Pee kirjoitti:
Vastaus kysymykseesihän on kevät 1993, jolloin Hannu Aravirta johdatti silloisen JyP HT:n kuuman puolivälieräsarjan voittoon HIFK:sta. Myös pronssiottelu tuona keväänä voitettiin.
Kysymys pleijareista olikin osaltani retorinen, eli vastausta en itse ollut vailla, koska sen varsin hyvin tiedän. Kevät 93 oli hienoa aikaa: Peli kulki ja kannattaminen oli kivaa, mutta mutta... siitä on jumalattoman pitkä aika!
En itse ainakaan jaksa roikkua menneisyydessä. Perinteiden kunnioittaminen on helvetin hieno asia, mutta kuten olen sen monesti sanonut, perinteet eivät elätä.
Pee kirjoitti:
Tämä kausi tuhottiin vasta sinä seitsemäntenä päivänä kuluvaa kuuta, kun yhteinäiseen ja hyvässä iskussa olleeseen joukkueeseen päätettiin hankkia täysin turha, Uuno Turhapuro -niminen "vahvistus". Tosin osoitan tässä kohtaa syyttävää sormea osin myös kannattajien suuntaan, jotka pitkin syksyä ja alkutalvea vaativat hienosti pelaanneeseen joukkueeseen lisävahvistuksia suurella volyymilla, mitä en voinut kuin ihmetellä.
Joukkueen ongelmat juontavat juurensa pitkälle aikaan ennen Jesseä.
Kun tuossa syksyllä kehtasin puuttua joukkueen ongelmiin, syytettiin minua ja kaltaisiani siitä, ettei mikään riitä. Ei silloin saanut arvostella valmennuksen pelinjohtoa ja joukkueen pelikuria. Jos siivoat jatkuvasti lakaisemalla roskat maton alle, niin kyllä jossain vaiheessa tulee kupruja ja näinhän tässä valitettavasti on nyt käynyt. Ongelmat ovat täsmälleen samat kuin aiemmin.
Kun kiekko ei ole enää pomppinut JyPille ja vastustajat ovat osanneet iskeä ongelmakohtiin, ovat tulokset muuttuneet huonoiksi.
Voidaanko tästä nousta? Mitä siihen tarvitaan ja onko meillä sitä mitä tarvitaan?
- 'Aravirtamaista' valmennuksellista kykyä vastata muutoksiin myös ja varsinkin otteluiden aikana ja löytää ratkaisut ongelmiin. Kykyä rakentaa ottelutaktiikka vastustajan mukaan, pitäen kuitenkin mielessä omat pelilliset tavoitteet.
- Sytyttävä pelaaja/pelaajat. Sellainen luontainen pukukoppien kuningas joka potkii muita päähän kun sitä tarvitaan.
- Pelaajien voitonnälkä. Miksi JyPin pelaajille riittää pääsy vain jonkinlaisiin pudotuspeleihin? Otteista pitää näkyä loppumaton tahto voittaa. Kunnianhimottomat lurjukset voidaan kipata yli laidan.
- Röhkeys ja uhrautuvaisuus. Haluaisin edes kerran elämässäni nähdä JyP-nutussa sellaisen kaverin, joka ajaa vastustajan maalivahdin kylmäksi joukkueen edun nimissä. Tai sellaisen pakin joka tarvittaessa vaikka murhaa vastustajan estääkseen tätä tekemästä maalia. Tai vaikkapa sellaisen tyypin joka vittuilee vastustajien päät pehmeiksi.
Haluaisin siis nähdä todellista taistelua voitosta! Perseilty on ihan tarpeeksi.