Mainos

Runkosarjan yllättäjät ja pyllähtäjät

  • 2 010
  • 12

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yllättäjät:

1. Jäske-Loikas-Penttinen – Ei perusteluja kaipaa.
2. Ahmat – Paljon edellisen rivin varassa, mutta ansaistee siltikin oman maininnan. Tuskinpa kovinkaan moni kehtaa väittää itseään sellaiseksi visionääriksi, että olisi uskonut Ahmojen taistelevan kauden mittaan kotiedusta. "Yhden kikan" joukkue, mutta Tormosen suojateille tuo on toistaiseksi riittänyt.
3. Ossi Louhivaara, KooKoo – Nuorukaisen lahjat ja kyvyt tiedettiin, mutta sopetumisen Mestis-vauhtiin piti viedä aikansa. Maalit kauden kolmessa ensimmäisessä pelissä, ja yhteensä (vähintään) 20 maalia KooKoon kolmosketjusta.
4. Sami Kaartinen, Hokki – Piti nousijajoukkuetta pystyssä vaikeina aikoina. Ennen kauden alkua katseet Kajaanissa kohdistettiin Karhulaan ja Lahesaluun, joten Kaartinen sai yllättää puskista rauhassa. Taistelisi sarjan MVP-palkinnosta seurakaverinsa Häkkisen kanssa.
5. Kiekko-Vantaa kaikesta huolimatta – Vajausta puolustuspäässä sekä maalin suulla, ja vastassa agentti joka raahaa miehiä liigaan. Silti kärkisijoilla.
6. Juha-Matti Taponen, FPS – Nuori maalivahti vei paikan kompuroineelta Pasi Keinäseltä, ja on jatkanut tasaisin ottein.
7. 9-0 - Lukemat, joilla KooKoo nöyryytti Kiekko-Vantaata syksyllä. Tappio oli sarjakärjelle kauden ensimmäinen. Ottelu oli kaiken lisäksi tulosvetokohde, joten moni sarjataulukon perusteella veikkauksensa tehnyt hieraisi varmastikin silmiään tuloksia tarkistaessaan.
8. Urheilukanavan televisiointi – Rajallisista resursseista huolimatta erittäin onnistunut produktio. Ritari selostaa hyvin, monta hyvää kommentaattorivalintaa. HN-kamaa edustaa vain namusetämainen juontaja/haastattelija.

Bubbling under:
Yleisömäärät Vaasassa
- Vaasalaiset eivät joukkuettaan hyljänneet vaikainakaan aikoina. Tai sitten kausikortteja on myyty pirun paljon.
Hankinnat Tshekeistä – Alá Hokki & Hermes. Melkein kuin divariaikoina.
KJT:n kauden alkutahdit – Todellinen yllätysalku, joka toi uutta väriä sarjaan.


Tämänhän tiesi jo keskikesällä...

1. Mölli Kotkien peräsimeen - Säästyttäisiinköhän Ugissa kerrankin valmentajanvaihdokselta, jos Mölli aloittaisi kauden?
2. Jukurit jyrää – Tasaisuudella kärkeen. Eikä millään pois.
3. Ei nousua yleisömäärässä – Hokki vähän piristi, mutta eipä suunta taida muuttua, niin kauan kuin sarjajärjestelmä pysyy samana.
4. "Kaikki kannattavat suljettua liigaa" – Ja Jutilan "Tutkimuksen mukaan kukaan ei halua nousta". Uuuuuuuuh.
5. Hermeksen hiipuminen kauden vanhetessa – Tuttua kauraa tämäkin. Kuntohuippu Kokkolassa jo monena vuotena kauden ensimmäisellä puoliskolla.

Bubbling under:
Mestis-tuomaroinnin taso
- Vaihtelevaa, erittäin vaihtelevaa. Jopa saman erän aikana...
KalPa – Ylemmän keskikastin joukkue, jonka hyviä otteita saattaa seurata ihmeellinen selätystappio. Tasaisuuden puutetta ei voi selittää pelkästään nuorella joukkueella.


Pyllähtäjät:

1. UJK – Sijoitus tuskin yllättää ketään, mutta ylivoima (vai pitäisikö sanoa alivoima?), jolla joukkue on jumbosijan varmistanut on kerrassaan mykistävä. Jos pelimiehiä saa vasta Möllin tulon jälkeen, niin olisiko kannattanut toimia jo hivenen aiemmin?
2. Sport – Tiukkoja ja niukkoja häviöitä, ja ajoittain hyviä otteitakin. Pudotuspelipaikasta taistelu ei kuitenkaan vastaa ennakko-odotuksia, joissa vaasalaiset nostettiin Jukurien ykköshaastajiksi.
3. TuTo – Alkoi pelaamaan vasta tammikuussa, kun kausi kääntyi jo takakaarteessa. Maalivahtien kokemattomuus tiedettiin, mutta ihmeen kauan Bogdanovilla kesti kääntää kurssi.
4. Sportin latvialaiset – Kauden kynnyksellä tulleet "supervahvistukset" saivat lähteä pois vähin äänin. Vielä sarjan aattona monet olivat köriläistä aidosti kateellisia.
5. Hurja pelaajaruletti Kajaanissa – Syksyn aikana miehiä tuli ja meni. Lopulta sopiva porukka löytyi, tilanne rauhoittui ja peli parani. Pakan sekoittaminen toimikoon varoittavan esimerkkinä.
6. Pekka Laksola, FPS – Kokeneen pelurin paluu Suomeen uudelle uralle ei käynnistynyt toivotulla tavalla. Ajatukset ensi kaudessa...
7. Ahmojen maalivahtitilanne – Kahdeksanko niitä jo oli? Onnistujia, epäonnistujia ja ennenkaikkea epäonnisia. Machreichista odotettiin, jos ei muuta, niin ainakin joukkueen ykkösmolaria. Tie vei kuitenkin takaisin wiinersnötselimaahan kesken kauden. Heinonen ja Alf Melmacialainen ilahduttivat, junnuille kokemusta – monenlaisesta....
8. KJT – Sarjasijoitus tai pisteet eivät sinällään johda vielä pyllähtäneisiin. Pisteitä on lakkarissa ehkä jopa enemmän kuin ennakoitiin. Pyllähtäneisiin järvenpääläiset vie hyvän vireen totaalinen hukkaaminen. Joukkueella oli kaikki avaimet omissa käsissään.

Bubbling under:
Ville Kiiskinen, Jukurit
– Löi läpi viime kaudella vihreänutuissa. Kauden Mikkelissä piti olla viimeinen silaus nousujohteiselle uralle, mutta neloskenttä ja pieni peliaika on syönyt miestä.
Vantaanjoki virtaa väärään suuntaan – Vaikea on ollut vantaalaisten pitää miehiä riveissään. Mukavia mahdollisuuksia pelaajille, mutta kaikki pelurit eivät jättäisi seuraansa pulaan. Vai ketkä lähtevät esim. KalPasta kesken kauden?
Antti Hilden, Sport ja Tero Forsell, TuTo – ei pahoja pettäjiä, sillä pisteitä on kertynyt ihan ok-tahtiin. Ei kuitenkaan sillä tasolla, mitä miehiltä odotettiin. Forsellin piti olla TuTon kärkikahinoihin nostava johtohahmo, Hildenin koko sarjan ykkösmaalipyssy.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Ahmojen mv-tilanteesta

Kaverilta kuulin, että mv Kempin kanssa olisi tehty alustava sopimus Ahmojen kanssa, ennen kuin Porista tuli sittemmin kenkää saanut tj... Hänelle kelpasi vain ulkomaalainen maalivahti ja kesän Ahmojen mukana harjoitelleen Kempin tie vei UJK:hon.

Jälkiviisaus on sitä parasta viisautta! Mutta kuitenkin. Olisiko Ahmojen kannalta kannattanut maalivahtiruletin pyörittämisen sijaan tehdä soimus Kempin kanssa? Ei ainakaan olisi huonommin mennyt ja olisi tullut seuralle huomattavasti halvemmaksi!
 

kakes

Jäsen
Et sitten löytänyt hermeksestä tai sportista mitään positiivista?
Hermeksen osalta voisin sanoa että en ainakaan minä näe hermeksen pelin mitenkään hiipuneen,sport ja hokki ovat vain erinomaisilla otteillaan menneet hermeksen ohi.Ja mitä kookoohon tulee niin kookoon tasokin on laskenut kuin lehmän häntä.Ennen joulua hyvä,nyt jukurit on näyttänyt teille peräpeiliään.Voisin jopa kysyä,mihin on kadonnut kookoon hyvä ote?
Paistaa hiukan etelä-suomi painoitteiselta arvioinnilta tämä sinun yhteenvetosi kun ei oikeen hakemallakaan löydy mitään positiivista pohjois-suomen joukkueista.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viestin lähetti Everton
Yllättäjät:
Bubbling under:
Yleisömäärät Vaasassa

- Vaasalaiset eivät joukkuettaan hyljänneet vaikainakaan aikoina. Tai sitten kausikortteja on myyty pirun paljon.

Niin. Onhan nuo yleisömäärät vieläkin ihan arsesta, mutta iloisena täytyy kyllä todeta, että tämä parin sadan hengen nousu keskiarvossa on seuran hyvän markkinoinnin ja yleisen ilmeen ansiota. Jos peli olisi kulkenut koko kauden, niin 1450 voisi olla mielestäni täysin realistinen arvio koko kauden keskiarvoksi.

Viestin lähetti Everton

4. "Kaikki kannattavat suljettua liigaa" – Ja Jutilan "Tutkimuksen mukaan kukaan ei halua nousta". Uuuuuuuuh.[/B]
Ei lisättävää tähän...

Viestin lähetti Everton

Pyllähtäjät:

2. Sport – Tiukkoja ja niukkoja häviöitä, ja ajoittain hyviä otteitakin. Pudotuspelipaikasta taistelu ei kuitenkaan vastaa ennakko-odotuksia, joissa vaasalaiset nostettiin Jukurien ykköshaastajiksi.
[/B]

Nostaisin Arto Sirviön tässä pääsyylliseksi. Sirviö valmensi Sportia 23 ottelua ja niissä kertyi 20 pistettä eli n. 0.86 per ottelu, kun taas Westerbackin aikana 17:ssa pelissä 23 pistettä eli 1.35 per ottelu. Tuolla pistekesiarvolla oltaisiin Kalpan ja K-Vantaan kanssa samoilla sijoituksilla. Tämä vain selvityksenä. Suunta on nyt hyvä. Sport tulee vielä.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Everton

4. Sportin latvialaiset – Kauden kynnyksellä tulleet "supervahvistukset" saivat lähteä pois vähin äänin. Vielä sarjan aattona monet olivat köriläistä aidosti kateellisia.

Tämänkin laittaisin Sirviö syyksi. Pelaajat olivat käsittämättömän taitavia. Kummatkin suojasivat kiekkoa välillä aivan maagisesti, syötöt osuivat kohdilleen ja laukaus oli todella napakka. Siltikään kumpikaan ei päässyt kolmoskenttää ylemmäs ja ylivoimissa peliaika jäi lähes nollille. Ekassa pelissä loukkaantui Westerback ja Spruktsia ei kertaakaan koitettu ykkösen keskellä. Siinä pyöri viime kauden A-Junnu Fogström, duunarisentteri Backman ja jopa nelosketjun laituri Mikko Manner. Mutta ei Sprukts. Monesti kaverit istuivat penkillä jonkin mystisen syyn takia. Kaksi samankaltaista artistia samassa ketjussa ei toiminut ja monesti ketjussa kolmantena luisteli vielä kolmas taiteilija. Jos kaverit olisi pantu eri kenttiin ja molemmille suoraviivainen pelaaja toiseen laitaan ja kuka tahansa kolmanneksi niin varmasti tulos olisi ollut paljon parempi.
 

Nilfisk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti kakes
Et sitten löytänyt hermeksestä tai sportista mitään positiivista?
Ei kai Hermeksellä ja Sportilla ole niin hyvin tällä kaudella mennytkään. Sitäpaitsi Sportista on positiivisena mainittu yleisömäärät.
Viestin lähetti kakes
Hermeksen osalta voisin sanoa että en ainakaan minä näe hermeksen pelin mitenkään hiipuneen,sport ja hokki ovat vain erinomaisilla otteillaan menneet hermeksen ohi.
Tilastot kertovat toista. Hermeksen pisteet kierroksittain 15, 10, 8 ja tältä kierrokselta on tosin jo tässä vaiheessa 7 pistettä.
Viestin lähetti kakes
Ja mitä kookoohon tulee niin kookoon tasokin on laskenut kuin lehmän häntä.Ennen joulua hyvä,nyt jukurit on näyttänyt teille peräpeiliään.Voisin jopa kysyä,mihin on kadonnut kookoon hyvä ote?
Totta, mutta ei kai Everton ole toisin väittänytkään. Ennen joulua hyvä on lievä sana kuvaamaan KooKoon voittoputkea ja nyt on tullut jonkinlainen suvantovaihe. Toivottavasti KooKoo tulee vielä ja pystyy haastamaan Jukurit. Tosin harvalle kai Jukureiden sijoitus ja tasaisuus pitkässä juoksussa on ollut yllätys.
Viestin lähetti kakes
Paistaa hiukan etelä-suomi painoitteiselta arvioinnilta tämä sinun yhteenvetosi kun ei oikeen hakemallakaan löydy mitään positiivista pohjois-suomen joukkueista.
Vaasan yleisömäärien lisäksi Pohjois-Suomesta (jos Vaasa nyt voidaan edes laskea pohjois-Suomeen kuuluvaksi) on mainittu Hokin Kaartinen. Kun ennen kauden alkua Sport latvialaisapuineen rankattiin mitaleille (johon toki täydet mahdollisuudet edelleenkin) on tämän hetkinen sijoitus varmasti yllätys kaikille.
 
Viimeksi muokattu:

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Viestin lähetti kakes
Et sitten löytänyt hermeksestä tai sportista mitään positiivista?
Hermeksen osalta voisin sanoa että en ainakaan minä näe hermeksen pelin mitenkään hiipuneen,sport ja hokki ovat vain erinomaisilla otteillaan menneet hermeksen ohi.

Hermeksen kautta arvioitaessa painaa aika paljon se, että joukkue kuitenkin asetti tälle kaudelle kovat tavoitteet (mestaruuskamppailu) ja vahvisti hyökkäyspäätään melko tavalla. Kun sitten lopputulos onkin, että "Sport ja Hokki menevät erinomaisilla otteillaan ohi", on plussia vaikea löytää.

Jos Hermeksestä jotain positiivista haluaisi etsiä, olisi se kai maalivahtipeli. Syyskaudella onnistui kultakimpaleeksi osoittautunut Lassila ja keväällä selvästi olemattomia ennakko-odotuksia paremmin pelannut Lahtonen.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viestin lähetti Nilfisk

(jos Vaasa nyt voidaan edes laskea pohjois-Suomeen kuuluvaksi)

No ei todellakaan! Oulu on pohjoisessa, Rovaniemi on pohjoisessa, Vaasa on lännessä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Nilfisk
Totta, mutta ei kai Everton ole toisin väittänytkään. Ennen joulua hyvä on lievä sana kuvaamaan KooKoon voittoputkea ja nyt on tullut jonkinlainen suvantovaihe. Toivottavasti KooKoo tulee vielä ja pystyy haastamaan Jukurit. Tosin harvalle kai Jukureiden sijoitus ja tasaisuus pitkässä juoksussa on ollut yllätys.

Näin on. KooKoon syksy - ja ennenkaikkea 18 tappiottoman ottelun putki - oli ainakin minulle positiivinen yllätys. Tämän vuoden otteet taasen ovat lähellä sitä, mitä joukkueelta odotti: voittoja enemmän kuin tappiota. Syksyyn nähden tosin pyllähdys, mutta muuten aika odotetettu suoritus.

Viikatteen mainitsema Teemu Lassila tosiaankin olisi yllättäjiin kuulunut, vaikkakin pelasi vain puolikkaan kauden. Ehdottomasti parhaita molareita joita on tällä kaudella Mestis-kaukaloissa nähty, ellei paras. Muuten en Hermeksestä kyllä keksi mitään, mikä olisi vahvasti plussalla tai miinuksilla ennakko-odotuksiini nähden. Kuten kirjoitin, kuumimman vireen hiipumista osasi odottaa.

Sportin latvialaisista täytyy vielä ihmetellä sitä, kuinka heitä ei osattu(?) käyttää ylivoimassa. Mestiksessä kun tuollaisen lihamuurin pistäisi maskimieheksi, niin olisi ollut aika murhaava kikka. Ainakin Kouvolassa pyörivät silloin taannoin lähinnä maalin takana.


Mielenkiintoista olisi nähdä kakesin, tai jonkun muun tekemä lista.
 

kakes

Jäsen
No tällainen yllättäjä on hermeksessä ehdottomasti kolmos vaalivahdin roolissa alkukaudella ollut mv.Lahtonen.
Todella jäätävän varmaa työtä ja maalivahtipörssin kärki.
Jotkut näilläkin sivuilla epäilivät hermeksen kaatuvan maalivahteihinsa.Mitä vielä,pleijareissa nähdään sitten mikä kaveri tosissaan on.
Niin no ei kokkolakaan ihan pohjoisessa ole niinkuin mendieta tuossa mainitsi vaan lännessä.
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Tuton "pyllähdys"

Tuton maalivahtiongelma oli tosiaan tiedossa jo kauden alkaessa. Kovasti arvostamani "Boku" teki selvän virheen kun ei ottanut nuorta Lassilaa alkukaudesta jengiinsä. Tämä kuitenkin sopii hänen linjaansa yleisemminkin, sillä Tutoon on hänen aikanaan otettu aniharvoin pelaajia joita ei saada sopimukseen samantien loppukauden ajaksi. Selvä virhe tällä kertaa silti. Nuoret veskarit pelasit ainakin minun odotuksiini nähden suhteellisen ok. Tuton hyökkäävä pelityyli vain vaatisi ehdottomasti hyvää molaria. Ei ole enää Pekka "kärpänkaataja" Mäkitaloa eikä Timo "hasek" Kinnusta.

Kuitenkin väitän että maalivahteja suurempi ongelma kauden alkua ajatellen oli kokematon puolustuskalusto ja kokemattomuuden takia rempallaan ollut viisikkopeli. Nekin muutamat pakit jotka olisivat olleet puolustuksen tukipilaireita alkukaudella kärsivä loukkaantumisista. Vasta Anssin (Silfver) ja Jussin (Rantala) paluu lisäsi pakkikaluston sille tasolle joka tilkitsi takalinjat ja toi ryhtiä viisikkopelaamiseen. Toki nuori Kalevi Aitio on ollut positiivinen suorittaja tällä kaudella mutta vuosi pari lisää ja vasta sitten hän on valmis takalinjojen johtohahmoksi. Voi kunpa olisi vielä ollut joukossa mukana "Alek" Santeri Kilkki, takalinjojen kova luuta pitämässä järjestystä yllä. Jäähyalttiudestaan huolimatta hän oli monta vuotta selvä vahvistus Tutolle !


Tuton hyökkäys sen sijaan on toiminut odotusten mukaan, ainkin tehojen valossa. Maaleja on tullut ihan riittämiin, mutta puolustaminen on kyllä siinä tohinassa unohtunut tykkänään. Kuitenkaan en antaisi kovin suuria moitteita Forsellille joka on tahkonnut kauden läpi yli piste / peli tahdilla. Paljon peliaikaa, yli- ja alivoimaa...... mielestäni tehnyt ihan hyvän kauden.

Vaikka nyt näyttääkin vahvasti siltä että meiltä jää pudotuspelit väliin tänä vuonna, olen tyytyväinen Tuton pelitapaan. Ainakin kotipelit, jotka olen lähes kaikki nähnyt, on viety läpi vauhdikkaalla ja hyökkäävällä pelityylillä. Edes syksyn synkimpinä aikoina ei ole sorruttu tylsään kilpikonnapuolustamiseen.

Vaikka kone lähtikin käyntiin liian myöhään pleijareita ajatellen, olen tyytyväinen näkemääni tälläkin kaudella. Kun suhteuttaa tuloksen siihen joukkueeseen mikä alkukaudella kasassa oli, ei lopputulos ole niin huono kuin äkkipäätä sarjataulukkoa vilkaisemalla voisi kuvitella.

Ehkäpä ensi kaudeksi seura on valmis satsaamaan vähän enemmän pelaajiin, eikä ota taas koko kentällista uusia mestistasolla varsin kokemattomia pelaajia paikkaamaan lähtijöiden jättämiä aukkoja.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Mielenkiintoista kuulla ajatuksia TuTon tiimoilta. Minäkin arvostan Toljaa, mutta puhuin jo kaksi kautta sitten tällä palstalla uuden valmentajan palkkaamisen puolesta. Kuusi vuotta samassa joukkueessa valmentamassa on paljon ja se näkyy TuTon pelityylin ennalta arvattavuutena.

Itse en jaksa uskoa pleijaripaikkaan. Hermes saa vastaansa Jukurit ja ottaa lukua kolmessa ottelussa. Samoin kävisi TuTollekin.

Mielenkiintoista onkin (pleijarit, goodbye) mille pohjalle ensikauden joukkuetta rakennetaan. Toivottavasti Suoraniemi pysyy Pursiseurassa ja TuTo hankkii liigakokemusta omaavan koutsin. Nykyinen runko on hyvä, mutta monille äijistä siirto toiseen joukkueeseen saattaa olla huokutteleva, kun Kupittaa alkaa olla jo liian tuttu.

Uskon seuran myyvä Lukolle Pulliaisen oikeudet ja Kurka lähtenee samassa paketissa. Tämä on spekulaatiota viime syksyisten käytäväpuheiden perusteella.

Toivevalmentajiani ovat (unelmointi alkaa:) Heikki Mälkiä, Risto Dufva, J. Tamminen (suuret puheet, mutta myös visiot siksi sponssien mieleen) Teijo Räsänen ja Ismo Lehkonen. Realismi ei ole juuri nyt vahvin puoleni.:)

Toivelistallani huippukoutsin lisäksi olisi suhteellisen kokenut maalivahti joka sitoutuisi seuraan useamman vuoden sopimuksella.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Jätti kyllä rakkaan Evertonin teksti kylmäksi.

Ehkä positiivisia yllätyksiä Vaasasta saisi mm. Håkan Danielssonin, joka on Tapparan kannattajien ihmetykseksi noussut mestis-maajoukkueeseen ja mielestäni hän on yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Oli muuten sama mies, jota entisen seuran pari kannattajaa haukkui ennen kauden alkua imuriksi.

Muuten en kyllä ymmärrä kakesin kommentteja, jotka ovat kaiken lisäksi kieliasultaan surkeita. Sportin kausi on mennyt pahasti per*eelleen. itse en kyllä lähde ketään syyttämään. Ehkä tässä saisi kaikki asianosaiset hiukan katsella peiliin. Sirviön vikahan tämä ei yksin ollut. Todettava on myös, että vaikka Sprukts olikin kovan tason pelimies, niin "sämpy" Kaartinen hän ei ole ja siksi häntä ei olisi kannattanut sämpyn tavalla peluuttaakkaan.

Westerbackin kausi on ollut loistava, ottaen huomioon että hän on pelannut joka ottelussa jalka puudutettuna. Eilisen ottelun perusteella totean myös seuraavaa: vaikka Markus Jämsä onkin huippumies, niin hän ei ole mitään ilman "patea" vierellä. Ei saanut "ere" eilenkään tulosta.

Voisin muuten väittää, että Mestiksen kovin tutkapari on juuri Westerback-Jämsä. Mielenkiinnolla odottelen uutisia myös paten jatkosta, sillä hänhän on ollut jo monta viikkoa pois tuon polven takia. Jatkuuko ura kauden jälkeen?

Meni lopussa off-topic, mutta sitähän sattuu. Eikö?

EDIT: koitan pistää everton jonkun pienen listan tähän tuossa viikonloppuna jos kerkeän. Mutta eipä tuohon listaan ole kyllä hirveästi lisättävää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös