Mainos

Runkosarja 2024–2025 – uhka vai mahdollisuus?

  • 43 678
  • 275

tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jäipä jotenkin huolimaton kuva runkosarja-avauksesta, olkoonkin että vähimmäistavoite täyttyi eli kolme pistettä.

Kauhean vaiketa syöttöjä haettiin ja viimeiseen asti siireltiin laukaisuvastuuta. Harvassa oli pelaajat tänään keillä oli maalinteko-kiima päällä. Pakko tykätä Currystä ja Rissanen näytti paljon nopeammalta kuin viime kaudella.

Oli kyllä KalPan onni ettei SaiPa kyennyt käyttämään noita vähäisiä paikkoja tehokkaammin hyväksi, Lekkas otti pari todella tärkeää torjuntaa eikä oikeastaan tullut kertaakaan ripareita kovin vaaralliselle sektorille. Sikäli positiivinen kuva jäi, että erittäin huonolla pelillä viedään maaliodottama noin selkeästi.

Peukku myös yleisömäärille, kierroksen kolmanneksi korkein ja esimerkiksi 1200 silmäparia enemmän kuin Jyppilässä. Ei muuten Jypittänyt ottelun aikana, vaan kaivoin vtutuksen ja epätoivon seasta ne syyt miksi seura on valikoitunut nimenomaan Kuopiosta.

Mukava pöhinä hallilla, pitkälti viime kevään ansiosta. Joten kyllä joukkueeseen kannatti panostaa täksi kaudeksi, pianhan me ollaan suurien joukossa :)
 

Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Miten Kombella lähti? Jos joku voisi jonkun analyysin antaa niin kuulisin mielelläni!
Todella vahva peli häneltä. Hyvää kamppailupeliä, kaiken pelille antamista ja palkintona syöttöpiste. Lopussa vielä valtava blokki ja kipeällä jalalla soturitekoja. Oli eilen yksi KalPan parhaista.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Puolustus ei oo erityisen vahvaa. Joko luotetaan siihen että Lekkas hoitaa ja pysytään poissa tekemästä häiritseviä maskeja torjunnoille tai sitten vaan tuo puolustus on niin hyökkäysorientoitunutta että omassa päässä kärsii. Uskon tähän jälkimmäiseen. Uus tuomarilinja ei ainakaan Lappalaista auta yhtään kun on pelitavassa tuo harmaan alueen estäminen ja hitauden puolesta myös vähän roikkuminen. Tuo äskeinen jäähy nyt enemmän löysä taklaus/seinälle nosto mutta noin muuten. Tehokkuus maalisarakkeessa tasapainottas tilannetta ihan eri tavalla mut niin kauan kun se ei oo takuuvarmaa tuossa piilee iso riski varsinki kylmällä mokella.

Lisätään nyt vielä että ei tuo mitään ihan kamalaakaan ole ja pelisuuntaa saadaan käännettyä aika hyvin mutta selkee kehityskohta.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Erittäin perinteinen KalPa-erä menossa. Täydellistä hallintaa, mutta kiekkoa ei saada tolppien väliin sitten millään.
Oli ensimmäinen erä jonka livenä tälle kaudelle katselin ja jos peliasu ei olisi erilainen, niin olisi voinut katsella aivan hyvin jotain viime kauden ottelua. Ei muuta kuin kovaa hallintaa ja hyviä paikkoja, mutta kun ei vaan mene niin ei mene. Sama ongelma edelleen vallitsee eli aivan älytön määrä paikkoja ja työtä vaaditaan siihen, että tulos löytyy myös taululta. No kai se tulos sieltä tulee kun vaan jaksetaan jauhaa. Pakko kai siihen on viime kauden jälkeen jo pakko alkaa uskomaan.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Semmosen oon ainakin pistänyt merkille tuon maalinteon tehottomuuden lisäksi, että viivatoimitukset ei kyllä maalille asti löydä tietään ja välillä näyttää pahalle kun kimpoaa vastustajasta eteenpäin, että milloin siitä sitten läpiajo tai 2 vs 1 tulee. Tämä sama oli jo edellisessä pelissä.

E: Tarkoitan laukauksia, Larsenin syöttö maalineteen taas oli hieno.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Muutamia hajahavaintoja:
*Stefanos Lekkas: Vaisu startti kauteen. Näyttää pienemmältä ja levottomammalta kuin keväällä. Pari hienoa koppia SaiPaa vastaan, mutta ehjää 60-minuuttista ei ole vielä nähty.
*Juuso Mäenpää: Kaukana parhaastaan. Toistaiseksi ollut uhka ennen kaikkea omalle joukkueelleen (=Jyväskylän viimeisen minuutin koomailu). Vaivaako armeija liikaa? Kärsii myös pelaamista Rissasen ketjussa, koska silloin jäällä on kaksi pelaajaa, jotka tykkäävät pitää kiekkoa hallussaan, mutta sitä voi pitää kerrallaan vain toinen heistä.
*Patrick Curry: Pelin taso taantui heti, kun tosipelit alkoivat. Väläyttelee välillä, mutta surffailee ja ottaa typeriä jäähyjä. Jos ei sopeudu Liigan pelillisiin vaatimuksiin ja menettää pelihuumorinsa, on iso riski, ettei näe vuodenvaihdetta Kuopiossa.
*Aleksi Elorinne: Luisteluvauhti hidastunut edelleen "kolme prosenttia". Ehtii tilanteisiin vielä huonommin kuin viime kaudella. Kiekolliset taidot erittäin rajalliset. Kilpailee joukkueen miinustilaston voitosta. Hyvä pukukoppimies toki.
*Kristjan Kombe: Taitava suojaamaan kiekkoa hyökkäysmaalin lähettyvillä. Kikkamies. Puolustuspelissä pahoja puutteita. Ei vaan pysy mukana kiekottomana.
*Jaakko Lantta: Taitava alivoimamies. Tunnistaa syöttölinjat erinomaisesti ja pelaa harvemmin itseään ulos tilanteista. Osaa rauhoittaa peliä paineen alla. Omassa roolissaan kenties joukkueen paras onnistuja alkupeleissä.
*Andreas Okany. Viihdyttävä paketti. Tulee hyvä fiilis katsomossa, kun näkee Andyn painavan menemään kiekon kanssa. Vaikuttaa saaneen myös hieman lisää voimaa kesän aikana.
*Jukka Hentunen: Ei herätä luottamusta penkin takana. Onko tämän miehen vastuulla ylivoimapeli? Hieno henkilöhahmo, mutta valmennukselliset näytöt kovin rajalliset. Ei lukeudu suosikkeihini.
*Lasse Lappalainen: Puolustanut aina ennen kaikkea mailalla. Uudet tuomaritulkinnat myrkkyä Lasselle. Tulee istumaan runsaasti kakkosia. Kiekollinen pelaaminen ajoittain näyttävää, mutta palkinto jää saamatta.
*Tuomas Kiiskinen: Alkusyksynä meno näyttänyt viime kautta raikkaammalta. Kestääkö kolhitun ikämiehen kunto. Jyväskylässä jäi jo huolestuttavasti statistin rooliin.
*Lukas Kanak: Pikkunäppärä tsekkipakki, josta tulee jollain kummallisella tavalla mieleen legendaarinen Derry Menard. On varmaankin ihan hyvä jääkiekkoilija, mutta onko kuitenkaan sellainen pelaaja, joka Kuopioon välttämättä tarvittiin?
*Kasper Simontaival: Varastaa puolustustehtävistä. Se olisi hyväksyttävämpää, jos hyökkäyspäässä tulisi numerotulosta. Toistaiseksi ei ole tullut.
*Jarno Heikkinen: Vähän Lekkasin tapaisesti ehjää 60-minuuttinen tuntuu kiertävä - tosin Lekkas sentään veteli niitä keväällä. Vuodet vierivät, mutta KalPa-viha ei ota edelleenkään laantuakseen.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Kanak vähän sellanen että just kun töhöilee ja oon valmis heittämään susille niin paikkaa muutamalla oikein hyvällä suorituksella. Jokunen pitkä hyvä avaava syöttö, vikkelä kaveri ja jaksan edelleen uskoo että vaakakuppi kääntyy meille suotuisaan suuntaan. Hän ehkä enemmän sellanen nykyajan pelipaikatonta peliä pelaava kun selkee täsmävahvistus just puolustuspäähän.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Muutamia hajahavaintoja:
*Stefanos Lekkas: Vaisu startti kauteen. Näyttää pienemmältä ja levottomammalta kuin keväällä. Pari hienoa koppia SaiPaa vastaan, mutta ehjää 60-minuuttista ei ole vielä nähty.

Ainahan Lekkas on "levottomalta" näyttänyt.

Ilman Lekkasta KalPan pistesarakkeessa olisi 0 pongoa. Otti SaiPaa vastaan lukuisia reaktiotorjuntoja, jotka olisi Jatkolalta jäänyt ottamatta. Jyväskylän ilta taas oli taas tilastollisesti todella epäkiitollinen.

Jännä nähdä, mitä Jatkola saa ens viikolla aikaan.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
*Jukka Hentunen: Ei herätä luottamusta penkin takana. Onko tämän miehen vastuulla ylivoimapeli? Hieno henkilöhahmo, mutta valmennukselliset näytöt kovin rajalliset. Ei lukeudu suosikkeihini.
En tiedä kuinka paljon lopulta Hentunen vastaa tuosta ylivoimasta, mutta jos vastaa yhtään, niin nyt olisi korkea aika lopettaa se vähäinenkin vastaaminen. Pelaajathan kehuivat Hentusen tuomaa osaamista juurikin ylivoimapeliin, mutta tosin kehut ovat ainakin julkisuudessa parina viime kautena vähentyneet tai sitten ne olivat alkujaankin joku joukkueen "inside" läppä. Voin muistaa väärin, mutta Hentusen tullessa valmennusryhmään on ylivoima ollut täsmälleen tuota samaa kuraa vailla minkäänlaista variaatiota. Joskus aikaisemminkin ottanut esille sen, että tuota ylivoimaa on nyt muutaman kauden saanut samoilla ukoilla ja idealla jauhaa vailla merkittävää parannusta. Luulisi alkavan jo pelaajillakin olemaan jotain uusia ideoita, jos Hentusen anti on tämä nähty nykyinen ylivoima.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Eilinen peli oli erittäin hyvä muistutus joukkueelle, mitä voittaminen vaatii. Viime kaudella samanlaisia pelejä, joita hallittiin mielin määrin kiekolla, mutta maalinteon kipinä puuttui. Kyllä se siitä sitten korjaantui. En ole huolissani, peli on muuten ihan hyvän näköistä. Enemmän olisin huolissani JYPin valmentajana eilisestä pelistä.
 

AriL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Enemmän olisin huolissani JYPin valmentajana eilisestä pelistä.
No sen se kuitenkin teki, mitä Karjalainen ja muutkaan suomalaiset valmentajat harvoin, jos koskaan, tekee eli aikalisä siinä vaiheessa, kun viimeisillä minuuteilla momentum oli omalla joukkueella. Ja jos ottaa huomioon, että lähes kaikki ykköskorin ukot oli jypällä telakalla, niin ihan jeppis suoritus tuo heiltä oli. Toki tuo em. asia tietysti saattaa aiheuttaa pientä pähkimistä, että miten ne ukkelit saadaan sopimaan palapeliin.
 

IceSky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Tappioita tulee kauden aikana vääjäämättä. Hyvälläkin peliesityksellä on tuomisina 0p, jos vastustajalla on parempi ilta. Ja paskalla esityksellä sietääkin hävitä.
Eilinen Jyp - peli oli kuitenkin jotakin anteeksi antamatonta, niin luokattoman huono vastustaja Jyp oli (pl. yv). Kalpalla, jos kellä, pitäisi olla etu kauden alkupuoliskolla, pelitapansa ja jatkuvuuden johdosta. Siksi pisteet tällaisista otteluista täytyy yksinkertaisesti ottaa.

Nämä pistemenetykset ovat niitä kalliita pisteitä, joista maksetaan kovaa hintaa keväällä, kun pleijaripaikkoja / kotietuja jaetaan.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
No vaikka häviö tuli niin onhan pantava merkille että JYP on löytänyt oman pelillisen identiteettinsä. Mielenkiintoista nähdä mihin saavutuksiin jypitys kantaa.

KalPa on kyllä hyvässä vaiheessa, ainahan kauden alut ovat arpapeliä. Kyllä tästä tulee hyvä kausi.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Onhan tämä hieman huvittavaa. Kaudesta on kokonaista kaksi peliä takana ja osa painelee jo paniikkinappuloita. ;-)

Eikös katsella kuitenkin muutama matsi ennen suurempien johtopäätösten tekemistä? Jookos kookos?
 

IceSky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Ei ole kyse paniikkinappuloiden painamisesta. Kaksi peliä takana, joissa Kalpa on ollut pelillisesti suvereeni. En epäile hetkeäkään, etteikö tuolla joukkueella olisi mahdollisuuksia vaikka mihin. Turhauttaa kuitenkin, kun tietää millaisen työmäärän joutuu tammi- helmikuussa noidenkin kolmen pisteen eteen tekemään. Varsinkin kun maalinteko ja yv ei osoita mitään kehittymisen merkkejä.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Edellisen kauden uusinto tästä pitkälti on tulossa. Runkosarjassa välillä voittaa ja häviää. Huonolla pelillä voitetaan välillä ja hyvällä hävitään joskus. Kalpan runkosarjan sijoitus tulee olemaan siellä 6-8 ja mennään sääleistä jatkoon. Loppu on sitten tuurista tähtien asennosta ja kalakukon kuoresta kiinni
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Raastavan pitkä väli oli seuraavaan peliin. Saisi vähän tasasemmalla tahdilla olla otteluita ja samalla tasoittaisi pelaajien taakkaa ruuhka viikkoista.
Huomenna onneksi pääsee taas sorvin ääreen.
Onkohan Kapasen loukista kuulunut mitään kestoa?
Toivottavasti myös Saarelainen ja Jatkola saa kasteen tämän viikon peleissä.

Toivottavasti siitä ylivoimaa on nyt jumpattu ihan kunnolla kun pelejäkään ei ole ollut.
Vähän tuntuu KalPan pelaajat lepäilevät seisoskellessaan ylivoimassa, kun muuten viisikkopelissä pyritään jalalla ja vauhdilla tekemään eroa vastustajaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös