Komea voitto. Avoimet ovat jossa yleisö sai koko rahan edestä. Minimitavoite paskan alun jälkeen saattaa olla jo saavutettu. En usko että Heinolasta kajahtaa kolmen voiton putkea, kaksihan ei vielä riitä. Ensi kautta ja joukkuetta kootessa toivotaan, että runko säilyy ja tulosmiehiä tulisi ns. arpojen sijasta joita tällä kaudella nähtiin liiaksikin asti. Jos Espoo nousee pelaamalla tai kabinetissa Mestikseen saavat pääkaupunkiseudun pojat (Elo, Iisakka ja Heikkinen) varmasti soittoa Hirsolta. Rokin urheilujohtajalle vinkkinä että kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja hereillä...
Eihän se uskon asia mutta uskon että suoran säilymisen osalta on pullat hyvin uunissa, enkä nyt niin kauhean peloissani ole tuon karsimisen suhteen. KEspoo on ainoa vaarallinen suomisarja jengi tällä hetkellä, väheksymättä muita mutta on siinä sarjatasossa isohko hyppäys. Toki kaikki on aina mahdollista, onneksi näiden kahden sarjan välillä. Pelataan niin sitten viikon päästä ollaan viisaampia. Rokin loppu ohjelma on hankalahko kun vastassa IPK, Ketterä ja Sapko.
Kyllähän nyt on aika niitä sopimuslappusia heilutella. Kaivoin tuossa huvikseen kevät kauden saldon HEL-ketjun osalta.
3.1.2020 alkaen on pelattu 23 ottelua:
Heikkinen 7 +10
Elo 10+20
Lahtinen 10+16
Verrokkina pistepörsän kärki päästä Ketterän ketju: (En tiedä kauan tuo Sjöholma on tuossa pelannut)
Sjöholm 7+7
Lantta 8+18
Hämäläinen 15+8
Mestiksessä yksittäisen tulosketjun merkitys on suuri ja tämä kolmikko nyt pitää saada ensimmäisenä jatkoille.
Lukemat voi sisältää virheitä suuntaan tai toiseen kun nopeasti noita kaivoin.
Nyky joukkueesta jatkaisin:
Elo, Heikkinen, Lahtinen, Koivunen, Järvelät, Smedberg, Iisakka, Pumpanen, Wacklin tai Karvinen
Torikka, Manelius, Väinölä, Piippo, Rahikainen, Paajanen, Mikkola
Hölsä, Ronkainen
20 pelin puntarilla me ollaan TOP5 jengi. Olin jo viime kaudella sitä mieltä että tässä rungossa on voimaa kunhan juna saadaan raiteille. Syksyn häkkiin paskominen koko sakilta vei tänä vuonna poff mahdollisuuden. Nyt kun laitetaan Stadel ja Moisio massit tarkemmin hankintoihin niin aurinko paistaa vuoden päästä korkeammalta.
Heikkinen-Elo-Lahtinen
Mane-Mikkola
"Harjula-J Seppänen-Erkinjuntti"
Torikka-Väinölä
Järvelä-Koivunen-Iisakka
Rahikainen-"JokiErkkilä"
Järvelä-Wacklin/Karvinen-Smedberg
Paajanen-Piippo
Hölsä
Ronkainen