. Mika Kauppinen sensijaan päästi kannattajat piinasta Langkowin rangaistuksen päätyttyä iskemällä reboundin lähetäisyydeltä sisään. Tämän jälkeen SaiPa ei sitten onnistunut maalinteossa, vaikka tuhannen taalan paikkoja siunaantui useammallekin pelaajalle.

Kolmannessa erässä tapahtui sitten se, mitä erätauolla ounastelinkin. SaiPan hakatessa päätään Langkow-nimiseen seinään, iski Ässät ja Pasi Peltonen. Mies sai kiekon parhaalle maalintekosektorille ja rankaisi SaiPaa samantien. Tätä edelsi Ässien hurja mylläkkä SaiPa-maalilla, josta patapaidat eivät maalia onnistuneet tekemään - jälkitilanteesta onnisti. Loppuerä oli SaiPalta oudon väsynyttä puurtamista, eikä maaleja edelleenkään saatu edes ylivoimista.

Jatkoajalle mentäessä kirosin, miksei Skriko ottanut maalivahtia pois, vaikka SaiPa sai aloittaa ylivoimalla. Noh, Duba lähtikin sitten hieman aloituksen jälkeen vaihtoaitioon ja SaiPa sai kuin saikin 5-3 yv:n hoidettavakseen. Ratkaisijan viitan otti harteilleen illan paras SaiPa-peluri Kalle Kerman. Jäätävä lämäri tolpan kautta ohi loistavasti torjuneen Langkowin ei jättänyt ketään kylmäksi! Halli repesi täyteen huutoon ja ne pakolliset kaksi pistettä, joita tänään tultiin hakemaan, kilahtivat muiden seuraksi sarjataulukkoon.

Kaikenkaikkiaan ottelu oli hyvää viihdettä, sillä Ässät pelasi odotetusti paineettomana hyvin ja piti SaiPaa ajoittain tiukoissakin pihdeissä. SaiPa aloitti ottelun hienosti, mutta maalintekijöiden puute näkyi huutavana katsomoon asti. Aigars oli totutusti umpipaska ja olisi ansainnut lipun Latviaan jo ensimmäisten vaihtojensa jälkeen. Virkkunen pelasi hyvän ottelun, haastaen Ässä-puolustusta vahvasti, mutta Skriko hylkäsi omituisesti miehen vilttiin Ässien maalin jälkeen.

SaiPa kyllä puolustaa hyvin ja erityisesti maalinedusta otetaan nykyisin erittäin tarkasti, monella miehellä. Duba otti ne tarvittavat haamupelastukset oikeilla hetkillä ja laittaisinkin toisen näistä tänään ansaituista pisteistä Tomaksen tiliin. Duba on loistava maalivahti ja se tuli todistetuksi tänään jälleen kerran. Kerman oli SaiPan hyökkääjistä jatkuvasti sähäkin, mutta kunniamaininnan ansaitsevat myös Vaic ja Uusikartano, joka otti tukun tärkeitä aloitusvoittoja.

Ässien kenttäpelaajista jäivät mieleen vahvasti taistellut Samu Wesslin ja kentän nopein mies Tuomo Harjula.

Kaksi pistettä tarvittiin ja kaksi saatiin - homma hoidettu.

Skrikon veto jatkoajan alkuhetkillä on kyllä huikaisevan rohkea. Jos omissa olisi kolissut, selkääntaputtelijoita ei löytyisi mutta nyt voiton tullessa uhkarohkeus kannatti ja kavereita riittää. Kuinkahan moni kirosi Skrikon alimpaan helvettiin hänen tehtyä moisen, suorastaan hullulta vaikuttavan, liikkeen? Viikon valmennusteko ehdottomasti, vai löytyykö vastaväitteitä?

Maalivahdin pois ottaminen tuossa tilanteessa oli ainoa oikea ratkaisu. Skriko oli tässä tilanteessa hereillä ja se palkittiin.
 

Pioneer

Jäsen
Viestin lähetti Aksu
Lyhyt versio. Saipa pelaa huolestuttavan varovaisesti ja virheitä peläten minkä johdosta tänäänkin pelistä tuli niin hemmetin vaikea. Veskat torjui hyvin, mutta kumpikaan joukkue ei kovin kummoista tänään esittänyt. Mieleeni tulee kotipeli Ilvestä vastaan.

Saman pelin voi nähdä näköjään monin eri tavoin. Mielestäni tänään nähtiin kahdessa ensimmäisessä erässä hyvää jääkiekkoa, eikä missään nimessä Ilves-matsin kaltaista höntsäilyä. Ässien maalin jälkeen SaiPa mielestäni fiksusti jätti yltiöpäisimmät ratkaisuyritykset pois, sillä pisteittä jääminen tänään olisi ollut täydellinen katastrofi. Yksi piste sensijaan ei.

Taklauksia ottelussa oli jälleen normaali määrä - suurimmat pommit tosin puuttuivat Hulkkosen poissaolon myötä. SaiPa lähti selkeästi voittamaan tämän päivän matsia ja ainankin minun silmiini tuo paistoi erittäin selkeästi. Jengi todellakin taisteli tänään pisteet kotiin ihan hyvällä pelillä.
 

Mie-Ana

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
JESS! Oli kyllä enemmän kuin tärkeä voitto SaiPalle. Peli oli aika tylsä ja maalinteko mätti eikä Ässien maali yhtään tunnelmaa nostattanut mutta tulihan se sieltä.

Kalle Kerman on kyllä parantanut peli peliltä otteitaan ja noussut SaiPan tärkeimmäksi pelaajaksi. Nytkin mies pelasi koko ottelun vahvasti ja oli ylivoimissa tilanteiden järjestelijänä. Myöskin Kauppisen ja Yli-Torkon taistelu ilahdutti. Toivottavasti koko joukkue herää tästä pelaamaan ja ei ainakaan hävitä Lukolle ja Tepsille ensi viikolla. Taistelu jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös