Mainos

S-Kiekko 2011–2012

  • 53 859
  • 64

jaheka

Jäsen
Miksi seinäjokelaisista joukkueista menestyy Crocodiles, Peliveljet ja nykyään myös Sjk? Taustalla on asiantuntevat ja osaavat henkilöt ja sitä kautta taloudet kunnossa. Jopa näihin kaikkiin seuroihin on tunkua myös pelaajapuolelta joka kertoo sen että seuroissa hoidetaan asiat hyvin.

Tätä S-kiekon/Sht:n touhua olen sivusta seurannut vuosia ja en voi kuin ihmetellä kuinka voidaan asettaa Mestis tavoitteeksi jos asian eteen ei olla valmiita panostamaan myös rahallisesti. Ei omilla junnuilla ja paluumuuttajilla kovin pitkälle mennä, nykypäivänä urheilu on mennyt ja menee kaiken aikaa enempi ja enempi bisnesmäisempään suuntaan jossa raha on merkittävä tekijä, myös Suomisarjassa ja varsinkin jos asetetaan tavoitteeksi Mestis muutaman vuoden päästä niin on myös rahaa pakko satsata sen eteen että tavoite saavutetaan. Jos nyt satsataan rahaa joukkueeseen ja sitä seuraisi menestys ja nousu Mestikseen muutaman vuoden sisällä niin raha tulisi takaisin lipputulojen ja sponsoreiden kautta.

Luulen että kukaan ei uskalla eikä kiinnosta panostaa tällä hetkellä joukkueeseen kun ei ole minkäänlaisia viitteitä että Mestiksen nousun kanssa ollaan tosissaan, myös sponsorit haluaa rahoilleen vastinetta ja näkyvyyttä.

Taustat ensin kuntoon ja sinne oikeat kaverit että voidaan lähteä rakentamaan menestyvää joukkuetta!
 

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Toimitusjohtajan vastaus kritiikkiin...

Allaoleva teksti lainattu suuoraan S-Kiekon sivuilta... S-Kiekko - Uutiset

06.12.2011
S-Kiekkoa viedään näin eteenpäin

S-Kiekossa tehdään määrätietoista työtä

Viime päivinä on Jatkoajan keskustelupalstalle julkaistu kirjoituksia, jotka ovat enemmän tai vähemmän tarkoitushakuisia ja jossain määrin jopa henkilökohtaisuuksiin meneviä.

En kommentoi SeiHockey Oy:n toimitusjohtajana näitä kirjoituksia. Haluan tässä kirjoituksessa tuoda esille ne päätökset, jonka mukaan haluamme Etelä-Pohjalaista kilpakiekkoilua kehittää ja viedä eteenpäin.

Visiomme on vuodessa 2015 pelata Mestiksessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä tulee olla urheilullisuus, talous ja olosuhteet siinä kunnossa, että voimme Visiomme toteuttaa. Urheilullisuudella tarkoitamme sitä, että meillä on uskottava ja kilpakiekkoilua eteenpäin vievää toimintaa C, B ja A-nuorissa sekä Edustuksessa.
Omavaraisuustavoitteeksi olemme määritellee koko maakunnan alueen pelaajat huomioiden noin 70 – 80 prosenttia. Loput pelaajat tulevat olemaan alueemme ulkopuolelta tänne opiskelemaan tai työtä tekemään olevia pelaajia.
Panostamme yksittäisen pelaajan kehittämiseen. Tähän voimme yhdistämme loistavat opiskelumahdollisuudet , urheiluakatemian ja ammattimaisen valmennuksen. Tällä toimenpiteellä mahdollistamme nuoren pelaajan kehittymisen 5 – 7 vuotta pidempään kuin aiemmin.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on maakunnastamme lähtenyt joukkueellinen pelaajia liiga- ja mestispaikkakunnille, kun omalla alueella ei haasteita riittänyt.
S-Kiekko ja sen edeltäjä SHT on ollut kolme kertaa Suomi Sarjassa, joista kaksi kertaa S-Kiekon aikana kaudet 2010-2011 ja 2011-2012.
S-Kiekko panostaa niihin pelaajiin, jotka haluavat kehittyä pelaajana ammattimaisen valmennuksen alaisuudessa. Emme tee rahalla joukkuetta.
Olemme täysin siinä aikataulussa urheilullisesti. jotka visiossamme 2015 Mestiksessä on laadittu.
Suomi-Sarjassa on kaksitoista joukkuetta joista S-Kiekko ja JHT ovat alueella, joissa ei ole liigajoukkuetta tai Mestisjoukkuetta 50 kilometrin säteellä. Kaikilla muilla joukkueilla tällaiset valmiudet ovat.
S-Kiekko kilpakiekkoiluna halutaan rakentaa koko maakunnan jutuksi. Vain yhteistyöllä maakunnan seurojen ja elinkeinoelämän kanssa pääsemme tavoitteeseen.

Talous ja kumppanit

Talous aina kiekkoilussa on hyvin haasteellinen. Niin se on myös meidän osalta. Joka päivä sen eteen tehdään runsaasti työtä. On totta, että menestys tuo tyydytystä ja yleisöä katsomoon. Meidän työmme on kuitenkin luoda vahva pohja sille, että pelaamalla alueella Mestis –tason kiekkoa sitä voidaan tehdä vuodesta toiseen. Suomi Sarjan taso on kova ja tarjoaa hyvää kiekkoviihdettä katsojalle. Jos olet pois katsomosta - et voi tätä kokea.
Kumppanimme tälle kaudelle on selvästi vahvistunut ja perustunut siihen, millaista työtä kiekkoilun kehittämiseksi ja eteenpäinviemiseksi haluamme tehdä. Olemalla mukana kumppanit vahvistavat toimintaamme. Toisin sanoen, miten kehitämme kiekkoilua ja rakentamalla teemme tuotteestamme entistä paremman ja mielenkiintoisemman.

Olosuhteet

Uusi Jäähalli (yleisöä palveleva) sekä yksi katettu harjoitusjää ovat ne jäätarpeet, joiden eteen pyrimme tekemään töitä. On täysin selvää, että investoinnit ovat haasteellisia viedä eteenpäin. Luotan täysin virka ja poliittiseen koneistoon siinä, että näitä paikkoja halutaan kehittää ja viedä eteenpäin.
Oheisharjoitteluolosuhteet lajimme osalta paranevat merkittävästi, kun Urheilutalon ja Seinäjoki Areena Oy:n välinen yhteistyö saadaan paremmaksi (liikuntatoimi & Seinäjoki Areena Oy). Tähän päätöksen voivat vaikuttaa kaupungin nimeämät henkilöt hallituksessa ja lautakunnissa.
Kuukasi sitten tulleet uudet ehdot Mestis –lisenssin saamiselle eivät tuo ongelmia urheilullisuuden eikä talouden suhteen, mutta olosuhteiden (Jäähallin) osalta emme tule ehtoja täyttämään.

S-Kiekon kilpakiekkoilun eteen tekee joka päivä noin 50 henkilöä vapaaehtoistyötä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Nykyisellä mallilla olemme toimineet puolitoista vuotta. Toivon, että jokaisella kiekkoilun ystävällä riittää kärsivällisyyttä tämän määrätietoisen työn eteenpäin viemiselle. Emme pysty malttamattomille tuottamaan pikavoittaja nyt emmekä jatkossakaan. Me teemme tätä työtä nuoren kilpaurheilijan eteenpäinviemiselle. Me uskomme pelaajiimme – toivottavasti te uskotte meihin.

Kehittävin kiekkoterveisin

toimitusjohtaja
SeiHockey Oy
 

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Sitten muutama kyseenalaistus kirjoitukseen...

- "Visiomme on vuodessa 2015 pelata Mestiksessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä tulee olla urheilullisuus, talous ja olosuhteet siinä kunnossa, että voimme Visiomme toteuttaa. Urheilullisuudella tarkoitamme sitä, että meillä on uskottava ja kilpakiekkoilua eteenpäin vievää toimintaa C, B ja A-nuorissa sekä Edustuksessa".
Tällä hetkellä juniorimäärät todella alhaisella tasolla. C-junioreissa 15 kenttäpelaajaa, pelaavat C I-divarissa. B-junioreissa 14 kenttäpelaajaa, pelaavat B II-divarissa. A-junioreissa hädintuskin kymmentä pelaajaa... Pelaavat miesten III-divaria.
Tämän lisäksi moni B-junnu joutunut pelaamaan A:n otteluita, että saisivat edes porukan kokoon. Tuosta juniorimäärästä kun lähdetään perkaamaan muualle lähtevät ja lopettavat ei todellakaan voida olettaa omista kauhean montaa tulevaa Mestispelaajaa tulevan! Eli tuo uskottavuus olisi pitänyt rakentaa jo vuosia sitten. Omalla pelaajatuotannolla ei Seinäjoella tulla pärjäämään, jos todellakin tavoitellaan tuota visiota. Omista ei tule tarpeeksi pelaajia isommilla paikkakunnillakaan, joten todella turhaa ajatella tuon onnistuvan täälläkään. Tänne pitäisi saada jääkiekkobuumi, mutta sellaista ei ole täällä näkynyt merkkiäkään sitten SHT:n mestiskarsintojen.


- Panostamme yksittäisen pelaajan kehittämiseen. Tähän voimme yhdistämme loistavat opiskelumahdollisuudet , urheiluakatemian ja ammattimaisen valmennuksen. Tällä toimenpiteellä mahdollistamme nuoren pelaajan kehittymisen 5 – 7 vuotta pidempään kuin aiemmin.
Mitä tämä oikeasti tarkoittaa? Tänne on todella hankala saada lahjakkaita nuoria opiskelemaan, kun sarjataso mitä on.

- Suomi-Sarjassa on kaksitoista joukkuetta joista S-Kiekko ja JHT ovat alueella, joissa ei ole liigajoukkuetta tai Mestisjoukkuetta 50 kilometrin säteellä. Kaikilla muilla joukkueilla tällaiset valmiudet ovat.
Ei taida Rovaniemeltäkään olla Ouluun alle 50km, mutta miksi liigajoukkue tai Mestisjengi tarvii olla noin lähellä? Ei täältä ole Vaasaan kuin 80km, mutta mitä sitten??? Onko tuolla jotain merkitystä joukkueen menestykseen?

- Talous aina kiekkoilussa on hyvin haasteellinen. Niin se on myös meidän osalta. Joka päivä sen eteen tehdään runsaasti työtä. On totta, että menestys tuo tyydytystä ja yleisöä katsomoon. Meidän työmme on kuitenkin luoda vahva pohja sille, että pelaamalla alueella Mestis –tason kiekkoa sitä voidaan tehdä vuodesta toiseen. Suomi Sarjan taso on kova ja tarjoaa hyvää kiekkoviihdettä katsojalle. Jos olet pois katsomosta - et voi tätä kokea.
Talous on haasteellinen, sen myönnän. Mutta varsinkin täällä tarvitaan menstystä, että saadaan ihmiset kiinnostumaan kiekosta. Nyt S-Kiekko on toista kautta putkeen Suomi-sarjassa lähinnä pisteautomaattina. Tavallinen katsoja ei välttämättä ymmärrä, vaikka pelillisesti ei oltaisikaan niin paljon huonompia. Tavallinen katsoja haluaa nähdä voittoja... Nyt toista vuotta putkeen sarja käynnistyy muhkealla tappioputkella, jonka jälkeen on todella vaikea houkutella uusia katsojia peleihin. Tästä luulisi oltu opitun viimekaudesta, että suomisarjassa pelaaminen vaatii joukkueen vahvistamista - ei heikentäistä!

- Uusi Jäähalli (yleisöä palveleva) sekä yksi katettu harjoitusjää ovat ne jäätarpeet, joiden eteen pyrimme tekemään töitä. On täysin selvää, että investoinnit ovat haasteellisia viedä eteenpäin. Luotan täysin virka ja poliittiseen koneistoon siinä, että näitä paikkoja halutaan kehittää ja viedä eteenpäin.
Oheisharjoitteluolosuhteet lajimme osalta paranevat merkittävästi, kun Urheilutalon ja Seinäjoki Areena Oy:n välinen yhteistyö saadaan paremmaksi (liikuntatoimi & Seinäjoki Areena Oy). Tähän päätöksen voivat vaikuttaa kaupungin nimeämät henkilöt hallituksessa ja lautakunnissa.
Kuukasi sitten tulleet uudet ehdot Mestis –lisenssin saamiselle eivät tuo ongelmia urheilullisuuden eikä talouden suhteen, mutta olosuhteiden (Jäähallin) osalta emme tule ehtoja täyttämään.
Kyllä kaupunkikin ottaa asiaan toisenlaisen kannan, jos täällä oikeasti on menestyvä joukkue ja hallissa ei paikat riitä... Ei noiden nykyisten 100 - 200 hengen katsojilla oikein päättäjiä voi vakuuttaa.
SJK teki asian niin, että pisti joukkueen kuntoon ja kas kummaa nyt jokaisen päättäjien tietoisuudessa on mikä jengi on SJK! Nousupeleissä oli jopa trendikästä näkyä SJK:n huivi kaulassa peleissä. Sieltä löytyi taatusti aika monta kupunginhllituksen edustajaakin joita Raipe kestitsi aika anteliaasti. SJK on nyt kaikkien huulilla, monta moniko kaupunkilaisista on koskaan käynyt katsomassa yhtään S-Kiekon peliä? Niitä on todella paljon, jotka eivät edes tiedä täällä pelattavankaan kiekkoa... Uudesta hallista on turha itkeä, jollei täällä ole sille edes mitään käyttöä. Noilla yleisömäärillä tuo "harjoitushalli" on riittävä... Mutta jos joukkue menestyisi ja halli pullistelisi väkeä, olisi uuden hallin myönteinen päätös aika paljon todennäköisempi kuin tällä hetkellä... Ei tavallinen katsoja välitä onko S-Kiekossa 70% oman maakunnan pelaajia vai ei. Tavallinen katsoja ja fani haluaa MENESTYSTÄ!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit (jo Välilän vuosista), S-Kiekko
Naulan kantaan Johnny K!

Keskustelua on saatu aikaiseksi ja se on jo itsessäänkin positiivista. Kaaleppi ei edes kehdannut vastata tuohon omituiseen julistukseen seuran sivuilla, koskien S-Kiekon nykytilaa ja tulevaisuuden visioita. Aika ponnetonta, ei juurikaan vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Liirum-laarumia ja rumaa ihmisten käsityksien aliarviointia.

Huvittavaa kaikessa oli vielä se että vallitsevasta ilmapiiristä antoi osuvan kuvan se fakta että Suomi-sarja seuran hallituksen nokkamies vastaa keskustelupalstalla esitettyyn kritiikkiin seuran omilla sivuilla. Kuinkas se sanonta menikään, "se rakki älähtää johon kalikka kolahtaa?". Naurettavaa, amatöörimäistä pelleilyä. Kirjoituksesssa viitattiin myöskin johonkin henkilökohtaisuuksiin menemisessä? Jos on jonkinlaisessa vastuuasemassa, julkisessa seurassa, esimerkiksi tittelillä manageri niin silloin on myös altistuttava kritiikille kun sellaiseen ilmenee aihetta. Jos ei kestä kuumuutta - voi pysyä poissa keittiöstä. Saa ne päävalmentajatkin potkuja, en ymmärrä miksi perseilevä manageri olisi sen mutkikkaampi tapaus? Taitaa se Kurrin Jarikin saada melko kovaa kritiikkiä osakseen ja se on sellaista.

Ja heitän ilmoille vielä pienen spekulaation - kuinkahan kauan mahtaa päävalmentaja Savolainen jaksaa seurata tuollaista päämäärätöntä sekoilua ja reissaamista pitkin suomea, tappiot niskassa?? Pian hakataan viime kauden ennätys - 8 tappiota putkeen. Luulisi että miehellä on muutakin tekemistä, ollut kuitenkin hokiliiton miehiä ja työskennellyt ammattiorganisaatioissa. Tämä voi olla shokki - pohjalainen kiekkokulttuuri. Joukkueen potentiaalisesti parhaita miehiä ei joko A) ei oteta joukkueeseen tai B) ne myydään kunhan ylisuorittanut joukkue on saanut päätavoitteensa kauden osalta selvitetyksi eli suomi-sarja paikan. Loogista? Yhtä loogista kuin se että Sidney Crosbyn pääkoppa kestää iskuja. Pelisysteemissähän ei ole mitään vikaa, laukaukset on suuressa osissa pelejä jopa voitettu mutta kun omissa soi raadollisella prosentilla niin minkäs teet? Kärjen takana on liikaa tilaa. Miesten sarjoissa ei pojilla pärjätä, kliininen viimeistelijä ja johtohahmo puuttuvat. Lisäksi puuttuu ketju jyriä, yv-pakkia unohtamatta. Niin, ja nyt puuttuu vielä maalivahtikin. Voin sanoa että se tärkein puutos, maalien puutos on suoraan verrannolinen näihin esitettyihin seikkoihin.

Oikein lensi kahvit näppäimille kun luin tuon hyvinkin positiivis-sävytteisen kirjoitelman, junnupuolen korostaminen siinä tosiaan eniten nauratti. A-juniorit laitettiin juuri pystyyn ja ymmärrettävästi se vaatii hieman aikaa kunnes alkaa tapahtumaan mutta voi mennä pitempikin tovi ennen kuin sieltä pelaajia edustukseen kairataan. Oltiinhan jossain pelissä oltu matkassa ihan niinkin laajalla materiaalilla kuin seitsemällä kenttäpelaajaa. WOW! Kestävä kehitys ja sitä rataa. Älkää nyt jumalauta pitäkö tavallista tallaajaa ihan näin yksinkertaisena. C-junnuissa on sellaista materiaalia josta voi tulla pelimiestä lakeuksien kaukaloihin mutta tuollainen sumutus ei auta ketään eikä mitään. Häpeäisittä.

Rauhalalle peukku yrityksestä. Teet hyvää työtä mutta nyt painotus on väärä. Urheilulliseen puoleen tarvitaan lisää voimaa. Managerista en puhu nyt enää mitään, tarvittavat faktat on jo sanottu. Ettei oikeasti lipsahdeta henkilökohtaisuuksiin. Odotan työnäytettä häneltä tulevaksi, vieläkin. Näillä näkymin Kaalepin odotuksesta tulee pitkä mutta niin kauan kunnes asioihin ei tule muutosta niin Kärkitiedon pasuuna laulaa ja rumputulen kohteena tulee olemaan S-Kiekon nykyjohto. Yhtäkään argumettia jotka osoittaisivat että asioille oikeasti aletaan tekemään jotain ei ole esitetty. Ainoastaan haihatteluja - se ei enää riitä.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Allaoleva teksti lainattu suuoraan S-Kiekon sivuilta... S-Kiekko - Uutiset

06.12.2011
S-Kiekkoa viedään näin eteenpäin

S-Kiekossa tehdään määrätietoista työtä

"...Suomi-Sarjassa on kaksitoista joukkuetta joista S-Kiekko ja JHT ovat alueella, joissa ei ole liigajoukkuetta tai Mestisjoukkuetta 50 kilometrin säteellä. Kaikilla muilla joukkueilla tällaiset valmiudet ovat."

Pahoittelut lievästä off-topicista, mutta tämä kursivoitu lainaus ei pidä paikkaansa. Rovaniemeltä on yli 200 kilometriä Ouluun, jossa lähin liigaseura sijaitsee. Tällaista etäisyyttä Mestis/liigaseuraan on tuskin millään muulla suomisarjassa pelaavalla joukkueella.

Muuten kyseessä oli hyvä kirjoitus/vastine S-Kiekon kannalta. Pidemmällä aikavälillä mahdollisuudet nousuun ovat mielestäni erittäin hyvät, kunhan halliasia saadaan kuntoon.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Niin, ja nyt puuttuu vielä maalivahtikin.
Ensimmäisen pelin perusteella, joka ei tosin ole paljoa, niin kuitenkin hyvänoloinen uusi veskari on hankittu. Veskariin ei siis viime pelissäkään kaaduttu. Kahdessa viimeisimmässä Ilkka lehden jutussa S-Kiekon päävalmentaja on toivonut vahvistuksia, ainakin yhtä pakkia ja yhtä hyökkääjää, vastaus olisi = Jussi P. & Tuomas T.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sport
Mielenkiintoista... Lieneekö ensimmäinen kerta kun seurajohto ottaa kantaa seuran sivuilla Jatkoajan kannanottoihin. Täältä palstalta löytyy paljon kannanottoja ylemmistä ja miksei alemmistakin sarjoista joissa vaaditaan valmentajan tai jonkun muun eroa tyyliin Petulle kenkää näin esimerkkinä HIFK-osiosta ja siellä oikeasti mennään henkilökohtaisuuksiin mutta eipä näihin kommentoi seurajohdot eikä kukaan muukaan. Ainoa oikea tapa reagoida näihin on näyttää omalla tekemisellään kritiikki aiheettomaksi. Itse näen tämän keskustelun avaamisen terveeksi ja mielenkiintoiseksi. Kritiikkiä perinteisesti ei s-kiekkolaisessa maailmassa ole juurikaan esitetty vaan on enemmän keskitytty jupisemaan omissa porukoissaan. Vanha viisaus on että kritiikittömyys on kehityksen este ja ainakin itse seurassa aikoinani toimiessa, avointa keskustelua ei yksinkertaisesti ollut. Asioita täytyy kyseenalaistaa ja miettiä onko tekemisessä ehkä jotain petrattavaa ja jos näin on, sitten tehdään toimenpiteitä tarpeen mukaan. Nyt näennäisesti kaikki on mukamas hyvin mutta silti jossain selkeästi ahdistaa...

Keskustelupalstojen tehtävä on herättää keskustelua ja näin sen pitääkin olla. Urheilun, tehdään sitä sitten Suomi-sarjassa tai jossain muualla, tehtävä on tarjota elämyksiä. Elämyksiä suorittajilleen ja katsojille myöskin. Katsojille elämyksiä tuotetaan parhaiten saamalla kotiyleisö poistumaan hymyssä suin hallilta ja miten se tapahtuu muuten kuin voittamalla pelejä. Seinäjokisessa urheiluscenessä yleisö äänestää jaloillaan. Tämä on nähty aikoinaan pesäpallossa, jääkiekossakin ja viimeisimpänä SJK:n voittoputkessa. SJK ei ole rakentanut menestystään yhdessä eikä kahdessa vuodessa. Seuran junioritoiminta on nykyisellään hienolla tasolla ja luo pohjan oikeasti tavoitella vaikka Veikkausliigapaikkaa jatkossa. Junnuille on menestyvässä organisaatiossa polku selkeänä ylöspäin ja SJK:n edustus on tällä hetkellä vetovoimainen vaihtoehto ja joukkueeseen olisi varmasti tulijoita enemmän kuin voidaan ottaakaan.

Edellisessä on se kestävän menestyvän seuran elinehto jota ei s-kiekkolaisessa maailmassa vielä ole ilmeisesti sisäistetty. Johnny K toi ylempänä konkreettisesti esiin millainen ongelma junioripuolella on. Jos ja kun seuran vanhemmissa junioreissa saadaan hädin tuskin joukkueet kasaan ja pelaillaan II-divareita(B) tai A miesten III-divarissa, mikä on realistinen taso. Onko tämän hetken b-junnuista pelaamaan ~kolmen vuoden kuluttua karsintoja Mestikseen tai Suomi-sarjan kärkitasolla ? Saattaahan tuolta joku noustakin mutta mistä rakennetaan tuonne Mestis 2015-jengille runko ? Ei sellaisia pelaajia ole olemassa. Oma juniorituotanto ei vaan yksinkertaisesti S-Kiekossa riitä ja piste. Mestiksessä tällä hetkellä pelaavilla jengeillä on junioritoiminnassaan huima ero tämän päivän S-Kiekkoon. Sport,Tuto,Hokki,K-Vantaa,KooKoo,Jokipojat jne, näitten seurojen junioritoiminta on ihan eri tasolla verrattuna S-Kiekkoon, JYP-Akatemiasta puhumattakaan jossa koko joukkue on junioreita ja sijoitus Mestiksessä 6. Tosin tausta ei enää ole vertailukelpoinenkaan.

Ei liigaseuran tai mestisseuran läheisyydestä yhteistyökuvion myötä haittaakaan varmaan Suomi-sarjaseuralle ole mutta ei se mikään itseisarvo ole. Nykyisistä mestisseuroista Leki,JYP-Akatemia,K-Vantaa taitavat käyttää eniten liigamiehiä kokoonpanoissaan ja toisaalta ei Jukureille tai vaikkapa Peliitoille liigaseuran läheisyydestä ainakaan haittaa ole ollut. Sportin kanssa joskus jotain yhteistyötä oli mutta konkretia taisi olla sitä, että parhaat S-Kiekon junnut lähtivät Sportin junnuihin. Yhteistyön realisoiminen kaksisuuntaisesti on monesti tällaisissa kuvioissa vaikeaa.

Miten sitten S-Kiekon hiljaiselo ja nälänpuute avataan ? Seinäjoen kiekkokulttuurin ohuus ja lyhyt ikä näkyy tekemisessä ja harrastajamäärissä. Jääkiekon status ei ole sitä mitä se Suomessa muissa kaupungeissa on. Maksava yleisö menee tällä hetkellä muualle. Junioritoiminta on saatava houkuttelevammaksi ja siihen on eväänä vain se, että saadaan osaavaa tekemiseen sitoutunutta väkeä luomaan menestyviä juniorijoukkueita joissa pelaajat ovat sitoutuneita tekemiseen. Ikäluokat saataisiin pysymään lajin parissa ja tähän ei ole montaa vaihtoehtoa. Luodaan niin tasokasta tekemistä joka ruokkii itse itseään menestyksen kautta. Tavoitteita toiminnassa tuleekin olla mutta realismi ja tekeminen eivät tällä hetkellä kohtaa S-Kiekossa. Jos Suomi-sarjaan pääseminen riittää, se on ok mutta tällöin pitäisi lopettaa löpinät mestiksestä. Suomi-sarja on tasokas sarja jossa pelaa entisiä liigamiehiä ja kokeneita kavereita kovalla tasolla. Tämän hetkinen taso edustuksessa ei oikeasti riitä haastamaan näitä joukkueita mitenkään. Positiivisena koen kuitenkin sen, että Rauhala seuraa ja vastaa kritiikkiin. Asiasisällön osalta olen ylläolevien linjoilla,valitettavasti.
 

Lättynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-kiekko
Oho, S-kiekosta puhutaan!

Kaivoinpa minäkin tunnarit esiin tälle palstalle. Kyllä on ollut niin hajutonta ja mautonta toimintaa Kettusen aikakauden jälkeen, vaikka tuo sarjajärjestelmän muutos on suomisarjapaikan pari kertaa tuonut. Jossain vaiheessa luin jonkun sloganin jostain, että kaikki tehdään paremmin ja erilailla kuin ennen nyky-johdon astuessa remmiin. No tuo joukkueen rakentaminen ei ainakaan suju niinkuin visio antaa ymmärtää. Hallihuhujen mukaan pelaajia on välillä tulossa montakin, mutta kaikki pysähtyy kun managerin pitäisi aloittaa neuvottelut?
Pakko sanoa, että kyllä nyky-Seinäjoella pitää olla itsellä lompsa kunnosssa jos meinaa pyörittää "raipemaista" eteenpäin pyrkivää toimintaa. Tämän kaupungin suhtautuminen jääkiekkoon on surkealla tasolla. A: kaupunki/ sponsorit ei satsaa B. yleisöä ei kiinnosta. C. Kuka itseään arvostava pelaaja tulisi pelaamaan tuollaisiin olosuhteisiin? Kaikissa pienissä naapurikylissäkin on paremmat hallit ja katsojakeskiarvot. Toki voi Seinäjoen kiekkoniilotkin katsoa peiliin, kun ei peleissä viihdy. Jos niitä vielä on...
UGH!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ensimmäisen pelin perusteella, joka ei tosin ole paljoa, niin kuitenkin hyvänoloinen uusi veskari on hankittu. Veskariin ei siis viime pelissäkään kaaduttu.

Jere "tuomarinpoika" Ringbom on erittäin kehityskelpoinen ja lupaava nuori maalivahti, joka sai väistyä HC Satakunnasta Mikael Vuorion tieltä, että siinä mielessä pisteet lakeudelle hyvästä scouttauksesta. Jeressä olisi ainesta kasvaa hyväksi voittavaksi maalivahdiksi ja hänen otteitaan ja uraa seuranneena toivon että kaveri onnistuu S-Kiekossa.
 

Vähämäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko ja Tappara futiksessa Totteham ja Leeds
Mikko Jaakkola palaa kokoonpanoon!

S-Kiekko on tänään kertonut sivuillaan Mikko Jaakkolan palaavaan kokoonpanoon.

Tästä linkistä voit käydä itse lukemassa uutisen.

S-Kiekkoon Raumalta tulleet Jere Ringbom ja Riku Tikkanen sekä omista junnuista nostettu Eemeli Pöytälaakso ovat tuoneet mukavan lisän pelaamiseen.

Minäkin laitan pienen lusikkani tähän S-Kiekko keskusteluun. Olen jotenkin ymmärtänyt tämän asian niin, että aiemmat tavat viedä kilpakiekko eteenpäin eivät ole tuoneet odotettua tulosta. Nyt pyritään tekemään S-Kiekko edustusta pyrittävän SeiHockey Oy:n toimesta kokonaisuus, jossa tavoitteena on nostaa koko kilpakiekkoilun tasoa Etelä-Pohjamaan alueella C-nuorista ylöspäin. Onhan täältä kymmenen vuoden aikana lähtenyt joukkueellinen pelaajia liiga ja mestipaikkunnille C ja B -ikäsiniä, kun alueen omat haasteet eivät riitä.

Tekemistä on paljon ja varmasti vaaditaan kärsivällisyyttä. Toivonkin, että kaikki, jotka aidosti haluavat viedä alueemme kiekkoilua eteenpäin tulevaan toimintaan mukaan.

Aikanaan Hannu Jortikka totesi TPS valmentajana: "Tehtävä täällä Turussa on helppo, sillä minulla on joka ottelussa 8 500 asiantuntijaa, joilta voin saan neuvoja, kuinka pitää toimia."
 

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
S-Kiekolle vissiin ei tarpeeksi hyvä Mikael Potila kelpasi kuitenkin suht kuvalle HC Satakunnalle... Satakunta vahvisti nippuaan myös Hermeksen Gatis Grisinskinillä.
No kiva katsoa Tampereen Datsjukin, Mikko Jaakkolan paluuta takaisin kehiin.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Pyry Salmela on kirjoittannut S-Kiekon sivuille yhteenvedon kaudesta.
Oli hyvä yhteenveto

Jos kiinnostaa niin tästä linkistä siihen juttuun pääset.

Kovan työn takana on menestys myös Suomi-sarjassa. Salmelan hyvän kirjoituksen soisi lukevan monen jääkiekkokannattajan täällä Jatkoajassa. Olen usein muistuttanut siitä, että vain harvat jääkiekkojuniorit yltävät Suomessa Suomi-sarja tason pelaajiksi. Suomi-sarjan läpivienti vaatii seuralta innokkuutta ja ammattimaisuutta. Toivottavasti Seinäjoelle saadaan kunnon jäähalli, jolloin jääkiekon läpimurtoa ei estä mikään. Maakunnassa on rakennettu paljon jäähalleja, joten pelaajia on tulossa maakunnasta ja omasta junioritoiminnasta S-Kiekon tarpeisiin myös Mestis-tasolle, johon seuran tavoitteet on asetettu. Sport SM-liigaan ja S-Kiekko uuden hallin myötä Mestikseen, siinä tavoitteet tänne Oulun ja Tampereen väliseen jääkiekon korkeimman tason tyhjiöön.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
S-Kiekko vahvistuu kaudelle 2012-2013

Jokos seinäjokelaiset on kesälomilla vai vielä SM-liigan pudotuspelit kaiken huomion? Kovan luokan vahvistus julkaistu S-Kiekolle ensi kaudelle, Kiekko-Pohjalaisen uutisoimana:
Tuomas Takala S-Kiekon paitaan

Vielä EliteProspectsin linkki jos Tuomas sattuu olemaan tuntematon jollekulle: Tuomas Takala

Tuosta on aika hyvä lähteä seuraavan kauden runkoa kasaamaan.

Edit: Saa joku seinäjokelainen avata seuraavan kauden S-Kiekko -ketjun, eihän se nyt käy päinsä että JYP-fani sen avaa :)
 

Vähämäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko ja Tappara futiksessa Totteham ja Leeds
Todellakin hyvä vahvitus

S-Kiekko on Ilkan mukaan tehnyt sopimuksen Tuomas Takalan kanssa. Selaillessani juuri S-Kiekon sivuja huomasin, että Tupun lisäksi sopimukset on tehty kahdeksan muun pelaajan kanssa, jotka viemme kaudella pelasivat S-Kiekossa.

Tuppu tuo varmasti vahvaa kokemusta sekä kentällä että kopissa.

Myös ensi kauden valmennus ja johto näyttää olevan hyvin hanskassa.

Tässä linkki S-Kiekon sopimusuutiseen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös