Rva Fortunan oikkuja, taivaallista johdatusta vai jotain muuta – sattuma elämässämme ja käsitteenä?

[Sanainen arkku]

Kiitokset ja paranemisia! Olette varmasti aiheen peranneet läpikotaisin, enkä nyt keksi siitä kovin järkevää sanottavaa. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen ajatus, että vaikka oletettaisiin pohjalle itse historiallisen prosessin olevan täysin kausaalinen, meidän kuvaamme siitä ei kuitenkaan sellaisena voisi pitää. Tämä johtuu siitä, että kuvamme historiasta on hyvin epävarma ja epätarkka. Näin ollen, siinäkin tapauksessa että historian todellisuus on kausaalinen, ei historiallinen prosessi episteemisessä mielessä ole vailla satunnaisuutta.



Murphyn laki kuitenkin implikoi vain, että jos jotenkin on mahdollista tapahtua, niin tapahtuu ennen pitkää. Siinä mielessä noissa mainitsemissasi sattumuksissa ei ole Murphyn lain kautta ajatellessakaan mitään ihmeellistä. @mjr jo vastasikin viestiisi ansiokkaasti. Arvostan suuresti viimeistä kappaletta viestissäsi. Olisin juuri tuosta aiheesta kommentoinut, että johdatususkossa on vaaransa jos kokee tehtäväkseen maailman pelastamisen esim. tuhomalla ihmiskunta tai jonkun vähemmän raflaavan mission keinolla millä hyvänsä. Varmaan niin Mao kuin Hitlerkin uskoivat olevansa oikealla asialla missionsa kanssa. Sinä näytät välttäneen tämän vaaran.




Juuri näin. Kun ihmisiä on valtava määrä, ja tapahtumia täysin käsittämätön määrä, tapahtuu väistämättä jatkuvasti asioita joiden todennäköisyys tapahtua juuri sillä hetkellä juuri sille henkilölle on käsittämättömän pieni. Vasta silloin on perusteita kyseenalaistaa satunnaisuus, jos näitä tapahtuu yhteensä merkitsevästi enemmän kuin olisi syytä uskoa.

Yksi havainnollistava esimerkki no ns. syntymäpäiväongelma. Ping myös @Sanainen arkku. Birthday problem - Wikipedia

Jostakin voi vaikuttaa hieman oudolta, joskaan ei vielä kovin kummalliselta yhteensattumalta, että 30 oppilaan koululuokassa vähintään kahdella oppilaalla on sama syntymäpäivä. Kuitenkin todennäköisyys tälle on noin 0,7, joten oudompaa olisi jos kaikki olisivat eri päivänä syntyneet. Jo kuudenkymmenen hengen porukassa todennäköisyys ylittää 99%.



Mikäli kysyt onko se determinististä, niin onhan se. Sitäkin enemmän jos heittäjä voi valita heiton ominaisuuksia. Kuitenkin, vaikka minä voisin täydellisesti hallita heittoni tulosta, joutuisit sinä arvaamaan minkä tuloksen nyt haluan heittää. Sen sijaan kommenttisi tuntuu osoittavan epäkohdan siinä, että nopan silmälukujen todennäköisyydet olisivat tasaisesti 1/6. Tässä on pointtinsa. Varmaan eri heittotyyleillä/alustoilla ja nopallakin on vaikutuksensa. Mutta jos lähtötilannetta ei tiedetä, eli noppa poimitaan käteen ja se on kädessä heittoa aloitettaessa milloin mitenkin päin, on vaikea nähdä tuotakaan ongelmana. Kuitenkin nopanheittoesimerkkiä käytetään yleensä idealisoituna tilanteena, jossa oletetaan reilu noppa jonka silmälukujen todennäköisyydet ovat symmetrisiä.

Ajatuksesi sopii paremmin rulettipöytään, jossa lähtötilanne ja ympäristö on melko tarkkaan samanlainen. Ei kasinoillakaan ole täysin todennäköisyyksiltään tasaista rulettipöytää, vaan fysikaaliset epätäydellisyydet aiheuttavat sen, että joku vaihtoehto toteutuu hieman muita useammin. Tätä voitaisiin arvioida tilastoimalla tuloksia pitkällä aikavälillä.



Tämä on mielenkiintoinen ajatus ja uskon sinun olevan monelta osin oikeassa, joskaan en välttämättä moraalin osalta. Tai kenties siinäkin itsesi kohdalla, mutta yleisesti johdatususko voi johtaa päinvastaiseenkin, kun omalle toiminnalle nähdään aina oikeutus taivaallisten tehtävien nojalla. Kuitenkin ymmärrän hyvin ajatuksen siitä, että elämä on mielekkäämpää kun kokee teoillaan ja olemassaolollaan olevan muutakin kuin itse annettua merkitystä. Tämä siitä huolimatta etten itse kykene moiseen uskomaan, enkä osaa nähdä maailmaa videopelinä, jossa edetään tasolta toiselle erinäisten tehtävien läpäisyn kautta. On myös yleisestikin mielenkiintoista, että monilla on kyky ikään kuin järkeillä itsensä uskomaan johonkin. Se saattaa jopa olla rationaalista jos siihen kerran kykenee.

Sorry, että lainaan kaiken. Jos en työskentelisi puhelimella niin toimisin toisin.

Ensiksikin: ihminen, joka uskoisi kohtalonsa olevan vaikkapa juutalaisten tuhoaminen tai Neuvostoliiton palauttaminen etsisi siihen perustelut jostain muusta joka tapauksessa. Varmaankin vaikka vain "koska mä voin" jos ei muuta.

Minä en usko tietäväni nyt, puhumattakaan etukäteen, mitä tehtävää olen hoitamassa. Pyrin tekeemään työni (laajasti, ei pelkkä palkkatyö) niin että se kelpaisi Jumalalle. En kysy tiettyjen ihmisten tapaan what would Jesus do, vaan yritän seurata hänen palautettaan "minkä te teitte yhdelle näistä heikoimmista, sen te teitte minulle" tjsp.

En piittaa vähääkään siitä, onko Raamattu totta vai ei. Minut on koodattu toimimaan sillä algoritmilla ja vaikka tietokone on vanha, se toimii edelleen hyvin.

Näen ympärilläni paljon ihmiskohtaloita, ja olen varma että minun uskontoon perustuva perussofta olisi tehnyt monen heistä elämästään onnellisempaa. Suojellut asioilta, joista tässäkin keskustelussa puhutaan epäonnena.

En tätä softaa kuitenkaan muille tyrkytä. Ei se sovi yhteen kaikkien koneiden kanssa. Toivon kuitenkin, ettei meitä vanhemman softan käyttäjiä pidettäisi hulluina. Kun on vaan tämä yksi elämä mistä on vastuussa, niin sen kanssa ei viitsi hullutella. Mainitaan vielä, että toivon ja rukoilen elämääni erityisesti yhtä kohtaloa: lyhyttä kuolemaa.

Se ei kuitenkaan ole niitä asioita, jotka olisivat itse päätettävissä (tällä käyttöjärjestelmällä). Sitä odotellessa teen työni kuten Jumalalle, ja katselen taaksepäin kun yritän ymmärtää merkitykseni maailmassa. Yleensä sieltä näkyy jotain sellaista, mikä auttaa uskomaan että huomisenkin tekemisilläni on jokin merkitys, minkä myöhemmin ymmärtää.

 

[SamSpade]

Onko jollakin oikeasti tuollainen kyky, jos tuosta pystyttäisiin tekemään koe ja toistamaan sitä tarpeeksi monta kertaa. Onko kysymys vain onnistuneesta arvauksesta ja sen luomasta psykologisesta harhasta eli onnistuneet aavistukset muistetaan, mutta ei niitä lukuisia epäonnistuneita.

Varmasti pienissä määrin. Olen käytttänyt esimerkkinä elotonta esinettä autoa, jota ohjaa ihminen. Usein maantiellä arvaa että tuo kääntyy ihan kohta. Ohjaaja tekee siis jotain, esim ajolinja muuttuu tms.
Jos auton käytöstä pystyy ajoittain ennustamaan, onnistuu se myös ihmisten osalta, jolloin dataa on paljon enemmän, liikkeet eleet, ym.

 

[mjr]

Tässä erittäin mielenkiintoinen artikkeli, joka melko olennaisesti sivuaa myös todennäköisyyttä ja satunnaisuutta, ja kuvaa hyvin kvanttimekaniikan käsittämisen haasteita:

The Trouble with Quantum Mechanics | by Steven Weinberg | The New York Review of Books

 

[BigRedCat]

Kysymykseen siitä, onko toisella ihmisellä toista parempi tuuri sanoisin että ei ole.
Ihmisillä on synnynnäisesti erilaisia vahvuuksia. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, missä varovaisuudella on usein mahdollisuus elää onnekkaampaa elämää kuin riskinotolla tietyt luonteenominaisuudet ovat hyödyllisempiä kuin toiset.

Urheilu on monessa asiassa hyvä laboratorio. Tuuriin voi vaikuttaa todella paljon. Itse olen tutkinut asiaa mm. alasarjasalibandyssä. Toisella joukkueella on valmentaja, joka tekee työtä valmistautuakseen peliin. Toinen joukkue tulee hallille, vaihtaa shortsit ja alkaa pelaamaan. Joukkueiden pelaajat ovat saman tasoisia.
Yllättäen pallo pomppii enemmän sille joukkueelle, joka on valmistautunut juuri siihen peliin. Jopa tuomarit näyttävät suosivan sitä. Toki vain näyttävät. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä useammin kaava toistuu.

Tuuri on seurausta valmiudesta tarttua tilaisuuteen joka eteen tulee. Epäonni taas usein on looginen seuraus tilanteen ja resurssien laiminlyömisestä. Ei yksittäisissä tilanteissa, vaan tapojen tasolla pitkässä juoksussa.

Otan toisen esimerkin. Liikenne. Ihminen X pitää aina turvavälin kunnossa. Ihminen Y yrittää luikahtaa usein vanhoilla vihreillä. Kummalle se huono tuuri osuu todennäköisemmin? Entä kumman autoon tulee harmillisia vikoja todennäköisemmin? Kumpi saa todennäisemmin rikesakon? Kuitenkin ero yhden liikennesuoritteen välillä voi olla hiuksen hieno, tuskin havaittava.

Mitä useammin käy huono tuuri, sitä huonommiksi muodostuvat neuvotteluasemat ja päinvastoin.

Minusta olet tässä vähän itsesi kanssa ristiriidassa. Sinusta toisella ei ole parempi tuuri kuin toisella, mutta kuitenkin myönnät että esim. synnynnäiset vahvuudet vaihtelevat ja vaikuttavat. Eikö esim. jollain älyllisen ja liikunnallisen huippulahjakkuuden syntymälahjana saaneella nimenomaan ole käynyt parempi tuuri kuin kuuromykkäsokeana syntyneellä? Syntymässä erinomaiset vahvuudet saanutkaan henkilö ei voi kukoistaa ympäristöstä riippumatta: Sekakäyttäjävanhemmat ja parisuhdeväkivaltaa vs. tasapainoinen ja kehitystä tukeva perhe. Miten tuohon voi itse vaikuttaa, eli miten tuuri muka ei määrittelisi henkilön näkökulmasta asiaa?

Lisäksi käytät sanaa "usein", mikä juuri tarkoittaa satunnaisuudelle jäävän sijaa. Ihan varmasti ei onni kaikilla mene tasan, ja olennaista on onko niillä pienillä eroilla isot seuraukset.

Ajatuskoe: Kolikonheittopelin häviäjä saa tappavan sairauden ja voittaja elää onnellisen ja pitkän elämän. Kolikko on reilu 50-50 todennäköisyyksillä ja otetaan toistoja vaikka miljoona. Asetelma ei ole mitenkään epäreilu lähtökohtaisesti, kuten elämässä usein (esim. mainitsemasi synnynnäiset vahvuudet). On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että tuuri menisi täsmälleen tasan (todennäköisyys että kruunat ja klaavat menevät tasan on alle 0.0008). Siis yli 999 kertaa tuhannesta toisella osapuolella on huonompi tuuri katastrofaalisin seurauksin täysin tasaveroisessa tilanteessa jossa toistojen määrä on suuri. Toistojen määrää kasvattamalla tilanne vain pahenee. 10 miljoonaa toistoa johtaa tilanteeseen jossa todennäköisyys tasapelille on enää 0.00025.

Jos ja kun kompleksisissa ympäristöissä tällaisilla pienillä eroilla todella on merkitystä, on täyttä harhaa kuvitella onnen menevän ihmisten elämässä tasan. Suuressa osassa asioita toki riittää, että pitkässä juoksussa onni menee "suurinpiirtein tasan". Urheilu on tästä melko hyvä esimerkki, mutta esim. joukkueurheilussa lähdetäänkin aina pelin alussa nollatilanteesta. Sen sijaan elämänsä kolikonheitossa geenimutaation seurauksena tappavan sairauden saaneella henkilöllä peliä ei nollata.

 

[BigRedCat]

Ensiksikin: ihminen, joka uskoisi kohtalonsa olevan vaikkapa juutalaisten tuhoaminen tai Neuvostoliiton palauttaminen etsisi siihen perustelut jostain muusta joka tapauksessa. Varmaankin vaikka vain "koska mä voin" jos ei muuta.

Minä en ole tästä kovinkaan varma. Luulen että asia ei ihan noin ole, mutta toki täysin uskonnotonkin ihminen voisi erilaisista syistä (vaikka sitten juuri kaiken merkityksettömyys ja varmuus rangaistuksen puuttumisesta) takia oikeuttaa hirmutekonsa. En kuitenkaan usko tuohon kirjoittamaasi muotoon, vaan luulen kyseessä olevan osin eri mekanismit.

Minä en usko tietäväni nyt, puhumattakaan etukäteen, mitä tehtävää olen hoitamassa. Pyrin tekeemään työni (laajasti, ei pelkkä palkkatyö) niin että se kelpaisi Jumalalle.

Tämä on varmaan oikein hyvä strategia elämiseen. Ylipäänsä uskonnoissa on paljon sellaista, mikä voi tehdä yksilöiden ja yhteisönkin elämästä onnellisempaa, eikä tällaista ajattelua kannata väheksyä liikaa. Toki tämä riippuu millaiseen jumalaan uskoo. Esim. jos ajattelee vääräuskoisten tappamisen johtavan paratiisipaikkaan, ei "teen työni niin että se kelpaisi Jumalalle" kuulostakaan enää niin hyvältä. Onneksi sinun tapauksessasi näin ei selvästi ole.

En piittaa vähääkään siitä, onko Raamattu totta vai ei. Minut on koodattu toimimaan sillä algoritmilla ja vaikka tietokone on vanha, se toimii edelleen hyvin.

Näen ympärilläni paljon ihmiskohtaloita, ja olen varma että minun uskontoon perustuva perussofta olisi tehnyt monen heistä elämästään onnellisempaa. Suojellut asioilta, joista tässäkin keskustelussa puhutaan epäonnena.

En tätä softaa kuitenkaan muille tyrkytä. Ei se sovi yhteen kaikkien koneiden kanssa. Toivon kuitenkin, ettei meitä vanhemman softan käyttäjiä pidettäisi hulluina. Kun on vaan tämä yksi elämä mistä on vastuussa, niin sen kanssa ei viitsi hullutella. Mainitaan vielä, että toivon ja rukoilen elämääni erityisesti yhtä kohtaloa: lyhyttä kuolemaa.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja näen ajatuksissasi jopa yllättävän paljon rationaalisuutta. Kunnioitan tapaasi ajatella ja elää ja olisi typerää minulta alkaa puolestani käännyttää sinua pois vakaumuksestasi joka selvästi auttaa sinua elämään mielekästä elämää sovussa ympäristön kanssa. Myönnän jopa osin kadehtivani sinua, sillä osin surulliselta tuntuu nähdä nämäkin ajatuksesi vain evoluution mukanaan tuomana tarpeena etsiä syitä ja seurauksia eli ns. kertoa tarinoita/uskoa tarinoihin oman mielenrauhan takia. Ei satunnaisuudesta kiinnostuminen ja tietäminen tarkoita että siitä alkaisi pitää ajatuksena.

 

[Sanainen arkku]

Minusta olet tässä vähän itsesi kanssa ristiriidassa. Sinusta toisella ei ole parempi tuuri kuin toisella, mutta kuitenkin myönnät että esim. synnynnäiset vahvuudet vaihtelevat ja vaikuttavat. Eikö esim. jollain älyllisen ja liikunnallisen huippulahjakkuuden syntymälahjana saaneella nimenomaan ole käynyt parempi tuuri kuin kuuromykkäsokeana syntyneellä? Syntymässä erinomaiset vahvuudet saanutkaan henkilö ei voi kukoistaa ympäristöstä riippumatta: Sekakäyttäjävanhemmat ja parisuhdeväkivaltaa vs. tasapainoinen ja kehitystä tukeva perhe. Miten tuohon voi itse vaikuttaa, eli miten tuuri muka ei määrittelisi henkilön näkökulmasta asiaa?

Lisäksi käytät sanaa "usein", mikä juuri tarkoittaa satunnaisuudelle jäävän sijaa. Ihan varmasti ei onni kaikilla mene tasan, ja olennaista on onko niillä pienillä eroilla isot seuraukset.

Ajatuskoe: Kolikonheittopelin häviäjä saa tappavan sairauden ja voittaja elää onnellisen ja pitkän elämän. Kolikko on reilu 50-50 todennäköisyyksillä ja otetaan toistoja vaikka miljoona. Asetelma ei ole mitenkään epäreilu lähtökohtaisesti, kuten elämässä usein (esim. mainitsemasi synnynnäiset vahvuudet). On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että tuuri menisi täsmälleen tasan (todennäköisyys että kruunat ja klaavat menevät tasan on alle 0.0008). Siis yli 999 kertaa tuhannesta toisella osapuolella on huonompi tuuri katastrofaalisin seurauksin täysin tasaveroisessa tilanteessa jossa toistojen määrä on suuri. Toistojen määrää kasvattamalla tilanne vain pahenee. 10 miljoonaa toistoa johtaa tilanteeseen jossa todennäköisyys tasapelille on enää 0.00025.

Jos ja kun kompleksisissa ympäristöissä tällaisilla pienillä eroilla todella on merkitystä, on täyttä harhaa kuvitella onnen menevän ihmisten elämässä tasan. Suuressa osassa asioita toki riittää, että pitkässä juoksussa onni menee "suurinpiirtein tasan". Urheilu on tästä melko hyvä esimerkki, mutta esim. joukkueurheilussa lähdetäänkin aina pelin alussa nollatilanteesta. Sen sijaan elämänsä kolikonheitossa geenimutaation seurauksena tappavan sairauden saaneella henkilöllä peliä ei nollata.

Tottakai on syntymäonnea (vaikka suurin onni olisikin jäädä syntymättä), opettajaonnea jne... En kiistä tällaista ja se olisikin tyhmää. Sen sijaan se, miten ihminen oman elämänsä sisällä toimii määrittää aivan suvereenisti sitä millaiseksi se elämä muodostuu. Jos esimerkiksi nyt päättäisin alkaa ajamaan kaikkiin risteyksiin tuurilla, niin elämästä muodostuisi lyhyt tai sitten eläisin sitä pyörätuolissa.

Esimerkki on absurdi ja brutaali, mutta niin moni elää. Jokainen sytytetty savuke on kuin ajaisi hiljaisen rataosuuden ylitse katsomatta tuleeko sieltä taaskaan junaa, esimerkiksi. Ihminen voi olla normaalin varovainen, mutta lisäksi suunnittelulla ja valmistautumisella on paljon vaikutusta. Tämä näkyy varmasti viimeistään eläkkeen suuruudessa.
Sille valmistautumattomuudelle on oikein uskonnollista mantraa muistuttava hokemakin: carpe diem.

 

[BigRedCat]

Jos esimerkiksi nyt päättäisin alkaa ajamaan kaikkiin risteyksiin tuurilla, niin elämästä muodostuisi lyhyt tai sitten eläisin sitä pyörätuolissa.

Esimerkki on absurdi ja brutaali, mutta niin moni elää. Jokainen sytytetty savuke on kuin ajaisi hiljaisen rataosuuden ylitse katsomatta tuleeko sieltä taaskaan junaa, esimerkiksi.

Tietenkin toiminnallaan voi todennäköisyyksiin vaikuttaa, mutta aina joku tupakoimaton saa kurkkusyövän tai keuhkosyövän ja aina joku tupakoiva elää terveenä satavuotiaaksi. En vain näe että tuosta voitaisiin millään johtaa johtopäätöstä että onni menee tasan.

 

[Kirjoittelija]

Myönnän jopa osin kadehtivani sinua

Niin minäkin. Olisi luultavasti mukavampaa olla kristitty kuin ateisti. Veikkaan myös, että jumalaan olisi helpompi uskoa, jos koulussa ei opetettaisi meitä lukemaan ja laskemaan. Alkeellinenkin luku- ja laskutaito on myrkkyä uskonnolle. Ja siinä vaiheessa, kun perehtyy esim. todennäköisyyslaskentaan siinä määrin syvällisesti kuin sinä olet tehnyt, vaikeutuu jumaliin uskominen varmasti entisestään.

 

[BigRedCat]

Anyway, se klassinen esimerkkihän on Franz Ferdinandin autokuski, joka attentaatin jo epäonnistuttua kääntyi väärässä kadunkulmassa ruuhkaan, juuri siinä kohdassa minne Princip oli tullut epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Vain tuo virhe juuri tuossa kadunkulmassa varmisti attentaatin onnistumisen ja ilman sitä on hyvin loogista ajatella, ettei ensimmäistä maailmansotaa olisi syttynyt kesällä 1914, ja vaikka suuri konflikti olisi syntynytkin myöhemmin (mitä emme tiedä), olisivat jo hyvin monet tekijät ja olosuhteet muuttuneet. Eli tuohon satunnaiseen (?) virheelliseen auton käännökseen tuntuu sisältyvän valtava historiallinen kausaliteetti...

Virheellistä käännöstä voinee hyvällä omallatunnolla sanoa satunnaiseksi, sillä tuskin kuljettaja itsekään tiesi etukäteen kääntyvänsä vikaan. Lisäksi historiallinen prosessi on minusta kiistatta kaaoottinen, jolloin pienen pieni muutos alkuarvossa saa aikaan arvaamattoman suuria muutoksia tuloksessa. Tässä tapauksessa koko historia olisi voinut ottaa todella huomattavasti erilaisen suunnan ilman tuota satunnaista tapahtumaa.

Tässä erittäin mielenkiintoinen artikkeli, joka melko olennaisesti sivuaa myös todennäköisyyttä ja satunnaisuutta, ja kuvaa hyvin kvanttimekaniikan käsittämisen haasteita:

The Trouble with Quantum Mechanics | by Steven Weinberg | The New York Review of Books

Kiitos tästä! Erittäin mielenkiintoinen juttu.

 

[Sako]

1MS oli tilauksessa monella taholla ja kaikilla osallistujilla oli tarvetta lyhyelle voittoisalle sodalle. Franzin murha oli jotain mihin oli hyvä hanakasti tarttua, ei niinkään itse syy. Toki murhasta syynä oli hyvä jälkeenpäin kirjoitella ja päättäjien siten pulmustaa itseään.

 

[Sanainen arkku]

Niin minäkin. Olisi luultavasti mukavampaa olla kristitty kuin ateisti. Veikkaan myös, että jumalaan olisi helpompi uskoa, jos koulussa ei opetettaisi meitä lukemaan ja laskemaan. Alkeellinenkin luku- ja laskutaito on myrkkyä uskonnolle. Ja siinä vaiheessa, kun perehtyy esim. todennäköisyyslaskentaan siinä määrin syvällisesti kuin sinä olet tehnyt, vaikeutuu jumaliin uskominen varmasti entisestään.

Minä en usko, että on sen mukavampaa olla teisti, ateisti kuin monoteistikaan. Olennaisin elämän mukavuusasia on sisäinen rauha.

Hassua kommentissasi on se, että varsinkin lukutaidon opettamisen historia ainakin Suomessa on varsin kirkkokeskeinen. Samoin perustason koulutus monissa maailmankolkissa on jopa suoraan kirkkojen toteuttamaa.
Itse en tarvinnut lukutaidon oppimiseen koulua sen enempää kuin kirkkoakaan. Paljon lukevan kodin esimerkillä oli varmasti innostava vaikutus.

 

[Meeps]

Tulee mieleen esimerkiksi sodat ja miten monet sodassa olleet ovat pohtineet sitä että miksi juuri he ovat hääneet henkiin? Muistan joskus jonkun japanilaisen hävittäjälentäjän tätä pohtineen jossain dokumentissa kyynel silmässä, että miksi juuri hän oli yksi todella harvoista joka säilyi hengissä? Kaikilla niillä nuorilla miehillä olisi ollut koko elämä edessään ja tuo asia oli vainonnut häntä aina vanhuuteen asti. Mielenkiintoinen kysymys koska minusta kun tuon kysymyksen asettaa itselleen niin ymmärtää sen syvyyden. Monet sotilaat tarjoavat tähän sen vastauksen että ovat olleet jumalan suojeluksessa ja mikäs minä olen sitä uskomusta heiltä pois ottamaan. Vaikkakaan en usko siihen että jumala olisi juuri heitä sattunut rakastamaan sen verran paljon että on sallinut muiden kuolevan, mutta juuri näiden harvojen jäävän henkiin.

Ja tulee ihan tästä läheltä yksi esimerkki mieleen, joka on ihan tositarina. Vaarini on kertonut sota-ajoilta tämmöistä että olivat olleet jonkun kiven päällä istumassa kaverinsa kanssa. Oli sitten alkanut tykistökeskitys jonka vuoksi olivat maastoutuneet. Vaari toiselle puolelle kiveä ja kaveri toiselle puolelle kiveä. Kun keskitys oli ohi, ei siitä kaverista ollut ilmeisesti kuin riekaleet jäljellä. Tätä on tullut joskus mietittyä että miten pienestä se olisi kiinni että ei minuakaan olisi olemassa, jos vaari olisi hypännyt toiselle puolelle kiveä. Osasiko hän sitten jotenkin aavistaa joillain tiedostamattomilla vaistoillaan että kummalle puolelle hypätä vai oliko kyse vain ihan puhtaasta sattumasta? Vai oliko kyseessä ihan vain niin käytännönläheinen juttu että vaari oli ennalta katsonut että jos keskitys tulee, niin kumpa puoli kivestä tarjoaa paremman suojan ja hypännyt sitten sinne? Näin pienestä asiasta saa todella monikulmaisen ja mielenkiintoisen pohdinnan aiheen minusta.

Minä ajattelen, että tuollaisessa tilanteessa kaikista helpottavinta olisi ajatella, että selvisin sodasta, koska sattuma. Jos kuvittelee selvinneensä, koska Jumalan mielestä minun henkeni oli tärkeämpi kuin muiden, voi se saada aika pelottavia seurauksia. Ihminen voi alkaa kuvittelemaan olevansa parempi kuin muut, tai sitten tuntee kauheaa syyllisyyttä ja pohtii miksi hänen henki oli arvokkaampi kuin muiden sekä kuvitella velvollisuudekseen saada mahtavia asioita aikaan ja elää erityisen hyvin, koska juuri hän oli niin erikoinen, että hänet säästettiin. Ajatus sattumasta hengen säästäjänä on mielestäni kovin lohdullinen. Ei minussa ole mitään erityistä, eikä kuolleet olleet minua huonompia, nyt vain sattui käymään näin.

 

[Sanainen arkku]

Minä ajattelen, että tuollaisessa tilanteessa kaikista helpottavinta olisi ajatella, että selvisin sodasta, koska sattuma. Jos kuvittelee selvinneensä, koska Jumalan mielestä minun henkeni oli tärkeämpi kuin muiden, voi se saada aika pelottavia seurauksia. Ihminen voi alkaa kuvittelemaan olevansa parempi kuin muut, tai sitten tuntee kauheaa syyllisyyttä ja pohtii miksi hänen henki oli arvokkaampi kuin muiden sekä kuvitella velvollisuudekseen saada mahtavia asioita aikaan ja elää erityisen hyvin, koska juuri hän oli niin erikoinen, että hänet säästettiin. Ajatus sattumasta hengen säästäjänä on mielestäni kovin lohdullinen. Ei minussa ole mitään erityistä, eikä kuolleet olleet minua huonompia, nyt vain sattui käymään näin.

Aliarvioit hiukan ihmisen mieltä. Ihminen pystyy hyväksymään useita rinnakkaisia, jopa keskenään ristiriitaisia logiikoita ja käyttämään niistä kulloinkin parasta / kontekstiin sopivinta.

 

[BigRedCat]

Nostetaanpas tämä ketju taas ylös. Lainaan itseäni vaaligallupketjusta, jossa kommentoin informaatiomuotoilu-sivun kirjoitusta virhemarginaalin osalta:

Tässä on oikaistava vakava väärinkäsitys, sillä alkoipa suorastaan ärsyttää tuon tekstin lukeminen. Jälleen kerran joku selittää hienosti ja ymmärrettävästi, mitä luottamusväli ja virhemarginaali tarkoittavat, ja väärin.

"Tilastotieteellisin termein ilmaistuna mielipidemittauksen virhemarginaali on sama asia kuin 95 prosentinluottamusvälin(engl. confidence interval) puolikas. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli tutkimuksen otos on harhaton (tästä lisää artikkelin loppupuolella) puolueen todellinen kannatus on 95 prosentin todennäköisyydellä jollain kohtaa vaihteluväliä, joka ulottuu virhemarginaalin verran ilmoitetusta prosenttiluvusta kumpaankin suuntaan."

Ei, ei ja vielä kerran ei tarkoita tuota. Jos sotkee noin fundamentaaliset asiat, ei kannattaisi kirjoittaa moisia "valistavia" tekstejä. Confidence interval - Wikipedia

A 95% confidence interval does not mean that for a given realised interval calculated from sample data there is a 95% probability the population parameter lies within the interval, nor that there is a 95% probability that the interval covers the population parameter.[11]Once an experiment is done and an interval calculated, this interval either covers the parameter value or it does not; it is no longer a matter of probability. The 95% probability relates to the reliability of the estimation procedure, not to a specific calculated interval.[12]Neyman himself (the original proponent of confidence intervals) made this point in his original paper

Eli siis kyseinen blogaaja sortuu jo valmiiksi yleiseen väärinymmärrykseen ja vielä levittää sitä eteenpäin.

Otan tähänkin kohtaa usein selitystä loistavasti tukevan kolikkoesimerkin:

Jos oletetaan, että meillä on reilu kolikko, eli kruunan todennäköisyys on 50% ja klaavan 50% ja tämä on varmaa todennäköisyydellä 1. Oletus siksi, että se palvelee esimerkkiä viemättä päättelyltä pohjaa. Jokaista kolikonheittosarjaa voidaan pitää galluppina kolikon todellisesta painotuksesta, vaikka tässä esimerkissä "todellinen kannatus" on meillä jo varmuudella tiedossa.

Kuvitellaan nyt, että Jatkoajan vuotuisessa kolikonheittokisassa eräs nimimerkki heittää viisi klaavaa perätysten (todennäköisyyksienkin mukaan näin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin). P-arvo olisi tuolloin alle 0,05 eikä klaavan todennäköisyys 50% kuuluisi 95% luottamusväliin. Voidaanko kuitenkaan sanoa, että on yli 95% todennäköisyys, että 50% ei ole oikea todennäköisyys? Ei missään nimessä. Mehän tiedämme, että 50% on oikea todennäköisyys sataprosenttisen varmasti.

On siis täysin mieletöntä väittää, että todellinen arvo kuuluu tietyn lasketun luottamusvälin sisään esim. 95% todennäköisyydellä, kun puhutaan frekventistisistä luottamusväleistä.

 

[mjr]

1MS oli tilauksessa monella taholla ja kaikilla osallistujilla oli tarvetta lyhyelle voittoisalle sodalle. Franzin murha oli jotain mihin oli hyvä hanakasti tarttua, ei niinkään itse syy. Toki murhasta syynä oli hyvä jälkeenpäin kirjoitella ja päättäjien siten pulmustaa itseään.

Kyllä, mutta kaikki viittaa siihen, että sotaa ei olisi muuten syttynyt tuona kesänä - jopa salamurhan jälkeen oli suurta vastahakoisuutta ja monta yritystä pysäyttää prosessi. Ja jos sodan alku olisi siirtynyt seuraavalle tai seuraaville vuosille olisi viivytykseen sisältynyt paljon muuttujia: Venäjän asevoimien ja yhteiskunnan reformit olisivat kehittyneet pidemmälle, Englanti olisi ehkä joutunut avoimeen konfliktiin Irlannissa, Italia olisi ehkä siirtynyt liittoumasta toiseen, Saksaa SPD olisi ehkä entisestään voimistunut jne. jne. Identtisesti tapahtumat tuskin olisivat muotoutuneet, mistä puolestaan olisi seurannut yhä uusia muutoksia jne. jne.

 

[Knox]

Lapsuudenystäväni rupesi teini-iässä häröilemään huumeiden kanssa. Tästä sitten seurasi kaikenlaista muutakin epämääräistä, kuten varastelua yms. Tuossa vaiheessa yhteydenpito väheni huomattavasti, kunnes jossain vaiheessa se lopahti käytännössä kokonaan. Toisinaan hän yritti soittaa, mutten yleensä vastannut koska rahaa tai kuskia se oli kuitenkin vailla. Eräänä iltana tein poikkeuksen, ja vastasin hänelle puhelimeen. Tein perään heti toisen poikkeuksen, ja lupasin heittää hänet paikasta A paikkaan B. Oli mukava nähdä kaveria pitkästä aikaa, eikä hän ollut edes niin sekaisin mitä yleensä. Seuraavana aamuna kuulin kuinka kaverini oli yön aikana menehtynyt.

Tuo pysäytti ja kunnolla. En ollut yllättynyt hänen menehtymisestään, se oli ajan kysymys. Mutta miksi vastasin just tuolloin puhelimeen, miksi lähdin kuskiksi juuri tuolloin. Muistan vielä kironneeni tuota lupausta, olisi tehnyt mieli jäädä sohvalle makaamaan.

Nyt jälkikäteen olen iloinen että lähdin. Näin ystävääni viimeisen kerran, hänen ollessa lähes oma itsensä.

Toinen kummallinen juttu tulee mieleen viime talvelta. Olin ajamassa kotia kohti, kun yhtäkkiä tuli hieman omituinen olo. En osaa sitä edes selittää, jotenkin sellainen fiilis että kohta jotain tapahtuu. Olin todella tarkkaavainen, ja yhtäkkiä tajuan kuinka rekka liukuu kolmion takaa meikäläisen eteen. Jalka jarrulle, juuri ja juuri sain kierrettyä rekan ilman että ajan vastaantulevan keulaan. Sydän hakkaa hulluna, ja tajuan että selvisin säikähdyksellä. Vauhtia mulla oli 60km/h, ja hitaammilla reaktioilla olisin ollut satavarmasti rekan kyljessä.

Aivan saatanan kuumottava tilanne. Ei ole ennen moista tunnetta tullut, eikä sen jälkeen. En tiedä mitä se oli, mutta liittynee tähän ketjuun.

 

[Sanainen arkku]

Lapsuudenystäväni rupesi teini-iässä häröilemään huumeiden kanssa. Tästä sitten seurasi kaikenlaista muutakin epämääräistä, kuten varastelua yms. Tuossa vaiheessa yhteydenpito väheni huomattavasti, kunnes jossain vaiheessa se lopahti käytännössä kokonaan. Toisinaan hän yritti soittaa, mutten yleensä vastannut koska rahaa tai kuskia se oli kuitenkin vailla. Eräänä iltana tein poikkeuksen, ja vastasin hänelle puhelimeen. Tein perään heti toisen poikkeuksen, ja lupasin heittää hänet paikasta A paikkaan B. Oli mukava nähdä kaveria pitkästä aikaa, eikä hän ollut edes niin sekaisin mitä yleensä. Seuraavana aamuna kuulin kuinka kaverini oli yön aikana menehtynyt.

Tuo pysäytti ja kunnolla. En ollut yllättynyt hänen menehtymisestään, se oli ajan kysymys. Mutta miksi vastasin just tuolloin puhelimeen, miksi lähdin kuskiksi juuri tuolloin. Muistan vielä kironneeni tuota lupausta, olisi tehnyt mieli jäädä sohvalle makaamaan.

Nyt jälkikäteen olen iloinen että lähdin. Näin ystävääni viimeisen kerran, hänen ollessa lähes oma itsensä.

Toinen kummallinen juttu tulee mieleen viime talvelta. Olin ajamassa kotia kohti, kun yhtäkkiä tuli hieman omituinen olo. En osaa sitä edes selittää, jotenkin sellainen fiilis että kohta jotain tapahtuu. Olin todella tarkkaavainen, ja yhtäkkiä tajuan kuinka rekka liukuu kolmion takaa meikäläisen eteen. Jalka jarrulle, juuri ja juuri sain kierrettyä rekan ilman että ajan vastaantulevan keulaan. Sydän hakkaa hulluna, ja tajuan että selvisin säikähdyksellä. Vauhtia mulla oli 60km/h, ja hitaammilla reaktioilla olisin ollut satavarmasti rekan kyljessä.

Aivan saatanan kuumottava tilanne. Ei ole ennen moista tunnetta tullut, eikä sen jälkeen. En tiedä mitä se oli, mutta liittynee tähän ketjuun.

Onpa samantyylisiä kokemuksia kuin itselläni. Saattaa olla että aiemmin kerroin niistä myös. Kuinka viimeisen kerran käydessäni erään lapsen (sukulaisen, ei asiakkaan) luona minulle tuli pois ajellessa hyvin yhtäkkinen varma ajatus, ettei ko. henkilö eläisi vanhaksi ja kuolisi normaalia kuolemaa. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän kuoli. Kun sain ilmoituksen, oli heti sellainen olo että no niin.

Liikenteessä olen jostain syystä saanut päähäni tehdä mielikuvaharjoituksia väistämisestä vain muutamaa minuuttia ennen kuin jouduin liikenneurani vakavimpaan läheltä piti-tilanteeseen.

 

[BigRedCat]

Toinen kummallinen juttu tulee mieleen viime talvelta. Olin ajamassa kotia kohti, kun yhtäkkiä tuli hieman omituinen olo. En osaa sitä edes selittää, jotenkin sellainen fiilis että kohta jotain tapahtuu. Olin todella tarkkaavainen, ja yhtäkkiä tajuan kuinka rekka liukuu kolmion takaa meikäläisen eteen. Jalka jarrulle, juuri ja juuri sain kierrettyä rekan ilman että ajan vastaantulevan keulaan. Sydän hakkaa hulluna, ja tajuan että selvisin säikähdyksellä. Vauhtia mulla oli 60km/h, ja hitaammilla reaktioilla olisin ollut satavarmasti rekan kyljessä.

Tästä tulee ensimmäisenä mieleen, että useinhan sitä säikkyy kaikenlaista ja tulee tunne, että jotain on vialla. Äärimmäisen harvoin tuo tunne vain pitää paikkansa, ja väärät hälytykset unohtuvat mielestä. Sitten kun kerran jotain sattuu tapahtumaan, on helppo kuvitella kyseessä olevan joku yliluonnollinen juttu tms. Kun miettii, että auton ratissa nyt ollaan yleensäkin hieman aistit tavallista valppaampana, ei mikään ihme että usein tulee "aavistuksia".

Ymmärtääkseni se on ihan evoluution meille jättämä ominaisuus, että jatkuvasti saamme kaikenlaisia "etiäisiä" valmiina lähtemään karkuun tai taisteluun, mutta tosiaan yleensä sekunnin murto-osan terästäytymisen tuloksena onkin "aa, väärä hälytys" -reaktio, joka unohtuu. Uhkaava hahmo olikin kivi tai kylpytakki, tai outo tunne taloyhtiön kellarissa tai pimeällä tiellä ei johtanutkaan sarjamurhaajan hyökkäykseen tai läheltä piti -tilanteeseen.

 

[sampio]

Ymmärtääkseni se on ihan evoluution meille jättämä ominaisuus, että jatkuvasti saamme kaikenlaisia "etiäisiä" valmiina lähtemään karkuun tai taisteluun, mutta tosiaan yleensä sekunnin murto-osan terästäytymisen tuloksena onkin "aa, väärä hälytys" -reaktio, joka unohtuu. Uhkaava hahmo olikin kivi tai kylpytakki, tai outo tunne taloyhtiön kellarissa tai pimeällä tiellä ei johtanutkaan sarjamurhaajan hyökkäykseen tai läheltä piti -tilanteeseen.

Näin minäkin asian näen. Kohdalle sattunut kerta vahvistaa uskomusta yliluonnolliseen, vähän kuin raamatun ennustusten kanssa. Sadoista uudelleen ja uudelleen tulkittavista profetioista kun yksi napsahtaa kohdalleen enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraisesti, uskovat ympäri planeetan ovat mehuissaan huolimati siitä, että kymmeniä tarkkaan ennustettuja tapahtumia on vaiettu unholaan sitä ennen. Olihan se kieltämättä itselläkin aika creepy fiilis herätä yöllä elämäni kenties pahimpaan painajaiseen ja saada aamulla kuulla, että kummitätini oli yrittänyt itsemurhaa juuri noina tunteina. Vaan kuinka monta kertaa olen tuntenut tuijotuksen niskassani hillopurkkia kellarista noutaessani, eikä yhtään kertaa ole puukosta, torahampaista tahi muista astaloista kylkeen tullut. Ehkä viihdekulttuurillakin on osansa näissä tuntemuksissa, kun usein kuitenkin arkisiin ympyröihin erinäiset veriteot sijoittuvat niissä.

Mulle on elämäni aikana tullut aika karmivalta näin jälkikäteen tuntuvia fiiliksiä esim. riidan päätteeksi duuniin lähtiessä tms. tapauksissa, että näin ei pitäisi koskaan erota ja sitten se klassinen "entä jos tänään tapahtuu jotain". Myös joidenkin kavereiden kanssa moikatessa on tullut mieleen nämä viimeiset näkemiset, mutta edelleen on oluet käyty juomassa sen jälkeenkin ihan hyvissä voimissa. Jos yhdelle tällaiselle kerralla napsahtaisi onneton päätös, tuntuisi varmasti aika pelottavalta, notta mä tiesin sen, mutta itse lasken ne lähinnä sattuman varaan. Dejavu yhdistettynä tuollaisiin tuntemuksiin on villimpi, toivottavasti ei kuitenkaan koskaan osu makaaberilla tavalla oikeaan.

 

[SamSpade]

Nyt keskustelu sivuaa tutumpaa aihetta. Eli intuitiota. Vahva työkalu kaukaa historiasta. Se että osaa kuunnella, tai tunnistaa juuri nuo väärät hälytykset ja taas oikeat, on jollain tasolla opittava taito. Tai ainakin siinä voi harjaantua. Mielikuvaharjoittelu, tilanteen mukainen harjoittelu jne.

The gift of fear on mielenkiintoinen teos joka käsittelee asiaa.
Tosin vain naisiin kohdistuvan väkivallan ja sen uhan kautta mutta kuitenkin.

Edit: Ja se että intuitio kolkuttelee ja mitään ei tapahtunutkaan, ei välttämättä kerro siitä että hälytys oli väärä, vaan että tilanteessa oli ainekset xx tapahtumaan, mutta eivät edenneet sinne asti.

 

[penkinlämmittäjä]

Löysin syksyllä rahaa tieltä ja poliisi kävi häke-puhelun jälkeen noutamassa ne. Nyt olen lähdössä armeijaa suorittamaan loppuun ja viime viikolla sovittu kissojen hoitopaikka yllättäen peruuntui. Pikaisesti uuden etsintään ja lupasin hoitopalkkionkin. Tiesin, että minulla on siihen varaa, vaikkei armeijan ajalle niin paljon säästöjä jääkään. Seuraavana päivänä peruutusilmoituksen jälkeen tuli viesti, että syyskuussa löytämänne rahat ovat noudettavissa. Eilen ostin sitten kissoille kesään asti ruoat, hiekat ja hoitotarvikkeet väliaikaiskotiin ja vähän lelujakin ja summaksi muodostui sama, jonka kuittaan poliisilta. Sattui sopivasti ja nyt minulta ei mene ihan niin paljon ekstramassia.

Sopiva sattuma siis tämä rahojen palautuminen minulle, koska se oli täysin odottamatonta ja osui todella sopivaan kohtaan.

 

[BigRedCat]

Edit: Ja se että intuitio kolkuttelee ja mitään ei tapahtunutkaan, ei välttämättä kerro siitä että hälytys oli väärä, vaan että tilanteessa oli ainekset xx tapahtumaan, mutta eivät edenneet sinne asti.

Tuskin kuitenkaan meinaat, että kun intuitio hyökkäävistä petoeläimistä kolkuttelee puskan suhistessa tuulessa, hälytys ei ole väärä. Hälytysmekanismihan voi silti olla hyödyllinen, sillä on parempi säikkyä usein turhaan karkuun kuin säästää vaivaa aina ja tuhoutua kerran pysyvästi.

Ts. olet oikeassa, että aivojemme/vaistojemme näkökulmasta ainekset johonkin on olemassa, mutta kyllä se hälytys voi ihan hyvin siltikin olla väärä. Tässäkin havaintokykymme rajallisuus toimii tärkeänä moottorina.

 

[SamSpade]

Tuskin kuitenkaan meinaat, että kun intuitio hyökkäävistä petoeläimistä kolkuttelee puskan suhistessa tuulessa, hälytys ei ole väärä. Hälytysmekanismihan voi silti olla hyödyllinen, sillä on parempi säikkyä usein turhaan karkuun kuin säästää vaivaa aina ja tuhoutua kerran pysyvästi.

Ts. olet oikeassa, että aivojemme/vaistojemme näkökulmasta ainekset johonkin on olemassa, mutta kyllä se hälytys voi ihan hyvin siltikin olla väärä. Tässäkin havaintokykymme rajallisuus toimii tärkeänä moottorina.

Joo olet tietysti oikessa tuulen ravistellessa lehtiä, väärä hälytys. Mutta ihmisjoukossa, kadulla, ravintolassa, liikenteesäkin ym intuitio kyllä kerää tietoa ja varoittelee ajoittain ihan oikeista asioista. Ei toki niistä joita ei voi havaita, mutta kerää tietoa ihmisten eleistä, liikkeistä, äänensävyistä ja hälyttelee kyllä ajoittain kun syytä on. Se että osaako tunnistaa näitä merkkejä on toinen juttu, myöskin se että tulkitsee virheelliset signaalit oikeaksi on huono juttu, alkaa pelätä kaikkea mikä liikkuu...
Mielikuvaharjoittelu on vahva väline. Tätä on jonkin verran tutkittukin, eli ns the hero factor. Menee jo asian sivuun mutta sivuaa tuota intuitioasiaa, joten.
Onnettomuustilanteita on tutkittu ja analysoitu aika paljon, myös ns suuronnettomuuksia. Ihmisten käyttäytyminen voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan ns flight or fight reaktio (josta tosin puuttuu yksi tärkeä eli freeze). Ihminen tällaisessa tilanteessa joko, pakenee - eli pyrkii poistumaan tapahtuman luota. Jähmettyy ja on kykenemätön tekemään oikeastaan mitään järjellistä, tai "taistelee" eli ottaa tilaneen haltuun, oli se sitten varsinaista taistelua, tai muitten auttamista, palon sammuttamista ym.
Omaa toimintamalliaan on mahdoton tietää ennen kuin ns kakka osuu tuulettimeen.
Ne harvat jotka eräässä junaonnettomuudessa ryhtyivät antamaan komentoja näille jähmettyneille, auttamaan muita matkustajia ym eli olivat sankareita, tai "taistele" moodissa, haastateltiin myöhemmin ja lähes kaikilta paljastui yksi yhteinen piirre. Harjoittelu tai mielikuvaharjoittelu. Eräs näistä kertoi että oli vuosi takaperin osallistunut firman pelastusharjoitukseen rakennuspalon varalta. Oli sitten miettinyt käynyt mielessään läpi harjoitetta useasti. Evakuointia, haavoittuneiden hoitoa ym.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi että mielikuvaharjoittelu on lähes yhtä tehokasta kuin varsinainen harjoittelua ja kun yllättävä tilanne tulee vastaan (onnettomuus, ryöstö ym) niin aivot alkavat alitajuisesti etsiä tilanteeseen tuttuja toimintamalleja alkaa antamaan ohjeita toimia sen mukaan. Mallin ei tarvi olla tarkka juuri siihen tilanteeseen, riitää että yhtäläisyyksiä on riittävästi, esim tuo yllä mainittu pelastusharjoitus.
Ns ooda looppi Observation - Orientation - Decision - Action on päätöksentekosilmukka jollaisen aivot suorittavat heti kun jotain uutta tapahtuu. Se miten nopeasti tuo silmukka kulkee alusta loppuun, on harjoittelun tulosta. Orientation ja Desicion vaiheet ovat tärkeitä, eli kun on havaittu - Observation, pitää aivojen tehdä tilannearviointi mitä tapahtuu - Orientation ja päättää mitä tehdään - Desicion.
Tästä voisi jatkaa syvemmällekin mutta nyt loppuu aika.

 

[Prof. Puck]

Kun keskustelu on osin palautunut takaisin ns. maan pinnalle, niin minäkin uskaltaudun jotain aiheesta kirjoittamaan. Minä uskon vahvasti intuition väliseen yhteyteen suhteessa onneen.. eli siihen miksi toiset ihmiset tuntuvat olevan niin paljon onnekkaampia kuin toiset. Minulla on ystäväpiirissä maine "hyväonnisena" heppuna, joka johonkin rajaan saakka saattaa pitääkin paikkaansa, mutta tosiassa itse koen asian niin, niin "luen" tilanteita (lasken kausaaliteetteja, todennäköisyyksiä, yksinkertaisesti havainnoin ympärillä tapahtuvia asioita jne..) luultavasti paljon enemmän kuin toiset -hiukan huolettomammin elävät - kaverini. Mielestäni tämä selittää hyvin pitkälti eron "tuurin" suhteen... jättäen toki sattumalle aina sijan.

Sitten etiäisistä... Niihin on varmasti täysin mahdotonta uskoa, jos sellaisesta ei ole vahvaa omakohtaista kokemusta, mutta minulla on sellainen kokemus, että "etukäteistunne" tapahtuvasta asioista oli niin poikkeuksellisen voimakas ja yllättävä (vastoin todennäköisyyksiä ja kausaliteettia), ettei se ainakaan ollut selitettävissä millään ikiaikaisella psyykkeen varoitusmekanismilla. Sattumaa se toki silti saattoi olla,, helpostikin.Kyllä se kuitenkin laittoi miettimään.

Sitten taas käänteinen esimerkki... alkaa tosin mennä enemmän taikauskon puolelle. Ihan muutama päivä sitten sain moottoripyörällä ajaessa semi-vahvan tunteen, että älä käänny tuonne (vaihtoehtoisia reittejä määränpaikkaan oli kaksi). Normaalisti olisin varmaan jatkanut vaihtoehtoista reittiä ikäänkuin "enteen ostaen", mutta tällä kyseisellä kerralla päätinkin, etten suostu alistumaan tällaiseen taikauskoon ja käännyin reitille, mistä koin varoituksen. Mitään ei -tietenkään - tapahtunut, mutta valehtelisin, jos tilanne ei olisi pikkuisen kuumottanut ja olin takuuvarmasti varovaisempi ajaessani kuin normaalisti.

Jännä tämä ihmismieli!

 

[Axroz]

Intuitio on aiheena mielenkiintoinen. En oikein osta ajatusta, että se kuuluisi tuurin tai sattuman alle. Ennemmin olen taipuvainen uskomaan, että aivojeni kyky käsitellä ympäristön informaatiota "kertomatta" siitä tietoiselle minälleni on huomattavasti suurempi kuin mitä ymmärrän/tiedostan. Osaksi tietoista päätöksentekoa aivot tuovat vain ns. poikkeuksellista dataa, luoden tunteen intuitiosta. Edellähän oli jo pohdittu tätä onnettomuustilanteiden kautta. Pohjimmiltaan kai kyse on siitä, että pitää hylätä ajatus omasta erityisyydestään ja hyväksyä kuuluvansa melko primitiiviseen eläinlajiin. Tiedostaa, että punnitsee maailmaa - ei pelkästään tietoisten valintojen - vaan myös satunnaisten aistihavaintojen ja opittujen mallien perusteella.

Selventävänä ja erittäin yksinkertaistettuna esimerkkinä: Lähestyt risteystä ja haistat niin pienen pitoisuuden jotain, että aivot eivät koe tarpeen tuottaa tietoista havaintoa hajusta (tietoisella sinulla on esimerkiksi muita tehtäviä joita se voi häiritä - esim. radion säätö). Kuitenkin yhdistettäessä tämä sopiviin opittuihin malleihin ja havaintoihin (lähestyvä risteys, hajuprofiili voisi täsmätä ajoneuvoon, näköhavainto hyvin pienestä liikkeestä - lintu pelästyi jotain), johtavat siihen, että saat signaalin "VARO!". Evoluution näkökulmasta on parempi olla turhaan varovainen kuin aina varomaton. Minun logiikkaani esimerkiksi tällainen selitys intuitiosta istuisi aika hyvin.