Uusi kausi, uudet säännöt, tai ainakin viime vuosina jääkiekon SM-liigaankin on ollut kovasti leviämässä kansallispelistämme pesäpallosta tuttu tarve keksiä jotain uutta sääntöjen saralla joka kaudelle. Viime vuonnahan meidät tutustutettiin kahteen uuteen sääntöön, jatkoajan pelaamiseen neljällä neljää vastaan sekä jäähyyn kiekon lentäessä katsomoon puolustavan joukkueen toimesta. Näistä jälkimmäinen sitten poistettiin puolessa välissä kautta epäonnistuneeksi kokeiluksi tuomittuna.
Tänä vuonna meitä odottaa jälleen pari muutosta. Pelikatkoja pyritään lyhentämään antamalla molemmille joukkueille viisi sekuntia vaihtoaikaa ennen kiekon pudottamista jäähän. Toinen uudistus on jo NHL:stä tuttu yhden pisteen antaminen jatkoajalla hävinneellekin joukkueelle.
Pelikatkojen lyhentäminen on pääsääntöisesti nähty hyvänä tavoitteena, vaikkakin säännön toimivuudesta on esitetty epäileviäkin mielipiteitä. Itsekin olen sitä mieltä, että pelin saaminen dynaamisemmaksi väsyneemmän/huonomman joukkueen vaihtovitkuttelua estämällä, on kannatettava asia. Tässä kohdin täytyy vain luottaa tuomareiden jämäkkyyteen ja siihen, ettei SM-liiga, valmentajien ja heihin epäilemättä jossain vaiheessa yhtyvän median painostamana, lähde poistamaan sääntöä, ainakaan ennen kuin sitä on toden teolla saatu ajettua sisään.
Tasapelipisteen antaminen jatkoajan hävinneelle joukkueelle onkin sitten huomattavasti enemmän mielipiteitä jakava juttu. Muutosta puoltavat tahot haluavat korostaa jatkoaikojen pelityylin näin muuttuvan ennen kovin puolustusvoittoisesta, pistettä varmistelevasta tyylista viihdyttävän hyökkäysvoittoiseksi. Myös NHL:ssä sääntömuutoksen mainitaan olleen kaikin puolin onnistunut ja yleisöön menevä.
Minä en yhdy tämän sääntömuutoksen puolestapuhujiin. Itse asiassa olin kovasti vastaan jo viimekautista 4-4-jatkoaikapeliäkin. Perusteluja tälle mielipiteelleni minulla on monia, niistä seuraavassa.
Ensinnäkin en voi mitenkään ymmärtää, miksi jatkoaikakiekkoilusta pitää väkisin yrittää tehdä eri peli, kuin normaaliajalla pelattavasta kiekkoilusta. Onko kenties niin, että jääkiekko on kertakaikkiaan nykyisen kovasti keskittymiskyvyttömän "suuren massan" mielestä perusmuodossaan niin tylsä laji, ettei sitä pitkästymättä voi katsella? Jotenkin en tähän usko, jo pelkästään lajin nauttiman selkeän yleisösuosion takia.
Toiseksi, minä en kertakaikkiaan pidä ajatuksesta, että jääkiekkoon, kuten muihinkin palloilulajeihin, oleellisena osana kuuluvasta puolustuspelistä tehdään jatkoajalla lähes täysin toisarvoinen asia. Mitäs väliä sillä on, jos vastustaja tekee maalin, kun piste kerran kuitenkin on varma? Minä en usko pystyväni iloitsemaan Ilveksen jatkoajalla tekemästä maalista yhtä paljon, jos vastustaja ei edes ihan tosissaan yritä sitä estää.
Kolmanneksi, jatkoajalle kuuluu "elämän ja kuoleman" tunne. Jatkoajalla saatu voitto on tähän asti ollut sitäkin hienomman tuntuinen, kun tietää vastustajajoukkueen häviön tuntuvan kahta katkerammalta kovan taistelun ja sitä seuranneen äkkikuoleman jälkeen. Vastaavasti jatkoaikahäviön täytyy tuntua pahalta: "Me hävittiin, vaikka niin hyvin taisteltiin ja oli niin tasainen matsikin!". Tieto siitä, ettei tätä jälkimmäistä tunnetta enää tarvitse oikeastaan pelätä vie myöskin suloisuuden tuntua jatkoajalla saavutetusta voitosta.
Neljänneksi, tämä muutos mahdollistaa entistä helpommin "sopupelailun" runkosarjan viimeisissä kamppailuissa. Oletetaan, että vastakkain pelaavista joukkueista toinen tarvitsee yhden pisteen selvitäkseen play-offeihin ja toinen tarvitsee voiton vaikkapa varmistaakseen runkosarjan voiton. Mitäpä muuta tässä tilanteessa joukkueiden kannattaisi tehdä, kuin vaikka sanattomalla sopimuksella pelailla matsi jatkoajalle, jossa sitten kahta pistettä tarvitseva joukkuen hoitaa homman kotiin. No, uskon ja toivon, etteivät liigajoukkueet sentään tässä asiassa ala ottamaan pesäpallosta mallia, mutta auta armias mikä meteli siitä syntyy, jos tällainen ottelu kuitenkin päättyy edellämainitun kaltaiseen tulokseen. Miksi tehdä tällaisia epäilyjä edes mahdolliseksi?
Viidenneksi, ehkä enemmänkin meta-tason asia, mutta minkä ihmeen takia sitä NHL:ää täytyy joka asiassa apinoida? Ensin kavennetaan kaukaloita samaan aikaan, kun valitetaan, että nykykiekossa ei ole tilaa entisenlaisille taitopelaajille (ja tämän takia sitten pelataan se jatkoaikakin vähemmillä miehillä) ja sitten vielä tämä "et menetä mitään, vaikka et viitsisi puolustaa" -sääntö. Minusta tuolla rapakon takana vallitseva ainoastaan pinnallisiin asioihin (kuten maaleihin) keskittyvä, "suurta yleisöä" kosiskeleva tapa yrittää väkisin lisätä "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" lajiin kuin lajiin, piittaamatta näiden lajien perusluonteesta, ei ole mitenkään kannatettavaa.
Yhteenvetona ylläolevasta saarnasta sanoisin, että maalimäärien lisäämien ja hyökkäyspelin saattaminen jälleen kovempaan arvoon valmentajienkin keskuudessa on sinänsä minustakin hyvä asia, mutta siihen ei pidä pyrkiä keinotekoisin menetelmin lajin luonnetta muuttaen. Tällaisten sääntömuutosten sijaan tulisi pyrkiä karsimaan lajiin kovasti pesiytyneet alunperin (ja tietysti oikeasti vieläkin) sääntöjen vastaiset keinot, kuten kahvaus ja maalivahtien ylisuuret varusteet, joilla estetään vastustajaa tekemästä maalia. Minä en ole sääntömuutoksia vastaan yleisellä tasolla, mutta näiden sääntömuutosten tulisi pysyä sellaisina, ettei suosikkilajini perusluonteeseen kajota.
Tänä vuonna meitä odottaa jälleen pari muutosta. Pelikatkoja pyritään lyhentämään antamalla molemmille joukkueille viisi sekuntia vaihtoaikaa ennen kiekon pudottamista jäähän. Toinen uudistus on jo NHL:stä tuttu yhden pisteen antaminen jatkoajalla hävinneellekin joukkueelle.
Pelikatkojen lyhentäminen on pääsääntöisesti nähty hyvänä tavoitteena, vaikkakin säännön toimivuudesta on esitetty epäileviäkin mielipiteitä. Itsekin olen sitä mieltä, että pelin saaminen dynaamisemmaksi väsyneemmän/huonomman joukkueen vaihtovitkuttelua estämällä, on kannatettava asia. Tässä kohdin täytyy vain luottaa tuomareiden jämäkkyyteen ja siihen, ettei SM-liiga, valmentajien ja heihin epäilemättä jossain vaiheessa yhtyvän median painostamana, lähde poistamaan sääntöä, ainakaan ennen kuin sitä on toden teolla saatu ajettua sisään.
Tasapelipisteen antaminen jatkoajan hävinneelle joukkueelle onkin sitten huomattavasti enemmän mielipiteitä jakava juttu. Muutosta puoltavat tahot haluavat korostaa jatkoaikojen pelityylin näin muuttuvan ennen kovin puolustusvoittoisesta, pistettä varmistelevasta tyylista viihdyttävän hyökkäysvoittoiseksi. Myös NHL:ssä sääntömuutoksen mainitaan olleen kaikin puolin onnistunut ja yleisöön menevä.
Minä en yhdy tämän sääntömuutoksen puolestapuhujiin. Itse asiassa olin kovasti vastaan jo viimekautista 4-4-jatkoaikapeliäkin. Perusteluja tälle mielipiteelleni minulla on monia, niistä seuraavassa.
Ensinnäkin en voi mitenkään ymmärtää, miksi jatkoaikakiekkoilusta pitää väkisin yrittää tehdä eri peli, kuin normaaliajalla pelattavasta kiekkoilusta. Onko kenties niin, että jääkiekko on kertakaikkiaan nykyisen kovasti keskittymiskyvyttömän "suuren massan" mielestä perusmuodossaan niin tylsä laji, ettei sitä pitkästymättä voi katsella? Jotenkin en tähän usko, jo pelkästään lajin nauttiman selkeän yleisösuosion takia.
Toiseksi, minä en kertakaikkiaan pidä ajatuksesta, että jääkiekkoon, kuten muihinkin palloilulajeihin, oleellisena osana kuuluvasta puolustuspelistä tehdään jatkoajalla lähes täysin toisarvoinen asia. Mitäs väliä sillä on, jos vastustaja tekee maalin, kun piste kerran kuitenkin on varma? Minä en usko pystyväni iloitsemaan Ilveksen jatkoajalla tekemästä maalista yhtä paljon, jos vastustaja ei edes ihan tosissaan yritä sitä estää.
Kolmanneksi, jatkoajalle kuuluu "elämän ja kuoleman" tunne. Jatkoajalla saatu voitto on tähän asti ollut sitäkin hienomman tuntuinen, kun tietää vastustajajoukkueen häviön tuntuvan kahta katkerammalta kovan taistelun ja sitä seuranneen äkkikuoleman jälkeen. Vastaavasti jatkoaikahäviön täytyy tuntua pahalta: "Me hävittiin, vaikka niin hyvin taisteltiin ja oli niin tasainen matsikin!". Tieto siitä, ettei tätä jälkimmäistä tunnetta enää tarvitse oikeastaan pelätä vie myöskin suloisuuden tuntua jatkoajalla saavutetusta voitosta.
Neljänneksi, tämä muutos mahdollistaa entistä helpommin "sopupelailun" runkosarjan viimeisissä kamppailuissa. Oletetaan, että vastakkain pelaavista joukkueista toinen tarvitsee yhden pisteen selvitäkseen play-offeihin ja toinen tarvitsee voiton vaikkapa varmistaakseen runkosarjan voiton. Mitäpä muuta tässä tilanteessa joukkueiden kannattaisi tehdä, kuin vaikka sanattomalla sopimuksella pelailla matsi jatkoajalle, jossa sitten kahta pistettä tarvitseva joukkuen hoitaa homman kotiin. No, uskon ja toivon, etteivät liigajoukkueet sentään tässä asiassa ala ottamaan pesäpallosta mallia, mutta auta armias mikä meteli siitä syntyy, jos tällainen ottelu kuitenkin päättyy edellämainitun kaltaiseen tulokseen. Miksi tehdä tällaisia epäilyjä edes mahdolliseksi?
Viidenneksi, ehkä enemmänkin meta-tason asia, mutta minkä ihmeen takia sitä NHL:ää täytyy joka asiassa apinoida? Ensin kavennetaan kaukaloita samaan aikaan, kun valitetaan, että nykykiekossa ei ole tilaa entisenlaisille taitopelaajille (ja tämän takia sitten pelataan se jatkoaikakin vähemmillä miehillä) ja sitten vielä tämä "et menetä mitään, vaikka et viitsisi puolustaa" -sääntö. Minusta tuolla rapakon takana vallitseva ainoastaan pinnallisiin asioihin (kuten maaleihin) keskittyvä, "suurta yleisöä" kosiskeleva tapa yrittää väkisin lisätä "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" lajiin kuin lajiin, piittaamatta näiden lajien perusluonteesta, ei ole mitenkään kannatettavaa.
Yhteenvetona ylläolevasta saarnasta sanoisin, että maalimäärien lisäämien ja hyökkäyspelin saattaminen jälleen kovempaan arvoon valmentajienkin keskuudessa on sinänsä minustakin hyvä asia, mutta siihen ei pidä pyrkiä keinotekoisin menetelmin lajin luonnetta muuttaen. Tällaisten sääntömuutosten sijaan tulisi pyrkiä karsimaan lajiin kovasti pesiytyneet alunperin (ja tietysti oikeasti vieläkin) sääntöjen vastaiset keinot, kuten kahvaus ja maalivahtien ylisuuret varusteet, joilla estetään vastustajaa tekemästä maalia. Minä en ole sääntömuutoksia vastaan yleisellä tasolla, mutta näiden sääntömuutosten tulisi pysyä sellaisina, ettei suosikkilajini perusluonteeseen kajota.