Mainos

Saadaanhan me tupa täyteen Hippoksella?

  • 652 644
  • 3 338

Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruokaahan tulisi nauttia aina rauhallisessa ympäristössä hillitysti. Esim. maalin tullen tai vastaava tilanne mikä kannattajaan vaikuttaa, voi tukehtumisvaara olla ilmeinen. Yleisesti ottaen hornankattilassa kun kaikkien ideana on kannustaa, ei siinä pelin aikana syödä. Ehkä kokonaisuudessaan suunta on se, että tapahtumajärjestäjä ei suosittele ateriointia ottelun yhteydessä ensiaputarpeen minimoimiseksi.
Ja makkaran loppuminen on vain ympäristöystävällistä elämää. Kypärä päähän ja parsakaalia suuhun.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Perjantai ja 2616 katsojaa. Ei ole selvästikään vielä jyväskyläläisyleisö herännyt kauteen. Ihan tavallista, että näin alkukaudesta on pienemmät yleisömäärät.
Näillä esityksillä ei herääkään, sinänsä pienestä kiinni että jos olisi ansaitsematon johto pidetty ja otettu kolme pistettä, niin tuollaiset takaa ohi nousutarinat jää mieleen peliesitystä enemmän ja toisi varmaan katsojia jatkossa halliin paremmin. Nyt kun tämä hävittiin mikään tuskin muuttuu kun JYP jatkaa jämäsijoilla niin tuskimpa yleisö löytää jatkossakaan paremmin halliin.

Raju on toki pudotus Rautakorven ajasta, pistänee pimeän aition herraa miettimään edelleen oliko mahtava päätös erottaa valmennus ja aloittaa hauskuus. Tämä päätös tulee seuraamaan Seppästä koko lopun elämän, ellei sitten Penne kaiva jotenkin kanin hatusta ja vie JYPiä mestaruuteen, jota ei kukaan mieleltään terve voi edes villeimmissä märissä unissa ajatella toteutuvan.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Perjantai ja 2616 katsojaa. Ei ole selvästikään vielä jyväskyläläisyleisö herännyt kauteen. Ihan tavallista, että näin alkukaudesta on pienemmät yleisömäärät.
Ihmiset säästelee rahojaan kevään loppukoitosta varten. Silloin on täysi halli, Jokerit vastassa ja karsintojen game seven. Tässähän jo innostuu pelkästä ajatuksesta.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perjantai ja 2616 katsojaa. Ei ole selvästikään vielä jyväskyläläisyleisö herännyt kauteen. Ihan tavallista, että näin alkukaudesta on pienemmät yleisömäärät.
Joulukiireet vaan verotti tänään. Kyllä ne katsomot pullistelee viimeistään, kun vuosi on vaihtunut. Jo tammikuussa kaikki on paremmin. Uusia hyökkääjiä ja peli alkaa toimia.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Perjantai ja 2616 katsojaa. Ei ole selvästikään vielä jyväskyläläisyleisö herännyt kauteen. Ihan tavallista, että näin alkukaudesta on pienemmät yleisömäärät.

Lappeenrannassa eivät säätele. Suomen pahin alue taantumien suhteen mutta kiekko kiinnostaa. Ei se ole olosuhteista kiinni.

Alkaa Hipposprojektikin haista nenässä. Jos JYPiä ei olisi, olisiko tätä 200 miljoonan suunnitelmaa?

Ilman elinvoimaista liigaseuraa haukataan veronmaksajina iso pala paskaa.
 
Kideradio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Höpsistä, tässähän rakennetaan monipuolista liikuntakeskusta etenkin nuorten käyttöön ja jos oikein pahalta alkaa näyttää supistetaan tuota jääareenan osuutta ;)
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Lappeenrannassa eivät säätele. Suomen pahin alue taantumien suhteen mutta kiekko kiinnostaa. Ei se ole olosuhteista kiinni.

Alkaa Hipposprojektikin haista nenässä. Jos JYPiä ei olisi, olisiko tätä 200 miljoonan suunnitelmaa?

Ilman elinvoimaista liigaseuraa haukataan veronmaksajina iso pala paskaa.
Niin, ja joukkueen menestys ei vaikuta asiaan, vrt,viime kausi..
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Huolestuttavan tyhjää oli tänään seisomakatsomossa rumpuryhmän puolella. Varsinkin siinä alapuolella missä yleensä on ollut tätä diehard-faniporukkaa ja paljon lapsia.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huolestuttavan tyhjää oli tänään seisomakatsomossa rumpuryhmän puolella. Varsinkin siinä alapuolella missä yleensä on ollut tätä diehard-faniporukkaa ja paljon lapsia.
Sitä saa mitä tilaa, vai mitä Jukka Seppänen? Katsomot vaan pullistelee ja lipputuloja tulee kun on niin viihdyttävää tulevaisuuden käänteentekevää Penne-kiekkoa...

Eiköhän kuitenkin pitäis lähteä siitä että ensin pistetään kovan jääharjoittelun kautta jääkiekon simppelit perusasiat kondikseen, eli lähdetään teemasta "Back to the Roots" niin niitä voittojakin alkaisi enemmän tulemaan ja ihmiset kävisivät peleissäkin enemmän.
 
Yzerplan

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Red Wings, Liverpool
Huolestuttavan tyhjää oli tänään seisomakatsomossa rumpuryhmän puolella. Varsinkin siinä alapuolella missä yleensä on ollut tätä diehard-faniporukkaa ja paljon lapsia.
Tämä ei ole millään tavalla vihaviesti Rumpuryhmää kohtaan, mutta surullisen tyhjää tosiaan siellä puolella katsomoa nykyään on. Valitettavasti aika pahasti jäädään tunnelmassa kakkoseksi aina vierasfaneille.

Voisipa teleportata siihen pisteeseen, kun Hippos-hanke on valmis ja vihdoin saadaan yhdistettyä faniporukat.

Iso arvostus joka tapauksessa, niin Rumpuryhmälle, kun Hurrikaanisydämelle tunnelman ylläpitämistä! Hallin rakenteet tekevät kannattajakulttuurin kehittämisestä todella haasteellisen.
 
-pasi-

Tässä varmaan myös aika iso keskustelun paikka ensikaudeksi tuon yhteneväisen fanikatsomon tekemiseksi mistä puhuttu jo vuosia. Vielä ei myöhäistä vaikka toivottavasti vanhassa hallissa ei kauan olla. Siihen kylkeen joku kausikorttihaaste jolla vielä houkutellaan uusia ja vanhoja faneja takaisin halliin. Halvimman kategorian kausikortteja rajoitettu erä istumaan myös edullisesti myyntiin. Nimenomaan yhden kauden ajaksi, seuraavina kausina voidaan sitten nostella hintoja kun saatu taas buumia päälle. Kausikorttipohja pitää saada nykyistä laajemmaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös