Runkosarjaottelut 2024–2025

  • 45 161
  • 278
Suosikkijoukkue
Ketterä
Harvemmin kyllä näkee noin törkeää tempausta kuin Erkinjuntin poikittainen Pietilää päähän.
Omasta mielestä näytti enemmän vahongolta, kuin törkeältä tempaukselta.
Näytti että kääntyi viime hetkellä kohti takaviistosta hiukan kumarassa tullutta Pietilää ja vaistomaisesti olisi nostanut kädet eteen torjuakseen Pietilän törmäyksen.
Poikkari vaan sattui osumaan paljon lyhyempää Pietilää päähän, mutta olisi osunut "normaali pituista" pelaajaa suurinpiirtein rintaan.
Siitä huolimatta ulosajo oli ainoa oikea rangaistus, koska vastuu oli kuitenkin loppujen lopuksi Erkinjuntin, olipa vahinko tai ei, mutta ei mielestäni ollut mikään törkeä sikailu.

Mutta Roki tuntuu olevan noin muuten sama sikalauma vuodesta toiseen, valmentajasta riippumatta.
Alasen ja sen Boucherin jatkuva sikailu alusta loppuun oli kyllä halveksittavaa katsottavaa.
Kovaa voi pelata puhtaastikin.
 
Suosikkijoukkue
Ketterä, Qatar Rink Rats, Tankit

Joo yksi ottelu tuosta tuli. Tilanteessa Pietilällä on kiekko joten ei varmasti yrittänyt törmätä Erkinjuntiin.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Oho, meillä oli näköjään peli tänään ja kiviäkin kiinnosti. Ja vähemmän yllättäen turpiin Keuruun navetasta.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Päällimmäinen fiilis mikä pelistä jäi, oli vitutus tuomareita kohtaan. Aivan järkyttävää tekemistä. Sen seurauksena peli meinasi lähteä käsistä ja Ketterältä putosi kolme pakkia rivistä (Laakso, Rannisto, Niemi). Ja ihan puolin sekä toisin siitä kärsittiin. Mitään linjaa ei ollut. Ehkä kuvaavin tilanne ekassa erässä, kun Ketterän pelaajalta vedettiin jalat alta hyökkäyspäässä ja pilli ei soinut. Hetkeä myöhemmin samanlainen tilanne Ketterän päässä ja jäähy Ketterälle. Varsinkin tämä numero 24 oli aivan kuutamolla koko pelin ajan.

Ketterä oli todella hyvä toisesta erästä lähtien ja Roos jumala. Mukava lähteä joulun viettoon kolmen pisteen kanssa.
 
Playe_knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Saipa
Mahtava peli!
Parvianen kyllä yllättävän hyvä.
Roos omalla tasollaan taas eli tiiliSEINÄ !

Nyt voikin rauhoittua joulun viettoon.
Hyvää joulua tänne kaikille tovereille.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Istumapaikat myyty loppuun jo päivällä. Toivottavasti menee loput seisomapaikat, tekee seuran taloudelle todella hyvää. Toivottavasti tulee myös paljon nälkäisiä ja janoisia vieraskannattajia paikalle.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Pietilä tänään lainalla Jukureissa. Onko rahat oikeesti loppu ja pitää kerätä roposia sieltä mistä saa?
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Pietilä tänään lainalla Jukureissa. Onko rahat oikeesti loppu ja pitää kerätä roposia sieltä mistä saa?
Ei varmasti tarvitse mestiksen joukkueissa edes kysellä pinkan paksuutta. Saati että pinkassa olisi erilaisia värejä reilusti.

Kolikot on otettava sieltä, mistä niitä suinkin kukkaroon saa.
 
Butcher

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja Ketterä
Tällä kertaa ei riittänyt, mutta ihan hieno taistelu mielestäni Ketterältä. Ensimmäinen erä pelattiin vielä energisesti, mutta sen jälkeen alkoi väsymys painaa. Eikä tietysti ihme, kun toinen peli toiseen päivään ja vajaalla mentiin hyökkäyksen suhteen. Uskon, että väsymys näkyi myös viimeistelyssä, joka oli tänään aika nuhaista.

Mutta eipä tällä tappiolla nyt toisaalta niin suurta merkitystä ole, kun Jokerit tulee runkosarjan 99% varmuudella viemään. Dufva on rakentanut koneen, jonka peli ei ole kovin kaunista, mutta suht tappavan tehokasta Mestis-tasolle. Hyvää harjoitusta Ketterällekin kevättä varten tällaiset pelit, joissa kamppailuvaade on huipussaan. Mukavampihan se on sitten silloin voittaa...
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Oli hyvä peli vaikka hävittiin. Hienoa oli nähdä paljon yleisöä, aistia hyvää tunnelmaa ja mitä ehdin tuttujen ja tuntemattomien vieraskannattajien kanssa juttelemaan, olivat järjestelyihin todella tyytyväisiä.

Ylivoimaan kaipaisi ensi vuodelle lisää tehoja, ykkönen saa peliä kyllä pyörimään mutta vaaralliset vedot puuttuu. Kakkosella oli puolestaan ajoittain vaikeuksia kiekon tuonnissa alueelle.

Jokerit tarjosi eilen kovimman mahdollisen puolustushaasteen, on tuo RD:n träppi vaan tehokasta.

Syyskausi taputeltu ja alkuvaikeuksien jälkeen sijoituksena kolmas. Kuusi pinnaa perässä IPK:ta ja kaksi peliä vähemmän pelanneena.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä 2025, oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
 
Playe_knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Saipa
Siellä näköjään Mestiksen nälköisimmäksi meidän Imatran muuri ehdolla!! Käykäähän äänestämässä että saahaan Imatrallekkin positiivista näkyvyyttä ja oikeutta;).

Viimeksi muokattu:

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Piti käydä omin silmin todistamassa spektaakkeli Nordiksella ja harvoin sieltä oma joukkue on pisteet mukana kotiin lähtenyt. Ja ei lähtenyt tälläkään kertaa! Tasoero oli kyllä aika suuri, vaikkei Jokerit mitään ylimarssia esittäneetkään. Heikkerille ei kyllä montaa torjuntaa kertynyt, mikäköhän oli torjuntaposentti? Ketterältä voi jälleen kerran antaa Reiskalle puhtaat paperit, kova ukko. Muuten oli vaisua tekeminen. No se siitä, huomenna sitten Tovereilta täydet pisteet!
 
Näin. Joka sana toden totta.

Oliko Ketterä faneja paljonkin paikalla?
 
Playe_knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Saipa
Olipas taas peli.
Kuin vahingossa tuurilla ensimmäiseen erään 2 maalia ketterälle. Sitten loppuikin pelaaminen täysin ja heiluttiin kentällä vaan taitoluistelijoiden tavoin.

Roos otti tärkeitä torjunta ja ei kyllä häneen tänään peli kaatunut. 25 torjuntaa ja Heikkerille 10…… Tämä summaa miun mielestä pelin kulun.

Joukkueen huono YV ja tehottomuus on ongelma.

Puolustajat myös kuutamolla kun heitä olisi tarvittu.

Noh reeniä reeniä ja etiäppäin. Ehkä joskus taas narreja voidaan ärsyttää..
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kyllä huomas et peliin lähdettiin energiaa säästellen, et paukkuja jää huomiselle.
Tää peli oli jo pelattu ennenkuin edes oltiin Nordiksella. Kun puuttuu se 6 avaus kokoonpanon ukkoo rosterista, niin turha se on rimpuilla.

Huomenna pitää saada se talvisodan henki päälle jos meinataan Toverit kaataa.
Ehkä se karvaus jätettiin huomiselle, kun sitä ei viitsitty tänään tehdä.
Tovereita vastaan sit töitä, töitä, töitä, sekä jalat jalat, niin hyvää tulee.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Tänään ei sitten mitään virkamies kiekkoa kiitos.

Sydän ja sielu mukaan, pelataan joukkueelle ja kaverille. Siitä myö katsojat tykätään.

Toivotaan runsaasti katsojia.... ai niin mut kun pakkasta.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Tänään ei sitten mitään virkamies kiekkoa kiitos.

Sydän ja sielu mukaan, pelataan joukkueelle ja kaverille. Siitä myö katsojat tykätään.

Toivotaan runsaasti katsojia.... ai niin mut kun pakkasta.
Kohta lähtee ja tasoero on maltillisempi eiliseen. Tuo Ronkaisen perkele pelottaa, pelimanne henkeen ja vereen. No ellei Jojensuun yö sitten kutsunut? Tänään pakit mukaan ja tehokas yyvee, niin kuivilla ollaan ja pisteet repussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös