Poikkeuksellisissa tilanteissa pieni fyysinen ojennus saattaa olla paikallaan, mutta normaalitilanteessa en pidä sitä hyväksyttävänä. Esim. jos lapsi ei siivoa huonettaan ei ole tarvetta fyysiseen väkivaltaan.
Juurikin näin. Fyysistä kuritusta ei voi missään tapauksessa käyttää normaalin kurinpidon korvikkeena, vaikka tietysti tajuan että helpoin tiehän se on sipaista koijaria korville jos vähän menee vinoon. Helppoa, mutta luiskahtaa nimenomaan kategoriaan "sä teet sen väärin". Fyysinen rangaistus voi toimia oivallisena tehostekeinona poikkeuksillisissa tilanteissa. Fyysisellä kurituksella ei ole enää mitään virkaakaan jos se on se normitapa. Se on vahva tehostekeino, joka toimii sitä paremmin mitä harvemmin siihen turvaudutaan.
Kysymyksen asettelu ja muutamat vastaukset täällä kuitenkin vain alleviivaavat omaa mielipidettäni aiheesta. Todella monella ei ole selkeää käsitystä siitä, mikä on "kasvatuksellisen kurituksen" ja "pahoinpitelyn" ero. Lasta ei saa pahoinpidellä. Koska tämä ero on monelle hyvin vaikeaa löytää, tai edes ymmärtää että tapahtumien luonteella voi olla radikaalikin ero toisiinsa nähden, on parempi että fyysinen kurittaminen on lähtökohtaisesti kielletty. Toisaalta taas, tuon demonisointi kaikkien osalta on sekin ihan puusilmäistä touhua, saati sitten kiellon valvominen äärimmilleen asti.
Fyysisen "kasvattavan kurituksen" kauhistelu on kuitenkin siinä mielessä vähän hölmöä, että esim. läpsäyttäminen takamukselle on jopa turvallisempi vaihtoehto kuin vaikka tiukka sulkeminen syliotteeseen. Napakka syliote saattaa synnyttää itsehillintänsä menettäneessä lapsessa myös muita pelkotiloja, kuten tukehtumisentunnetta tai pakokauhua koska on sidottuna. Tämä usein vain pahentaa tilannetta. Se voi myös olla epäterveempi kokemus, kuin rehdin ja ennalta ilmoitetun pepulleläpsäisyn vastaanottaminen. Takapuoli on myöskin biologian puolesta valmiiksi pehmustettu, joten vaikka läpsäisy saattaa jopa hieman kihelmöidäkin, niin varsinaista vaaraa fyysisestä vahingoittumisesta ei pitäisi olla. Lähden tässä olettamuksesta, että kukaan ei ole niin sekaisin että raivopäisenä aikuisen "kaikin voimin" nyt lähtisi tätä "turvallista metodia" toteuttamaan. Lisäksi erilaiset luunapit, tukistamiset, voimakkaat tarttumiset ovat mielestäni alttiimpia vahingoille kuin pepulle läpsäiseminen.
Lisäksi tuota kasvatuksellista näkökulmaa ei voi liiaksi nostaa esiin. Fyysinen rangaistus on turha, ellei se sisällä kasvatuksellista osiota! Et tee sillä mitään, jos lapsi ei tiedä tai ymmärrä mistä rangaistuksen sai! Mielestäni fyysinen kuritus tulisikin suorittaa niin, että tilanteen ollessa päällä, lapselle ilmoitetaan rangaistus. Rangaistus kuitenkin pannaan toteen vasta myöhemmin; tilanne ja osapuolet (kaikki osapuolet, myöskin aikuinen) ovat rauhoittuneet ja on käyty läpi puhumalla, millainen rangaistus nyt tulee ja miksi se tulee. Oletetaan nyt tässä kuvitteellinen tilanne (älkää nyt tähän esimerkkiin takertuko, se on vain esimerkki eikä tarkoita että juuri tästä pitäisi langettaa tällainen rangaistus - vain esimerkki), että rangaistus langetetaan vaikkapa lasten kiivettyä leikkimökin katolle ja lapsi A on työntänyt tahallaan lapsi B:n katolta alas, ehkä ymmärtämättä seurauksia. Halutaan painottaa että tilanteessa on välitön vakavan loukkaantumisen riski ja tehostaa tätä opetusta fyysisellä "lihasmuisti - paras muisti" -tehosteella. Akuutti tilanne käydään läpi, kuten pitääkin. Lapselle ilmoitetaan rangaistus. Lapsi rauhoitetaan tilanteesta puhumalla, ehkä eristämällä esim. omaan huoneeseen. Kun osapuolet ja tilanne on rauhoittunut, lapsen kanssa keskustellaan tilanteesta ja miksi on syntynyt vaaratilanne. Kerrotaan rangaistuksesta, mitä tuleman pitää ja suoritetaan rangaistus - rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Tämän jälkeen lapselle tarjotaan turvaa, ja painotetaan että rangaistuksesta huolimatta lasta rakastetaan ja tämä on tärkeä. Tässä mallissa on mukana kasvatuksellisuutta. Suutuspäissään luunapin kopsaus tai ohimennen tukistus ei ole mitään kasvattamista, vaan ihan turhaa kiusaa aikuisen osalta.
Kurittaessakin täytyy muistaa, että vaikka aikuinen onkin osapuolela kurinpitotoimessa, on tällä vastuu ja velvollisuus myöskin valvoa että toimenpide pannaan täytäntöön turvallisesti ja kasvattavasti. Suutuspäissään ei saa ikinä kurittaa, vaan odottaa että myös se oma mindset on oikeanlainen.
Lisäksi myöskin noin periaatteessa vastustan sitä että lapsi voisi puhua tiensä ulos rangaistuksesta, mutta toisaalta joskus, etenkin vastuultaan tai tapahtumiltaan epäselvissä tapauksissa "armo käyköön oikeudesta" ja rangaistus voidaan peruuttaa, mutta silti ei tulisi laiminlyödä tuota tapahtuman kasvatuksellista osuutta.
Pidän fyysistä kuritusta kasvatuksellisesti hyvänä, jopa rakentavana ja oikein käytettynä täysin turvallisena tehostekeinona kasvatuksessa. Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin, että merkittävän suuri osa ihmisistä ei ymmärrä mitä kasvatuksellinen fyysinen kuritus tarkoittaa. Fyysisen kurituksen kauhistelun pauloissa ikävänä tosiasiana on, että kun keskitytään sättimään fyysistä kurittamista kovin paljon, niin samalla jää huomioimatta se että fyysisesti koskemattakaan, lasta voidaan suorastaan kiduttaa pahoinpitelemällä tätä henkisesti. Alistaminen, nöyryyttäminen, musertavan auktoriteetin alle painaminen, ehdottomuus, rakkaudettomuus, välinpitämättömyys, väheksyntä, haukkuminen, kiusanteko, jne. ovat mielestäni usein paljon surullisempia, tuhoisampia ja ennenkaikkea valitettavasti
hyväksytympiä tapoja "kasvattaa" lasta. Tekopyhää olla tuolloin tuomitsemassa oikein suoritettua fyysistä kurittamista.
Sitä taas en usko hetkeäkään, kun joku Internetpalstan Valkoinen Ritari ilmestyy mestoille kertomaan ettei ole koskaan joutunut turvautumaan mihinkään näistä toimenpiteistä vanhempana. That is a load of bullshit. Tai sitten kyse on siitä, että käytät näitä metodeja jatkuvasti, muttet itse edes huomaa sitä. Ei siitäkään välttämättä paljoa hyvää sanottavaa.