RoKi Hockey kaudella 2019–2020 – menestyminen keskiöön

  • 93 443
  • 249

Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Ei kyllä näyttänyt että Roki olisi pelannut eilen ja Hokki levännyt. Yllättävän hyytynyttä oli Hokin kolmas erä. Jalkako siellä loppuu pelin kolmansissa erissä? No, lepoa pari päivää ja kovan haasteen kimppuun keskiviikkona. Harmi että Kokkolassa on myös herätty pelaamaan...pinnoja on vielä 30 jaossa eli kaikki on mahdollista.
 
daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Tätä olen yrittänyt toitottaa Hokin ketjuissa, että pesäpallomies fysiikka valmentajana, joka on tehnyt jo sopimuksen JoMa:n kanssa ensi kaudesta pelinjohtajana, jokaisessa lähestulkoon kauden peleissä Hokki on hyytynyt viimeistään 3. erässä, mutta tätä ei kukaan Hokin kannattaja näytä uskovan, toki tämä ei liene suurin syy tähän kaikkeen paskaan mitä Kajaanilaisessa palloilussa on tapahtunut, konkurssit ym. muut ei tuntunut näin pahalta, suurta "haihattelua" koko organisaatiolta.
Onnea RoKi voitosta!
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Se nyt on ihan sama mikä sen fyssarivalmentajan status on, olkoon vaikka k-kaupan lihamestari jos osaamista on. En tunne tätä teän tapausta mutta ite näen enemmän sitä tappioputkien tuomaa henkistä lamaantumista. Eilen se näytti enemmän pelokkaalta pelaamiselta jolloin kiekolliset ratkaisut ovat käsittämättömiä. Harjula, Komulainen, Mattila pelas eilen kaameat minuutit mutta näkyhän tuo luistin liikkuvan jatkoajalla. Voin olla toki väärässäkin.
 
Knap

Jäsen
Heitän ohuen koukun, jossa ei sitten mitään perää. Tällainen jätkä on Rovaniemellä juuri nyt Artyom Rasulov at eliteprospects.com onko sitten lomalla vai mitä tekemässä. On pelannut ex-IPK puolustaja Damir Galinin kanssa samassa seurassa, joten eiköhän Galin ole ihan posia Mestiksestä antanut, jos siis liittyy mitenkään jääkiekkoon tämä lomailu.
 
Voihan se olla että haetaan Zedlakin tilalle jos hän on loppu kauden sivussa. En vaan tiiä onko tällä Artemilla juuri Mestiksessä saumaa?! Ite en oikein noista Ruotsin Div 1 rivi pelaajista usko olevan Mestikseen muuta kuin haittaa. Esimerkiksi nyt Mika Huhtasalo teki viime vuonna 20 peliin 7+8 Asplövenissä, tuli Rokiin ja 8 peliä 0+1.

Artemi haisee flopille, mutta jos tähän päädytään niin tämän viikon try out ja siinä sen näkee.
 
En lähtisi tuosta sarjasta tekemään liikaa johtopäätöksiä. Siellä maksukyky taitaa olla vähintään samaa luokkaa (ainakin TOP-jengeissä) kuin Mestiksessä, ellei jopa vähän parempaa. Pelaa siellä nyt kuitenkin esim. Teemu Huttu ja Niklas Salo tällä kaudella, jotka ovat tehneet ihan ok jälkeä Mestiksessä. Tuosta listasta saisi oikeastaan ihan valtavan, todella laadukkaita jätkiä siellä pelannut. Mika Huhtasalo ehkä vähän huono verrokki, kun tuskin kukaan hänestä mitään pistelinkoa odottikaan edellisten Mestis-näyttöjen jälkeen.

Tuossa Rasulovissa itseäni vakuuttaa se, että on tehnyt MHL:ssä kovia tehoja (11. pistepörssissä) ja viimeisellä VHL-kaudella oli Irbis Kazanin sisäisen pistepörssin ykkönen. Eli on siellä sitä pistepotentiaalia ja miksei voisi olla sellainen 30 pisteen jätkä Mestiksessä. Mutta vaikea arvioida, kun en ole pelaamassa koskaan nähnyt.
 
Eliten varassa mennään itekki ja tiedän että DIV 1ssä pelaa laadukkaita pelaajia mutta on Artem sellainen.

-19 Kalix HCDivision 1381018284915
19-20 Kalix HCDivision 12476132-4
Bodens HFDivision 1702202

Viime kausi on ollut Kalixissa onnistunu mutta tälle kautta laskeva käyrä ja treidattu eteenpäin. Miksi vertasin Huhtasaloon on se että tehot tälle kautta ovat liki identtiset Huhtasalon viime kauden pisteisiin ja tänne tullessaan Huhtasalo oli täytemies.

Mutta ei tyrmätä, jos tulossa ja vakuuttaa 5 pelin try outilla niin sisään vaan.
 
Snedo

Jäsen
Pelkkiä pistemääriä tuijottamalla hyvin vaikea ja oikeastaan turha arvioida minkätason pelimies on kyseessä. Pistemäärien perustella suoria pelaajavertauksia voi tehdä suuntaan tai toiseen.
Pugolovkin tuli pari kautta sitten aikalailla samanlaisilla tehoilla, mutta osottautui kaikkea muuta kuin vahvistukseksi. Pereskokov taas olisi ollut aivan huikea pelaaja tähän sarjaan, harmi kun ei kerennyt pelata kuin muutamassa harkkapelissä.
Potentiaalia olisi varmasti olla kovakin tekijä tähän sarjaan. Taitotaso näillä slaaveilla tuppaa olemaan ainakin korkealla.
 
Pereskokov oli ollu TsSKAn KHL ringissä vuodesta 2012 ja oli sitä edelleen 2016 kun pistäyty esillä Rokissa. Sittemmin Kunlun otti miehen koko kaudeksi jos en ihan persiilleen muista. Oli ns vitos ketjussa kun Moskovalaiset leireili Rovaniemellä.

Mutta totta on että pelkällä pisteiden seuraamisella ei saa todellista kuvaa pelaajasta mutta harvoin itämaan kiertolainen on sateentekijäksi tullu kesken kauden.
 
Joo näin muistelinkin, "Pere" nyt ehkä huono verrokki nyt olikin, kun tuli ikäänkuin Cskan avustuksella ja taso oli hyvin tiedossa kun leireilivät pari viikkoa täällä. Mutta jokatapauksessa, ulkkarit ovat aina arpapeliä, joskus osuu joskus ei.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ei ollu Artemia kokoonpanossa kun tänään taas nujakoidaan kotihallissa. 10 pelin kuntopuntarin ykkönen saapuu Joensuusta kotikirnuun. Samaisessa puntarissa Roki on sijalla 10 joten ennakkosuosikista ei ole kiistaa tämän illan pelissä.

Viime Jokipoikien vierailulla nähtii todella vauhdikas ja hieno peli tammikuussa jonka Roki vei jatkiksella. Mielenkiinnolla tulee katottua Rokin peliinlähtö nyt kun on saatu levätä ja terottaa miekkoja muuan päivä. Hokki pelin kaltainen velttoilu jos toistuu niin pisteet voidaan unohtaa. Toinen asia mitä tulee katottua on koko pelin kestävä suoritus, nyt on pari voittoa alla joten uskosin itseluottamuksen hieman nousseen jolloin heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä ei luulisi paniikin tulevan.

Jännän äärellä, veikkaan että Jokipojat tulee täysillä hakemaan revanssia viime kohtaamisen tappiolle. Illalla hallille.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eilen oli kyllä hyvä mestispeli. Roki pelasi koko kauden parhaimman pelin, ja varmaan menee kokonaisuudessaan koko mestis historian top3 peleihin. Ekassa erässä oltiin hieman lirissä ajoin mutta nyt siellä maalin edessä tapeltiin ne irtokiekot kun lähtökohtaisesti Paavo oli ottanut sen ensimmäisen, siihen kun on totuttu. Toisessa erässä tuli sellainen Roki jota en ole ihmisaikoihin nähnyt, hyviä maalipaikkoja tajuton määrä vaikka saatiinki vain yksi maali. Jokipojat ei näyttänyt pääsevän karvauksen alta pois millään, peli pysähtyi aina viimeistään omalla siniviivalla ja nopeasti käännettiin hyökkäykseen. Kolmannessa tuli sitten alussa vesisankko niskaan ja peli oli enää 3-2. Mutta nyt se ranka ei ees nitkahtanu, vaan sama rohkea ja järkevä kiekollinen pelaaminen jatkui ja tilanne kohta 4-2 hienon sommitelman jatkeeksi. Lopussa molemmille vielä kaappi ja pisteet 5-3 numeroin.

En ois uskonut tälle kautta tälläistä peliä saa katsoa, Jokipojatkaan ei ollut huono ja liikkui ja yritti mutta oltiin vaan yksinkertaisesti niin paljon parempia. Mietin jo siinä toisen erän aikana että mitähän näille on syötetty sen Hokki pelin jälkeen mutta kai se itseluottamus tekee ihmeitä. Oli hieno kattoa.

Ite halusin nähdä peliinlähdön joka oli ok muttei ei aivan super. Oltiin kuitenkin valmiina Jokipoikien kovaan rynnistykseen joka tulikin. Puolustettiin, siedettiin ja saatiin vielä maalikin niin ei se eka kymppi heikko ollut. Toinen oli se että peli kestää koko 60 minuuttia, nyt se kesti. Ei tullu väsyä fyysisesti eikä henkisesti vaan sillä omalla systeemillä mentiin koko 60 minuuttia. Vastustajan maalit ei lamaannuttaneet, kun kopsahti niin eri kenttä jäälle ja asia oli unohdettu.

Pari asiaa on kuitenkin kehitettävä, Jokipojat tekivät maalit kahdella lepakolla viivalta. Hyökkääjien blokkauspelissä ollaan oltu huonompia kuin aiemmilla kausilla, joskus pitää myös heittäytyä sen kiekon eteen. Myös Paavolla oli näissä hieman kummallinen tyyli jäähä maskin taakse oottelemaan. Nupe sanoi joskus että näe se kiekko. Toinen on alivoima, hieman aktiivisempaa oottaisin, aikasa kun vastustajaa pääse hieromaan rauhassa niin se väli syöttää tai laukoa tulee. Av-prosentti on alkukaudesta pudonnut selvästi ja taitaa olla nykykunnolla alle 80 % luokkaa.

Toivoa sopii että tämä pelaaminen jatkuu, tällä pelaamisella me ei olla karsinnoissa, näin uskallan väittää. Toki tässä on tälläkin kaudella tippunut sen hyvän pelin jälkeen monesti maan alle mutta toivotaan että peli kulkee tämänkin kehun jälkeen. Hieno peli koko joukkueelta jossa Paavo otti tarvittavat ja nyt KELO:n tulosyksikkö kantoi vastuuta tekemällä neljä viidestä. Kohti lauantaita ja Vantaa peliä, merkitystä tuskin tarvii tähän kirjoittaa.
 
Snedo

Jäsen
Vielä olisi alta 8 tuntia aikaa vahvistuksille vaan kovin hiljaista on. Harvassa taitaa olla ne vapaana olevat vahvistuksen mitat täyttävät pelaajat, joita näillä resursseilla on mahdollista saada, joten näillä taidetaan mennä. Ne vahvistukset olisi pitänyt hommata jo ajat sitten.

Tänään taas isot pisteet jaossa. Täydet pisteet tänään ja toivottavasti Hermes - Peliitat jakavat pisteensä niin 8. sija ei tuntuisi enää niin kaukaiselta. Sama draivi ja hönkä päälle mitä keskiviikkona niin voitto varmasti kaavitaan.
 
Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Jesh! Roki oli sitkeä kuin tilliliha. Kyllähän oli draamaa ihan loppuun asti. Nyt 4 voittoa putkeen ja ensi viikolla ainakin yksi voitto pitäisi vielä toiveet hengissä. Onhan nyt ihan eri meininki kuin alkukaudesta. Illaksi keikkaa katsomaan ja maltilliset palautusjuomat..
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Oli makea peli, vähän oltiin kateissa ekassa erässä. Vantaa tuli täpöllä kakkos erään mutta se siedettii. Kolmannessa se peli sitten löyty ja taisi siinä vähä Vantaan jalaka väsähtää myös.
Coin flip käänty meille, mielestäni ansaitusti. Kolomannessa oli paikat jopa kolmeen pisteen voitoon mutta tänään ei maistunu. Molemmat oli aika sitkeitä ja hieno tapahtuma ja peli jossa kaikki antoi kaikkesa.

Persepuoli tänäänkin oli se että Karri Parkkilla ja Joona Vares oli tuomaroimassa jotain toista tapahtumaa. Parkkila puhalsi ekalla minuutilla tosi pehmeän jäähyn, mietin jo että nytkö tuli mailalla tökkimiseen tiukkalinja. Vaan paskanmarjat, aivan täysi sekoilu koko peli, ja kokeneempi Vares oli vielä huonompi. Kyllä minä pelaajille hattua nostan siitä ettei ylilyöntejä ole nähty. Onhan tuo varmasti vittumainen tilanne myös heille. Liiton täytyy tehä tälle jotain, vauhti ja kamppailupelaaminen vaan nousee tästä kevättä kohti.

Mikael Kontkaniemi ja Harri Ahola, kertokaa mielipiteenne
 
Snedo

Jäsen
Näköjään Roope Nikkilä finhockey siirtolistan mukaan tulee Rokiin.
Otto-eemeli Linkeellä myös eilisen päivän aikana kaksi siirtoa, Rokiin ja Kiekko-Espoooseen.
 
Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Mestiksen vikalle tuleekin mielenkiintoinen haaste. Jos arvata pitäisi niin Ramun ympärille kootaan ns. superkenttä joka pelaa joka kolmatta vaihtoa. Kyllähän Espoon kokoisessa kaupungissa vähintään mestistä pitäisi pelata. Onneksi homma on nyt terveellä pohjalla.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Espoo tulee olemaan kova luu mutta tässä on turha mennä asioiden edelle. Vielä saahaan tahkota 8 kiekkaa runkkaria joista kolme kotona ja viisi vieraissa. Joukkue pelaa isolla sydämmellä ja varsin mallikasta kiekkoa. Eilen ovat vähän juhlineet voitollista viikkoa Atomirotan kanssa ja latautuminen kohti Savonlinnaa alkaa huomenna. Roope kyytille ja matkaan mars.

PS. Hieno onnistuminen eilen Paajasen Samulle, miehellä ollut todella hankala kausi mutta eilen näytti maali maistuvan.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tärkeä voitto tämän kauden pisteautomaatilta, Räsäsen tuijotus ja vitutus kruunasi. Niinku ois saanu 4 pistettä. Huomenna iso mahollisuus, taas kerran.
 
Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Hieno voitto. Miksei Räsänen voinut sanoa surkean uikutuksen sijaan että Roki oli parempi ja kliininen maalipaikoissa tänään. Taidetaan by the way olla kuntopuntarin kärjessä, harmi että vasta helmikuussa mutta parempi huomenna kuin ei milloinkaan...pakko ajella huomenna Heinolan Wersowoodille poikia kannustamaan kuudenteen voittoon.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Oli siinä iso mahollisuus ottaa täyspotti. Kuopan kaivuu alkoi Rahikaisen typerästä jäähystä erän loppuun ja just kun pakisto oli kasassa niin Piippo ottaa toisen perään. Mane ja Väinölä hirmu minuutit ja Rahikainen ei jäähyn jälkeen päässy enää mihinkään luistimilla.

Se mikä laitto oman veren kiehumaan oli samanlainen töötti Maneliukseen ja tuomari ei uskalla viheltää, edes kakkosta vaikka metrissä seisoo ja kattoo vielä kohti. Uskallan sanoa että loppu olisi ollut erinäköinen, mutta ei mitn Peliittojen kiriltä pois.

Kolome peetä pussiin, pokeria ja pussikalijaa. Kaikki putket päättyy joskus, nyt oli sen aika. Pää tyhjäksi ja keskiviikkona Hermes täysillä akuilla.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Hieno voitto. Miksei Räsänen voinut sanoa surkean uikutuksen sijaan että Roki oli parempi ja kliininen maalipaikoissa tänään. Taidetaan by the way olla kuntopuntarin kärjessä, harmi että vasta helmikuussa mutta parempi huomenna kuin ei milloinkaan...pakko ajella huomenna Heinolan Wersowoodille poikia kannustamaan kuudenteen voittoon.
No Räsänen on ruikuttaja. Moittii tiettyjä seuroja farmeiks ja samaan aikaan virittelee verkkoja joka suuntaan, jotta saisi SaPKoon kevääksi "liigajoukkueen" ja pääsisi torille juhlittavaksi loistavana valmentajana..
 
Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Kylläpä oli sekava matsi. Piste harmittaa mutta jos oltaisiin viime torstaina tarjottu vieraspeleistä 4 pinnaa niin olisin kiljuen ottanut kiinni. Tiukille menee toisen karsijan kisa. Hokki näyttää nykyvireessä olevan se Espooseen matkaava mutta kuka lähtee todennäköisesti Forssaan retkelle....
 
Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Pakko vielä paikan päällä seuranneena nostaa pari pelaajaa esille. Pumpanen painaa punainen huomiopotta päässä tuhatta ja sataa, taklaa, vääntää ja välillä tekee pisteitäkin. Vahva soturi ja työjuhta. Tämä uusi mies Nikkilä taas ei kahden matsin perusteella ole kovin jalkava. Mihinköhän tarkoitukseen hankittu kun homma lähtee alemmissa ketjuissa kovasta karvauspelistä? Haiskahtaa vähän hankinnalta ilman suurempaa taustaselvittelyä...toivottavasti olen väärässä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös