Mainos

Runkosarjan otteluseuranta 2017–2018

  • 148 899
  • 1 278

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yhden pelin otanta on tosiaan pieni ja toivoisin jäävänkin noin pieneksi. Eilinen Pelicans ottelu ei ollut ohipeli vaan materiaalin mukainen suoritus.

Tuo pieni otanta tukee väitettä ratkaisuvoiman kapeudesta, muutama poissaolo tukehduttaa. Kärkipelaajien kova kuormitus on riski ja olihan Ruohomaa ja Junttila viime kaudella molemmat pitkän aikaa telakalla. Muissa joukkueissa on tällä kaudella ollut poissaoloja avainpelaajien kohdalla.

Mielestäni eilinen ottelu alleviivaa vahvistustarvetta, eikä juhakovistot ole riittäviä. Riskit menestykselle tulisi pystyä minimoimaan.
Ensin kirjoitat, että yhden pelin otanta on pieni. Kuitenkin heti perään piirrät tämän yhden ottelun perusteella alleviivauksia. Tiedät vedonlyöjänä, että kovinkin joukkue häviää aika ajoin väkisinkin, sillä voittamatonta joukkuetta ei ole olemassakaan. Tämän vuoksi alleviivauksen tekeminen yhden pelin perusteella on typerää. Kärpät on osoittanut, että se kestää kahden kärkipelaajan poissaolon(Leskinen ja Heshka). En minä tiedä, kuinka monen kärkipelaajan yhtäaikaseen loukkaantumiseen sitten pitäisi pystyä varautumaan. Eiköhän tuo kahden kärkipelaajan uupuminen ole todennäköisempi skenaario kuin vaikkapa neljän kärkipelaajan uupuminen.
 
Eli oli sattumaa että häviö tuli tänään? Minusta nyt oli juuri se peli mikä kuului voittaa joukkueena. Annettiin mahdollisuus ratkaisulle niille joilta sitä ei normaalisti vaadita mutta huonossa tapauksessa niin voi käydä. Tason nostoa ei näkynyt, valitettavasti. Ehkä se tulee keväällä, ehkä.

ps. tuo Iikka Kangasniemi olisi aika Kärppien näköinen pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:
H

Hidas_ja_kankea

Ensin kirjoitat, että yhden pelin otanta on pieni. Kuitenkin heti perään piirrät tämän yhden ottelun perusteella alleviivauksia.

Niin hyvin kuin pystyy yhden pelin perusteella pystyy jotain päättelemään. Ottelu pelkästään tuki väitettä ratkaisuvoiman kapeudesta. Jos vastaavia otteluja olisi viisi kappaletta, olisi aineisto kattavampi. Tätähän me kumpikaan ei luonnollisesti toivota.

Häviö ottelusta olisi voinut tulla myös ilman poissaoloja, tosin silloin ehjä ykköskenttä olisi vienyt paineen vastustajan päätyyn ja luonut maalipaikkoja. Nyt en kolmannessa erässä edes odottanut tehtävän kavennusta.

Veikkauskertoimien osalta oli tehty virhearvio arvioidessa Kärpät vierasottelussa ennakkosuosikiksi.

Eikö mielestäsi mahdolliset riskit menestymiseen tulisi minimoida mahdollisimman hyvin? Riskien minimointi edellyttää niiden tunnistamista. Riskit ovat olemassa myös 9 pisteen sarjajohdossa. Sarjajohdosta itsessään olen tyytyväinen sekä yllättynyt.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien hyökkäyspeli rullasi poissa olijoista huolimatta varsin mallikkaasti. Ongelmana oli enempi viimeistely ja pelaaminen puolustuspäähän. Liikaa annettiin maalipaikkoja Pelicansille.

Sektorivedot: Pelicans-Kärpät 28-33 (10-13,11-9,7-11)
Vieraspelien keskiarvot: 21,47-21,88

Jo keskiarvoista huomaa, että syystä tai toisesta peli oli eilen avoimempi. Johtuiko kokoonpanoista, vai siitä, että Manner ei ollut penkin takana? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa vain kerran Kärpät on pystynyt luomaan enemmän hyvän vetosektorin laukauksia (36) ja sitä kautta maalipaikkoja vierasottelussa ja se tapahtui 23.9 HPK:ta vastaan. Kotiotteluissa 33 on ylittynyt kolme kertaa.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Yhden pelin otanta on tosiaan pieni ja toivoisin jäävänkin noin pieneksi. Eilinen Pelicans ottelu ei ollut ohipeli vaan materiaalin mukainen suoritus.

Tuo pieni otanta tukee väitettä ratkaisuvoiman kapeudesta, muutama poissaolo tukehduttaa. Kärkipelaajien kova kuormitus on riski ja olihan Ruohomaa ja Junttila viime kaudella molemmat pitkän aikaa telakalla. Muissa joukkueissa on tällä kaudella ollut poissaoloja avainpelaajien kohdalla.

Mielestäni eilinen ottelu alleviivaa vahvistustarvetta, eikä juhakovistot ole riittäviä. Riskit menestykselle tulisi pystyä minimoimaan.

Mielestäni keskustelu keskittyy liikaa hyökkääjiin täällä, Viisikot ovat kuitenkin viisikkoja ja luulen, että Kärpät olisi hoitanut eilisen pelin ilman Junttilaa ja Ruohomaatakin jos Koivisto ja Hakanpää olisivat olleet mukana. Hyvä hyökkäys järjestetään hyvän puolustuksen kautta, eilen Kärpät näytti hetkellisesti palanneen perinteisempään "meidän peliin" Mannerilaisen nopean pelipaikattoman painelätkän sijaan.

Oikeastaan syy siihen, että Kärpät on onnistunut ainoana joukkueena nopeuttamaan peliään tälle kaudelle on siinä, että Kärpillä on ainoana pelitapaan sopiva peräpää, ei välttämättä parhaat puolustajat, mutta parhaiten tämän tyyliseen peliin sopivat.

Calle, Julle ja Rullekaan eivät varsinaisesti sateentekijöilta viime kauden jälkeen näyttäneet ja moni oli aika epäileväinen ketjun riittävyyden suhteen kauden alkaessa. Oikein rakennetuissa viisikoissa kaverit kuitenkin pääsevät loistamaan ja pelaamaan vahvuuksillaan.

Meidän junnupuolustajat eivät vielä tällä hetkellä riitä Mannerin pelipaikattomaan lätkään, kun junioripolkukin on Marjamäen aikana laitettu kuntoon toisenlaista pelitapaa varten. Tule takaisin Nutivaara.
 
H

Hidas_ja_kankea

Mielestäni keskustelu keskittyy liikaa hyökkääjiin

Puhetta on siitä, mistä on puute.

Hyvä viesti kokonaisuudessaan ja en keksi vastaansanomista. Puolustus edellä on kasaamisessa menty.

Puolustus on laadukas kolmosparia ja seiskapakkia myöten. Uskottavia puolustajia riittää rotaatioon. Joukkue kestää ykkösparin poissaolon kuitenkin paremmin kuin vastaavan ketjun.

Pelitapamuutos on onnistunut parhaimmin liigajoukkueista.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Eli oli sattumaa että häviö tuli tänään?
Sattumaa ei ollut, että häviö tuli juuri eilen joukkueen ollessa paperilla huonoin tällä kaudella jalkeilla nähty. Sattumaa oli pikemminkin se, että Kärpät yleensäkin hävisi sen pelin vaikka pelasi hyvin. Huonompi pelaajamateriaali antoi sattumalle enemmän sijaa lopputuloksen ratkaisevana tekijänä, joten ei ollut sattumaa että juuri tuo peli sattumalta hävittiin :)
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Mielestäni keskustelu keskittyy liikaa hyökkääjiin täällä, Viisikot ovat kuitenkin viisikkoja ja luulen, että Kärpät olisi hoitanut eilisen pelin ilman Junttilaa ja Ruohomaatakin jos Koivisto ja Hakanpää olisivat olleet mukana. Hyvä hyökkäys järjestetään hyvän puolustuksen kautta, eilen Kärpät näytti hetkellisesti palanneen perinteisempään "meidän peliin" Mannerilaisen nopean pelipaikattoman painelätkän sijaan.

Oikeastaan syy siihen, että Kärpät on onnistunut ainoana joukkueena nopeuttamaan peliään tälle kaudelle on siinä, että Kärpillä on ainoana pelitapaan sopiva peräpää, ei välttämättä parhaat puolustajat, mutta parhaiten tämän tyyliseen peliin sopivat.

Calle, Julle ja Rullekaan eivät varsinaisesti sateentekijöilta viime kauden jälkeen näyttäneet ja moni oli aika epäileväinen ketjun riittävyyden suhteen kauden alkaessa. Oikein rakennetuissa viisikoissa kaverit kuitenkin pääsevät loistamaan ja pelaamaan vahvuuksillaan.

Meidän junnupuolustajat eivät vielä tällä hetkellä riitä Mannerin pelipaikattomaan lätkään, kun junioripolkukin on Marjamäen aikana laitettu kuntoon toisenlaista pelitapaa varten. Tule takaisin Nutivaara.

Erittäin asiaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lahden matsi kertoi siitä kuinka onnekkaita olemme alkukauden olleet.
Tärkeimmät pelaajamme ovat onneksi pysyneet terveinä ja ketjut kasassa.
Heti kun muutama avainpelaaja on pois, tulos on tämä.
Nyt paljastui myös se että kakkosketjumme ei ole sitä mitä on toivottu.
Leskinen polkee kuin unessa ja Mäenalanen edelleen hortoilee missä sattuu., sääliksi käy Lasua.
Samoin kolmoskenttä on todella mitäänsanomaton.
Pari loukkaantumista ja tulos laskee kuin lehmän häntä.
Toivottavasti kuitenkaan ei niin käy, mutta tulevaisuus kuitenkin huolettaa.
Ja tilannehan vielä on tosi hyvä, piikkipaikalla katohei...
 
Viimeksi muokattu:

Paksuerkkari

Jumalauta. Mitä on tapahtunut?

Yksi tappio tiukassa pelissä jossa pelicans teki yhden maalin enemmän koska tyhjää ei lasketa.

Maalipaikkoja oli jatkuvasti, toki kummassakin päässä eikä ottelu ollut huono.

Aivan älytöntä taas tämä maailmanlopun ennustaminen yhden tappion jälkeen

Ottelun jälkeen mtv uutisoi että kärppien pitkä voittoputki poikki. Yksi ottelu hävittiin kun 4. Parasta pelaaja oli pois. No big deal.

Vaikka mäenalanen on ihan yöntimo välillä niin ei hänenkään pelaaminen ole johtanut vastustajan tekemiin maaleihin. Miksi leskinen ei ole eht mies?
 
Erittäin paksuerkkari kyllä lukee viestini aika väärin.
Vaikka johdamme sarjaa, antoi tuo Lahden matsi signaalin ettei meidän kevään menestys ole mitenkään kuulutettu.
Muutama muuttuja ja sitten ollaankin aivan muualla kuin kärjessä.
En maalaa maailmanlopun meininkiä vaan olen huolissani, että aika kapealla pelaajarosterilla syntyy tulosta.
Voisiko joku laskea eri kentällisten tulokset ja seuraamukset ?
Ei tarttis olla huolissaan.
 
Oulun kärpät matkalla maailmanloppuun
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Oulun kärpät matkalla maailmanloppuun
Hymiötä tähän heti ens alkuun,
ajatellaanpa hieman laajemmin tätä "karmaisevaa" tappiota Pelsuille.

Katteliko kukaan miten hyvin Pelsut pelas tämän pelin? Lienee kauden parhaita pelejä?
Sattui nyt sitten vastaan Kärpät josta maajoukkueessa useampi pelaaja. Maalipaikkoja oli hyvin meilläkin muttei nyt vaan menny sisään,
joku varmaan väläyttelis sitä kuuluisaa tilastotappio korttiakin mutta
omasta mielestä Pelsut oli tosi kova tässä pelissä pitkästä aikaa. Ei me huonolle joukkueelle hävitty.

Leuat pois rinnasta ja nokat kohti korkeuksia eli tiistain Jyppi matsia. Hyvä että ei sada vettä, saattaisin hukkua.
Tässä mithään hätää pojjaat ole, kohti päätyä!
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä matsi osoittaa taas sen, että ollaan liikaa yhden ketjun varassa. Ykönen vain pelaa liigakärjen tasolla. Tosin JYP on ollut tässä pelissä parempi kuin Kärpät oikeastaan kaikessa suhteessa.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Hannu Jortikka
Oisko se nyt Kärpillä se vaisumpi putki menossa. Ei vain ole niitä kunnon maalipaikkoja, aina jostain maila välissä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan kivaa peliä. Tehottomuus nostaa kasvojaan huikean alkukauden jälkeen.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tämä matsi osoittaa taas sen, että ollaan liikaa yhden ketjun varassa. Ykönen vain pelaa liigakärjen tasolla. Tosin JYP on ollut tässä pelissä parempi kuin Kärpät oikeastaan kaikessa suhteessa.
JYP puolusti loistavasti, mutta Kärpillä oli silti paljon enemmän maalipaikkoja kuin JYP:llä. Ja siis ihan laadukkaita.

Yleensä runkosarjassa tulee jakso, jolloin maalintekotehokkuus ei ole niin tapissa. Huono tuuri, pieni henkinen ulospuhallus, viimeinen kiima maalintekoon yms selittävät tätä.

Mutta missä on Humaloja? Kananmunat kainalossa hiihtelee kainalossa, eikä edes yritä mennä maalille.
 
Paksuerkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Peli oli maidoton, gluteeniton, mauton ja munaton. Ois voinut kokeilla mennä maalille ja kokeilla yvllä muutakin kuin laukoa viivasta kohti jypin logoa.

Huonoin peli koko syksynä

Edes ykkönen ei pelannut ehjästi. Junttila ja ruohomaa pelasi kahdestaan ja tuntui ei cb oli kolmas lenkki joka yritti sitten muuta
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Kärppien peli kestää kyllä päivän valon.. ehkä henkinen tuska tai jopa väsymys näkyi jo tänään.. varsinkin ykkösketju oli jotenkin " lomalla" vaikka moraalia ei voi valittaa.. kärpät löi kaiken likoon eikä pelaillut. Yritys tasan 10
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noh, näitäkin pelejä kauteen mahtuu. Ei muuta ku etiäpäin.
Se on aivan selvä, että pitkään runkosarjaan mahtuu myös hävittyjä pelejä ja suunta on eteenpäin kohti pitkää kevättä ja sen odotettua huipennusta.

Pelihousujenrepimisen keskellä kuriositeettina mainittakoon, että Kärpät taisi Marjamäen ekalla kaudellakin hävitä juurikin JYPille runkosarjan eräässä pelissä samanlaisin lukemin jääden maalitta. Kyseessä tosin oli vieraspeli Synergialla. Pelinkuvakin oli hyvin samanlainen kuin tänään nähdyssä pelissä ja olikohan peräti Kärpiltä ainoa peli koko runkosarjassa, jossa jäivät kokonaan maalitta. Ja kaikkihan me muistamme miten mukaviin tunnelmiin se kausi lopulta päättyi.

Eiköhän tästä pienestä orastavasta kriisinpoikasesta nousta entistäkin vahvempina. Ja mikäli ei nousta niin taidan tehdä niin sanotusti Paavo Väyryset, varata ajan lääkärille ja esittää kysymyksen "Voiko vitutukseen kuolla?"
varsinkin ykkösketju oli jotenkin " lomalla"
Varmasti tuo maajoukkuereissukin rasituksineen vaikutti taustalla. Toivottavasti oikean joululomailun jälkeen on erilaiset tunnelmat kaukalossa.
 
JPL

Jäsen
Tehottomuuteen tuo peli kaatui ja toki Jyp vei aloitukset melkoisen suvereenisti, mikä vaikeuttaa väkisin peliä, varsinkin kun kaveri pelasi keskustaa noin laadukkaasti.

Jos jotain heikkoa pitää hakea, niin kakkonen pelasi pitkään aikaa heikoimman pelin. Varsinkin Leskinen pelasi kuin pullopersesika. Lasu on aina laadukas. Ykkönen oli oma itsensä, tosin tuo Ranskiksen maalintekotehokkuus on heikentynyt viime aikoina.

Erittäin positiivinen peli taas Vartiaiselta. Sinne lisää peliaikaa ehdottomasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös