Rome

  • 8 326
  • 49

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On se jo kumma, ettei tälle loistosarjalle ole omaa ketjua, kun muille television suosikkisarjoille löytyy? No, avaanpa sitten itse tämän, vihdoin ja viimein. Muutaman kerran käynyt jo mielessä, mutta ei ole saanut aikaan. Sarja itsehän nyt päättyi tänään ensimmäisen tuotantokauden osalta, mutta onneksi jatkoa pukkaa jippii, on nimittäin sen verran tasokas sarja kaiken kaikkiaan, että oksat pois! Omalla kohdallani tämä menee vieläpä Lostin ohitse, nimittäin Rome:ssa ei mielestäni osunut yhtäkään huonoa jaksoa eteen. Tarina nyt ei ehkä muutamassa episoodissa juurikaan edistynyt, mutta toisaalta taas henkilöhahmoja syvennettiin todella hyvin. Korvasi siis sen tietyllä tapaa paikallaanpolkemisenkin. Pääasiassa asiat ja tilanteet silti etenevät sopivaa tahtia, eikä noita jaksojakaan hirveästi ole, juuri sopiva määrä.

Osasyy miksi tämä sarja on napannut niin kovasti, on tietysti myös se, että historia, etenkin antiikin sellainen, kiehtoo minua suuresti, on aina kiehtonut ja osaltaan siinä on ollut puutteita tiedonmäärässä. Mitä olen ymmärtänyt, niin Rome on suhteellisen uskollinen todellisuudelle noin tv-sarjaksi. Kun vielä olen hieman tässä ohella lueskellut historiaa noilta ajoilta, niin samankaltaisuutta löytyy. Se on hienoa. Valtaosa henkilöhahmoista on juuri siinä asemassa ja sellaisia, kuin oikeastikin luultavasti olivat. Keskeiset alemman luokan henkilöt, eli Lucius Vorenus ja Titus Pullo (mikä sukunimi miehelle, kun vielä miettii millainen henkilö) nyt lienee aika fiktiota, mutta käsittääkseni tuonnimiset henkilötkin ovat olleet olemassa.

Näyttelijäkaartiin olin todella tyytyväinen. Hyviä ja karismaattisia näyttelijöitä ja onneksi vieläpä pääasiassa brittejä, joten jonkinlaista eurooppalaisempaa fiilistä syntyy. Paremmin eurooppalainen muinaista roomalaista esittää kuin joku jenkki. Erityisen vaikuttava roolisuoritus oli Ciaran Hindsin Julius Caesar, hän sai hahmoon oikeaa ylevyyttä ja koppavuuttakin. Melkein osasi kuvitella näkevänsä television ruudulta Caesarin muuttuneena eläväksi lihaksi.

Lavatus ja puvustus ja muu vaikuttaa todella autenttiselta ja viimeisen päälle tehdyltä. Eräs asia jossa tosin huomaa, että on kyseessä tv-sarja tietyin budjetein on taistelukohtaukset, joita massiivisena ei juuri päästy näkemään kuin ihan alkupäässä ja niidenkään taso nyt ei todellakaan mitään Gladiator -tasoa ole, mutta se nyt lienee kohtuuton vaatimus. =) Väkivaltaisia kohtauksia kyllä muuten vilisee ja niitä ei onneksi olla liikaa siloiteltu, tuollaistahan se on, kun käsiä ja päitä leikellään irti. Muutenkin, kyseessähän on enemmänkin henkilödraama, joten taisteluiden puute ei sinänsäkään haittaa.

Löi kyllä ällikällä tuo sarja, ollen hienompi kuin mitä ennakkoon kuvittelin. Pakko kaiketi jossain vaiheessa hankkia DVD Boxi, kyllä tämä sen arvoinen olisi. Odotan toista tuotantokautta vesikielellä, silloin ilmeisesti pääosaan astuu Octavius, alias Augustus.

Tämä on parasta mitä televiissorista on sarjojen suhteen tullut vuosikausiin.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Enpä ole moneen vuoteen seurannut säännöllisesti ainuttakaan TV-sarjaa, mutta Roomasta tuli jokainen jakso katsottua. Hieno sarja kaikin puolin ja onneksi jatkoakin on tehty.

Massiivisten taistelukohtausten puuttuminen oli mielestäni erittäin positiivista. Noita on nähty ihan liikaakin jo. Parempi näin, että keskityttiin henkilöhahmoihin ja taistelut jäivät suurimmaksi osaksi vain maininnoiksi repliikeissä.

Välillä sarjassa hämmensi, kun hypättiin kuukausia/vuosia yhtäkkiä eteenpäin, mutta eipä tuota muuten olisi 12 jaksoon saanut mahdutettua. Loppukin oli pieni pettymyt, koska tuo tuntui hieman hätiköidyltä. Kaikki tapahtui viimeisen mainoskatkon jälkeen vauhdilla. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin erittäin positiivinen kuva siitä että osataan sitä vieläkin tehdä rahalla myös laatua.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä pitäisikö tänne kirjoittaa vain positiivisia asioita, mutta kirjoitan silti.

Eihän tuo sarja poikkea muuta kuin kulissiensa puolesta normaalista parisuhdedraamasta, jos ei sitten oteta huomioon tissien ja karvapehkon esiintymistiheyttä, joka taas vastaa keskiverto suomielokuvaa. Taistelukohtauksia ei ole ollenkaan vaan sekin aika käytetään nännin imemisen näyttämiseen, jonka jälkeen ilmoitetaan taistelun voittaja - Rooma 6 Egypti 0.
Kaiken lisäksi roomalaiset on pistetty juoksemaan sukkahousut jalassa kuin jotkin saatanan Robin Hoodit.

Liian monta jaksoa tuli katsottua ennen kuin ymmärsin lopettaa tuon paskan katsomisen...
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Paras TV-sarja mitä Suomen televisiossa on näytetty pitkään aikaan. Pieniin yksityiskohtiin on kiinnitetty kiitettävästi huomiota uskottavan ajankuvan luomiseksi. Ettei mene pelkäksi ylistykseksi niin miinusta tulee surkeasta käännöstekstityksestä.

Jos aihe (Jullen elämä ja teot) kiinnostaa enemmänkin niin kannattaa lukea Conn Igguldenin "Emperor" -kirjasarja joka tulkitsee historiallisia tapahtumia aavistuksen vapaamielisemmin, sekä Jullen itsensä sanelema "The Conquest of Gaul".

Taistelukohtausten perään haikaileville voisi sanoa että pelatkaa vaikka Rome:Total Waria, tällöin taisteluista voi jopa saada jotain tolkkua.

muaddib
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Ohmi kirjoitti:
Kaiken lisäksi roomalaiset on pistetty juoksemaan sukkahousut jalassa kuin jotkin saatanan Robin Hoodit.

Eipä sattunut itsellä silmään nämä sukkahousut, taisit sotkea Big Brotherin ja Rooman kun tulevat samaan aikaan eri kanavilla keskiviikkona.

muaddib
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
muaddib kirjoitti:
Eipä sattunut itsellä silmään nämä sukkahousut, taisit sotkea Big Brotherin ja Rooman kun tulevat samaan aikaan eri kanavilla keskiviikkona.

muaddib

Huonoja kuvia löytyi mutta kyllä tuossakin nuo housut on nähtävissä.

http://www.nelonen.fi/rooma/img/galleriat/galleria01_kuva004.jpg

Tältä sen siis pitäisi näyttää, mutta ehkä karvaisten säärten näkyminen olisi ollut tähän sarjaan liian pornahtavaa...

http://www.peda.net/img/lehti/vitikkalankuukit/legioonalainen.jpeg
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kyllähän tästä keskusteltiin vähän jo Deadwood-ketjussakin mutta ei se mitään, ansaitsee oman threadin.

Luotan nykyään HBO:n sarjojen tasoon hyvin paljon, Deadwood, Sopranos, Rome jne jäävät kaikki historiaan pelkästään loistavan toteutuksensa vuoksi.

Rome alkoi mahtipontisesti ja vaikka taso pikkasen hiipui loppua kohti voidaan silti puhua merkkiteoksesta. Ainoa asia joka häiritsi oli varsinaisten taistelukohtauksien puuttuminen (ihan kuin Päiviö Pyysalo olisi ohjannut sarjaa kuin HockeyNightia) lopussa ja sarja keskittyi enemmän ihmissuhteisiin ja politiikkaan. Enisei, loistava sarja joka tapauksessa.

Katsoin Romen nyt toista kertaa, ensiksi Canalilta ja nyt Neloselta. Olisi kiva tietää milloin toinen kausi alkaa Canalilla?
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Ohmi kirjoitti:
Huonoja kuvia löytyi mutta kyllä tuossakin nuo housut on nähtävissä.

http://www.nelonen.fi/rooma/img/galleriat/galleria01_kuva004.jpg
On kieltämättä erikoista, tosin en lähtisi teilaamaan kymmenien tuntien pituista sarjaa yhden suttuisen kuvan perusteella. Toki legioonassa oli myös housuja käyttäviä auxiliarii, jotka eivät olleet roomalaisia.
Tältä sen siis pitäisi näyttää, mutta ehkä karvaisten säärten näkyminen olisi ollut tähän sarjaan liian pornahtavaa...

http://www.peda.net/img/lehti/vitikkalankuukit/legioonalainen.jpeg
Tarkennetaan vielä sen verran, että kuvassa näkyvä triarius edustaa legioonan vahvuudesta n. 10-15%, legioonan varustelu oli todellisuudessa huomattavasti kirjavampaa (mikä tuli mm. Rooma-sarjassa erinomaisen hyvin esille).

On silti totta, että roomalaiset sotilaat eivät tiettävästi housuja käyttäneet.

muaddib
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Daespoo kirjoitti:
Rome alkoi mahtipontisesti ja vaikka taso pikkasen hiipui loppua kohti voidaan silti puhua merkkiteoksesta.

Omalla kohdallani taasen 1. kausi parani loppua kohden. Ensimmäisten jaksojen jälkeen sarja vaipui tissin vilauttelu -linjalle pitkäksi aikaa. Eihän tuossa ollut muutamaan jaksoon mitään muuta kuin väsyneitä petipaineja peräjälkeen. Ehkä tuolla yritettiin saada jotain shokkiarvoa Jenkeissä, mutta itse olin jo lähes valmis lopettamaan sarjan katselun.

Viimeiset 2-3 jaksoa taas käänsi kelkkani totaalisesti. Sarjassa alkoi tapahtua enemmän joka rintamalla ja petipuuhien prosentuaalinen osuus jakson pituudesta tipahti olennaisesti. Tämän ansiosta aion seurata vielä toisenkin kauden.

Eikä minulla ole mitään tissejä ym. härpäkkeitä vastaan, mutta jos koko jakso valahtaa pehmopornon puolelle, niin vaihdan mielummin Internetin tai viihdekanavien puolelle aitoon asiaan.
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Ted Raikas kirjoitti:
Paremmin eurooppalainen muinaista roomalaista esittää kuin joku jenkki. Erityisen vaikuttava roolisuoritus oli Ciaran Hindsin Julius Caesar, hän sai hahmoon oikeaa ylevyyttä ja koppavuuttakin. Melkein osasi kuvitella näkevänsä television ruudulta Caesarin muuttuneena eläväksi lihaksi.

Hinds näytteli jo aikoinaan melko hyvässä sarjassa Epäilyksen polttopiste (Yle). Hän näytteli siinä erinomaisen pelottavaa pedofiilia. Ja tuo Vorenuksen näyttelijä taisi olla Trainspottingissa se mies, joka kuoli toksoplasmoosiin syötyään kissan paskaa.

Jännä juttu, miten HBO:n sarjoissa näyttelijät vaan tuntuvat olevan parhaimmillaan. Tietysti voisi ajatella, että rahalla saa ihan miten hyviä näyttelijöitä hyvänsä. Mutta jos mietitään esim. juuri Romea, Sex and the cityä ja vaikka Sopranosia, niin suurin osa keskeisistä näyttelijöistä on sellaisia, joista en ole ikinä kuullutkaan. Poikkeuksena nyt tietysti Sarah Jessica Parker, Gandolfini ja eräät muut, mutta eivät hekään mitään megatähtiä ole koskaan olleet.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
muaddib kirjoitti:
Jos aihe (Jullen elämä ja teot) kiinnostaa enemmänkin niin kannattaa lukea Conn Igguldenin "Emperor" -kirjasarja joka tulkitsee historiallisia tapahtumia aavistuksen vapaamielisemmin, sekä Jullen itsensä sanelema "The Conquest of Gaul".

Taistelukohtausten perään haikaileville voisi sanoa että pelatkaa vaikka Rome:Total Waria, tällöin taisteluista voi jopa saada jotain tolkkua.

Tai ihan suomeksikin Jullen kirja Gallian sota, vaikka ehkä käännökseltään hieman raskas onkin, niin silti kiintoisa.

Total Warin pelaaminen nyt kuuluu yleissivistykseen, Praetorian Cohort, CHARGEEE.

Mitä roomalaisten sukkahousuihin tulee, niin sarjassa on kylläkin autenttisuuden taso sillä tasolla, että epäilisin kylläkin ihan sitä, että kylmissä olosuhteissa toimineet legioonat käyttivät jonkinlaisia sukkahousun vastineita pysyäkseen lämpiminä. Pitänee kotona selata muutama kattava database läpi, jos tästä löytyisi varmistus.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
HN kirjoitti:
Ekan kauden yksittäisistä kohokohdista nostettakoon huippuhetkenä esille Titus Pullon "teloitus" gladiaattorivoimin. Telkkarin kaikkien aikojen paras tappelukohtaus!

Meikäläinen ei yleensä ole näitä telkkarin väkivaltaisia tappelukohtauksia säikähtänyt, mutta tuo teloitusyritys oli sarjan muut tapahtumat huomioiden niin yllättävä ja raju, että siinä vaiheessa kun järjestyksessä toinen gladiaattoreista menetti päänsä Pullon kilven heilahdukseen kuului meikäläisen suusta "voi jumalauta". Juuri tämä gladiaattorikohtaus areenalla jäi parhaiten mieleen ensimmäisen kauden jaksoista.

Ihan hyvä sarja tämä on. Nelonen on muutenkin nostanut tasoaan vuoden 2006 aikana näyttämällä Pulmusten ja Archie Bunkerin ohella loistavia Deadwoodia ja Lostia, eikä Rooma noiden kahden jälkimmäisen joukossa ollenkaan kalpene.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
muaddib kirjoitti:
Taistelukohtausten perään haikaileville voisi sanoa että pelatkaa vaikka Rome:Total Waria, tällöin taisteluista voi jopa saada jotain tolkkua.
Enpä minä niitä loppupelissä nyt niin kauheasti enää alun jälkeen kaivannut. Sarjan pointti on muualla, nimenomaan vahvoissa henkilöhahmoissa ja näyttelijäsuorituksissa. Parissa kohtaa olisi ehkä jotain häivähdyksenomaisia taisteluja kaivannut, mutta se on kokonaisuutta katsoen niin pieni "puute", että ei sillä tosiaankaan ole juuri väliä.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Katsoin myös tämän ekan tuotantokauden jokaisen jakson ja mielestäni sarja muuttui koko ajan mielenkiintoisemmaksi, siitäkin huolimatta, että tiesi etukäteen miten tietyille päähenkilöille tulee käymään - olen siis käärmeissäni vanhalle historianopettajalleni, kun se onneton meni tämän hienon sarjan jänskimmät juonenkäänteet spoilaamaan jo ollessani teini.

Sarjaa seuratessani pohdiskelin aina välillä tuon ajan yhteiskunnan systeemeitä. Esimerkiksi uutisten kulkua. Sarjassa näytettiin jokaisessa jaksossa sitä yhtä punkeroa jätkää, joka jossakin kadun kulmassa luki äänekkäästi papyruksesta viimeisimmät uutiset ja juorut. Mutta kuinkahan nopeasti kaikenmoiset uutiset sitten saavuttivat laajalla maaseudulla ja suurissa Rooman valloittamissa provinsseissa asuvia ihmisiä? Mahtoiko joku elää koko elämänsä tietämättä edes vallassa olevan keisarin tai kuninkaan nimeä, kaikenmaailman pikkupäälliköistä puhumattakaan.

Ja ehdin minä sitäkin ihmetellä, että Marcus Antoniuksen touhuilua kuningatar Cleopatran kanssa ei käsitelty mitenkään.
Niin ja Cleopatran ollessa mukana kuvioissa saatiin sarjaan pieneksi hetkeksi varsinaista "Kauniit ja rohkeat" meininkiä - koska ovelasti kyseenalaistettiin Cleopatran Juliukselle synnyttämän lapsen oikea alkuperä. Oliko Julle lapsen siittänyt mies, vai oliko se oikea isä himokas ja rasvainen legioonalainen nimeltä Titus Pullo?
 

kykke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Heikki Mälkiä
Paitselo kirjoitti:
Ja ehdin minä sitäkin ihmetellä, että Marcus Antoniuksen touhuilua kuningatar Cleopatran kanssa ei käsitelty mitenkään.

Ehkä siksi ei käsitelty, kun sitä ei historiankirjojen mukaan ennen Ceasarin kuolemaa tapahtunut. Mutta kun tuosta loistavasta sarjasta nyt on ilmeisesti toinen kausi tulossa, niin eiköhän Marcus Antoniuksen ja Kleopatran välinen suhde ole yksi seuraavan kauden keskeisimmistä teemoista, jos sarja yhtä tarkasti seuraa historian kulkua.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Kertakaikkiaan loistava sarja. Ainoastaan Shield, Deadwood ja Sopranos yltävät samalle tasolle. Toki Rooman kirjoittamisessa on auttanut se, että Julius Ceasarin kohtalonhetkistä tiedetään paljon, mutta siitäkin huolimatta tarina on ollut tähän mennessä erinomainen. Toivottavasti seuraavat tuotantokaudet pääsevät samalle tasolle.

Lukiko kukaan Imagen juttua Rooman toteuttamisesta? Siitähän kävi ilmi, että ennen kuin sarjaa päästiin kuvaamaan, niin siitä käytiin melkoista vääntöä. Ainakin Marcus Antoniuksen teinipoikarakastajat piti jättää pois, ja muiltakin osin tarinaa jouduttiin siistimään mitä tulee 2000 vuoden takaiseen seksuaalikäyttäytymiseen.

Ilmeisesti seuraava tuotantokausi, käsittelee Octavianuksen valtaannousua sekä taistelua Brutusta ja lopulta Antoniusta vastaan (n. 44 - 40 eKr.). Sitä seuraavan tuotantokauden toivoisin käsittelevän Tiberiuksen ja Galiculan aikaa ja neljäs tuotantokausi voisi keskittyä Marcus Aureliuksen jälkeiseen aikaan. Tietysti tämä edellyttäisi koko näyttelijäkaartin vaihtamista, mutta vanhoja kulissejahan voidaan toki vielä käyttää.

Loistavaa olisi myös, jos sama tuotantotiimi tekisi myöhemmin sarjan, joka sijoittuisi keskiaikaan esim. satavuotisen sodan runtelemaan Ranskaan.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ted Raikas kirjoitti:
Paremmin eurooppalainen muinaista roomalaista esittää kuin joku jenkki. Erityisen vaikuttava roolisuoritus oli Ciaran Hindsin Julius Caesar, hän sai hahmoon oikeaa ylevyyttä ja koppavuuttakin. Melkein osasi kuvitella näkevänsä television ruudulta Caesarin muuttuneena eläväksi lihaksi.

Täysin samaa mieltä. Täysi kymppi näyttelijätyöstä ja roolituksesta. Tuskin kukaan olisi voinut näytellä Julius Caesarin roolia paremmin kuin hän. Loistavia olivat myös muut näyttelijävalinnat, etenkin Atian että Octavianuksen rooleihin. Myöskin muija, joka näytteli Cleopatraa oli hyvä valinta sikäli, kun hänen odotetaankin näyttelevän naista, joka viettelee miehen kuin miehen. Ainakin itse olisin hänen edessään valmis mihin vain.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
jpet kirjoitti:
Lukiko kukaan Imagen juttua Rooman toteuttamisesta? Siitähän kävi ilmi, että ennen kuin sarjaa päästiin kuvaamaan, niin siitä käytiin melkoista vääntöä. Ainakin Marcus Antoniuksen teinipoikarakastajat piti jättää pois, ja muiltakin osin tarinaa jouduttiin siistimään mitä tulee 2000 vuoden takaiseen seksuaalikäyttäytymiseen.

Loistavaa olisi myös, jos sama tuotantotiimi tekisi myöhemmin sarjan, joka sijoittuisi keskiaikaan esim. satavuotisen sodan runtelemaan Ranskaan.

Minä taas luin SK:n jutun ja siinä valoitettiin, ettei Rooma huikeasta suitsutuksestaan huolimatta ole erityisen tuottoisa sarja. Mikä nyt tietenkin on selvää noilla kuluilla. Sen takia kolmas kausi jäänee tekemättä, koska uskoisin että moni normaali katsoja seuraa sarjaa osittain henkilöitten takia ja henkilöitten vaihtuminen saattaisi olla liian kova pala monelle.

Ja samalla myös kaikkien muitten vastaavien "aikakausidraamojen" suhteen on otettava huomioon taloudelliset realiteet, kiinnostaisiko suurta yleisöä sittenkään keskiajan Ranska? Toisaalta esim. joku ristiretkiaika voisi olla varsin kiintoisaa, vaikkakin aiheesta juuri on taloudellisesti flopannut elokuvakin (Kingdom of Heaven) tehty.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
jpet kirjoitti:
Ilmeisesti seuraava tuotantokausi, käsittelee Octavianuksen valtaannousua sekä taistelua Brutusta ja lopulta Antoniusta vastaan (n. 44 - 40 eKr.). Sitä seuraavan tuotantokauden toivoisin käsittelevän Tiberiuksen ja Galiculan aikaa ja neljäs tuotantokausi voisi keskittyä Marcus Aureliuksen jälkeiseen aikaan. Tietysti tämä edellyttäisi koko näyttelijäkaartin vaihtamista, mutta vanhoja kulissejahan voidaan toki vielä käyttää.
Ehkei kannata kuitenkaan ihan liikaa odotella noita tuotantokausia. Yksi tulee, se on selvää ja kertoo tosiaan Octavianuksesta eli Augustuksesta ja mitä nyt historiasta muistan, niin hänenkin aikanaan tapahtui yhtä sun toista.

Jatkuuko sarja sen jälkeen, on sitten toinen asia. Riippunee paljolti siitä, että kuinka paljon katsojia on ja kuinka kalliiksi sarjan tekeminen lopulta tulee.

Tuskinpa muuten Neroa voisi ohittaa tuon Galiculan jälkeen, siinä vasta tapahtumarikas keisari olikin.

P.S. Mietin muuten sarjassa esiintynyttä Vercingetorixia, eli gallialaisten ylipäällikköä joka hävisi Caesarille. Tietääkseni Vercingetorix oli menettäessään henkensä vain n. 27-vuotias (!), mutta tässä sarjassa vaikutti kohtuu iäkkäältä mieheltä. Toki useiden vuosien vankeus Roomassa saattoi vanhentaa, mutta siltikin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Sarja oli hyvin realistinen, oikeastaan ainoa isompi puute oli Asterixin ja Obelixin totaalinen ohittaminen mutta Gallian kamppailulle ei muutenkaan hirveästi annettu aikaa.
 

Fosse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chelsea FC
Pakko jatkaa suitsutuksen tiellä, loistava sarja! Itse ainakin pistän tämän samantien Top3:een tämän hetken sarjoista, ja sarja parani vain kauden edetessä. Ja Nelonen kieltämättä on pukannut tämän vuoden puolella todella hyviä sarjoja tulemaan, Shieldin seuraavaa kautta odotellessa...

P.S. Mihin vittuun jäi "Sinäkin Brutukseni" -huudahdus... ;)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Fosse kirjoitti:
P.S. Mihin vittuun jäi "Sinäkin Brutukseni" -huudahdus... ;)
Villi veikkaukseni on, että Julius ei ole oikeasti koskaan sanonut tuollaista, vaan se on aikalaisten tai myöhempien sanaseppojen Caesarin suuhun pistämä lause, jolla saadaan dramatiikkaa ja legendaa aikaan. Tiedä sitten.

Toinen vaihtoehto voisi olla, että tekijätiimi on pitänyt sitä niin kuluneena odotettavana fraasina, että jättivät pois. Kovastihan tuo Julle koitti jotain Brutukselle sanoa, mutta voimat eivät riittäneet. Liekö ihme, kun puukkoa tiettävästi oikeastikin tuli usealta taholta, joten harva siinä enää mitään puhuu.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Fosse kirjoitti:
P.S. Mihin vittuun jäi "Sinäkin Brutukseni" -huudahdus... ;)

Shakespearen sulkakynään...vähän samoin kuin alea iacta est, jota julle ei myöskään sanonut latinaksi.
Jatketaan hieman että Julle saattoi sanoa (Suetoniuksen mukaan) "Ista quidem vis est!" eli about "Tämähän on väkivaltaa".
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
kykke kirjoitti:
Ehkä siksi ei käsitelty, kun sitä ei historiankirjojen mukaan ennen Ceasarin kuolemaa tapahtunut.

No mutta kun Pullokin pääsi Cleopatraa tuikkaamaan, niin minä ajattelin että jos se Marcus Antoniuskin olisi salavihkaa jossakin vaiheessa, yön pimeydessä...

Ääh, eikun minun mokani. Minulla meni historiallisten yhdyntöjen tapahtumajärjestys sekaisin.

Hyvin pitkälti mielestäni tässä sarjassa tehtiin selväksi ainakin yksi asia - KAIKEN takana on nainen. Joskus jopa kaapin takana.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
varjo kirjoitti:
Jatketaan hieman että Julle saattoi sanoa (Suetoniuksen mukaan) "Ista quidem vis est!" eli about "Tämähän on väkivaltaa".

Niin ja koska verityöstä syntyi lattialle hirveä sotku, Julle saattoi sanoa "Servicos, mopae et scopae" eli about "Palvelijat, tuokaa mopit ja luudat" (Asterixin mukaan).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös