RoKi Hockey kaudella 2019–2020 – menestyminen keskiöön

  • 93 305
  • 249

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sopimuksia putkahtelee kuin sieniä sateella.

Pakkeja:
Niko Mikkolan kausi oli todella kaksi jakoinen, Runkosarjassa Niko hiihteli melko tavan kolmos parin pakkina mutta pleijareissa sitten alkoi kiekollinen peli kulkea ja taisi olla Rokin paras pistemies kuudessa pelissä. Mielestäni todella hyvä sopimus ja voi nousta todelliseen läpimurtoon ensi kaudella. Ahlmark ei jättäny lyhyellä vierailullaan mitään erikoista kuvaa, Hermeksessä ilmeisesti kulki sitten hieman paremmin. Minun slmissä menee kolmos-nelospariin. Ville Väinölä tulee Savonlinnasta ja jokusen pisteenkin lyönyt viime kaudella. Tässä haetaan ehkä jo ykköskorille, jos halutaan menestyä niin riittääkö aivan eka parin tonttiin. Ehkä Rahikaiselle pariksi, on kookas, melkein 190 cm toloppa meidän pakistoon todella hyvä asia. Tarvitaan ukkoja jotka siirtää syrjää hyökkääjiä Paavon edestä.

Hyökkääjiä
Turkka Pumpanen teki jatkot, hyvä sainaus joka voi pelata missä ketjussa ja missä roolissa vain. Väläytteli ajoittain viime kaudella vaikka oli rotaatiossa melkoisen paljon. Jokipojissa viime kaudella vajaa 30 peliä ja aiemmin SaPKossa sentteröinyt Viljami Wacklin saapuu Rokiin. Itellä ei kauheasti ole Viljamistakaan sanottavaa mutta ihan kelpo pisteillä kovissa joukkueissa pelanneena. Lienee peliä tekevä sentteri Mestikseen. Kakos-kolmossentterin paikasta kamppailee KElon kanssa. En halua uskoa että ykkösenan paikkaan häntä haettiin, toivottavasti ei. Varmasti meille kelpo sentteri mutta riittääkö aivan terävimpään kärkeen?!

Hienoa kun toimisto on aktiivisena ja laittaa soppareita joka viikko tarjolle. Muutama uusi naama joista palstalaiset voisi avata hieman minkälaisista ukoista on kyse?! Tarjonta ja kiinnostus Rokia kohtaan on näemmä nousussa joka on todella kova juttu. Pekan johdolla on tehty hyvää työtä seuran ja joukkueenkin eteen koska sana kiirii että myös pelaajien on hyvä olla myös lapissa. Olosuhteista on jankattu jo maailman tappiin mutta onhan se pelaajan elämä ainakin puoliksi muutakin kuin treenaamista. Nyt kun kesän aikana hankitaan se teräväkärki kuntoon ja näiden "muukalaisten" sekaan voisi tulla se pari omaakin niin mainio on lähteä kauteen. Kesällä ukot kuntoon ja syksyllä painetaan sitten jo täpöllä.

Hyvä pöhinä Rollolaisen kiekkoilun ympärillä jatkuu ja se lämmittää minun mieltä. Kamaa!!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kuusi ukkelia vielä haussa kirjoitteli Lapin Kansa alku viikosta, kolme hyökkääjää ja kolme pakkia. Itse näen että meillä puuttuu kärki ketju ja kakkosen pari. Pari sopparia pitäisi tulla jo tällä viikolla, eiköhän sieltä putkahda vanhemman Järvelän ja JE:n sopparit. Kärppälainojakin vilauteltiin tuossa kyseisessä artikkelissa, Kärpillä on kyllä mehukkaat ajat kun "naapurikuntia" on nyt kolme johon voi 9 lainasopparia tehdä. Eiköhän Kärppien lainakärkimiehet mene Hermekseen ja loppuja sitten jakaa Hokki ja Roki. Minun silmissä ollaan tosin hyvin aikataulussa. Toivottavasti nyt niien ykköskorin miesten kanssa katsotaan rauhassa kesä ja otetaan kokemusta ja taitoa sisään. Vaikka tarvittaessa alku syksyyn ettei mitään tusinoita hankita. Myös jämä Kärpät voi mennä muualle, Huttula sopisi pakistoon mutta hyökeistä ei taida ykköseen riittää muu kuin Julius Hermonen jonka uskon pelavaan Liigaa.

XXX-XXX-Järvelä OM?!
XXX-Joki-Erkkilä ?!

Heikkinen-Elo-Iisakka
Rahikainen-Väinölä

Koivunen-Wacklin-Pumpanen
Mikkola-Partanen

Järvelä A-Karvinen-Smedberg
Ahlmark-XXX

Jaakola, Laurila rotaatio

Hölsä, Ronkainen

Linkki vie LK:n uutiseen.

https://www.lapinkansa.fi/urheilu/r...SmHn4oJpjUHqDG3fa4yhC6ZegjggP18YUfBAGvcIJWnFs
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Olli-Matti Järvelä sopimukseen kaudesta 2019-2020.

Maalitykki Järvelä jatkaa - Roki Hockey

Järvelän soppari oli aika odotettu ja hyvä pelaaja Rokille. Ykkösen laitaan varmasti istutetaan mutta tarvitsee ruokkivan kaverin jotta saadaan teho irti. Omaa mielettömän hyvän laukauksen joskin välillä kantaa eläintarhaa selässä pitkiä aikoja. Hieman pitäisi nopeutta vielä kaivaa jostain, kun tuntui viime kaudella välillä jäävän jalkoihin, kun pelattiin kovalla temmolla.

Paljon on ukkoja kasassa, kapteenin soppariin uskon kyllä vielä kunhan kesä tässä etenee ja ranskan Villetkin voisi tulla. Sitten ykköskorin pelurit on kaivettava jostain. Eiköhän sieltä joku Kärppälainakin tule, ketä lienee pari kymppisistä menossa armeijaankin. Nythän vaihtoehto on taas myös Kajaani kun Hokki nousi Mestikseen.
 

Snedo

Jäsen
Ilmeisesti siis vielä etsitään kahta hyökkääjää ja kolmea puolustajaa juokkueeseen.
Gabin Ville voisi olla toinen hyökkääjistä, joten sentteriä vaille olisi valmis. Yhtään ei osaa kyllä sanoa kuka se voisi olla, toivotaan että joku jo tasonsa näyttänyt a’la Teemu Lämsä/Erik Embrich.
Pakkikalusto on mielenkiintoinen ja näyttää jo nyt kohtuu hyvältä. Mikäli tuosta vielä kapulle jatko saadaan sorvattua ja esim. yksi kärkipakki niin avot.
Pietilä näköjään kiekkoilee jatkossa Kiirunassa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Aksu Pietilä ja Malo Ville kiekkoilee ulkomailla ensi kauden. Aksulle iso kiitos, neljä kokonaista kautta Rokissa, 194 ottelua ja 91 pistettä. Todella tunnollinen pelimies ja hyvässä iskussa aina. Ei loukkeja ja pelasi kaikkia rooleja. Vahvuus olisi ollut pelata laidassa, mutta Rokin monta kautta vaivainnut heikko sentteritilanne vei Aksun pelaamaan keskellä. Keskikaistan puolustaminen vei hyökkäystehoja ja puolustaminen muutenkaan ei ollut vahvuus joten miikkoja ropisi aikalailla. Kiitos Aksu ja tsemppiä Kiirunaan.

Malo pelasi kaksi rikkonaista kautta. Eka kausi oli hyvä ja otteluitakin kertyi yhtä vajaa 40 ja tuoden pisteitä 15+12. Toiselta kaudelta odotin todellista läpimurtoa mutta heikko alkukausi ja kaiken kukkuraksi sitten loukkasi pahasti polvensa laitakahinassa. Oli loppu kauden pois ja vain 15 peliä toiselle kaudella sekä vain kaksi maalia. Potenttiaalia oli nousta Mestiksen kärkiukoiksi mutta nyt meni näin. Tsemit Malolle Ranskaan, toivottavasti velipoika ei mene samassa vedessä.

Kuulin huhua hallilla että myös ikiRoki, kapteeni JE olisi matkaamassa ulkomaille. Todella iso pala Rokia katoaa jos Henkka lähtee, siinä saadaan kaivaa joka kopekka kylästä että vastaava puolustaja ja henkimies löydetään. Toki tämä huhu mutta luotettavasta lähteestä.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Kuulin huhua hallilla että myös ikiRoki, kapteeni JE olisi matkaamassa ulkomaille. Todella iso pala Rokia katoaa jos Henkka lähtee, siinä saadaan kaivaa joka kopekka kylästä että vastaava puolustaja ja henkimies löydetään. Toki tämä huhu mutta luotettavasta lähteestä.
Lienekköhän tuo enään edes huhu, taitaa olla soppari jo allekirjoitettuna. Lähipiireistä, ( kaverin kaverilta) itsekin tietoni ammennan mutta eurooppa taisi vaihtua ihan eri mantereelle eli Alanteen Jonelle Aasian Liigaan kaveriksi tietäisin. Eiköhän Elite meille tämän kohta vahvista, uskoisin. Harmi meille mutta ymmärrän kyllä mikäli jääkiekkoa vielä kokemuksena työkseen haluaa tehdä eikä terveys sitä estä. Onnea ja menestystä, pakkivahvistuksia ja uutta kapteenia odotellessa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Lienekköhän tuo enään edes huhu, taitaa olla soppari jo allekirjoitettuna. Lähipiireistä, ( kaverin kaverilta) itsekin tietoni ammennan mutta eurooppa taisi vaihtua ihan eri mantereelle eli Alanteen Jonelle Aasian Liigaan kaveriksi tietäisin. Eiköhän Elite meille tämän kohta vahvista, uskoisin. Harmi meille mutta ymmärrän kyllä mikäli jääkiekkoa vielä kokemuksena työkseen haluaa tehdä eikä terveys sitä estä. Onnea ja menestystä, pakkivahvistuksia ja uutta kapteenia odotellessa.

Jotain tuon suuntaista minäkin kuulin mutta ootellaan, toki tässä nyt on kuulunut suuntaan ja toiseen vaikka mitä.

Koko ykkösketju on hommattava tässä kesän ja alku syksyn aikana. Helppo homma ei tule olemaan, varsinkaan aiempien vuosien näytöillä. Ykköskorin palkkaaminen Rovaniemelle on tuntunut olevan hankalampaa kuin pääsiäisen vietto Posiolla selvinpäin. Nyt kun katsoo jo näitä hankittuja ukkoja niin taitaa olla iso käsi päävalmentajalla tässä pelissä. Ei ole kyllä Mikkolan näköisiä signauksia. Potentiaalia on jokaisessa vitjassa jo nyttemmin mutta niiden varaa ei voida laskea kun tätä ykköstä kasataan. Nyt se Erkinjuntti rosteriin ja C rintaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Vaasaan meni Antti, eli unelmointi siirtyy ainakin vuodelle eteenpäin.

Arvelu osui oikeaan että joku Liigan "pikkuseura" vie Junen, unelmointi oli siis vain unelmointia.

Seura tiedotteli myös kapteeni Joki-Erkkilän siirron Nikko Ice Bucksiin Japaniin. Hieno keikka varmasti sympaattiselle Henulle, joka on RoKille antanut enemmän kuin kaikkensa viimeisen 12 vuoden aikana. Jos jonkun pelaajan paitaa mietitään joskus hinattavaksi Lappi Areenan kattoon, niin eiköhän Joki-Erkkilän #8 ole sen ansainnut. Hieno ihminen ja pelaaja kaikin puolin. Toivottavasti Japanin keikka menee putkeen ja onnistumiset jatkuu sielläkin. Kovasti onnea ja tsemppiä Henulle aasiaan.

Eliten mukaan myös Olli Rönkkö on siirtynyt Heinolan Peliittoihin ensi kaudeksi, kiitoksia Ollille ja tsemppiä kilpailevaan seuraan.

Isoja paikkoja on RoKilla rosterissa auki, nyt jos koskaan UTJ Mikkolalla on mahdollisuus näyttää taitonsa ykkösketjun hankinnoissa. Itse sitä hieman epäilen, mutta uskotaan nyt, että näin tapahtuu. Elokuun lopussa olisi suotavaa olla rosteri nipussa. Ootellaan ja rukoillaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eemeli Piipon soppari oli allekirjottaneen toive ja sieltähän se putkahti. Todella hyvä peruspuolustaja ja ottanee seuraavan stepin. Niko Mikkolan kanssa olivat RoKin paras pari LeKiä vastaan pelatussa poff-sarjassa.

Heinäkuu varmaan mennään hiljaisesti lomailessa, mutta elokuussa varmaan loput pelaajat saadaan riviin. Kahta hyökkääjää ja kahta pakkia ilmeisesti vielä kärkeen haetaan.
 

Roki6666

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
Mites tuo Fomin, onko liikkeellä tornihuhuja tai jopa tietoa siitä, miksi miehen seuraava osoite ei ole kasvattajaseura?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Niin se on vaan heinäkuu muljahtanu ja alkaa taas pitkä ja toivottavasti menestyksekäs kausi. Palsta taukoa on tullu jatkoajalta pidettyä, aika paljon kaikkea on sedät ja tädit keksineet tuonne Mestiksen osioon. Tarvittu tauko tuli, oli niin raju kiekkokevät, Mörkön nostaessa pönttöä totesein että nyt riittää vähäksi aikaa.

Elokuulle nytkähtää ja reenit taitaa alkaa ensi viikolla, tulis vielä joku lämmin päivä ensi viikolla niin voisi jäällä käydä katsomassa miten siellä kaatuillaan.
Nyt on sellainen pakkanen ettei kiinnosta mennä lähellekkään jäähallia.

Hiekka Mikkolan lasissa on valunut pois, on aika täräyttää ykkösketjuun muutakin kuin Olli-Matti. Pelaajiahan markkinoilla on mutta ketä saadaan huijattua meille tuloskenttään pelejä ratkomaan.

Fominilla ei ole sopimusta mutta onko Henkasta tuohon tekemään 40 pistettä. En tiedä, jos Fomin-XXX-OM Järvelä on ykkönen niin tuo XXX tulee olla melkoisen kova seppä. Ei siinä mitään, minä mielelläni Foban kotikirnussa näkisin mutta jos halu on parantaan viime kaudesta niin mielestäni tarvitaan vielä kovempaa ukkoa. Toki tekihän Fobba viimeisimmällä ehjällä Mestis kaudella Heinolassa 35 tököä 48 matsiin joten miksi ei?!

Ite haaveilin keväällä jo Alannetta takaisin mutta se perkale vei vielä kapteeninkin sinne. Haaveillaan vähän lisää, muistaakseni Juhani Tammisella ei ole sopparia vielä mihinkään. Olisiko timanttisempaa sentteriä, Fominin tilalla voisi luistella vaikka meikäläinen jos Tami siinä keskellä pelaisi. En tiedä Liiga rosterien tilanteita ja jos paikka Liigassa ei Tamille aukea niin eurooppaan varmaan tie vie mutta Mikkola voisi soittaa?!

Eetu-Ville Arkiomaa tai Riku Pitkänen voisi myös olla tarjolla jos sättiä lompsasta löytyy?!

Ootellaan mitä taikuri tekee ykkösketjuun.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Ootellaan mitä taikuri tekee ykkösketjuun.
Niinpä niin. Toimari oli kirjoitellut viimeiseen kausaritiedotteeseen, (3.7-19) että joukkueen kokoamisessa eletään nyt ns. odottelun aikaa ja elokuukin saattaapi tulla pian vastaan eli kukkaan ei tiedä eikä ossaa sanoa asiaan mittään.
Ootellaan nyt sitten ihan hiljaa ja hissukseen, mitä tai ketä niin eri juttu, jos tulis vaikka kausarit. No money, no honey ymmärtäisin itse olevan se akilleen kantapää ja jos urheilu edellä vahvistuksia houkutellaan niin onhan siinä lisämausteena uusi koppi ja kiiltävät käytävälattiat missä patsastella. Huomenna heti, (toivottavasti) tämäkin purkaus nauretaan ulos uusilla pelaajasopimus-uutisilla. Aikaa kuiten vielä joku viikko ja toivossa on hyvä elää sanoi se lapamatokin aikanaan.
 

Snedo

Jäsen
Ensiviikolle luvattiin pelaajauutisia puolustuspäähän. Olisiko kenties Joki-Erkkilän paikkaaja, vapaana vielä mm. Ventelä. Pessimistisenä kuitenkin oletan Paajasen jatkosopparia.. Kaikella kunnioituksella, mutta viime kausi osoitti, että pelasi aivan liian kovassa sarjassa tasoonsa nähden. Suomisarja tasolla varmasti oiva peruspuolustaja.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ensiviikolle luvattiin pelaajauutisia puolustuspäähän. Olisiko kenties Joki-Erkkilän paikkaaja, vapaana vielä mm. Ventelä. Pessimistisenä kuitenkin oletan Paajasen jatkosopparia.. Kaikella kunnioituksella, mutta viime kausi osoitti, että pelasi aivan liian kovassa sarjassa tasoonsa nähden. Suomisarja tasolla varmasti oiva peruspuolustaja.

Oli hiukan hukassa ja kiekollinen pelaaminen ontui, varsinkin paineen alla avaaminen mutta mutta. Me tarvitaan 8 sopimuspakkia ja kaikki ei voi olla Eepi Kaallssoneita tai Miro Heiskasia (toki onko meillä yhtään vielä) mutta aika helppo, halpa ja tiedetty sainaus. Tappelee peliajasta ja korvaa loukkeja pareissa 3-4. Osaa painia ja ihan ok puolustaa.
Opettelee vielä Wallinin pleksi kautta ulos ilman pitkää niin kyllä Samu siellä pystyy luutimaan.

Piippo-Mikkola parilta tulee odottaa läpimurtoa, todella hyvä pleijarisarja alla keväällä ja nuoria poikia jotka vahvistaa toisia. Samuli on perus hyvä, kuhan pelirohkeus yltää nyt koko kauden, jäi loppu kaudesta kapteenin varjoon ja jalkoihin.

Lopuista en tiedä, Ahlmark oli aika kehno täällä viimeksi mutta varmasti menny eteenpäin Hermeksessä.

Se JEn korvaaja puuttuu, niinkuin Snedo sanoi. Lätää tiskiin ja se löytyy. Mikkolaaaaaaaaa, töihin nyt
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Rokin Instagramin mukaan huomenna julkaistaan kolme uutta pelaajaa. Onko kellään edes arvauksia ketä mahtaa olla?

 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Ja sieltähän tuli Niko Lahtinen, Niklas Salo ja Patrik Moisio. Iso peukku varsinkin Lahtisen ja Salon kiinnityksille.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä konttorin väki minut yllätti kun Lahtinen ja Salo saatiin Rovaniemelle. Todella kovat laiturit tähän sarjaan. Moisio jakaa hieman ajatuksia mutta mediaseksikäs pelaaja ja tuo kovuutta kunhan keväällä ollaan tosi peleissä. Jos jotain kritisoin niin joku olisi saanut olla sentteri mutta kaikkea ei aina saa.

Partasen lähdön myötä pakisto on vielä vajaa, toivotaan että sinne saadaan vielä osaamista. Tai pakko on saada koska kuudella pakilla sarjan vieminen läpi on mahdottomuus.

Eniten minua lämmittää se että olemme saamassa osaavan nipun jalkeille ilman yhtään lainaa. Ei olla kenestäkään riippuvaisia.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
On kyllä mielenkiintoista nähä miten ketjut tulee koostumaan. Se lienee varmaa että Heikkinen-Elo-Iisakka hajotetaan koska Heikkinen palannee sentteriksi. Heikkinen, Elo, Wacklin ja Karvinen lienee keskikaistan miehet. Minä lähtisin kokeilemaan:

Salo-Heikkinen-Järvelä OM

Lahtinen-Elo-Iisakka

Koivunen-Wacklin-Moisio

Järvelä A-Karvinen-Smedberg/Siliämaa/Jaakola/Nevala/Pumpanen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös