RoKi Hockey kaudella 2019–2020 – menestyminen keskiöön

  • 93 304
  • 249

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Vaikka kuluva kausi ei ole lähelläkään päätöstään niin avataampa uusi ketju ensi kautta ajatellen. Vaikka mitään ei olla tälle kautta vielä saavutettu ja karsinnatkaan ei ole pois suljettu, mutta uskon että sarjapaikka säilyy ja eikä talouskaan pitäisi olla niin kuralla etteikö Mestistä ensi kaudella tahkottaisi.

Sopimustilanne on tietääkseni nolla ja oli oikeastaan se asia mikä sai kirjoittamaankin. Uskon että siellä konttorin väki kattoo tuimana vielä tätä kautta ja osaltaan pitääkin koska niitä hankintoja huhun mukaan vielä katsellaan mutta kyllä toimarin ja utj:n pitää kääntää jo katsetta myös vahvasti ensi kauteen ja sen tavoitteena pitää olla edelleen kehitys eteenpäin. Urheilullinen kehitys etunenässä.

Tälle kaudelle valmentajaksi tuli Santeri Immonen, miesten sarjoissa varsin katsomaton kortti jota moni kauhisteli kun nimi putkahti Lapin Kansasta ulos. On näyttänyt kyllä kaikille epäilijöilleen että kykenee valmentamaan tällä tasolla ja varsin mielenkiintoisella jääkiekolla. Rohkeutta ja nopeutta ei puutu pelaamisen ilmeestä ja sillä sitä ollaan tällä kaudella kaaduttu tai voitettu. Ainoa soppari mikä on tällä hetkkellä eli Santeri jatkaa Rokissa myös ensi kaudella. Tämä saa minulta ainakin suuren peukun. Rokin näköinen valmentaja, rehellinen omaa ja joukkueen tekemistä kohtaan ja minun silmissä ainakin sellainen uuden koulukunnan valmentaja. Ei selittele, hauku tuomareita tai vastustajia ja osaa antaa krediittiä jengille myös tappio peleissä. Tämä oli Rokilta hyvä veto.

Tällä kaudella minun silmään joukkue pelannut hyvän kauden lähtökohtiin ajatellen, hyvin moni veikkaili jatkoajassakin varmaksi karsijaksi mutta ollaan keikuttu poffviivan päällä koko kausi ja kaikki on edelleen omissa käsissä. Ollaan voitettu huonolla pelillä ja hävitty hyvällä mutta joka ilta ollaan uskottavasti pelissä voittamassa.

Jatkopapereita tarjoaisin varsin monelle mutta siitä alempana lisää.

Pelaajia ei ole yhtään, ei edes kapteeni ole vielä laittanut nimeä paperiin ja onhan JE:llä jo ikääkin hiukan mutta tämä kausi on taas sen osoittanut että edelleen on meidän kärki pakki. Liikkuu ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja pelannut Henkan Mestisuran parasta kautta. Ehdottomasti jatkoa ensi kaudelle kunhan palo vielä pelata löytyy.
Myös Henkan parina luutinut Samuli Rahikainen ehdottomasti jatkoon, voi touhuta ensi kaudellakin Henkan kanssa jopa ykkösparissa.

JE-Rahikainen

Huttulan tilanne lienee se että pelaa Rokissa vain tämän kauden, tuli armeijan junalla paikalle on ollut hyvä pelaaja. Kärpät ottanee Joonan ainakin kesäksi omaan rinkiin ja preseason sitten näyttänee lähteekö muualle vai löytyykö paikka Kärppien kovasta pakistosta. Soppari kuitenkin on vuoteen 2020 Kärpissä joten mahdollinen laina johonkin.
Huttulan parina pelannut Bourgeois on pelannut ehjän kauden, vahvuudet on luistelussa ja osaa antaa myös hyvän eka syötön. Tehotilastokin on yhen plussalla ja potentiaalisia rightin pakkeja ei ole tarjolla ikinä missään.

xxx-Bourgeois

Mikkola ja Piipolle pitää myös tarjota jatkoa. Nuoria miehiä joita peli kehittää, tässä myös leftin ja rightin pakki jotka pelaa peruspeliä kolmannessa parissa. Tämän kauden tehotilastokaan ei näytä huonoa. Laurila taitaa luutia suomisarjaa tällä hetkellä ja hänelle en näe paikkaa kyllä pelaavassa kokoonpanossa. Me tarvitaan se 8 pakkia mutta otetaan vaikka omista kasvateista tarvittaessa haistelemaan tunnelmaa ja paikkaan loukkaantumisia.

Mikkola-Piippo
Paajanen- Santeri Oikkonen

Hyökkääjistä pois lähtenee varmaankin Hermonen joka palaa Kärppien kesärinkiin hakemaan kotikonnuille pelipaikkaa. Tämä on varmasti hankalin täytettävä ensi kaudelle. Julius on pelannut todella hyvän kauden ja varmasti jatkanee kovia otteita kunhan tulee kuntoon. Uskon että pelaa ensi kaudella Kärpissä. Minun silmissä ykköskenttä on ollut tällä kaudelle Hermonen-Elo-GVille. Elon ja GVillen jatkoa toivon. Ollut tehokkain kolmikko meillä joskin nytten Elon poissaolo näkyy pelaamisessa. Tähän vaan joudutaan hakemaan vahvistus Hermosen tilalle. Oisko se joku vanha meidän oma mies. Erkinjuntti jatkanee Liigassa vielä. Jos tälle kautta mahtuu vielä Tapparaan niin eiköhän Eju paina vielä kauden kaksi Liigassa. Miten Pelicansista Japaniin siirtynyt Joonas Alanne?! Onko Japanin Liigan jäljiltä odotettavissa enää tehomiestä Mestikseen?! Tai Ruotsin divaria painava Fobba?! Hermosen tasosen kaverin löytäminen tulee olemaan vaikeaa. Mielellään sitä näkisi näitä omia kasvettajkin jo viilettämässä taas Rokin paidassa. Yksi vahva pelimies Juliuksen tilalle voisi olla Kooveessa hurjaa kautta pelaava Vili-Jesper Koivula?! Vahva kausi Mestistä alla ja Rokissa viimeinen läpimurto ennen Liigaa. Täältä on ennenkin Ilvekseen kannettu Tammista ja Salmelaa.

xxx-Elo-GVille

Toisessa kentässä on pelannut JärveläOM-Pietilä-Poikola. Tässä oisi turvallinen kakkosketju jo valmiina. Poikolan pitää saada hieman suoraviivaisuutta peliin niin tehot tulee vielä kaksikertaistumaan. Olli-Matti osaa tehdä sen yli 20 maalia per kausi kunhan lähtee syksystä kulkemaan, tänä vuonna ollut hieman haastavaa mutta nyt on jyvä löytymässä. Aksu on pelannut jo pitkän tovin Rokissa ja näkisin vieläkin paikan Rokissa. Jos lähtee niin tähän on vaikea löytää tasoinen korvaaja. Alemmista ketjuista ehkä Ville Heikkinen tai Olli Rönkkö voisi korvata sentterin paikan tässä.

JärveläOM-Pietilä-Poikola

Kolmoseen tarjoaisin nykypelaajista Iisakka-Heikkinen-MVille. Malolla oli tällä kaudella tosi huono tuuria loukkaantumisten kanssa ja minun odotuksissa oli yksi parhaista pistelingoista tälle kautta. Viime kaudella kuitenkin 39 peli joihin 15+12 tehot joten odotusarvo oli korkealla. Nyt loukkaantumisten kautta todella vähän pelejä, Iisakka on mielenkiintoinen pelaaja, nopea ja taitava jossa on potentiaali. Pystyy heittämään hanskatkin tarvittaessa ja taklaa joten ehdoton jatkoon. Ville Heikkinen on myös parantanut kokoajan kiekollista pelaamista ja tehotilastokaan ei näytä huonoa. Hieman menee näpertelyksi välillä niinkuin Poikolalla joten suoraviivaisuutta vielä lisää niin tulos on parempi hyökkäyspäässä. Tässä olisi aineksia tulokseen mutta ainakin taklaa ja liikkuu.

Iisakka-Heikkinen-MVille

Nelosessa näkisin JärveläA-Karvinen/Rönkkö/-Seppelin. Tuo tulosketjujen taakse hieman kokemusta ja voi pelata vastustajan tulosketjuja vastaan. Pelaa alivoimaa, taklaa, luistelee ja laukoo. Pystyy myös tekemään maaleja. Jokaisen näistä voi myös nostaa ylempiin ketjuun loukkaantumisien sattuessa. Varsinkin Seppelin on oiva pelaaja myös ylemmissä ketjuissa. Myös se 13.hyökkäjä on tässä. Rönkkö pystyy pelaamaan missä ketjussa vaan ja laidalla ja keskellä.

JärveläA-Karvinen/Rönkkö-Seppelin

Maalivahdeista jatkoa Vilholle, loppukausi näyttänee sen että pystytäänkö Vilho laittamaan jo ensi kaudella ykkösmaalivahdiksi. Tähän kuitenkin satsaisin jos johonkin se pelaaja pitää rahalla hakea. A-junnujen Ronkainen on vielä katsomaton kortti joskin mahdollisuus pelata voi tulla jo tällä kaudella. Kärpät tuskin tarvii Vilhon palveluksia ainakaan vielä. Reijolalle jatkoa jos ei muut vie mutta veikkaan että Rasmus pelaa eri sarjassa ja kaupungissa ensi vuonna

xxx-Heikkinen-Ronkainen

Aika pitkälti koko jengi on tämän kauden runko. Uskon että toisen vuoden kun nämä pelaajat saavat vetää samassa valmennuksessa niin tulos on parempi. Nyt oisi vaan rukoiluna että laitettaisiin nimiä paperiin jo ennen maaliskuuta niin olisi helpompi jatkaa tulevana kesänäkin kausarihaasteella kun on uskottava runko kasassa. Sitten kesän aikana rauhassa maalivahti, puolustaja ja hyökkääjä ykköskoriin niin 2019 syksyyn on helppo lähteä. Itse en toivo ainakaan kovin suurta vaihtuvuutta, kova kesä alle fysiikkaa ja pojat on askeleen parempia ensi vuonna.

PS. Tämä alustus siis ei tarkoita sitä että nyt on luovutettu ja ei mennä päätyyn. Menkää vaan mutta nyt on ruettava ottamaan vastuuta jo ensi kauden joukkueesta. Monia vuosia on menty että juhannuksena haaveillaan pelaajia kuin muilla alkaa olla jo runko olemassa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Täytyy kyllä nyt hieman meidän konttoria haukkua tai oikeastaan aika paljonkin.
Kausarihaaste polkaistiin käyntiin hulinalla ja tavoite kolmeen viikkoon on myydä 1500 kausaria.

1. Ymmärrän ja pidän kausarihaasteesta
2. Ymmärrän ja pidän ajankohdasta koska vielä pelataan ja ihmisiä on se vajaa 1500 yksittäisessä pelissä
3. Mutta en jumalauta ymmärrä miten me voidaan alkaa myydä kauhea määrä kausareita kun meidän joukkue on tällä hetkellä Santeri Immonen. Ei yhtään pelaajasopimusta, ei huoltajaa, ei joukkueenjohtajaa, ei hyvänen aika mitään muuta kuin päävalmentaja.
Olenko tyhmä, yksinkertainen ja täysin pihalla oleva nettivinkuja vai onko joku muu tässä vähän pihalla?! Meidän toimari vai UTJ joka vastaa urheilullisesta tuotteesta, siitä tuotteesta joka 25 pelin ajan luistelee "Pyhätunturin alta" reilun tuhannen ihmisen eteen kiekkoa pelaamaan. En ymmärrä en.
Autokauppiaalla pitää olla autoja, kukkakauppiaalla kukkia, Ropsilla jalakapalloilijoita ja Rokilla jääkiekkoilijoita.

Nyt me myydään tuotetta jota ei ole, ei ole jääkiekonpelaajia yhtään 2019-2020 sopparilla. Pitäskö siellä urheilutoimenjohtaja, seuraikoni J Mikkolalla kurkata käsienpesualtaan yläpuolelle että onko se mies siellä tehnyt kaiken viimesen päälle ja hyvin?! Enää ei riitä että saadaan nippa nappa pelaava kokoonpano syyskuussa kasaan ja sitten rukoillaan että pärjättäs.

Toiminta on kehittynyt kymmenessä vuodessa hurjasti, sitä ei voi kiistää mutta tämä osio meidän seuralla on ollut samaisen ajan paikallaan. Ei mitään ole tapahtunut, ja veikkaan ettei tapahdu ennenkuin mies vaihdetaan. Joka kausi olen toivonut että olen väärässä asian suhteen mutta kymmenen vuotta on pitkä aika ja usko siihen on mennyt. Uskallan väittää että muuten organsaatio on yksi parhaista ellei paras joka valmistaa pelaajia eteenpäin uralla kun puhutaan Mestiksestä. Tulijoita olisi enemmän jos meillä olisi osaava ja aktiivinen mies tuossa roolissa. En väheksy muita mutta eihän tuollaisia fasiliteetteja kaikilta osin ole kuin Vierumäellä. Osaamista löytyy viimeisen päälle, ohjausta ja apuakin saa luistimen terästä ruokavalioon. Niinkuin Reijo Jylhäkin sanoi että polku urheiluammattilaiseksi on taattu.
 

Snedo

Jäsen
Ensi kaudeksi voitaisiin napata sarjaporrasta alempaa Aleksi Karlsson Forssasta. Nuori uralla eteenpäin menevä pelaaja, joka on ilmaissut halunsa pelata ensi kaudella mestistä. Tämä kausi ollut todellinen läpimurtokausi ja potentiaalia olla varmasti mestiksessäkin tulosta tekevä hyökkääjä.
Seuraisi hyvin Tammisen jalanjälkiä kohti kirkkaimpia valoja.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ensi kaudeksi voitaisiin napata sarjaporrasta alempaa Aleksi Karlsson Forssasta. Nuori uralla eteenpäin menevä pelaaja, joka on ilmaissut halunsa pelata ensi kaudella mestistä. Tämä kausi ollut todellinen läpimurtokausi ja potentiaalia olla varmasti mestiksessäkin tulosta tekevä hyökkääjä.
Seuraisi hyvin Tammisen jalanjälkiä kohti kirkkaimpia valoja.

Voisi olla mielenkiintoinen haku, en ole Aleksin pelejä nähnyt mutta koon ja tilastojen puolesta voisi olla hyvä haku. Näille suomisarja hauille pitäisi soppari lyödä tässä vaiheessa kouraan että kesä ei mene maatessa vaan miehelle testit ja sitten fysiikkaohjelma kouraan. Tamin kohdallahan kävi vähän niin että tuli ss-kauden jälkeen vähän heikossa kunnossa joten eka kausi meni vähän harakoille kun loukkia ja vauhtiin pääseminen oli vaikeaa. Toinenhan oli sitten huikea kun Tami tiesi miten valmistautua. Taisi sen itsekkin sanoa jossain Ilveksen haastattelussa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kausarihaaste toteutui ja kortteja meni kolmessa viikossa 1714 kappaletta. Aika huikea määrä kun myyntiaika oli kaikki kolme viikkoa, reipas 80 korttia per päivä. Täytyy kyllä markkinointitiimille ja puhelinmyyjille nostaa hattua tästä tempauksesta. Halvempaa kausikorttia uskon olevan sen 90 % määrästä ellei jopa 100 %. 60 euron myyntihinnalla about 100 kiloeuron kakku.

Soppareita ei ole kuulunut, liekkö tässä annettu rauha pelaajille kun hakataan pleijareita selkä seinää vasten. Isoja kysymyksiä varmasti ovat kapteeni Joki-Erkkilän jatkaminen ja siirtyykö Reijola kirkkaimpiin valoihin. Kapteeni on kyllä pelannut loistavan kauden ja vaikka ikää on niin mitään syytä pelaamisen estymiselle en näe. Se että jaksaako Henri töiden ohessa vielä painaa kiekkoa niin se lienee se kysymys mitä seura ja JE itsekkin pähkii?!Jos Henu päättää lopettaa hienon aikansa Rokissa niin vuoden hengähdyksen jälkeen Henulle UTJ:n paikka joukkueessa mutta toivotaan että sinisten sielu ja ruumis jatkaa vielä kauden parikin kun peli kulkee.

Toivotaan että nyt jotain sieltä aleittaisiin lipsautella myös ulospäin, IG-livessä joukkueessa jo pohdittiin että palaako jopa Erkinjuntti Rokiin jo ensi kaudeksi?! Olisi mukava jos näitä omiakin kasvatteja saataisiin myös takasipäin, Fobba, Alanne EJU nyt päälimmäisenä. Oottellaan ja nautitaan keväästä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kevät on kiekon osalta nautittu, joten nyt niitä ensi kauden soppareita saisi alkaa putkahdella.

Lapin Kansa kertoi perjantaina että runko julkaistaan tällä viikolla ja omia junnuja ollaan nostamassa jopa 3 kpl rinkiin. Varmaan maalivahti Ronkainen on yksi näistä, mielenkiintoista katsoa että miten omien a-junnujen taidot, voima ja vauhti riittää.

Muutamia tämän kauden ukkoja on jo paennut etelää kohti mutta liekkö lopullisesti?!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eipä niitä kuulu soppareiden uutisointeja, mikähän tässä taas kestää vaikka kovin luvattiin viime viikolla joukkueen runko julkaista?!
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Sarjat viellä kesken, suuria kaappauksia suunnitellaan niin ei kerkee runkoja ilmoitella ;-)
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sarjat viellä kesken, suuria kaappauksia suunnitellaan niin ei kerkee runkoja ilmoitella ;-)

Sarkasmi ei osu, nykyinen runko jatkanee ja siitä luvattiin ilmotella viime viikolla mutta ei sopparin sopparia ole vaivauduttu julkaisemaan. Ei tarvi lupailla lehdissä jos sitten ei kyetä kertomaankaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sieltähän putkahti ensimmäiset sopparit ulos. Haalariosasto jatkaa ainakin sekä Heikkinen ja Rahikainen. Samaisessa uutisessa julkaistiin että Fabi, Kylli-Setä ja Reijola ei jatka. Lapin Kansa kertoili että Rasmus siirtyy HPK:n leipiin ja torjuu kiekkoja siellä ensi kaudella. On hienoa että meidän organisaation ison roolin miehet nousee Liigaan joka kauden päätteeksi. Tamminen, Metsävainio, Salmela ja Reijola. Organisaatiossa tehdään asioita laadukkaasti ja oikein kun alemman puoliskon jengistä saavat kauden päätteeksi liigasoppareita. Hieno on myös nähdä että omista a-junnuista nostetaan pelaaja edariin ja lyyään soppari kouraan. Harmittaa hiukan Kylli-sedän lähteminen mutta ounastelinkin että taitaa olla kyseessä melkoinen matkalainen mutta kiitokset Fabille, Kylelle sekä Rasmukselle ja tsemppiä jatkoon.

Samaisessa uutisessa toimitusjohtaja Peksi linjaa tavoitteeksi välieräpaikan ja mitalipelit joka on kyllä linjassaan kun tätä laivaa viedään askel kerrallaan kohti pitkänajan tavoitetta. Samaisessa Lapin Kansan jutussa myös avattiin hieman taloudellista taustaa jossa kerrottiin että "raskaiden vuosien" velkataakkaa maksellaan edelleen isolla kouralla mutta tunnelin päässä on valoa. Itse tässä olen miettinyt että mitenhän tuo osakeanti meni kun siitä ei olla juuri medioissa puheltu?!

Joukkue näyttänee tässä vaiheessa tältä:

xxx-xxx-xxx
xxx-xxx
xxx-xxx-xxx
Rahikainen-xxx
Heikkinen-xxx-xxx
xxx-xxx
Smedberg-Karvinen-Järvelä A
xxx-xxx
Nevala

Linkki vie LK:n uutiseen

https://www.lapinkansa.fi/urheilu/r...Y87avarGGHsuraOZUVJEbSOJn1tVGMaVrKq3CP1XOZ_40
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Ensimmäiset palaset ensi kauden palapelistä kasassa ja aikalailla odotettuja sopimuksia sieltä putkahti. Neloskenttä tuossa lienee jo kiinnitettynä, kuten @jmexel jo totesikin. Smedbergille toivoisin kuitenkin kunnon näyttöpaikkaa, koska näkisin hänellä olevan potentiaalia isompaan rooliin ja sitä myötä pistemäärään. Heikkinen paransi todella paljon kevätkaudelle (24 peliä 5+11=16, alkukausi 19 peliä 3+3=6) ja uskon hänen lyövän toden teolla läpi Mestiksessä, jolloin hän voi hyvinkin olla seuraava Liigaan nouseva pelaaja RoKin riveistä. Rahikaisen jatko myös todella tärkeä. Tulevista uusista pelaajista olisi toiveissa yksi kunnon maalipyssy sekä The ykkössentteri. Lisäksi oman kasvatin Jaakko Niskalan voisi kotiuttaa Kärppien junnuista hakemaan läpimurtoa Liigakentille.

Itse tässä olen miettinyt että mitenhän tuo osakeanti meni kun siitä ei olla juuri medioissa puheltu?!
Samaa on tullut mietiskeltyä ja erityisesti ihmetyttää, ettei koko osakeantia mainostettu alun jälkeen enää missään? Jotain epämääräistä huhuilua on ollut liikkeellä, että Kärpät olisi jotenkin sekaantunut tähän mutta toivotaan että nämä huhut eivät pidä paikkaansa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Samaa on tullut mietiskeltyä ja erityisesti ihmetyttää, ettei koko osakeantia mainostettu alun jälkeen enää missään? Jotain epämääräistä huhuilua on ollut liikkeellä, että Kärpät olisi jotenkin sekaantunut tähän mutta toivotaan että nämä huhut eivät pidä paikkaansa.

Tasaisen talouden Kärpät on tuskin kovia isoa kakkua hakenut jos ylipäätään on hakenut. Jotenkin en usko siihen, en millään tavalla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fabien Bourgeois karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja palaa Ranskaan. Oli vissiin tiedossakin, että ei jatka RoKissa, mutta eilen oli näköjään Ranskan liigaseura Gap tiedottanut sopimuksesta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sopimuksia: http://www.rokihockey.fi/blog/iisakka-ja-ronkainen-jatkaa-2-uutta-hyokkaajaa/

* Iisakalle voinee ihan hyvin kaavailla tonttia ykkös-kakkosketjuista
* Ronkaisesta leivotaan puheiden mukaan kakkosmaalivahti. Tarkoittanee siis sitä, että ensi viikolla julkaistaan kova ykkösvahti?
* Koivunen varmasti pätevä runkopelaaja alempiin kenttiin
* Jaakola oli KooKoon A-junnujen neljänneksi tehokkain pelaaja ja avut hyökkäyspelaamisessa, tosin tulevalla kaudella intti lisähaasteena, enkä muutenkaan ihan usko että rahkeet riittäisivät vielä kärkiketjuihin.
 
Koivunen on kehittynyt parin kauden aikana reippain askelin, niin kuin nuoren pelaajan kuuluukin. Voi hyvinkin nousta Rokissa tuloksen tekijäksi ensi kaudella. Saa siellä varmaan enemmän vastuuta kuin SaPKossa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Valmentaja ja soppareita kymmenkunta jo ennen vappua, kehitys kehittyy. Tältä siis näyttää:

xxx-xxx-xxx
xxx-xxx
Heikkinen-xxx-Iisakka
Rahikainen-xxx
Smedberg-xxx-Koivunen
xxx-xxx
Järvelä-Karvinen-Jaakola-Laurila
xxx-xxx

xxx
Ronkainen

Karviselle voisi tarjota jopa isompaa roolia kolmosessa jopa kakkosessa. Aksu jos jatkaa niin max kolmosen rooli keskellä. Ja mikälu Kasper Elo nyt saisi nimen paperiin ja lihaa luiden ympärille niin Iisakan ja Heikkisen väliin olisi paikka. G Ville ottanee ykkösen laiturin tontin jos jatkoa tulee mutta siihen me tarvitaan todellisia ykköskorin pelureita. Onkohan Erkinjuntti nyt tulossa vai jatkaako vielä Liigassa, tuskin ainakaan Tapparassa mutta joku muu pienempi seura voi haluta Ejun.

Isotyö on tehtävä konttuurilla että tulosketju saadaan kasattua.

Pakiston kolmospari ehottomasti Mikkola-Piippo, todella hyvä pari jopa kakkospariksi aineet. Todella hyvä loppukausi näillä pojilla. Joki-Erkkilän jatkoa ootellaan ja Henu varmaan kuulostelee minkälaista nippua kasataan. Toivottavasti jatkaa. Sitten se ykköspari, nyt pitää olla nälkäinen markkinoilla. Vapaata riistaa löytyy kyllä kuhan tuohta kouraan ja nimiä alle. Nyt se UTJ Mikkolan osaaminen punnataan, taas kerran.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Veskaristo on sitten täynnä kun "meidän Paavo" palaa Rokiin. Paavon paluu on koko seuralle iso asia ja mies on todella pidetty Rovaniemellä. Viime kaudet on torjunu Mestistä yli 90 % ja pmk on reilusti alle kolmen joista Rokissa kaksi kautta. Poffeissa lähti Keupan ykösenä toimiin mutta epäonnistuminen eka pelissä vei paikan Tervolle joka pelasi mielettömät poffit. Uskon että Paavo on iso pala ensi kauden jengiä. Oman maalin edustalle on saatava viime kautta enemmän kovuutta, runkosarjassa pärjää nopeilla mailapuolustajilla mutta poffeissa siellä pitää olla isäntiä jotka siirtelee ukkoja syrjään Paavon edestä. Odotellaampa sitten niitä isompia kaloja pakistoon ja hyökkäykseen.

http://www.rokihockey.fi/blog/paavo-holsa-palaa-rokiin/
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäksi Kookoo ajunnuista Mikko Partanen puolustukseen. Tietääkö master @Everton tästä kaverista, voisiko olla jopa ykkösparin mies?

Hyvä homma, että Partaselle löytyi pesti Mestiksestä. En juurikaan seurannut KooKoon A-junnuja, mutta mielikuvani Partasesta on mallia "luotettava peruspakki". Ei ole juhlinut pisteillä junnuissa, eikä pidetty minään erityisenä lupauksenakaan. Liigassa pääsi tosiaan pelaamaan muutaman matsin, mutta ihan vaan paikkaamassa miesvajausta. Voisi varmaankin mennä hyvän kiekollisen pakin rinnalla jopa kärkikentissä, mutta veikkaan että RoKin palapelissä Mikkoa on kuitenkin kaavailtu about kolmospakkipariin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Liigassa pääsi tosiaan pelaamaan muutaman matsin, mutta ihan vaan paikkaamassa miesvajausta.

Tai ehkä enemmin jonkinlaisena palkintona monivuotisesta junnu-urasta kauden lopun merkityksettömissä matseissa? Varsinaista akuuttia pakkoahan ei ollut niissä peluuttaa. Ja pelasikin kyllä niissä, varsinkin olemattomiin odotuksiin nähden, todella ennakkoluulottomasti ja varsinkin yllättävän rohkeasti kiekolla, josta palkintona oli Liiga-uran avausmaali. Toki kolmen ottelun otanta on olemattoman lyhyt ja ei minullakaan tilastoscouttausta kummempaa tietoa junnaripuolesta ole, mutta noista vähäistäkin nähtöistä jäi kyllä sellainen "mikäs ukko tämä on ja missä sitä on piiloteltu"-fiilis. Viimeisellä kaudella A:ssa ihan mukavat tehot, mutta toki ikääkin alkoi jo olla tuohon sarjaan.

Hyvä, että jatkaa Mestiksessä uraansa ja ehkä sitten parin kauden päästä takaisin mustaoranssiin.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tältähän se näyttänee tällä hetkellä:

xxx-xxx-xxx
xxx-xxx

Tuohon haluaisin nimetä Erkinjuntin, Joki-Erkkilän ja Gabin Villen mutta eipä ole nimiä. Järvelän Olli-Mattikin siellä sopparitta.
Tähän on kuitenkin saatava se oikea tulosketju joka käntää voitoiksi pelejä. Sentterin ja pakiston tässä on oltava huippumiehiä.

Iisakka-Elo-Heikkinen
Rahikainen-Partanen

Tämä lienee valmista, uskon Partasen ottavan kakkosparin sisältä paikan.

Smedberg-xxx-Koivunen
xxx-xxx

Olli-Aleksi voisi tulla tähän keskelle jos vaan päättää jatkaa. Pakkipariksi Piippo-Mikkola oisi kovaa valuuttaa. Smedbergin tilalla
voisi myös pelata OM Järvelä.

Järvelä-Karvinen-Jaakola
xxx-xxx

Rotaatio: Laurila

Nelos pakisto puuttuu, omista ei taida löytyä. Armeijaan tulijoita Oulusta?!

Paavo
Tommi.

Tulosukkoja tämä huutaa. Kakkonen voi lyödä läpi lujasti tällä kaudella mutta selkeä ja kokenut kärki tarvittaisiin. Mikä on se konsti jolla
saadaan kärkiMIEHIÄ poikain sekaan?! Rahaa se ainakin huutaa ja onko tuo EJun tuleminen vain haave vai sittenkin todellista.
Santeri Vuotia ja Jesse Juntheikkiä ja vaikka ketä on vapailla markkinoilla. Toivottavasti seuraavassa julkistuksesta isoja kaloja jo ilmoitellaan.
Nyt pitää olla hereillä markkinoilla.
 

Snedo

Jäsen
Mielenkiinnosta, mistäs tämä juntin paluu kumpuaa? Onko pelkkää fantasiaa vaiko jotain faktaakin pohjalla. Ei kuitenkaan vielä ikänsä puolesta mikään kehäraakki ole ja tuskin muutenkaan vielä ihan lähivuosina on lopettamassakaan, ikää ”vasta” 32 ja viimekaudella ihan kelpo pisteetkin hakannut liigassa ja toissakaudella sveitsissäkin lähes piste per peli tahtia. Vaikea nähdä, että #74 vetäisi ihan vielä ensi kaudella sinistä päälle.
Jos näin tapahtuisi, kusen hunajaa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
En itekkään siihen usko mutta kyllä nopeutuvassa Liigassa alkaa EJulla olla pelit ehtoon puolella. Joku keskikastin tai alemman kolmanneksen jengi toki voi tarjota vielä sopparia mutta tuskin Tappara tarjoaa. Nytkin tukkaJukka taisi poffeissa istuttaa poppareilla osan peleistä. Puheet hallilla alkoi osakemyynnin jälkeen ja varmaanhan se on puhasta mutuilua mutta oishan se mieletön homma jos 74 numero Pyhätunturin alta kirmaisi jäälle. Jos ei tällä kaudella niin tulevaisuudessa. Uskon kuitenkin että EJun Rollo rakkaus on niin iso, että se tapahtuu vielä. Nyt tai tulevaisuuesa.

Yhtä paljon toivon Joki-Erkkilän jatkoja, toivottavasti Henu vielä jaksaa uskoa että se pitkä kevät tulee sinisiinkin vielä. Fobbakin voisi palata jo kotiin pelaamaan, varmasti oisi Mestikseen ykkösketjun mies kun kesällä fysiikka kuntoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös