Ryan Caldwell Ässiin

  • 141 097
  • 449

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK peli oli Caldwelliltä heikoin Padassa pelaamistaan peleistä. Silti täytti paikkansa puolustuksessa. Hienosti eräässä 1vs1 tilanteessa otti Haatajan puhtaasti pois, eikä ottanut siinä kohtaa jäähyä, kuten usea muu pakki olisi tehnyt.

Jonka lisäksi vielä vihellyksen jälkeen töni Haatajan pois ja katseli sillä silmällä, ettei pointti jäänyt epäselväksi. Asiallinen kaveri kenet olisin kelpuuttanut myös meille. Extraa tulee siitä, että pelaamattomuus ei todellakaan näy vaan hoitaa hommat. Ainoastaan ne parit päätökset olla laukomatta kun paikka oli eilisellä 5-3 yyveellä vähän ihmettytti.

Hyvä pakki. Paljon parempi kuin esim. Kudroc.
 
corppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Ässät
IFK peli oli Caldwelliltä heikoin Padassa pelaamistaan peleistä.

HIFK-peli oli loistopeli Caldwelliltä. Ite oisin nakannu 2 tähteä,Petrellille tietty kolme. Huikea rauhallisuus ja 95% syötöistä napsahti lapaan. Jos äijän pelaamattomuus näkyy vielä, niin ohan tää melkonen kultakimpale. Tuntu toisinaan, että puolustuspäässä oli jopa liian helppoa. Hieno mies. Lämmittää vanhan peruspakin mieltä oikeen huolella.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
HIFK-peli oli loistopeli Caldwelliltä.

Mielestäni kaveri oli edellisissä kolmessa matsissa parempi, mutta ei toki huonoin pakki ollut IFK-pelissäkään. Olen jo aiemmin todennut, että viimeistään keväällä Caldwell on Ässien tärkein pakki Uusitalon ohella.
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos

Sanoisin että Caldwell on jo tärkein pakki siis Uden ohella. Pelannutkin Udea enemmän!
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En ole nähnyt Calulta kuin Pelicans sekä Hifk pelit.

Pelicans pelissä mies oli aivan omaa luokkaansa kaikista kenttäpelaajista, mielestäni pelasi jopa osittain väärässä sarjassa. Hän ei tehnyt oikeastaan virhettäkään ja osumaprosentti syötöissä oli 100.

Hifk-pelissä taas vauhdin noustessa ja vähäisemmän ajan turvin mies edelleenkin oli patapakan ykköspakki, mutta virheitä jo tuli ja aina vain enemmän kohti pelin loppua (syöttöprosentti oli lähempänä 80). Miehen muutoin esittämät otteet vain kultaavat muita esityksiä. Toki aivan karmeita hasardeja ei tullut. Henkilökohtainen johtopäätökseni on, että kuntopohja on kovilla noilla minuuteilla, joita hän vetää tällä hetkellä.

Ps. Toimituksen kommentti: Uusitalo oli ehkä jopa Mielostakin huonompi.
 
Suosikkijoukkue
löytyy
Pelicans pelissä mies oli aivan omaa luokkaansa kaikista kenttäpelaajista, mielestäni pelasi jopa osittain väärässä sarjassa. Hän ei tehnyt oikeastaan virhettäkään ja osumaprosentti syötöissä oli 100.
Caldwellin karmeesta virheestä YV:llä, Dickenson taisi painaa maalin. Teki pelissä vielä kaksi kertaa samanlaisen virheen menemällä inan myöhässä laidassa vastaan jonka tuloksena mies ja kiekko ohi molemmat. Pelaamattomuus?

Caldwell on ollut jopa parempi kuin kuvittelin. Avaukset ovat täysin omaa luokkaansa tuossa pakistossa. Syötöt lähtevät kovaa, tarkasti ja kovalla prosentilla lapaan.
 
Titans

Jäsen
Caldwell otti tänään kyllä suht idioottimaisen kympin. Oman virheen seurauksena tuli maali ja alkoi mussuttamaan tuomarille. Mielestä edeltäneessä tilanteessa ei ollut mitään rikettä.

Ryan pelasi tänään muutenkin huonoimman pelin, mitä olen häneltä tähän asti nähnyt. Syötöt napsuivat lapaan, mutta pelkäsi hieman mennä kulmiin ja liike oli välillä hidasta. Myös molemmat Kärppien maaleista menivät ainakin osittan Caldwellin piikkiin.

Toivotaan, että kaveri palaa takaisin tasolleen!
 
Suosikkijoukkue
Pata
Caldwell otti tänään kyllä suht idioottimaisen kympin. Oman virheen seurauksena tuli maali ja alkoi mussuttamaan tuomarille. Mielestä edeltäneessä tilanteessa ei ollut mitään rikettä.

Tilannetta edelsi myös vähintään kyseenalainen viheltämättä jäänyt pitkäkiekko, kaatuminenkin haiskahti kampilta. Tuomari linja oli muutenkin kautta linjan ihan hanurista.
Mutta joo, ei ollut Ryanilt ollenkaan paras peli ja alkoi jo vähän väsymystäkin näkymään
 
pata 72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Caldwellin kaatuminen oli päivän selvä jäähyn paikka. Kärppä hyökkääjä, oliko Tenkrat, vettää jalallaan takaapäin luistimet alta. Ilman Caldwellin kaatumista kärpät ei tilanteessa olisi edes saanut kiekkoa. Kymppi taas on aina turha, mutta mielestäni Caldwell ei edes pahemmin ehtinyt soittaa suutaan. Mielummin näkisin tilanteen niin, että Herra Hakkarainen tiesi itsekin tehneensä virheen eikä kantti kestänyt myöntää sitä. Helpompi lyödä kädet lanteille.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tilannetta edelsi myös vähintään kyseenalainen viheltämättä jäänyt pitkäkiekko, kaatuminenkin haiskahti kampilta...

Tämä on totta, mutta Caldwellin toiminta tämän jälkeen oli surkeaa. Hän selvästi jäi odottamaan jäähyvihellystä ja kun tätä ei kuulunut jäi Caldwell liukumaan ja kiukuttelemaan tilannetta. Jos hän olisi pelannut tilanteen kunnolla, hän olisi ehtinyt maalin eteen auttamaan joukkuetta. Ymmärrän Caldwellin suuttumuksen tuossa tilanteessa, mutta edelleen joukkueen pitää tulla ennen yksilöä, muuten Ässät ei pärjää. Tuomarivirhe, ehkä, Caldwellin virhe, kyllä.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ymmärrän Caldwellin suuttumuksen tuossa tilanteessa, mutta edelleen joukkueen pitää tulla ennen yksilöä, muuten Ässät ei pärjää. Tuomarivirhe, ehkä, Caldwellin virhe, kyllä.

Edellisessä vaihdossa tullut Krepsin maali oli osittain myös Caldwellin löysän/väsyneen pelin seurausta, hän meni päätykiekkoon hivenen lepsusti ja ohhoh, Kuuselaa ei niin vain nojattukaan irti kiekosta. Tästä seuranneen maalin jälkeen ukko jätetään kentälle väsyneenä ja kohta taululla jo 1-2, maali jossa Caldwell konttaa nurkassa. Melko musta minuutti etten sanois..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ryan Caldwell on nyt pelannut Ässissä 10peliä tehoin 2+5=7. Eiköhän nyt viimeistään jo jokainen ymmärrä, että kyseessä ei ole mikään puukätinen "poliisi" vaan suuria minuutteja pelaava kiekollinen pakki, joka osaa pelata myös fyysisesti. Vahvistaa kyllä Ässien pakistoa ja tuo sinne tarvittua kiekollista osaamista, jota siellä ei liikaa ole JJ:n ollessa katsomokomennuksella.

Tiedä sitten mistä tuo palstoille mainittu 191cm on tullut, esim. Ilveksen Marko Anttilan rinnalla näytti aika pieneltä pojulta, varmaan 185cm on lähempänä totuutta :)
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedä sitten mistä tuo palstoille mainittu 191cm on tullut, esim. Ilveksen Marko Anttilan rinnalla näytti aika pieneltä pojulta, varmaan 185cm on lähempänä totuutta :)

Tosiaan tuo koko on vähän joka paikassa eri tavalla. Eilen kun mies teki maalin näkyi mediakuutiolla mitat 191cm/92kg. SM-Liigan sivuilla puolestaan löytyy mitat 188cm/79kg. Oma veikkaus mitasta olisi juuri tuo liiga sivuilla näkyvä 188, mutta tuo paino näyttää uskomattoman alhaiselta tuon mittaiselle puolustajalle.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tosiaan tuo koko on vähän joka paikassa eri tavalla. Eilen kun mies teki maalin näkyi mediakuutiolla mitat 191cm/92kg. SM-Liigan sivuilla puolestaan löytyy mitat 188cm/79kg. Oma veikkaus mitasta olisi juuri tuo liiga sivuilla näkyvä 188, mutta tuo paino näyttää uskomattoman alhaiselta tuon mittaiselle puolustajalle.

Jos pitäisi kaverin fyysisistä mitoista lähteä vetoa lyömään, niin pistäisin panokseni lukemille 185cm/88kg :)

Muutenhan asialla ei ole tuon taivaallista merkitystä, mutta huvitti vain kuin jossain medioissa kaveria ennakkoon hehkutettiin "isokokoiseksi poliisiksi". Juho Mielonenkin on sekä pidempi että painavampi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hiitelän boksissa kehuttiin Caldwellia sm-liigan parhaaksi ulkkaripuolustajaksi. Jollei nyt korvat kuullu ihan väärin...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mjoo, vaihtaisin koska vaan päittäin Mathias Porselandin kanssa :P

Eli eipä ainakaan omasta mielestäni ole paras ulkkaripakki, ehkä Top3 voipi peräti olla.
 
Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muutenhan asialla ei ole tuon taivaallista merkitystä, mutta huvitti vain kuin jossain medioissa kaveria ennakkoon hehkutettiin "isokokoiseksi poliisiksi". Juho Mielonenkin on sekä pidempi että painavampi.

Mielonen on myös tapellut ässäpaidassa kerran enemmän kuin Caldwell. :-)
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Turha lepsuilu pois ja enemmän laukauksia niin hyvä tulee.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ryan Caldwell on Ilta-Sanomien mukaan SM-liigan 3. paras ulkkaripakki.

Aika hyvin "puukätiseksi poliisiksi" ennakkoon tuomitulta kaverilta... :)

Aikanaan esimerkiksi Troy Milamia haikailtiin takaisin Ässäpakistoon, kannattaisikohan Caldwellin kanssa tehdä ajoissa jatkopahvi ettei tarvitse ensi syksynä taas haikailla miestä kokoonpanoon?
 
Tuamas

Kyllä Caldwell on osoittanut olevansa kovatasoinen ammattilainen, joka voisi varsinkin syöttötaidon osalta opettaa suurta osaa liigapakeista.

Mutta itse asiaan, eli uskoisin Caldwellin hintalapun olevan ensi kaudeksi sen verran kova, että suurin osa liigaseuroista (ml. Ässät) jää rannalle ruikuttamaan.
 
Hinta nousee kokoajan, tällä hetkellä pyöritään varmaan sellaisissa rahoissa jotka alkaa olla Ässien kipurajoissa. Siksi se soppari olisi pitänyt tehdä silloin kun mies oli pelannut 3-6 ottelua. Silloin jo näki, että äijä on käsistään kätevä ja YV:llä hyödyllinen. Tosin en mene vannomaan, etteikö olisi koitettu tehdä mutta jos nyt vasta alettaisiin hieromaan, olisi se liian myöhäistä. Eli kyllä se soppari pitää olla jo pöytälaatikossa tai sitten Ryan jatkaa muualle.

Jälkiviisaana voisi todeta että silloin olisi kannattanut hankittaessa laittaa loppukausi+Ässien optio soppari käteen. Näillä mennää. Ensikaudeksi joudutaan pakisto-ostoksille ja sieltä pitäs löytyä toinen tällänen. Mahtaakohan onnistua...
 
paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Hinta nousee kokoajan, tällä hetkellä pyöritään varmaan sellaisissa rahoissa jotka alkaa olla Ässien kipurajoissa. Siksi se soppari olisi pitänyt tehdä silloin kun mies oli pelannut 3-6 ottelua. Silloin jo näki, että äijä on käsistään kätevä ja YV:llä hyödyllinen. Tosin en mene vannomaan, etteikö olisi koitettu tehdä mutta jos nyt vasta alettaisiin hieromaan, olisi se liian myöhäistä. Eli kyllä se soppari pitää olla jo pöytälaatikossa tai sitten Ryan jatkaa muualle.

Niin, kyllähän Caldwell kuuluu tähän osastoon, joka tekee sopimuksensa SM-liigan tasoisiin liigoihin "elokuussa". En jaksa uskoa, että lotkauttaisi korvaansakaan Ässien houkutteluillel tässä vaiheessa. Ellei sitten viihdy poikkeuksellisen hyvin Porissa ja patapaidassa, mikä olisi tietysti mukavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös