Sähliä jätkiä...

  • 880
  • 11

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertokaahan ihmiset pahimpia tunarointeja, mitä olette kuulleet ihmisten tekevän. Tästä on varmasti ollut jonkinlainen ketju jo aiemmin, mutta laitetaan nyt vaikka uusi.

Itse tiedän muutaman suhteellisen nolon tapauksen.

1. Eräs, suhteellisen pölvästi kaveri entisessä kotikunnassani, sotki kirjaston seinää spraymaalilla ja jäi kiinni. Nolointa asiassa oli, että kaverin piti kirjoittaa seinään 'saatana!'. Mutta seinään olikin tullut teksti: 'SATATANO!':)

2. Toinen juttu kertoo puolestaan eräästä naapurikunnassa asuneesta, vuotta nuoremmasta tumpelosta. Kaveri oli ollut duunissa jollain rakennustyömaalla. Kaverilla oli tullut hirvittävä paskahätä, ja jostain syystä hän oli mennyt pusikkoon kyykkypaskalle. Paperia kaverilla ei tietenkään ollut, joten hän sissinä oli pyyhkinyt perseensä LASIVILLALLA!:D

3. Eräs sukulaiseni taasen oli ollut pelaamassa golfia. Hän oli lyömässä hieman kovempaa lyöntiä, mutta huitasikin ohitse. No hän menetti tasapainonsa, lensi jotenkin ilmaan, tippuen kantapää edellä maahan muljauttaen akilles-jänteensä.:D
 

Lapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, Pelicans, HPK
George W. Bush, joka on niin tumpelo, että tukehtuu omalle sohvalleen. Mies veti rinkeliä sohvalla, oli muistaakseni nukahtanut rinkeli suussa ja oli lähellä tukehtua.

Itsekin olen muuten nukahtanut purkka suussa, arvaatko oliko feelu olo aamulla herätessä?:D
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Lapa
Itsekin olen muuten nukahtanut purkka suussa, arvaatko oliko feelu olo aamulla herätessä?:D

Juu, itse nukahdin sohvalle erään kerran kostean illan jälkeen kesken mysli-jugurtti-aterian. Oli mukava herätys aamulla, kun ei tarvinnut kankkuspäissään muuta kuin kaivaa kielellä myslit pois poskista & huulien alta ja voila! Aamupala oli nautittu.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tunnen erään henkilön, joka sai puujalan sählyä pelatessaan vähän nolommalla tavalla. Verkkareittensa taskussa ollut kännykkä kolhaisi reiteen, kun hän kaatui.

Omista sähläyksistä ehkä legendaarisin sattui armeijassa alokasaikana. Makasin vartiovuoroa poterossa keskellä yötä, kun iski niin hirvittävä p--kahätä, että oli pakko mennä asialle. Vessaan ei vartiovuorosta päässyt, joten piti tyytyä menemään noin kymmenen metrin päähän parin männyn taakse. Eikös samalla hetkellä, kun se suoritus oli ratkaisevimmassa vaiheessa tullut luutnantti tarkastamaan, että vartija on paikallaan. En ollut. Luutnantti kävi siellä huhuilemaan ja minulle tuli kiire. Vasta siinä kohta tajusin, ettei ole minkäänmoista vessapaperia käytettävissä. Eipä tullut aikaisemmin mieleen. No... en pyyhkinyt. Housut jalkaan vaan ja kertomaan ihmettelevälle luutnantille, että "olin vain tuolla kiertelemässä" ja luomassa yleiskatsausta vartioitavaan alueeseen". Äijä siinä ärjyi vähän aikaa ennen kuin ymmärsi lähteä. Vartiovuoron viimeisen puolen tunnin aikana en kuitenkaan uskaltanut liikahtaakaan. Vasta sitten kun seuraava onnellinen tuli vapauttamaan minut, pääsin teltasta hakemaan puhtaat alushousut helvetin nopeasti ennen kuin hajuhaitat havaitaan ja jatkoin matkaani kevyeen kenttävessaan.

Jälkeenpäin hassu tapaus, mutta silloin ei kyllä naurattanut.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Armeija-aikana yks kaveri naapurituvasta kävi iltavapaan jälkeen kusemassa keskelle meidän tuvan lattiaa. Yks toinen tyyppi ampumaradalla huito aseella kaikkia muita kohti ja huusi "tää ei laukee, kattokaa nyt tää ei laukee..."

Itse olen joskus koittanut vahingossa mennä väärään autoon sisälle kauppareissun jälkeen ja kerran olen nukkunut vessassa ja oksentanut samalla kahvilikööriä vessanpöntön viereen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Armeijassa ollessani tuvassamme vaikutti vähän aikaa eräs oikeustieteiden opiskelija, erikoinen, joskin melko harmiton sälli. Erään kerran hän joutui mukaan ryhmään, jonka tarkoitus oli hyökätä komppaniamme muita jääkäreitä vastaan yöllä. No, eihän siinä mitään erikoista alkuun ollut, mutta jollain ihmeen keinolla kaverin onnistui hukata sysäri kesken hyökkäyksen. Kun räkäpäiden ampuminen kävi vaikeaksi, hän toiminnan miehenä päätti ladata aseensa käsin jokaisen laukausen jälkeen. Jonkun ajan kuluttua tästä hän sai siirron esikuntaan oikeusupseerin avustajaksi ja kohta sen jälkeen C:n paperit
 

Speeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Södertälje SK
Intissä kun oltiin niin naapuri tuvassa eräs lentosotamies tuli iltavapailta hieman maistissa, no vielä oli tuvassa valot ja pelattiin siinä rauhas korttia. Tämä tyyppi pisti nukkuun lomapuku päällä ja sit rupes kuuluu lorinaa.. Jätkä rupes sitte kusemaan vaatteet päällä :D Hyvät naurut (ainakin meidän tupalaisista) siitä sai. Arvatkaa kuuliko kaveri asiasta jälkeen päin, myös kapiaisilta!
Kun oli vielä kesä niin VÄHÄN tuoksahti siin tuvas jonkin aikaa.

Itelle kävi näin sählyssä:
Pelattiin harjoitus peli ennen turnausta. Peli oli tasan ja peli aika oli loppumaisillaan. No minä haistoin paikan ja juoksin niin kovaa kun pystyin ja nappasin vastustajan hyökkääjältä pallon, onnistuin vetää jopa pakit kahville. Tein maalin mut sitte seinä tuli liian aikasin vastaan. Tipuin välittömästi ja lähti ilmat pihalle. No enhän mä huomannu sitä seinää.. Havahduin siinä maassa sitte että kaikki ketkä oli pelaamas ni nauroivat oikein kunnolla! Tästä on kulunu muutama vuosi mut vieläkin kuulee asiasta...
 

belenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
RAUMAN LUKKO
salibandyssä tämäki pelattii sbs poria vastaan c-junnuissa ja johdettiin no viimisellä minuutilla sitten meikä yksin läpi tyhjää maalia vastaan ja jostai 3m enne maalia armoton piiska, no tietenki se sitte hiuka epäonnistu ja pallo joku 10m yli maalin :)
no onneks kuitenki voitettii.

toinen legendaariden tapahtu jossain pikkuturnauksessa jossa veivasin keskialotuksesta maalin alottamalla eteenpäin vastustajan mokke kyllä sai kuulla kunniansa senjälkeen :)
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viime syksynä kävi jollekin tuntemattomalle jyväskyläläiselle pienoinen vahinko.

Ajelimme avovaimon kanssa Jyväskylästä kohti Ruokkeeta, ja tien vieressä olevalla kevyenliikenteen väylällä oli ilmeisen liikuttuneessa mielentilassa oleva miekkonen jalan liikkeellä. Tyypille oli sitten reippaan tankkauksen seurauksena tullut tarve helpottaa oloa tuolta virtsarakon seudulta, joten ei muuta kuin siihen väylän reunalle ja asia kuntoon. Muuten taisi mennä ihan hyvin, mutta yksi oli unohtunut. Nimittäin vetoketju kiinni. Siinä hemmo seisoi oikeaoppisessa haara-asennossa, ja molempien punttien sisäpinnat tummuivat tasaista vauhtia. Nauroin niin paljon, että meinasin ajaa liikennemerkkiä päin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
No onhan näitä

Kyseinen kylä, jossa ainakin vielä toistaiseksi asustelen on pullollaan näitä nk. sähläreitä. Ehkä kuitenkin kuolemattomin osoitus kyseisen ihmistyypin ansioista on ikuistettuna tuonna paikallisen grillin muuriin. Siinä seisoo kauniisti kirjailtuna seuraavaa: "We drinking everyday". Ei huono.

Näin meillä:cool:
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten yleensä niin intissähän näihin kavereihin aina törmää. Tästä en sitten oliko tämä tarina pelkkää pelottelua vai karua totta.

Olimme intissä jossain ampumaleirillä, missä meidän piti toimia yhteisyössä kranatinheitinpoikien poikien kanssa, joidenka lähin maali oli jossain 200m päässä. Tulenjohdon potero oli siinä meidän vieressä ja heiltä saimme semmoisen mielenkiitoisen tiedon, että kyseiset pojat olivat joskus aikaisemmin ampuneet väärään saareen.

Tosin ei kai se homma niin vahvasti mennyt näiltä kadeteilta ja skappareiltakaan, jotka vähän aika sitten meinasivat tuhota sen maatilan panostamalla vain hieman liikaa. Tekevälle sattuu.
 

Pioneer

Jäsen
Kauan sitten yläasteaikoina sattui legendaariseksi tempuksi noussut oivallus erään tutun toimesta. Oli talvi ja liikuntatunti, tunnin ohjelmana "kaukalopalloa" luistinradalla. Tauolla tämä veijari tuli siihen viereen ja huikkasi jotakin tyyliin "osaatkos tämän". Show alkoi mailan heittämisellä luistinrataa ympäröivän lumipenkan päälle, jatkui suht pitkän vauhdin ottamisella ja hypyllä suoraan mailan päälle. Sinänsä vaikuttava ilmalento tyrehtyi suoraan mailan päälle sillä seurauksella, että mailan toinen pää pomppasi jampan painon seurauksena pystyyn (ns. harava-ilmiö) ja suoraan jamppaa suuhun. Etuhampaat lohkesivat ja uliseva varhaisteini kiikutettiin hetimiten ensiapuun.

Sanoin etten osannut.

Koko tapahtuma oli ehkä tragikoomisin mitä olen lyhyen elämäni aikana saanut todistaa, eikä vielä tänä päivänäkään ole selvinnyt, mitä ihmettä se "onnistunut" temppu olisi pitänyt sisällään. Valtaisat naurut siitä kuitenkin saatiin ja vieläkin vetää naamaa hymyyn moisen muistelu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös