Ilman muuta pitkillä nuorille pelaajille tehdyillä sopimuksilla saa edullisemman rungon kuin tuomalla ulkoa uusia pelaajia. Näiden sopimusten kohdalla on kuitenkin pelaajillakin odotuksia siitä, että palkkio kasvaa oletetun kehityskäyrän mukaan. Täysi-ikäiset pelaajat, joiden taso omasta mielestä riittää liigaan, odottavat sellaista korvausta, että pystyvät elämään itsenäisesti. Pitkät sopimukset ovat kuitenkin myös taloudellinen riski seurallekin. Jossain tapauksissa nähdään aleksimustosmaisia yhden kesän kehitysharppauksia ja joissain tapauksissa kolmen vuoden sopimuskausikaan ei riitä pelaajan nousuun liigatasoiseksi suorittajaksi.
Jonkin Hintzin kaltaisen lupauksen kohdalla on odotuksia vielä NHL-siirtokorvauksista ja tällaisten pelaajien agentit osaavat kyllä huomioida asian sopimusneuvotteluissa. Lisäksi joskus muuttujana on mukana myös pelaajan varannut NHL-seura ja trendinä näyttäisi olevan se, että kärkipään lupaukset viedään nopeasti suoraan NHL:an tai AHL:n puolelle, mutta muiden kanssa ollaan vähän kärsivällisempiä. Vaikka Kärpät siis tekisi Puljujärven kanssa viisi vuotta kestävän sopimuksen, se tuskin näkee tätä riveissään varaustilaisuuden jälkeen enää koskaan tai korkeintaan uran päätösvuosina. Pelaajatkin näkevät monesti uransa kannalta järkevämmäksi lähteä esim. Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin kuin jäädä kotimaan liigaan, eikä se tällä hetkellä näytä ainakaan liigaa huonommalta vaihtoehdolta.
Nuorten pelaajien pitkät sopimukset eivät siis ole mitään riskittömiä vaihtoehtoja ja asiat eivät ole yksinkertaisia monien muuttujien vuoksi. Resursseja tarvitaan erilaisten riskien minimointiin ja pelaajarungon täydentämiseen laadulla sekä myös nuorten huippulupausten kalastamiseen muista seuroista jo ennen näiden hintalapun kohoamista seuraavalle tasolle.
VVV:n toteuttaminen tarkoittaa siis myös ja ennenkaikkea sitä, että pelaajabudjetti kasvaa vähintään ylempään keskikastiin ja tällöinkin mestaruus tarkoittaisi todella kovia onnistumisia sekä täsmärekrytointien että pelaajakasvatuksen rintamalla muun valmennuksellisen toiminnan lisäksi. Jos halutaan pysyvästi kotietujoukkueeksi, se pitää nousta nykytasosta noin vajaalla miljoonalla. Tätä ei tehdä kausikorttitempauksilla, youtube-mainoksilla tai makkaranmyynnillä, vaan se vaatisi isojen tukijoiden löytämistä tai vaihtoehtoisesti omistajien panostusta.
Huomionarvoista on mm. se, että Kärppien ulkolaishankintojen onnistuessa Nutivaara, Aho ja Mäenalanen tuskin olisivat pelanneet pudotuspelejä kuin loukkaantumisten paikkaajina tai paljon pienemmässä roolissa. Davisin, Kasparin ja Glennin alisuorittaminen sekä Kukkosen loukkaantuminen eivät kuitenkaan pilanneet kautta. Tapparallakin oli reservissä mm. Kaksonen, alisuorittanut - mutta silti liigakelpoinen - Kolomatis, kauden kärkifloppi Puistola sekä U20-pelaajat Mäkinen ja Rauhala. Kummallakin oli siten melko kalliita ja nimekkäitä pelaajia joko pysyvästi tai osittain poppariosastolla.
Lukon haaveet kaatuivatkin oikeastaan siihen, että reservit eivät riittäneet Vahalahden ja Ahtolan poistuttua riveistä. Vähän sama kävi HIFK:lle Elkinsin ym. poistumien myötä. Mestarijoukkueen budjetissa pitää olla varaa pitää laajaa rinkiä ja viisivuotisprojektit kaatuvat äkkiä jonkin kärsivällisesti kasvatetun "Keräsen" polvivammaan tai oletetun avainpelaajan floppaamiseen tms., ellei tasokkaita paikkaajia löydy. Jokaisessa joukkueessa löytyy aina floppeja. Ynnämuut jäävät kiroilemaan tätä ja mestarikandidaatit ostavat tilalle muutaman tasokkaan korvaajan.