Rockin ruhtinas

[teemu_s]

Kun Elvis on rock-musiikin kuningas niin saman tyylilajin ruhtinaana voidaan varmasti pitää edesmennyttä Queen-yhtyeen laulajaa, Freddie Mercurya. Eilen TV1:ssä näytettiin hieno dokumenttiohjelma hänen elämästään niin lapsuudessaan Sansibarin saarella, Intiassa kuin myöhempinä aikoina Lontoossa ennen Queenin perustamista.

Freddie Mercury syntyi 1946 Sansibarin saarella Tansanian ulkopuolella Farrokh Bulsara nimisenä. Lempinimekseen hän sai Freddie jo lapsena. Hänen perheensä on persialainen ja isänsä työskenteli Britannian hallitukselle. 8-vuotiaana nuori Farrokh lähetettiin sisäoppilaitokseen Intiaan. Intiassa hän otti ensimmäiset pianotuntinsa ja paljasti huikeat kykynsä opettajalleen.

Kun Freddie oli 17 vuotta, muuttivat Bulsarat Lontooseen. 60-luvun lopulla Freddie aloitti taideopinnot. Samassa koulussa hän tapasi ja ystävystyi Brian Mayn ja Roger Taylorin kanssa. Freddie liittyi sittemmin Mayn ja Taylorin bändiin Smile. Dokumentissa Smilen entinen laulaja totesi tehneensä oikean ratkaisun lähtiessään bändistä sillä muuten Queenia ei olisi perustettu.

Queen perustettiin ja vuonna 1972 ilmestyi ensimmäinen levy Queen 1. Levyn kappaleesta My Fairy King Freddia päätti ottaa nimekseen Mercury ja näin eräs hienoimmista esiintyjistä musiikin historiassa oli saanut alkunsa.

70-luvun lopulla Freddie Mercury asui kuusi vuotta yhdessä Mary Austinin kanssa. Mary Austinin on sanottu olleen Mercuryn suurin rakkaus. Heidät kuitenkin ajoi erilleen Mercuryn tuntema veto samaa sukupuolta kohtaan.

Freddie halusi itselleen lisää elintilaa ja muutti asumaan New Yorkiin, jossa vietti varsin railakasta viinan, huumeiden ja vapaan seksin sävyttämää rocktähden elämää. Münchenissä järjestetyt Freddien 39-vuotisjuhlat olivat yhdet suurimmat ja vauhdikkaimmat koskaan järjestetyt bileet 80-luvun rockpiireissä. (Onkohan Suomen wannabe-rockstara Andy McCoy ollut paikalla? Epäilen! :D ) Vauhdikas elämäntapa kuitenkin vaati veronsa: asuessaan New Yorkissa Freddie Mercury sai HIV-tartunnan ja sairastui AIDSiin. Hän kuoli sairauteen 24.11.1991. Edellisenä päivänä hän julkisti tiedon sairaudestaan.

Freddie Mercury tunnettiin varsin erikoisena ja kaksijakoisena persoonana. Hän eli elämänsä täysillä ja nautti työstään ja esiintymisestä. Erityisesti LIVE AID-konserttia pidetään varsinaisena Queen-show'na, joka löi muut huippuartistit 100-0.

Miksi siis tämä otsikko? Kuten varmasti jo kävi ilmi, itse arvostan muusikkona ja esiintyjänä Freddie Mercuryn ja Queenin todella korkealle. Heidän musiikkinsa on erittäin suosittua vieläkin vaikka viimeisestä levystä on aikaa lähes kymmenen vuotta.

 

[teemu_s]

Nostetaanpas ylös!

Kehtasin jo luulla että JA:n vanhempi väki olisi seurannut ko. artistin ja bändin otteita kultaisella 80-luvulla. Ilmeisesti kuitenkin Penan sekoiluiden seuraamisessa on jo riittävästi tekemistä? ;)

 

[nedomansky]

Queen iski ainakin minuun kuin 10.000 volttia n. 1974 paikkeilla.

Ekat levyt mulla oli ELOa, Hurriganesia ja Queenia.

Freddie Mercuryn esiintymisiä en nähnyt kuin telkkarista,
mutta kyllähän lavashow oli kohdallaan.

Bändissä kiinnosti eniten jollain tapaa melodinen ja ehkä
tyypillisiä aikalaisiaan monipuolisempi musiikki itsessään. Loistoteoksia sieltä
alkupuolelta olivat vaikkapa Killer Queen, Sheer heart attack
ja Bohemian Rhapsody. Myöhemmin sitten tuli sellaisia helmiä kuin
We are the Champions, We will rock you, Barcelona, The show must go on, Somebody to love.

Queenin musiikki tulee elämään vielä pitkään, vaikka Freddie
onkin jo manan majoilla.

Gee babe! Siinä olet oikeassa, että Penan sekoiluista
saisi varmaan aineksia seuraavaan Turhapuroelokuvaan.
Kari Tapio Penaksi ja Koivusalo ohjaamaan...

 

[Spencer]

Kyllä, yksi maailman suósituimmista kakkoseenottajista Eltonin lisäksi. Ruhtinas voisi olla oikea termi.
Dokumentti oli muuten oikein mainio, mutta yllättävän vähän se sisälsi itse Freddien haastatteluja. Ehkä niitä ei ole kovasti saatavilla enää?

 

[Oloneuvos]

Freddie Suuri on minulle Se rokkari.

Ilman tätä värikästä persoonaa ja loistavaa taiteilijaa rock-musiikki olisi valtavan paljon köyhempää. En ole kateellisuuteen taipuvainen, mutta kieltämättä viiksettää vietävästi etten lähtenyt tuota Live Aid-tapahtumaa seuraamaan paikan päälle. Eräs hyvä ystäväni oli siellä ja antaisin aika paljon jos olisin nähnyt nimen omaan Queenin osuuden, fantastinen esitys vain telkkaristakin katsottuna.

Olin Gambiassa silloin kun Mercuri kuoli ja tuolloin järjestimme paikallisten ja muutaman englantilaisen kanssa oman "muitokonserttimme" soittamalla Queenia rannalla koko yön mustien tyttöjen tanssiessa meiltä eurooppalaisilta lähes jalat alta . Kokemus on unohtumaton.

Vielä tänäkin päivänä A Night At The Opera löytyy päivittäin poppikoneesta. Ainoastaan Eagles on kyennyt kilpailemaan tasapäisesti huushollimme soitetuimman bändin tittelistä.

Tuskinpa koskaan tulee yhtä monipuolisesti lahjakasta rockmuusikkoa kuin Freddie Mercuri oli. Hänen uskomattoman hieno äänensä ja omaleimainen esiintymisensä olivat yhdessä hienojen laulujen kanssa jotakin sellaista, johon en usko enää tällä musiikin saralla koskaan yllettävän.

 

[Iceman]

Freddie Mercury on minulle Jumala.
Olen pahimmanlaatuinen Queen -friikki ja seurannut tuota mielestäni maailman parasta bändiä yli 20 vuotta.

Queen -kokoelmani alkaa olla aika mittava, ainakin mitä Suomen mittakaavaan tulee, muutama harvinaisuuskin on erehtynyt käsiini.

Valitettavasti ajanpuutteen vuoksi en nyt ehdi kommentoimaan tätä ketjua laajemmin mutta totean vain sen, että Freddie Mercury oli yksi lahjakkaimmista, taitavimmista ja karismaattisimmasta persoonista kautta historian.

 

[teemu_s]

Nostetaanpas jälleen kerran ylös!

Janne Holménin voiton kunniaksi on varmasti soiteltu pariinkin otteeseen Queenin We are the Champions-kappaletta. Eihän sitä muutakaan voi soittaa?

Äsken kuuntelin Bohemian Rhapsodyn ja ei voi sanoa kuin että se kappale iskee joka kerta kovaa ja syvälle. Muutenkin Queenia taitaa jääkiekkokauden aikana kuulla halleissa, vai mitä?

 

[nedomansky]

We will rock you soi monessa paikassa ja usein

 

[Black Adder]

No niin, no! Eli itse laitan nämä Rockin kuninkaat ja prinssit arvojärjestykseen elämäntavan mukaan, sillä koko tyylisuuntahan on elämäntapa. Joistakuista vaan on tullut legendoja. En vähättelis esim. Beatlesien pöllyn ja vapaan seksin sameuttamaa 60-70-luvun jaksoa, mutta kyllä The King on The King, eli Elvis Presley!

Sanoipa mm. John Lennon jotensakin seuraavasti, kun oli tavannut Elvarin koko Beatles-poppoon kera jenkkilän kiertueellaan, että Frank Sinatra Little Richard & co. olivat heti pyrkimässä heidän bileisiinsä New Yorkissa, koska heillä oli parhaat naiset ja parhaat bileet, mutta mies, jota he kaikkein eniten halusivat tavata ei höntyillyt. Elvari oli kuningas ja sen ei tarvinnu pokkuroida "joillekin Beatleseille" :) No anyway! Myöhemmin tyypit sitten sai kutsun Elvarille kylään ja oli ainakin Lennonin mukaan aika mieleen painuva juttu.

Elämäntavasta vielä, että Elvishän oli ihan kaheli kaveri, ainakin sen mukaan mitä siitä oon lukenu. Tai no... Käytti tilaisuuden hyväksi, kukapa ei niin tekis. Pervo, narkkari ja ylimielinen. Eli kunnon rokkari :)

Niitä prinsejä on sitten monia. On Jim Morrisonia, Freddy Mercurya, Ozzy Osbornea, Beatlesit kokonaisuutena jne.

 

[Sparrow]

Olin juuri täyttänyt pari päivää sitten 11 vuotta, kun Freddie Mercury kuoli. En muista, miten juttuun tuolloin reagoin, olin sentään vielä nuori poika. En omaa samanlaista kokemusta Queenin syntyajoista, yhtyeen ensimmäisistä biiseistä/levyistä tai Freddien historiasta kuin te vähän vanhemmat, mutta vilpittömästi voin yhtyä mm. Oloneuvoksen mielipiteeseen. Olen aina pitänyt Mercuryn äänestä ja Queen musiikista, ja suorastaan alenkatson ihmisiä, jotka vieroksuvat Mercuryä hänen hieman erikoisempien seksuaalisten mieltymystensä takia.

Legendaarisimpia Queenin biisejä ovat The show must go on, We are the champions ja Who wants to live forever, näin muutamia mainitakseni. Jokainen noista kolmesta biisistä saa sopivassa yhteydessä allekirjoittaneelle kyyneleet silmiin. Oli se sopiva tilanne sitten muisteloa Tepsin mestaruuksista tms, mutta aina Freddien laulamana nuo biisit säväyttävät. Aina. Lisäksi mielestäni The show must go on on yksi kaikkien aikojen parhaimpia biisejä.

Queenilla ja Freddie Mercurylla on myös oma ansionsa siinä, miksi Highlander on parhaimpia näkemiäni leffoja.

 

[Tykki]

Itselläni on Queenista semmoiset muistikuvat, että bändin aktiiviaikoina 70- ja 80-luvuilla menestys oli kohtalaisen suurta ja Freddie oli tunnustetusti lahjakas muusikko. Mutta kyllä vaan on niin, että vasta Mercuryn liityttyä jäykkäsääristen kerhoon Queenin ja varsinkin Freddien varsinainen megasuosion aika alkoi.

Ilmiö on ihan normaali markkinointikoneistojen tuottama rahastus. On muistokonsertteja, -ohjelmia, -haastatteluja yms. Yhtäkkiä "kaikki" ovat olleet Queenin faneja jo pitkään tai ainakin uskovat itse niin jne. Ja Freddien perikunta ja Queenin muut jäsenet sen kuin rikastuvat räjähdysmäisestä musiikin ja oheiskrääsän myynnin kasvusta.

Ja tietenkään tämä ei tarkoita sitä, etteikö Queenin musiikki olisi ihan tosissaan hyvää ja etteikö merkittävä osa "faneista" olisi ihan oikeita faneja. Ihan vastaavasti tapahtui esimerkiksi Elviksen ja Roy Orbisonin kohdalla, joten ei siinä sen kummempaa. Ja näin tulee tapahtumaan vastedeskin.

Ihminen on vaan sellainen, että monesti hyvän olemassa olon huomaa vasta sitten, kun se on poissa. Tyhmää siinä on se, että oikeat fanit hukkuvat muka-fanien sankkaan joukkoon ja että hommaan tulee väkisinkin rahastuksen maku.

 

[Jukka]

Kyllä ihmisillä on erilainen maku. Täällä kehutaan We will Rock you:ta, Show must go onia, we are championsia ja who wants to live foreveria. Mielestäni kaikki em. biisit ovat järkyttävää paskaa. Jos joku vielä kehuisi Scorpionsin Wind of changea joutuisin ostamaan uuden näppäimistön ja monitorin oksennettuani nyt käytössä olevien päälle.

 

[Sparrow]

Viestin lähetti Jukka
Kyllä ihmisillä on erilainen maku. Täällä kehutaan We will Rock you:ta, Show must go onia, we are championsia ja who wants to live foreveria. Mielestäni kaikki em. biisit ovat järkyttävää paskaa. Jos joku vielä kehuisi Scorpionsin Wind of changea joutuisin ostamaan uuden näppäimistön ja monitorin oksennettuani nyt käytössä olevien päälle.

Wind of change kuuluu allekirjoittaneen ehdottomiin suosikkeihin kautta aikain. Klaus Meinen ääni, alun "vihellys", nostalginen tunnelma...siinä niitä näin aluksi. Perusteluita, joita nimim. Jukka voisi myös viljellä. Miksi mielestäsi ym. biisit ovat järkyttävää paskaa?

 

[Jukka]

Wind of change on tyypillinen siirappinen rahat pois läskeiltä-tuotos. Siirappiset ja muka-ajankohtaiset ja ehkä vähän vilosooffisetkin sanat, ajankohtaiset, mutta ei kuuntelua kestävät soundit, "liikuttava" ja "tunteisiin vetoava" video jne. Yksinkertaisesti kauheaa feikkausta ja laskelmointia. Oikea malliesimerkki siitä mitä musiikin ei pidä olla.

Queen on tehnyt joskus hyvääkin musiikkia, mutta Show must go on pateettisuudessaan järkyttävää kuultavaa. Musiikkillinen ja sliipattu vastine Se- ja Alibi-lehtien "karuille ihmiskohtaloille". Ja se laskelmoitu rahastus mitä näillä post-mortem äänitteillä tehtiin oli kaikin tavoin vastenmielistä.

 

[Sparrow]

Viestin lähetti Jukka
Wind of change on tyypillinen siirappinen rahat pois läskeiltä-tuotos. Siirappiset ja muka-ajankohtaiset ja ehkä vähän vilosooffisetkin sanat, ajankohtaiset, mutta ei kuuntelua kestävät soundit, "liikuttava" ja "tunteisiin vetoava" video jne. Yksinkertaisesti kauheaa feikkausta ja laskelmointia. Oikea malliesimerkki siitä mitä musiikin ei pidä olla.

Hmm. Tulihan sitä sieltä, kun oikein kaivoi. Hyvät perustelut, enkä paljon enempää jää kaipaamaan. Me ihmiset olemme todellakin erilaisia ja meillä todellakin on erilaisia musiikkimakuja. Sinuun ei selvästikään vetoa juuri tuo siirappisuus ja pieni romantiikka, kun taas meikäläiselle se toimii. Tuohon videoasiaan en ota kantaa, koska en ole sitä nähnyt, mutta pelkästään musiikillisesti kappale on mielestäni hyvä. Soundit ovat kyllä kestäneet kuuntelua, tosin ei sen enempää kuin minkään muunkaan hyvän biisin soundit. Kaikki kyllästyttää aikanaan/liian suurissa annoksissa. Kaiken kaikkiaan olen luonteeltani sellainen, että ei-liian-suurissa annoksissa Wind of change menee kuin häkä päähän. Ehkä olen helppo...tai yksinkertainen, tai jotain.

Viestin lähetti Jukka
Queen on tehnyt joskus hyvääkin musiikkia, mutta Show must go on pateettisuudessaan järkyttävää kuultavaa. Musiikkillinen ja sliipattu vastine Se- ja Alibi-lehtien "karuille ihmiskohtaloille". Ja se laskelmoitu rahastus mitä näillä post-mortem äänitteillä tehtiin oli kaikin tavoin vastenmielistä.

Olen samaa mieltä tuosta rahastuksesta siinä mielessä, että Greatest Hits III (vai mikä nyt olikaan?) on todellakin vastenmielistä rahastusta. Greatest Hits I&II taas ovat mielestäni loistavia yhteenvetoja yhtyeen parhaista biiseistä. Show must go on tuo Sinulle mieleen näitä "karuja ihmiskohtaloja", ja tässä taas huomataan luonteidemme ero. Minuun vetoaa nimenomaan biisistä huokuvat "karut ihmiskohtalot", mutta en koe sitä mitenkään pahana. Olen aina pitänyt tietynlaisesta sankaruudesta yms, tämä taas johtuu pienestä romantikosta sisälläni.

Noh, meitä on moneen junaan. Onneksi. :)

 

[Black Adder]

No niin, no niin! Ainahan voidaan vääntää kättä musiikista, mutta ei hyvällä musiikilla kuninkuutta saada. Eihän Elvis esimerkiksi osannut edes soittaa nuoteista (ainakaan alkuaikoina) vaan veti puhtaasti korvakuulolta ja milään säveltäjähän Elvari ei myöskään ollut.

Elämäntapa, karisma jne. jne. jne. Niillä luodaan se sädekehä sinne pään päälle.

Btw. kyllä Elvis oli jo elinaikanaan se The King piireissä, jos vähääkään on aikalaisten juttuihin luottamista. Itse en ole mikään Elvis fani, mutta mukava on lukea mm. kyseisen herran elämästä juttuja, on ne niin eri maailmasta. Jim Morrison yltää kyllä tempuillaan lähes samaan kategoriaan vaikka olikin suuressa mittakaavassa pikkutekijä Elvarin touhuihin verrattuna, joissa todellakin raha ja ...llu haisi :)

 

[teemu_s]

Kuten tuolla jo aloituksessa totesin niin Elvis on Kuningas mutta Freddie Mercurylle sopii ruhtinaan titteli. Vai kuinka?

On huomattu myös että musiikkimakujakin on monia. Toiset ei pidä hyvästäkään musiikista! :D Mielestäni Show Must Go On on eräänlainen Freddien testamentti ja jäähyväiset.

Postuumeista julkaisuista ymmärrän kyllä vielä Made In Heaven sillä kyseinen levy sisältää kappaleita, joita Freddie vielä viimeisillä voimillaan levytti Montreux'n studiossaan. Ääni soi lauluissa edelleen vahvana vaikka koko levy sisältää eräänlaista lopun tunnelmaa. Greatest Hits 3 onkin jo sitten rahastusta. Tosin levyllä on hyviäkin kappaleita kuten No-one but you ja Barcelona. Maininnan ansaitsee myös George Michaelin esittämä Somebody to love Freddie Mercuryn muistokonsertista.

 

[finnishninja]

Et ole yksin Jukka...

Minulla ei ole mennyt Queenin jutut koskaan kotiin. Niskakarvat nousevat pystyyn kun joku alkaa soittamaan We will Rock you:ta. Tulee tunne pakkosyötöstä kappaleella, jonka pyörittäjä luulee sen menevän aina himaan poppoolla.

Freddie ruhtinas? Ei.

 

[erzo]

Viestin lähetti teemu_s
Kuten tuolla jo aloituksessa totesin niin Elvis on Kuningas mutta Freddie Mercurylle sopii ruhtinaan titteli. Vai kuinka?

Mielestäni Show Must Go On on eräänlainen Freddien testamentti ja jäähyväiset.

Joo, kyllähän Freddie ansaitsee vähintäänkin ruhtinaan tittelin! Ja samat sanat voisin sanoa myös Show Must Go On'ista.
Megahittien ohella mieleen on jäänyt kappale Was It All Worth It, joka on ilmeisesti tehty(?) Freddien kuultua aidsistaan.

 

[jpp]

Riikinkukko

Freddien poismenoa otsikoitiin aikoinaan Suosikissa sanoilla "rockin ylväs riikinkukko on poissa" ja tämä nimitys sopi(i) mielestäni Freddieen (lavapersoonaan) täysin. Kuten usein ennenkin on kirjoitettu ja todettu, Freddie oli hieman ujo ja syrjäänvetäytyvä henkilö ja Brian May totesi miehen olleen vielä 80-luvun lopussa melkoinen arvoitus. Mahtavan äänen ja loistavan lavakarisman lisäksi Mercurylla oli tärkeä kyky nauraa itselleen, aivan kuten on Elton Johnillakin. Mercurya sanottiin diivaksi ilmeisen positiivisessa merkityksessä, sillä monien paljon turhempien nykyartistien tavoin hänellä ei kuitenkaan ollut vaatimuksia vessapaperin värin, kukka-asetelmien ym. suhteen. Nähtävästi myös bändikaverit miestä sietivät, sillä Queenin yli 20 -vuotinen taival taitettiin samalla kokoonpanolla ja biisien teosta vastasi bändi itse. Careyt, spearsit, houstonit, puhumattakaan laskelmoidusti kasatuista poika- ja tyttöbändeistä (tai siis "laulu"ryhmistä), jäävät kauas jälkeen Freddie Mercurysta kaikin puolin, siinä oli Persoona.

 

[Mack]

Queen on mielestäni harvinaisen kaksijakoinen bändi. Vuodet 73-76 ovat huikeita. Ja nimenomaan parhaita biisejä ovat ei-sinkut. 77-82 alkoi linja muuttumaan ja sitten 83-88 oli kyllä vitun synkkää...viimeiset kaksi levyä Miracle ja Innuendo olivat yllättävän jees omalla tavallaan.

Reetu Mercury oli huikean monipuolinen laulaja. Kirkkaita falsettoja, raakaa voimaa ja yksinkertaisesti loistava. Ja kuten täällä todettiinkin niin näistä kuuluisista homo-artisteista Freddy ja E.John tekivät kyllä itsestään niin hyvää pilkkaa ja itseironiaa ettei siinä voinut muuta kuin nauraa! Varsinkin Elton Johnin läppä itsestään esim. talk-show esiintymisissä on aivan uskomattoman hauskaa. Ja Elton puhuu monista asioista niitten oikeilla nimillä. Ei ujostele haukkua muita artisteja sun muuta, puhumattakaan aikoinaan Yleltäkin tulleesta dokumentista missä kaveri riehui kuin 10-vuotias pentu. Ja kyseinen dokkari oli Eltonin itsensä tuottama...rajun rehellinen kuvaus popparin elämästä.


MACK

 

[teemu_s]

Freddie 64v 5.9.

Juohtuipa mieleeni että Farokh Bulsarana syntynyt kaveri olisi täyttänyt sunnuntaina 64 vuotta. Sen kunniaksi, arvoisat jatkoaikalaiset:

Bohemian Rhapsody