Robert Kantor Dynamoon

  • 45 550
  • 286

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Canuck
mtv3.fi:

HIFK:n puheenjohtaja Harri Tuohimaa on hämillään uutisesta.

- Kuulin tänään sunnuntaina saman uutisen itsekin ensimmäistä kertaa. En osaa kommentoida asiaa siksi mitenkään. Toimitusjohtaja Pentti Matikainen on ollut joulusta saakka viettämässä talvilomaansa Euroopan rajojen ulkopuolella. Siksi häntä on ollut vaikea viime aikoina tavoittaa, kuittaa Tuohimaa tiedustelut Kantorin siirtouutisesta.

Oho! Jos tuo Canuckin lainaus pitää paikkansa, HIFK:n johto ei tiedä, pelaako Kantor HIFK:ssa vai ei. Tai sitten tietää, mutta ei kerro. Onpas toimintaa!
 

JanJ

Jäsen
Aiemmin hämillään olleita muun muassa:
Juha Junno / Oulun Kärpät, "Tenkrat?"
Rauman Lukko / "Kronilla ei todellakaan ole sopimusta"
Antti Heikkilä / Porin Ässät, "Mitä... mistä te.... "

Se kuuluu virkaan, että kaikki kiistetään viimeiseen sekuntiin asti.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Siis Ape kiistää kaiken.

Kuitenkin www.hokej.cz, joka todella upealla tavalla seuraa tsekkiläisten pelaajien liikkumista maailmalla, ja on ennenkin uutisoinut siirtoja ennen kuin ne ovat tulleet julki täällä meillä puhuu vain p*skaa.

Uutisoidun tulevan seuran www.dynamo.ru omat kotisivut myös puhuvat vain p*skaa.

Kö?

Aika patti tilanne. Apella ei kyllä kiistämällä kaiken (jos todellisuus on toinen) kerta kaikkiaan ole varaa menettää kasvojaan kaikkien silmissä tällä tavoin. Ei tässä tilanteessa, missä kritiikkiä tulee jopa omilta faneiltakin tähän malliin, ja muutenkin etelästä ja pohjoisesta jatkuvalla syötöllä.

Vai voiko?

Elämme miel... ja v*tut. Pelottaa!
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Canuck
mtv3.fi:

HIFK:n puheenjohtaja Harri Tuohimaa on hämillään uutisesta.

- Kuulin tänään sunnuntaina saman uutisen itsekin ensimmäistä kertaa. En osaa kommentoida asiaa siksi mitenkään. Toimitusjohtaja Pentti Matikainen on ollut joulusta saakka viettämässä talvilomaansa Euroopan rajojen ulkopuolella. Siksi häntä on ollut vaikea viime aikoina tavoittaa, kuittaa Tuohimaa tiedustelut Kantorin siirtouutisesta.

Ai että Hifkin Pentti "Tj/Scout" Matikainen se vaan viettelee joululomaa etelän lämmössä kun siirto aika alkaa olla umpeutumassa ja joukkue kaipaisi kipeästi vahvistusta. Tainnu Pena auringonpistoksen saaneena sopia Dynamon Tjn kanssa pelaaja kaupoista. Ei siinä mitään viettäköön vaan joululomansa, mutta miks meillä ei voi olla sitä scouttia joka scouttaisi ne tarvittavat palaset. Voi tulla Pentille vähän kiire ellei tää ollu nyt tässä. Ai nii ohan meillä Pulliainen eli yks soitto vaa ni pelaaja onki jo hallin edessä maila ja luistimet kädessä odottelemassa kun Pentti saapuu etelästä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Paras pointti tässä Mtv:n jutussa on se että Fööni viettää lomaansa samaan aikaan kun eletään kriittisiä aikoja pelaajahankintojen suhteen kevättä ajatellen.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ei olisi ensimmäinen kerta jääkiekon historiassa kun pelaaja neuvottelee uuden seuran kanssa nykyisen seuransa tietämättä.

Sitten kun tämä tulee julki niin seura tietysti on syystäkin kiukkuinen tyyliin sähän et v***u lähde minnekään.

Kantor --> Dynamo, minä uskon (paitsi jos byrokratia estää siirron)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Canuck
mtv3.fi:
Toimitusjohtaja Pentti Matikainen on ollut joulusta saakka viettämässä talvilomaansa Euroopan rajojen ulkopuolella. Siksi häntä on ollut vaikea viime aikoina tavoittaa, kuittaa Tuohimaa tiedustelut Kantorin siirtouutisesta.

Pena on pannut jouluaattona puhelimensa äänettömälle, jotta ei tarvitse jutella pomojen kanssa. Matikainen viettää lomaa ja Suomessa kuhisee Hifkin ympärillä. Tää on Hifkiä parhaimmillaan!!
Toivottavasti Pentillä, kun tulee Suomeen, on mukanaan muutakin kuin tuliaisviinoja ja asiaa Linnankoskenkadulle.
Olen varma että Matikainen lukee näitä kirjoituksia jossain hyvin aurinkoisessa paikassa ja sukii tyytyväisenä takatukkaansa GinTonic-lasi kädessä.Ainut asia mistä Pena pitää huolta on se että grogilasissa on tarpeeksi jäitä.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jotenkin voin kuvitella miten Pentti "Suomen Ron Jeremy" Matikainen kohentaa rusketusta tulevaa rantakautta varten, vetää pina coladaa ja tekee diilejä pienessä tuiskeessa kännykällä jostain Teneriffalta, suomen päässä kaikki ovat ihan hukassa kun Pentti ei krapulassa muista informoida Suomen päätä ja sitten saa koutsit ja hallituksen pj:t kommentoida Penan tekemisiä huuli pyöreenä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En halua heittää lokaa omaa pesään, mutta eräs ystäväni on myös Euroopan rajojen ulkopuolella tällä hetkellä. Ifk-Jyp ottelun aikana lähettelimme sujuvasti toisillemme tekstiviestejä. Kävimme keskustelua myös Robert Kantorista parilla viestillä.

Lähetin esim. viestin "Pärä sai 5 + 20 min selkääntaklauksesta". Minuutin päästä sain takaisin viestin: "Asiaa"

Onko se nyt ihan totta, että The Penaa ei pysty tavoittamaan sieltä jostain, jos on tarve.

Nöyrästi, Johannes
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TheAnimal
Siitä vaan listaamaan tätäkin viestiketjua ja katsomaan, niin saatat huomata, että on tässä aikamoista paskaa kirjoiteltu muistakin kuin Matikaisesta. Ja niin kauan kuin Matikainen on IFK:n toimitusjohtaja, niin enemmän kuin hyvällä syyllä voi väittää hänen kuuluvan omaan leiriin. Jos siis itse katsoo kuuluvansa IFK-laisiin.

"Kritiikkiä annetaan koska siihen on aihetta."

Sinäkin ruikutat täällä pää soikeana, että parhaista pelaajista hankkiudutaan eroon. Ja kuka nyt sitten on lähtenyt?

"Kantor."



Olisikin ollut virkistävää, jos olisit perustellut väitteesi. Tai edes yrittänyt perustella, mutta jäi suutariksi jo ennen starttia.

"Kävisikö edelleen se sama peruste, mitä sinä et tajua eli urheilullinen menestys. Sen merkitystähän sinäkin jatkuvasti vähättelet. Tietenkin, koska sitä ei ole."

Jos johdolta on nähty edes prosentin verran kritiikkiä kannattajien suuntaan siitä määrästä paskaa minkä eräät kannattajat ovat kaataneet johdon niskaan, niin helvettikin jäätyy samalla hetkellä.

"Aika kylmäähän täällä on viime aikoina ollut."

Enkä tarkoita nyt mitään "joku-joskus-jostain-kuullut"-tyyppistä satuilua, vaan ihan todistettavissa olevia faktoja. Ei ole näkynyt ja ei tule näkymäänkään. Se osoittaa hyvin, että missä todellisuudessa mennään tämänkin asian suhteen.



Urheilullinen alasajo on omaa mielikuvitustasi, jonka totuusarvo on nolla.

"Niinkö? Hankippa jostain itsellesi tietoon HIFK:n viime kauden sijoitus runkosarjassa ja mieti sitten kummalla meistä heittää. Eikä mene kovin vahvasti tälläkään hetkellä."

"Ja mulle on ihan sama mitä sinunlaisesi hyväuskoinen hölmö sanoo. Sun ja kavereittesi uskottavuus on täysin nolla, takinkääntäjä."

"Sekin, että jossain toisessa ketjussa väitit että kotimaiset pakit on kortilla on paskaa. Vähissä ne on, mutta siirtoja tulee tapahtumaan lähiaikoina, mm. Tampereelta Helsinkiin, mutta ne pelaajat menevätkin seuroihin joissa tehdään kaikkensa urheilullisen menestyksen eteen eikä lomailla silloin kun eletään loppukauden pelaajasiirtojen kannalta ratkaisevaa aikaa."


Sinä haluat ja joku muu haluaa. Aika moni ei halua. [/B]
 
Viimeksi muokattu:

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Johannes
Onko se nyt ihan totta, että The Penaa ei pysty tavoittamaan sieltä jostain, jos on tarve.

Kyllä pystyy. Ehkä Penalla vaan sattuu olemaan tällä hetkellä muutakin tekemistä kuin vastailla median huhuiluihin ja siksi ei ole tarvettakaan olla kaikkien tavoitettavissa jatkuvasti. Sitä voi jokainen miettiä, että onko tarkoituksenmukaista jatkuvasti kertoa eri henkilöiden koordinaatit yms. vai voisiko se olla jopa haitallista.

Viestin lähetti Metukka
Sekin, että jossain toisessa ketjussa väitit että kotimaiset pakit on kortilla on paskaa.

Anna tulla kymmenen kotimaista huippupakkia joiden tiedät olevan saatavilla ilman kohtuuttomia uhrauksia. Ihan nimiä, niin nähdään kuka puhuu paskaa ja kuka ei. En pidä kymmentäkään vielä kovin suurena määränä, joten tuon ei pitäisi olla temppu eikä mikään, jos ne eivät oikeasti olekaan kortilla.

Muuta osaa tekstistäsi ei jaksa kommentoida, koska tekstistäsi ei saa edes selvää siitä kuka on mitäkin kirjoittanut.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samanlaiselta tilanne vaikuttaa kuin pari kautta sitten Stepanekin siirron kanssa Sveitsiin. Sillonkin tuntui, että IFK:n johto tiesi asiasta viimeisenä ja sitten , kun sekin asian tajusi, nostettiin kädet pystyyn. Totta on, ettei kai ketään voi väkisin joukkueessa pitää, mutta on kyettävä, herranen aika sentään, rintamakarkureille etsimään pikaisesti täydennysmiehistöä eikä antauduttava säälittävään nössöilyyn!!! Antaa urkurin mennä, mutta tilalle on saatava ja paljon !
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
За "Динамо" заявлен 25-летний рослый защитник Роберт Кантор (186 см - 85 кг), который играл за сборную Чехии на недавнем Кубке Балтики в Москве.
Последние 2 года он выступал за финский клуб ХИФК. За бело-голубых будет играть под номером 22.

Sanoo Dynomon sivut.

Ja näin sanoo European Hockey net:

http://www.europeanhockey.net/transfers/transfers.cgi?days=1

Aika pahalta näyttää. Aika pommi. Mutta katsotaas ketä sieltä on tulossa.

Meillä nyt on lähtenyt Valat, Korhonit ja Nemirovskyt - että aina jos joku siirtyy, niin jostain se aina siirtyy.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti kypärä
Totta on, ettei kai ketään voi väkisin joukkueessa pitää, mutta on kyettävä, herranen aika sentään, rintamakarkureille etsimään pikaisesti täydennysmiehistöä eikä antauduttava säälittävään nössöilyyn!!! Antaa urkurin mennä, mutta tilalle on saatava ja paljon !

Ei se toisaalta mene ihan noinkaan. Kun pelaaja ja seura ovat tehneet kaudelle sopparin, on se _molempia_ osapuolia sitova sopimus. Ei niistä sopimuksista voi päästää aina toista sopijapuolta noin vaan eroon toteamalla -ei ketään voi väkisin pitää-. Yhtälainen vastuu pitää olla aikuisella pelaajallakin oman puolensa hoitamisesta.

ps jokohan ne tsekin ja/tai Dynamon sivujen uutiset on käännetty? Mitähän niissä sitten uutisoitiin, kun esim päivämääristä tai jutun tarkemmasta sisällöstä ei ole puhuttu mitään?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy nyt heittää äkkiä oma kommentti tänne muiden joukkoon.

Aika uskottavilta vaikuttaa noi tietolähteet, jotka kertoo Kantorin olevan menossa itänaapuriin. Haluaisin ilman muuta pitää miehen meillä, todella IFK:n näköinen pelaaja (kuten pari Blues-faniakin taisi mainita). Toisaalta jos huhut Kantorin luonteesta ja asemasta joukkueen sisällä pitävät paikkansa, ei hänen läsnäolonsa joukkueessa varmastikaan paranna porukan yhteishenkeä.

Fanin näkökulmasta Kantor kuuluu IFK:hon ilman muuta, mutta jos äijä muualle haluaa, niin menköön. Tilalle vain on saatava vähintään samantasoinen pakki ja mielellään vielä toinenkin osaava puolustaja. Toivottavasti The Pena on raahannut edes uskollisen faksinsa lomalle mukaan, jotta voi hoidella pelaajakauppoja tälläkin hetkellä.

Odotellaan virallisia vahvistuksia huhuille, pelätään pahinta, mutta myöskin toivotaan parasta.

Onneksi kuitenkin nuorten MM-kisat on Suomen osalta pelattu ja joukkueemme tärkein pelaaja palaa punapaitaan. Tervetuloa, Tuomo!
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti The G
За "Динамо" заявлен 25-летний рослый защитник Роберт Кантор (186 см - 85 кг), который играл за сборную Чехии на недавнем Кубке Балтики в Москве.
Последние 2 года он выступал за финский клуб ХИФК. За бело-голубых будет играть под номером 22.

Sanoo Dynomon sivut.

Eikös tuossa lue siis jotain, että 25-vuotias tsekki Robert Kantor liittyy Dynamoon. Kantor on edustanut HIFKiä 2 kautta. Kantor tulee kantamaan sinivalkoisten paitaa numero 22.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti The G
За "Динамо" заявлен 25-летний рослый защитник Роберт Кантор (186 см - 85 кг), который играл за сборную Чехии на недавнем Кубке Балтики в Москве.
Последние 2 года он выступал за финский клуб ХИФК. За бело-голубых будет играть под номером 22.

Sanoo Dynomon sivut.
Ja tuossahan lukee englanniksi että:

For the "dynamo" is declared 25- summer tall defender Robert Cantor (186 cm - 85 kg), who played for the team of Czechia on the recent goblet Of baltiki in Moscow.Last 2 years it spoke in favor of Finnish cloud/club KHIFK.For the whitish-blue it will play under number 22"

EDIT:JanJ ehti ensin
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Sorry - en huomannut että se oli käännetty jo.

My miss!
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Ei se toisaalta mene ihan noinkaan. Kun pelaaja ja seura ovat tehneet kaudelle sopparin, on se _molempia_ osapuolia sitova sopimus. Ei niistä sopimuksista voi päästää aina toista sopijapuolta noin vaan eroon toteamalla -ei ketään voi väkisin pitää-. Yhtälainen vastuu pitää olla aikuisella pelaajallakin oman puolensa hoitamisesta.

ps jokohan ne tsekin ja/tai Dynamon sivujen uutiset on käännetty? Mitähän niissä sitten uutisoitiin, kun esim päivämääristä tai jutun tarkemmasta sisällöstä ei ole puhuttu mitään?

Tietenkin sopimukset sitovat molempia osapuolia ja niistä on yritettävä pitää kiinni monin keinoin. Jos yhteisymmärrystä ei synny, ei myöskään pelaaja saa pelilupaa uuteen seuraansa ilman nykyisen seuransa suostumusta. Ei ole kuitenkaan joukkueen kannalta järkevää pitää vahvuudessa pelaajaa, joka on menettänyt kiinnostuksensa pelaamiseen ryhmässä. Parempi ratkaisu on lähes aina antaa pelaajan mennä, purkaa sopimus ja ottaa toiselta seuralta rahat pois kuin istuttaa pelaajaa jäähallin kahviossa kovalla palkalla. Samassa sarjassa pelaavaan samoista sijoituksista kilpailevaan seuraan ei tietenkään pelaajaa päästetä pelaamaan, jollei saada mielestään parempaa vastinetta takaisinpäin.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
PIHALLA OLLAAN

Viestin lähetti Canuck
mtv3.fi:

HIFK:n puheenjohtaja Harri Tuohimaa on hämillään uutisesta.

- Kuulin tänään sunnuntaina saman uutisen itsekin ensimmäistä kertaa. En osaa kommentoida asiaa siksi mitenkään. Toimitusjohtaja Pentti Matikainen on ollut joulusta saakka viettämässä talvilomaansa Euroopan rajojen ulkopuolella. Siksi häntä on ollut vaikea viime aikoina tavoittaa, kuittaa Tuohimaa tiedustelut Kantorin siirtouutisesta.

ei tuohimaa kiistä kantorin siirtoa...

Voidaanko olla tilanteesta noin pihalla? Todellakin huomioitavaa on, ettei Tuohimaa kiistä, vaan antaa epätoivoisen selityksen Penan kiinnisaamattomuudesta. Aivan varmana Pena on puhelinyhteyden päässä. Webbikamera kehiin ja Harri voi ihmetellä ruudusta The Pentin rusketusta. Animalille sen verran, että tässä on tullut "hiukan" epäluuloiseksi johdon tekemisistä. Tämä ei liity mitenkään vainoharhaisuuteen vaan kokemukseen.
 

Carlos

Jäsen
The Pena lomailee?

Uskooko joku että The Pena pitää oikeasti talvilomaa tähän aikaan vuodesta? Jos sanotaan että hän "viettää talvilomaansa euroopan ulkopuolella", minusta siinä sanotaan niin että "Pentti on matkustanut Venäjälle/Jenkkilään neuvotteluihin. Tämä on vain ovela salajuoni, jotta muut liigajohtajat eivät tule haistelemaan samoille apajille.

Ja Kantorin sopparista sen verran, että onhan mahdollista notta sopimus koskee ensi kautta. Tässä vaiheessahan monen pelaajan ensi kauden sopimukset tehdään, vaikka niitä ei saakaan julkistaa ennen kuin kausi on päättynyt. Venäjällä ja Tsekeissä ei taida olla vastaavia pykäliä.

Sen sijaan nuo lähteet jotka asiasta ovat uutisoineet, tuskin puhuvat palturia, eli joku totuus tässä on takana aivan taatusti.

Ja se jos RK on sanonut "pukukopissa" että "asiasta on puhuttu", niin minun mielestäni se kuulostaa kaikkea muuta kuin huhun kumoamiselta. Eihän pelaaja saa tietenkään asiaa julkistaa, mutta tuo ei ns. kuulostanut minusta ankan alasampumiselta. Eli eiköhän Roopertilla sopimus ole, mille ajanjaksolle, se on kokonaan toinen asia.

Toivotaan vain että tällä kertaa sitten pidetään mies vaikka väkisin, tai ainakin saadaan kunnon siirtorahat. Tuo Hifkin pelleily jossa sopimuksenalaisia kalliita pelaajia päästetään ilman velvoitteita muualle on mielestäni idioottimaisuuden huippu.
 

Kaunis-Jorma

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TheAnimal
Ehkä Penalla vaan sattuu olemaan tällä hetkellä muutakin tekemistä kuin vastailla median huhuiluihin ja siksi ei ole tarvettakaan olla kaikkien tavoitettavissa jatkuvasti. Sitä voi jokainen miettiä, että onko tarkoituksenmukaista jatkuvasti kertoa eri henkilöiden koordinaatit yms. vai voisiko se olla jopa haitallista.

Eikös se ollut Tuohimaa, joka ei Penaa tavoittanut. Luulisi, että seuran sisällä sadaan tarvittessa Pena kiinni. Minusta kannattaisi oikoa mahdollisia vääriä tietoja, jos niitä on liikkellä. Ei kai ole seurankaan etu, jos kaikenmaailman paikaansa pitämättömiä huhuja on liikkellä. Lisäksi on omituista, että Ape tietää ettei siirtoa ole tapahtumassa mutta Tuohimaa ei.

Tuntuu kuitenkin oudolta, että siirto on julkaistu mutta kaveri se vaan pelailee punanutuissa. Olisko mahdollisesti kyseessä ensikauden siirrosta ( tai sitten jopa Moskovassa on osattu ennakoida, että HIFK aloittaa kohtapuoliin kesäloman =) ) ? Vai voisiko mahdollinen vaihtokauppa koskea jotain sellaista pelaajaa, joka esiintyi viime yönä eräässä loppuottelussa (ei tosin löytynyt kuin muuaan 8 OVECHKIN Alexander 17.09.85 F R 184 85 Dynamo Moskva) ?
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai kannattaa muka sopimus purkaa

Sekä matikaisen suusta (Stepanekin tapaus) että täältä JA:sta kuulee toistuvasti perustelua: "ei kannata pitää miestä, joka haluaa muualle." Tämä on milestäni kuitenkin todella lyhytnäköistä ajattelua. Aikanaan Pena päästi S:n lähtemään rahan perässä muualle ja teki mielestäni TODELLA TYPERÄSTI. Pena antoi agenteille signaalin, että IFK:n rosterissa olevat sopimuksenalaiset pelaajat ovat vapaata kauppatavaraa. Agentin ei tarvitse kun saada ulkomailta rahakas tarjous pelaajalle, niin IFK päästää miehen menemän. Juuri tätä luulen Urkurin tapauksessa yritettävän. Agentti on aikansa kuluksi myynyt Robertin Dynamoon eikä varmaan ole vaivautunut kertomaan vielä IFK:lle. Agentti on ihan hyvin voinut saada Dynamonkin vakuuttuneeksi, että juttu on selvä ja innokas webmaster on asian uutisoinut. Jos nyt käy niin, että Urkurin annetaan mennä, ollaan lähellä tilannetta, jossa IFK:n pelaajista tulee vapaata riistaa: Tottakai agentin kannatta kokeilla kepillä jäätä ja myydä IFK:n pelaajia ympäri maailmaa, jos siihen annetaan mahdollisuus. Rahaa voi varmasti tehdä kivasti.

Toki epäonnistuneita pelaajia voidaan myydä/vapauttaa, koska se on molemminpuolinen etu, mutta tärkeän runkopelaajan tapauksessa ei missään nimessä ainakaan, jos seura ei tee aloitetta. Mies vaikka myymään nakkeja halin edustalle, jos alkaa kiukuttelemaan. Agenteille on annettava viesti, että sopimuksen alaisten pelaajien kaupittelu on ajan haaskausta.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti TheAnimal



Anna tulla kymmenen kotimaista huippupakkia joiden tiedät olevan saatavilla ilman kohtuuttomia uhrauksia. Ihan nimiä, niin nähdään kuka puhuu paskaa ja kuka ei. En pidä kymmentäkään vielä kovin suurena määränä, joten tuon ei pitäisi olla temppu eikä mikään, jos ne eivät oikeasti olekaan kortilla.

Muuta osaa tekstistäsi ei jaksa kommentoida, koska tekstistäsi ei saa edes selvää siitä kuka on mitäkin kirjoittanut.

Kuka täällä kymmenestä pakista puhunut? Kirjoitin, että vähissä on (sen osan editoit tietenkin pois), mutta siirtoja tulee tapahtumaan. Sen tulet itsekin huomaan tämän kuun aikana. Ja uhrauksia joutuu tekemään, jos haluaa menestyä. Eikä HIFK 10 pakkia tarvitse, 1-2 riittää. Ellei pelaajapajatso tyhjene vielä enempää.

Ei ole kovin hyvä HIFK:n imu siirtomarkkinoilla. Vahvistuksia ei saada hankittua, koska joukkue ei taistele mestaruudesta ja nykyisetkin pelaajat tuntuvat karkaavan. Onhan se varmasti vaikeaa hankkia pelaajia seuroista jotka jäävät pleijareiden ulkopuolelle, kun sinne pääsy ei meilläkään ole varmaa.

Et kommentoi, koska et halua etkä pysty. Muutenkin tapasi keskustella on mediasta matkittu, missä irroitetaan yksittäisiä lauseita kokonaisuudesta ja yrität viedä huomion muualle takertumalla ja johdattamalla keskustelua joihinkin toisarvoisiin pikkuseikkoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös