Rosterimuutoksia kesken kauden 2009-2010

  • 186 924
  • 753
Tosiaankin nyt vaikuttaa melko vahvasti siltä että Hurme liittyisi TPS:n riveihin, varmaankin joulutauolla. Sen verran noita huhuja on ollut ja nyt vielä tuo kone82:n lähettämä linkki, niin eiköhän Jamppa tule pian kotiin. Leggiolla alkaa ilmeisesti olemaan viime hetket todistaa itsensä, vai siirtyykö toinen nykyisistä veskareista loppukaudeksi TuToon? Hurmeen saapuminen itsessään on kuitennkin hyvä siirto jos toteutuu.
 
12961

Jäsen
Nyt Malmön tj. vahvistaa että todennäköisesti Hurmeen sopimus ostetaan ulos kesken kauden, Malmö maksaa osan miehen palkasta ja Jamppa siirtyy Tepsiin.
Jani Hurme ei tule samojen kommenttien mukaan pelaamaan enää peliäkään Malmössä eikä matkusta edes joukkueen mukana seuraavaan vieraspeliin.

Eikös tuo ole Malmön "UTJ" tai miten sportchef nyt sitten suomentuukaan. Sehän sanoo tuossa suoraan, että Malmön ja TPS:n välillä asiasta on jo sovittu ja siirto on Hurmeesta kiinni. Sanoo tosiaan myös, että missään tapauksessa Hurme ei tule pelaamaan tällä kaudella enää peliäkään Malmössä. Kuulostaa kyllä aika valmiilta jutulta jo kun savustavat noin kovasti Malmön puolesta miestä Turkuun.

Onhan Jampassa isoja kysymysmerkkejä, mutta pitäisi korvata Lego ja Engren heittämällä.
 
Viimeksi muokattu:

12961

Jäsen
Tosiaankin nyt vaikuttaa melko vahvasti siltä että Hurme liittyisi TPS:n riveihin, varmaankin joulutauolla.

Tuo Larsson sanoo tuossa myös, että ratkaisua odotetaan niin nopeasti kuin mahdollista, eli mikäli Jamppa päättää tulla Turkuun, tapahtunee se jo pian.
 
12961

Jäsen
Nyt sitten Vuori vahvistaa mtv3:lle ettei Hurmeen kanssa ole neuvoteltu. Olikohan tämä koko soppa nyt svenssoneiden vai palloseuran mediapeliä?

Mtv3:n jutussa mainitaan melko voimakkaasti että budjetti on käytetty, politikoikohan Vuori tässä taas "varamiespalvelua" lisäsponssiksi kun kuitenkin kertoo, että TPS olisi kiinnostunut Hurmeesta?
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Mielenkiintoista. Turkkarissa sanottiin että pelaajia lähtee ennenkuin uusia tulee tilalle. Eli ketä nyt olis sitten lähdössä, selkeä on vihjaus. Jos muut mediat sanoo että Hurme on tulossa nimenomaan tänne, jos tulee ollenkaan.. Tuto tuskin tarvitsee molkea, loistavasti ovat miehet siellä pelanneet.

Hannus,Campbell,Leggio näistä voi lähtijät puolestani ottaa. Tai vaikka koko kööri. Samalla vapautuis 1-2 ulkkari paikkaa.

Rahaa seuralla ei ole, sinne suuntaan tai muualle on jonkun lähdettävä. Mutta kohta taitaa jotain tapahtua pelaajarintamalla, vihdoin.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Nyt sitten Vuori vahvistaa mtv3:lle ettei Hurmeen kanssa ole neuvoteltu. Olikohan tämä koko soppa nyt svenssoneiden vai palloseuran mediapeliä?

Odotettu reagointi seuralta. Näillä lausunnoilla nykyisille maalivahdeille halutaan antaa rauha. Eri asia uskovatko itsekkään näitä vakuutteluja. Niin syvällä nyt uidaan, että yhteistyökumppanit odottava jo radikaalimpaa reagointia - Jampan signaus olisi vastaus huutoon.
 
12961

Jäsen
Rahaa seuralla ei ole, sinne suuntaan tai muualle on jonkun lähdettävä. Mutta kohta taitaa jotain tapahtua pelaajarintamalla, vihdoin.

Mun korvaan tämä joka mediassa itkeminen siitä, että vain pelaajasiirto ulos mahdollistaa liikkeen sisään kuulostaa sponsoreihin vetoamiselta. Kuitenkin ilmaistaan suoraan ja selvästi kiinnostus Hurmeeseen.

Kävisiköhän tässä samalla tavalla kuin muuan Nathan Barrettin ja Varamiespalvelun kanssa?
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Tämä on kyllä totta. Kaiken järjen mukaan ei kyllä pitäisikään olla rahaa, mutta sponsorit ovat isoja. Aivan varmasti Hurme otetaan seuran puolesta, jos vain mahdollista. Luvatkoon sitten vaikka töitä uran jälkeen, tai vastaavaa.

Muista molkeista Engren pelasi eilen itselleen ainakin parempaa asemaa Tuton paidassa. Ylönen varmaa sanoo viimeisen sanan kumpi noista sitten lähtisi..
 
Siis kaiken järjen mukaanhan rahaa pitäisi olla , vai mihin se olisi kadonnut ? Yleisö keskiarvo on jo nyt tavoiteltua korkeammalla , ja sekin on kevättä kohden joka vuosi noussut. Sponsori ja yritysmyynti on samaa luokkaa kuin viime vuonna ellei karvan verran parempi. Uusi hallisopimus tälle kaudelle myös laski kuluja. Pienempi pelaajabudjetti. Noista itse ainakin miettisin että pelivaraa kyllä on koko puljun budjetissa mutta pelaajabudjetti on käytetty, ainakin melkein. Uskon kuitenkin Vuoren huuteluiden olevan suora vetoomus sponsoreiden suuntaan.

Leggio ulos ja/tai Campbell ulos
Hurme ja pakki sisään.
 
RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laskin saatavilla olevien tietojen mukaan, että Hurmeen viiden kuukauden palkka on 195t€ (Joulukuu-Huhtikuu). Jos Malmö tästä maksaa huhuillut 40%, jää Tepsin maksettavaksi vielä 117t€. Ei siis ihan mikään pikkuraha.
 
-JH-

Tässä olisi sellainen porsaanreikä että jos tekisimme Hurmeen kanssa vaikka parin vuoden diilin niin uskoisin että loppukaudesta ei tarvitsisi maksella ihan noin paljon. Varmasti Jamppa haluaa pelata, kyllä sillä täytyy miehelle itselleen olla jonkinlainen arvo.

Pelaajabudjetti kun on tällä hetkellä 100% käytössä, on tottakai selvää että se satku pitää jostain säästää ennenkuin otetaan toinen satku tilalle. Tässä voi käydä vielä niin että seurajohto punnitsee asioita ja katsoo että maalivahtitilanne on ratkaistava senkin uhalla että joudutaan esim. Plihal laittamaan Plihoiksi.
 
RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä olisi sellainen porsaanreikä että jos tekisimme Hurmeen kanssa vaikka parin vuoden diilin niin uskoisin että loppukaudesta ei tarvitsisi maksella ihan noin paljon. Varmasti Jamppa haluaa pelata, kyllä sillä täytyy miehelle itselleen olla jonkinlainen arvo.

Niinpä. Hurme voi tosiaan arvostaa sitä, että on annetaan mahdollisuus yleensäkin pelata ja nousta ykkösmolariksi, jolloin voi tinkiä tuosta TPS palkastaan. Eli esimerkiksi suostuu siihen, että TPS maksaa "vain" 50% tuosta omasta osuudestaan, joka sekin on vielä lähes 60t€. Eihän miehen näytöt kuitenkaan anna tällä hetkellä aihetta kovin suureen tilipussiin. Sen 80t€ saa joka tapauksessa Malmöstä, vaikka ei pyytäisi Tepsiltä mitään.

Joku kuitenkin ilmeisesti tosiaan lähtee, jos Jani tulee. Jännityksellä odotellaan...
 
Pottajofa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaipa tämä tänne rosterimuutoksiin menee, kun aloittava maalivahti on Ortio, toisin kuin muissa peleissä tällä kaudella. Saas nähädä, miten ensimmäinen peli menee, kun vastustaja on kovaa luokkaa. Toivotaan onnistumista ja varmasti jos voitto tulee, niin seuraavien ottaminen on helpompaa, sillä Kärppien kaato varmasti löysäisi henkistä lukkoa merkittävästi.
 
Toinen hyvin mielenkiintoinen juttu on se että kakkosvitjamme on purettu ja Birner lyöty Plihalin kanssa ykköseen, toivottavasti lähtee homma toimimaan ennenkuin Rosa perustaa oman "klinikkansa" kentän toiseen päähän.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Jos budjettiin halutaan lisää pelivaraa, meidän pitää luopua nimenomaan sellaisista pelaajista, joille joku muu on valmis maksamaan palkkaa. Käytännössä se tarkoittaa luopumista jostakin sellaisesta pelaajasta, joka nimenomaan haluttaisiin pitää.

Esimerkiksi tässä keskustelussa mainittu Hannus/Campbell/Leggio ei vaikuta sellaiselta kolmikolta, joiden palkanmaksua muut seurat olisivat innolla ottamassa hoitaakseen.

Hurmeen kohdalla on vielä lisähaasteena se, että hänelle tarvitaan joka tapauksessa mitat täyttävä kakkosveskari, joka pelaa sitten kun Hurme taas loukkaantuu. Hurmeen ottaminen ei siis tarkoita sitä, että seuraavaksi parhaasta veskarista olisi varaa luopua.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niinpä. Hurme voi tosiaan arvostaa sitä, että on annetaan mahdollisuus yleensäkin pelata ja nousta ykkösmolariksi, jolloin voi tinkiä tuosta TPS palkastaan. Eli esimerkiksi suostuu siihen, että TPS maksaa "vain" 50% tuosta omasta osuudestaan, joka sekin on vielä lähes 60t€. Eihän miehen näytöt kuitenkaan anna tällä hetkellä aihetta kovin suureen tilipussiin. Sen 80t€ saa joka tapauksessa Malmöstä, vaikka ei pyytäisi Tepsiltä mitään.

Toinen puoli asiassa on se, että Hurme saa KOKO palkan Malmöltä mutustamalla popcornia katsomossa. Miksi siis suostua palkan alennukseen lähtemällä kotimaahan? Sen voi tehdä ensi kaudellakin ja silloin taas joku maksaa siitä.

Kyse on lähinnä kai siitä näkeekö Hurme olevansa siinä kunnossa, että pystyy pelaamaan huikean loppukauden, jolloin hän saa itselleen ensi kaudeksi paremmat neuvotteluasemat (=enemmän rahaa). Huonolla kaudella/loukkaantumisilla Janin markkina-arvo saattaa tulla rytisten alas.

Kyllä se raha vaan loppupeleissä määrää, varsinkin pelaajalla jonka pelivuodet ovat vähissä/ohi. Hurme ei ole kuitenkaan koskaan päässyt takomaan valtavia dollaripinoja NHL:ssä, joten ei kannata pelkästä seurarakkaudesta pelata ilmaiseksi.

Älkää lukeko tätä nyt niin, että väittäisin Hurmetta ahneeksi pelaajaksi. Miettikää vain omalle kohdallene tilanne, jossa toisaalta saa 25% enemmän rahaa kuin toisesta duunista ja tulevaisuus on jokseenkin epävarma.
 
12961

Jäsen
Lähettäkää Engreeni Kouvolaan loppukaudeksi kehittymään. Enemmän täällä on varmasti rahaa heittää tepsin suuntaan kuin TuTolla.

TuTon kanssa taitaa olla jonkin sortin farmisopimus, joten sieltä Engren saadaan myös takaisin tarpeen niin vaatiessa. Tilanne muuttuu mikäli se Hurmeen Jamppa sieltä kuitenkin tepsin koppiin ilmestyy.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laskin saatavilla olevien tietojen mukaan, että Hurmeen viiden kuukauden palkka on 195t€ (Joulukuu-Huhtikuu). Jos Malmö tästä maksaa huhuillut 40%, jää Tepsin maksettavaksi vielä 117t€. Ei siis ihan mikään pikkuraha.

Täytyypä tässä ottaa myös huomioon artistiverotus. Eli Hurme pystyy varmasti antamaan alennusta sopparistaan, koska ei pelaa sitä tiettyä määrää enempää Suomessa..
 
Olisiko Hurme ja TPS niin viekkaita että laskisivat juuri tuon verotus jutun helvetin tarkkaan niin että Hurme nostaa isoa liksaa mahdollisimman pitkälle Malmossa, lasketaan liigassa jäljellä olevat kuukauden+kesäloma jonka todennäköisesti haluaa täällä viettää, ja kesäloman jälkeen suuntaisi jälleen ulkomaille jolloin veroitus pysyisi 6kk artistissa. Samoin myös Tepsissä pelaamisen päivämäärät(palkka) ja Suomessa olo aika (verotus) vähentäisivät Tepsille tulevaa kulua pelaajasta.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Täytyypä tässä ottaa myös huomioon artistiverotus. Eli Hurme pystyy varmasti antamaan alennusta sopparistaan, koska ei pelaa sitä tiettyä määrää enempää Suomessa..
Onko sinulla jotain enemmän tietoa miten Hurme saa artistiverotuksen?

Olen vuosia sitten lukenut perusteet näistä ulkomaiden veroseikoista, mutta en todellakaan väitä olevani asiantuntija. Eikös Hurme kuitenkin ole Suomen kansalainen, jolla on vakituinen asunto Hirvensalossa? En nyt keksi yhtään keinoa, jolla Jamppa saataisiin artistiveron (lievennetty lähdevero) piiriin.

Joka tapauksessa Hurmeen tulisi verovuonna 2010 oleilla muualla kuin Suomessa yli 183vrk. Tähän en jaksa uskoa varsinkin, jos sopimus TPS:n kanssa saataisiin myös kaudeksi 2010-11. Vaikka sopimus TPS:n kanssa päättyisikin kevääseen, tarkottaisi se samalla sitä, että Jampan tulisi kuitenkin viettää kesäkuukaudetkin poissa Suomesta. Vaikka tästäkin päästäisiin yksimielisyyteen, en siltikään olisi varma verokikkailun onnistumisesta, sillä:
Tuloverolaki kirjoitti:
II osa
Verovelvollisuus
1 luku
Verovelvollisuuden alueellinen ulottuvuus
11 §
Suomessa asuminen

Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan, jolloin tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Suomen kansalaista pidetään kuitenkin Suomessa asuvana, vaikka hän ei jatkuvasti oleskelekaan täällä yli kuuden kuukauden aikaa, kunnes kolme vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jonka aikana hän on lähtenyt maasta, jollei hän näytä, että hänellä ei ole verovuonna ollut olennaisia siteitä Suomeen. Jollei muuta näytetä, Suomen kansalaisen ei katsota mainitun ajan jälkeen asuvan Suomessa.
Jos sulla on enemmän tietoa kikkailun onnistumisesta, niin kerropa!
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä minä katsoisin Ortio-kortin hyvin tarkkaan ennen kuin alkaisin kroonisista terveysongelmista kärsivää Hurmetta palkkaamaan. Ja sittenkin sopimukseen pitäisi liittyä jonkinlainen optio siitä että hän yleensä pystyy pelaamaan.
Eipä paljon naurattaisi jos Jamppa pelaisi vaikka kaksi peliä ja selkä sanoisi poks ja tuo mainittu sata tonnia pitäisi maksaa.
 
Tilanne muuttuu mikäli se Hurmeen Jamppa sieltä kuitenkin tepsin koppiin ilmestyy.

Luulisin että se on Leggio joka tuossa tapauksessa joutuisi lähtemään. Eiköhän lähdettäisi panostamaan nuoreen suomalaiseen mieluummin kuin nuoreen amerikkalaiseen ja Engren on kuitenkin mielestäni esiintynyt tällä kaudella paremmin.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Eiköhän lähdettäisi panostamaan nuoreen suomalaiseen mieluummin kuin nuoreen amerikkalaiseen ja Engren on kuitenkin mielestäni esiintynyt tällä kaudella paremmin.

Samaa mieltä siitä, että Engren on parempi satsaus tulevaisuuteen kuin Leggio, jos näistä kahdesta pitäisi valita. Huhut kuitenkin kertovat, että nyt oltaisiin panostamassa vanhaan suomalaiseen, jolla on aina jokin paikka hajalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös