RoKin juniorit

  • 44 680
  • 156

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Mietin samaa, Timppakin alkaa olla pojat +60 sarjassa mutta kyllä meidän juniori työssä on paljon korjattavaa. Jos osaa ohjata, opastaa ja mentoroida niin se on jo paljon. Ei siellä tarvi ite olla kädet savessa.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Minä väitän, että Timo Lehkosen palkkaus RoKin junioreiden urheilutoiminnan vetäjäksi on koko seurahistorian kovimpia palkkauksia. Näin kovaa tekijää en itse olisi uskonut Rovaniemelle saatavan. Pitää olla todella iloinen, että Suomen kenties kokenein ja mielestäni paras junioripuolen osaaja halusi tänne tulla. Minä ainakin kiljun riemusta ja monen muunkin pitäisi niin tehdä.

Niin en kyllä kiljuisi riemusta. Veti Helsinkiläistä Karhu-Kissoja, teemalla ”ulkkarit sisään ja olen niin laiska kuin vaan pystyn”, lopulta sai onneksi kenkää.
Joten se että on maailmanmestari ei kerro vielä mitään.
Toivotaan että otti opikseen.
Nyt tulee aika kovaa syytöstä ja kuulostaa melko katkeralta. Onko sinulla jotain millä todistelet tällaista huutelua? Minusta on surkuhupaisaa, että Lehkosen ansioluetteloa voi tuolla tavalla vähätellä. Monta mestaruutta sie olet liigajyrä voittanut pelaajana tai valmentajana?

Täältä (Muutoksia Karhu-Kissojen henkilöstössä - Karhu-kissat) näyttäisi selviävän, että Lehkosen lähtö Karhu-Kissoista oli jonkinlaisen YT-menettelyn seurausta, koska hänen tehtävänsä lakkautettiin. Näin ollen ei hän varsinaisesti menestymättömyyden tai muun vastaavan syyn takia potkuja ole saanut, kuten väität.

Jokainen voi katsoa tilastoista, miten Karhu-Kissat seurana pärjäsi Timon johdolla ja ilman häntä. Siellä on todellinen syöksykierre menossa, jos katsoo noita U16, U18 ja U20 ikäluokkien joukkueiden otteita. Melkoinen ratkaisu siis pistää Lehkosen kaltainen kaveri pihalle.

Saa siis nähdä tuleeko muutosta.
Aivan varmasti tulee ja hyvä niin. Napapiirillä on tarpeen saada tuohon junioripuoleenkin uutta ulkopuolista näkemystä, jotta voidaan ottaa askel seuraavalle tasolle. Selvää on sekin, että pienempien suomalaisten seurojen pitää ikäluokkien pienentyessä etsiä pelaajia myös muualta Suomesta ja ulkomailtakin, kuten RoKi jo nyt tekee. Tavoitteellinen kilpaurheilu on kaiken kaikkiaan epäreilua ja siellä pärjäävät ne, jotka osaavat kasvattaa pelaajia siinä ympäristössä, mikä käytettävissä on.

Jos Timon näkemyksistä haluaa kuulla lisää, veljensä Ikan podcasteissä on ollut vieraana useasti ja täällä antaa hyviä näkemyksiä Entinen Leijonien valmentaja ihmettelee Olympiakomitean toimia: "Suomesta puuttuu instanssi, joka veisi ammattilaisuuteen urheilussa tähtääviä yksilöitä eteenpäin" | Aitio

Tervetuloa Lappiin Timppa!
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Minä väitän, että Timo Lehkosen palkkaus RoKin junioreiden urheilutoiminnan vetäjäksi on koko seurahistorian kovimpia palkkauksia. Näin kovaa tekijää en itse olisi uskonut Rovaniemelle saatavan. Pitää olla todella iloinen, että Suomen kenties kokenein ja mielestäni paras junioripuolen osaaja halusi tänne tulla. Minä ainakin kiljun riemusta ja monen muunkin pitäisi niin tehdä.


Nyt tulee aika kovaa syytöstä ja kuulostaa melko katkeralta. Onko sinulla jotain millä todistelet tällaista huutelua? Minusta on surkuhupaisaa, että Lehkosen ansioluetteloa voi tuolla tavalla vähätellä. Monta mestaruutta sie olet liigajyrä voittanut pelaajana tai valmentajana?

Täältä (Muutoksia Karhu-Kissojen henkilöstössä - Karhu-kissat) näyttäisi selviävän, että Lehkosen lähtö Karhu-Kissoista oli jonkinlaisen YT-menettelyn seurausta, koska hänen tehtävänsä lakkautettiin. Näin ollen ei hän varsinaisesti menestymättömyyden tai muun vastaavan syyn takia potkuja ole saanut, kuten väität.

Jokainen voi katsoa tilastoista, miten Karhu-Kissat seurana pärjäsi Timon johdolla ja ilman häntä. Siellä on todellinen syöksykierre menossa, jos katsoo noita U16, U18 ja U20 ikäluokkien joukkueiden otteita. Melkoinen ratkaisu siis pistää Lehkosen kaltainen kaveri pihalle.


Aivan varmasti tulee ja hyvä niin. Napapiirillä on tarpeen saada tuohon junioripuoleenkin uutta ulkopuolista näkemystä, jotta voidaan ottaa askel seuraavalle tasolle. Selvää on sekin, että pienempien suomalaisten seurojen pitää ikäluokkien pienentyessä etsiä pelaajia myös muualta Suomesta ja ulkomailtakin, kuten RoKi jo nyt tekee. Tavoitteellinen kilpaurheilu on kaiken kaikkiaan epäreilua ja siellä pärjäävät ne, jotka osaavat kasvattaa pelaajia siinä ympäristössä, mikä käytettävissä on.

Jos Timon näkemyksistä haluaa kuulla lisää, veljensä Ikan podcasteissä on ollut vieraana useasti ja täällä antaa hyviä näkemyksiä Entinen Leijonien valmentaja ihmettelee Olympiakomitean toimia: "Suomesta puuttuu instanssi, joka veisi ammattilaisuuteen urheilussa tähtääviä yksilöitä eteenpäin" | Aitio

Tervetuloa Lappiin Timppa!
Täsmälleen samaa mieltä.

Myös HPK:n junioritoiminta meni valovuoden eteenpäin Timon ollessa valmennuspäällikkönä. Sen surkuhupaisan valtikka taistelun jäljiltä Hämeenlinnan junnutoiminta on ollut melko kuolevaa. Paljon sai hyvää aikaan ja toivotaan, että Rovaniemellä päästään myös Timon johdolla eteenpäin.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Tästä en jaksa alkaa vääntämään mutta totean joo kaapista löytyy vain piirisarja pronssi mitaleja.
Voisin kuitenkin kysyä jos mies oli niin timanttinen miten hän vietti aikaa Karhu-Kissoissa.
Jos parahin Upnorth haluat asiasta jutella niin jatketaan YV viestein.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
8 vuotta valmennuspäällikkönä samassa seurassa on aika pitkä stintti. Siinä ne kehittämiskohteet on aikalailla ajettu missä se vahvuus on ite kelläkin ihmisellä on . Varmaan molempien kannalta parempi vaihtaa seuraa tuon jälkeen. Siinä ajassa jääkiekkokoulusta kasvetaan jo junnunakin aika pitkälle.

Etelämpänä ollaan junnukulttuurissa meitä valovuosi edessä. Rovaniemellä on aika paljon materiaalia mistä rueta peuhtomaan, aina kiekkokoulusta U20 saakka. Timpan asiantuntemuksella on täällä tarvetta.

Nämä asiat remonttiin:
1. Yksilön kehittäminen
- Meidän juniorituotanto ei tuota riittävän laadukkaita pelaajia edes oman edustuksen tarpeeseen. Lahjakkuuksia ei tueta ja reenataanko oikein/riittävästi
2. Koko maakunnan hyödyntäminen pelaajapolun järjestämiselle
- Muut Lapin kunnat kuihtuu ja Rovaniemi kasvaa. Koulumaailma pelkästään ajaa nuorison tänne joten sen määrän hyödyntäminen koska pikkukunnat tuottaa aika hyvin määrään nähden.
3. Valmentajien valmennus.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tästä en jaksa alkaa vääntämään mutta totean joo kaapista löytyy vain piirisarja pronssi mitaleja.
Voisin kuitenkin kysyä jos mies oli niin timanttinen miten hän vietti aikaa Karhu-Kissoissa.
Jos parahin Upnorth haluat asiasta jutella niin jatketaan YV viestein.
Ei ole minullakaan tarvetta tästä vääntää. Eikä siinä edes ole mitään väännettävää. Lehkosen meriitit puhuvat puolestaan. Hänestä on julkisten ulostulojen myötä saanut sellaisen kuvan, että hän tietää kilpaurheilun raadollisuuden, peräänkuuluttaa sitä, puhuu suoraan myös vaikeista asioista ja osaa olla kriittinen. Tämä on suurimmalle osalle jääkiekon parissa Suomessa työskenteleville ja varsinkin hallituksissa otoileville jeesjees-ihmisille myrkkyä, kun tarkoituksena on enemmänkin valvoa omia, läheisten tai kavereiden etuja. Tämä selittänee ainakin osin sen, miksi RoKi sai rekrytoitua näinkin kovan nimen. Toisaalta voihan se olla pelkästään Lehkosen valintakin palvella vain näissä hieman pienemmissä seuroissa. Ympäristö ja haasteet niissä ovat hyvin erilaiset kuin isoimmissa seuroissa.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
8 vuotta valmennuspäällikkönä samassa seurassa on aika pitkä stintti. Siinä ne kehittämiskohteet on aikalailla ajettu missä se vahvuus on ite kelläkin ihmisellä on . Varmaan molempien kannalta parempi vaihtaa seuraa tuon jälkeen. Siinä ajassa jääkiekkokoulusta kasvetaan jo junnunakin aika pitkälle.

Etelämpänä ollaan junnukulttuurissa meitä valovuosi edessä. Rovaniemellä on aika paljon materiaalia mistä rueta peuhtomaan, aina kiekkokoulusta U20 saakka. Timpan asiantuntemuksella on täällä tarvetta.

Nämä asiat remonttiin:
1. Yksilön kehittäminen
- Meidän juniorituotanto ei tuota riittävän laadukkaita pelaajia edes oman edustuksen tarpeeseen. Lahjakkuuksia ei tueta ja reenataanko oikein/riittävästi
2. Koko maakunnan hyödyntäminen pelaajapolun järjestämiselle
- Muut Lapin kunnat kuihtuu ja Rovaniemi kasvaa. Koulumaailma pelkästään ajaa nuorison tänne joten sen määrän hyödyntäminen koska pikkukunnat tuottaa aika hyvin määrään nähden.
3. Valmentajien valmennus.
Kemppaisesta on sanottava, että hän jää RoKin historiaan merkittävänä junioripuolen kehittäjänä. Tuo 8 vuoden ajanjakso tuo melkoisen hypyn kaikkeen tekemiseen, vanhemmat ikäluokat nousivat tasollisesti ylöspäin ja Heikki ansaitsee siitä ison kiitoksen. Muutos on silti minustakin tarpeen. Rovaniemellä on materiaalia mistä aloittaa ja allekirjoitan kaikki nämä kehityskohteet mitä mainitset. Niiden lisäksi näkisin, että junioripuolesta on U15-U20 vaiheessa vastattava niin valmennuksessa kuin johdossakin pääosin muut kuin näissä ikäluokissa pelaavien lasten/nuorten vanhemmat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös