Risto Dufvalle potkut?

  • 268 605
  • 1 233

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ja sä meinaat että oli Dufvalta epäonnistunut kausi kun ei viime kaudella onnistunut nostamaan valmiiksi rapakuntoista ja paskasti kasattua Tapparaa poffeihin?

"Kenkää" Jypistä ja Tapparassa ei mitään aikaiseksi. Ei ihan putkeen mennyt viime kausi. Täksi kaudeksi haalinut luottopelaajiaan Lukkoon. Homma meni heillä reisille ja lopuista voidaan sanoa, että muutama junnu onnistui muut ei. Säälipaikka ei ole mikään meriitti eli ei ihan putkeen ole mennyt tämäkään kausi. Kyllä mä näen, että RD on laskusuhdanteessa ja pakko saada homma käännetyksi tai valmentajaura loppuu hyvinkin pian.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
"Kenkää" Jypistä ja...

Laskepa piruuttasi montako sellaista valmentajaa loytyy, jotka eivat jossakin uransa vaiheessa olisi saaneet "kenkaa"..? Joko kesken kauden tai kauden loputtua kesken sopimuskautta. Kengittaminen kuuluu sen ammatin toimenkuvaan, ja kohta ollaan taas jonkun uuden liigajoukkueen ruorissa.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Me ei edelleenkään tiedetä totuutta jääkiekkojoukkueen johtamisesta/pelaajahankinnoista. Se mitä julkisuuteen kerrotaan ja mikä on totuus eivät läheskään aina kulje käsi kädessä. Mikä oli minkäkin valmentajan siunaama hankinta/jatkosopimus, kuka käski peluuttaa ketäkin, onko kenenkin käsketty pelaamaan milläkin tavalla tai mitä loukkaantumisia löytyy taustalta ym. Eihän vasta valittu valmentaja voi ruveta sanomaan, että toi pelaa, koska ei saatu mun haluamaa pelaajaa tai, että otettiin toi, kun ei muita löytynyt, vaan hänen on vakuuteltava tyytyväisyyttään joukkueeseen. Väitän, että jääkiekossa jaetaan julkisuuteen muunneltua totuutta vielä enemmän, kuin oletetaan. Tästä konkreettinen esimerkki on case Norlund.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Laskepa piruuttasi montako sellaista valmentajaa loytyy, jotka eivat jossakin uransa vaiheessa olisi saaneet "kenkaa"..? Joko kesken kauden tai kauden loputtua kesken sopimuskautta. Kengittaminen kuuluu sen ammatin toimenkuvaan, ja kohta ollaan taas jonkun uuden liigajoukkueen ruorissa.

Minä kun luulin, että potkujen saaminen on epäonnistumista työssään. Näemmä se onkin meriitti. Käsi ylös, ymmärsin väärin.
 
HokiHero

Jäsen
Tämä Lukon kyntäminen saa jopa KalPa-fanin positiivisemmalle mielelle, vaikka keväisin se hyvin vaikeaa onkin.
Kun olen muutamia pelejä nyt keväällä seurannut niin on käynyt sääliksi Azevedoa, joka koittaa yksinään vetää joukkuetta eteenpäin. Vaikka rosteri ei ollut syksyllä erityisen hyvä niin kyllä Strakan ja Jurcinan kanssa sen pitäis riittää parempaan peliin. Tuntuu että onnistujien ja alisuorittajien/paikallaan junnaajien suhde on huono ja kyllähän silloin valmentaja saa katsoa peiliin. Vielä jotenkin käsittämätön kommentti Dufvalta tuosta kesälomasta. Oli se sitten fakta tai ei niin kyllä tuollainen asenne saisi oman veren kiehumaan.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Minä kun luulin, että potkujen saaminen on epäonnistumista työssään. Näemmä se onkin meriitti. Käsi ylös, ymmärsin väärin.

Anteeksi että sekaannun, mutta noinhan sen voisi yksinkertaistaa. Kuitenkin valmentajan homma noin yleisestikin saattaa katketa muistakin syistä kuin suoranaisesta epäonnistumisesta kuten on nähty.

Joidenkin jääkiekon valmennuksessa paljon saavuttaneiden mukaan viimeinen askel huippu koutsiksi otetaan ensimmäisten potkujen jälkeen kun pysähdytään ja itsetutkiskelun kautta noustaan takaisin saavuttamaan jotakin.

Vaikea on uskoa että Risto Dufvan eväät olisi syöty tai aika olisi ajanut taitavan valmentajan ohi. Potkuja en kyllä lähtisi antamaan.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Anteeksi että sekaannun, mutta noinhan sen voisi yksinkertaistaa. Kuitenkin valmentajan homma noin yleisestikin saattaa katketa muistakin syistä kuin suoranaisesta epäonnistumisesta kuten on nähty.

Näin on. Ja Lukon tämä kausi osoittaa, että valmentajan homma jatkuu ja jatkuu, vaikka tämä on täysin epäonnistunut työssään. Luulisi, että Lukkoon olisi tulossa pitkä jono valmentajia, koska tarjolla on muhkea tili, lyhyt kausi ja varma työpaikka suorituksista huolimatta.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Kenkää" Jypistä ja Tapparassa ei mitään aikaiseksi. Ei ihan putkeen mennyt viime kausi. Täksi kaudeksi haalinut luottopelaajiaan Lukkoon.
Kenkää tuli/erosi itse Jypistä pääasiassa koska on vittumainen työkaveri, ei huono valmentaja sillä muuten Jyp tuskin olisi voittanut mestaruutta eronkaan jälkeen. Ja viime kauden Tapparasta nyt ei olis edes Scotty Bowman saanut mestaria. Dufvan tehtävä Tapparassa oli välttää karsinnat ja onnistui siinä, eikö..?
 
Mdawg

Mikäs sen tehtävä Lukossa sitten oli / on? Voitaneen sanoa, että välitavoite (6. sija ja 100 pistettä) on ainakin mennyt ihan vituilleen ja jatkokaan ei näytä kovin lupaavalta.

Tosin jos se Dufvan tehtävä on vaikka hallituksen puolesta määritelty "karsintojen välttäminen" niin ei siinä sitten mitään. Pitää kai lähteä torille, koska ne vältettiin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kenkää tuli/erosi itse Jypistä pääasiassa koska on vittumainen työkaveri, ei huono valmentaja sillä muuten Jyp tuskin olisi voittanut mestaruutta eronkaan jälkeen. Ja viime kauden Tapparasta nyt ei olis edes Scotty Bowman saanut mestaria. Dufvan tehtävä Tapparassa oli välttää karsinnat ja onnistui siinä, eikö..?

Hain tuolta vanhasta ketjusta oheisen viestin, faktat aina faktoina. :)

Saatiin paras mahdollinen vaihtoehto vetämään tämä lyhyt projekti loppuun joten täytyy olla tyytyväinen hallituksen ja Leinosen toimenpiteisiin. Paljon on tullut annettua kritiikkiä mutta nyt on krediittien aika.

Dufva myönsi 957:lla että olivat pohtineet Summasen kanssa sellaista kuviota jossa olisivat ulkomailta tulleen tarjouksen myötä lähteneet yhdessä valmentamaan, ja samaa pohdittiin myös Tapparan suhteen. Oma epäilyni on että myös taloudelliset seikat olivat vaikuttamassa siihen että tätä skenaariota ei nyt nähty. Loppujen lopuksi, ihan hyvä näin.

Samassa haastattelussa käytiin läpi Dufvan ja kapteeniston tavoitteet tälle kaudelle, realistisesti haetaan sijaa 10 ja kaiken mennessä yläkanttiin suoraa pudotuspelipaikkaa kuuden joukossa.

Ei sitten muuta kuin odottelemaan että Tapparaa aletaan vihata ja moittia tylsästä pelisysteemistä Jatkoajassa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin se tarkoittaa myös voittoja.

Edit:

Risto Dufva - Tapparan pt 2012

"Tapparan ainoa ajatus kiekollisena oli roiskaista kiekko ensin keskialueelle ja sieltä roiskaista se päätyyn. Viidessä kuukaudessa ei tapahtunut juuri lainkaan edistystä. Eikö todella valmentajalta voi vaatia enempää, vaikka materiaali oli mitä oli?"

Jotenkin kuulostaa kovin tutulta? :)
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Risto Dufva - Tapparan pt 2012

"Tapparan ainoa ajatus kiekollisena oli roiskaista kiekko ensin keskialueelle ja sieltä roiskaista se päätyyn. Viidessä kuukaudessa ei tapahtunut juuri lainkaan edistystä. Eikö todella valmentajalta voi vaatia enempää, vaikka materiaali oli mitä oli?"

Jotenkin kuulostaa kovin tutulta? :)

Valitettavast duffa on saanut tuon Lukossa koko kauden aikana toteutettua vasta puoleen väliin. Eli kiekko roiskaistaan keskialueelle. Ehkä joka viides kerta se saadaan siitä sitten roiskaistua toiseen päätyyn.

Toki erittäin yksinkertainen pelitapa, joten ei vaadi pelaajilta hirveästi lahjoja. Ehkä sen takia rosterikin on mitä on.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Itse oletin että pystysuunnan kiekossa lähdetään erittäin nopeasti liikkeelle omista ja helpoilla syötöillä saadaan koko kentällinen mukaan hyökkäykseen, kun vastustaja ei ole ehtinyt organisoitua puolustukseen. Kuinka väärässä olinkaan. Pystysuunnan kiekko on ilmeisesti että kiekko koitetaan saada vastustajan päätyyn mahdollisimman nopeasti (eli roiskaisu, aivan sama onko pitkä vai ei, silti kiekko on nopeasti toisessa päässä)
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Potkujen taustalla voi olla myös muut kuin pelilliset syyt. Summanen on varmaan tästä paras esimerkki. Ei tuo Ristokaan mikä velikulta ole ja tuskin Rajala & kumpp. Kuitenkin pistää miettimään, että Jypissä meni sukset ristiin. Voi olla, että nytkin on erimielisyyttä mutta kyllä pelikin on ihan kuraa.

Unettomia öitä en vietä jos RD saa potkut. Aiemmin kirjoittelin, että mennään näillä vaan ensikausikin. Ei päästä kuittailemaan hätäilystä ja kyllä voimme tehdä johtopäätöksiä 60 ottelun jälkeen ilman, että sekään olisi hätäilyä.

Saas nähdä mikä se imu Lukkoon on. Nyt vaikuttaa, että väkeä lähtee ovista ja ikkunoista.
 
Raato55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Minnesota wild
Saanko esittää tällaisen mielipide kysymyksen, jes saan! Tämä seuraava ajatusleikki ei tietenkään toteudu, mutta Jos kävisi niin, että RD johdattaisi Lukon aina mestaruuteen asti, niin kuinkamonen kelkka siinä kohtaa kääntyisi ympäri ja olisiko edelleen potkittava pellolle vai annettaisiinko valmentaa sopimus loppuun?! Itse olen vaan saanut Ristosta niin vastenmielisen kuvan, että olisin mestaruudesta huolimatta innoissaan jos jo ensikaudella olisikin vaikka joku Jarno Pikkarainen valmentajana
 
Mestaruus ei muuta epämiellyttävää ihmistä miellyttäväksi tai ällöttävää pelitapaa katsottavaksi.

Mestaruudesta huolimatta olen erittäin innoissani, vaikka ensi kaudella penkin takana olisi ketä tahansa, poislukien rd.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jeesus mitä juttuja täällä taas pyörii. Edellisestä mestaruudesta on vittu 50 vuotta ja jengi vaan vaihtelee valmentajaa, vaikka se toinen tulisi...
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Saanko esittää tällaisen mielipide kysymyksen, jes saan! Tämä seuraava ajatusleikki ei tietenkään toteudu, mutta Jos kävisi niin, että RD johdattaisi Lukon aina mestaruuteen asti, niin kuinkamonen kelkka siinä kohtaa kääntyisi ympäri ja olisiko edelleen potkittava pellolle vai annettaisiinko valmentaa sopimus loppuun?! Itse olen vaan saanut Ristosta niin vastenmielisen kuvan, että olisin mestaruudesta huolimatta innoissaan jos jo ensikaudella olisikin vaikka joku Jarno Pikkarainen valmentajana

Tulos ratkaisee. Aivan sama kuka on penkin takana ja millaista peli on jos tulee tulosta. Mutta on tuo peli ihan infernaalista seurattavaa, kun tulosta ei tule. Se tunne mikä hiipii puseroon hävityn pelin jälkeen on sanoin kuvaamatonta. Kolme pistettä lämmittää uskomattoman paljon.
 
Raato55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Minnesota wild
Rommelilla on uimalakki kireellä? No, tiedät varmaan itsekkin, ettei näin tule tapahtumaan! Kunhan kysyin. Nyt on tilanne: 2 antais potkut ja 1 ei
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma mileipiteeni Dufvan jatkoon suhteen menee jotenkin näin. Jos kahdeksan joukkoon tällä kaudella päästään ja pelataan puolivälierät miehekkäästi, niin mun puolesta jatkakoot myös ensi kaudella. Jos tiputaan sääleistä viimeaikoina nähdyillä otteilla, on vakavan mietinnän paikka, Dufvalla ja puuhastelijoilla molemmilla.

Viimeisissä n. 10:ssä pleissä nähty paska ei ainakaan saa enää jatkua, koskaan, ikinä.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Rommelilla on uimalakki kireellä? No, tiedät varmaan itsekkin, ettei näin tule tapahtumaan! Kunhan kysyin. Nyt on tilanne: 2 antais potkut ja 1 ei

Ei suinkaan. Kenties pitkä ja tuuhea tukka vähän kiristää. =)

Silti vaan hieman huvittaa tällaiseen kestomenestymättömyyteen tottunutta.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos Dufva ensi kaudella jatkaa ja itse kotiuduin täältä sivistyksen kehdosta takaisin kuppaiseen kalastajakylään, niin korkeintaan firman lipuilla saatan mennä pelejä katsomaan itse en lippuja tai kausareita osta. Vaikka en kotiutuisi, niin mitään kanavapakettia en hommaa. Kiitti, mulle riitti.

Tärkeitä asioita mitä olen oppinut tällä kaudella:
- peliä ei ole pakko katsoa (olisiko ollut 45 ensinmäistä peliä mitkä katsoin, nyt on jäänyt yksi katsomatta jo).
- telkkarista voi vaihtaa kanavan vaikka Lukon peli olisi kesken.
- jääkiekko voi olla helvetin tylsää seurattavaa, se ei riitä että Lukko pelaa tylsää kiekkoa, mutta vastustajankin kannattaa pelata tukkien keskialue Lukkoa vastaan, joka takaa ihanan elämyksen kotisohvalle.

varataan vielä muutosoikeus jos peli sattuisi muuttumaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä tuollainen passiivisuus on myrkkyä kotiyleisölle. Edes tappioasemassa karvausta ei nosteta, vaan pudotaan tutusti siniselle odottamaan vastustajan hyökkäystä. Karmeaa katsella tuollaista.
 
1963

Oli todella hienoa nähdä Äijänsuon yleisömäärä. Katsojat äänestävät nyt jaloillaan RD:n ulos. Tuote ei yksinkertaisesti kiinnosta, jos RD on penkin takana. Kyseessä on valtakunnan vastenmielisin valmentaja ja Lukon peliesitykset täysin ala-arvoisia. Yleisö on ymmärtänyt miten asioihin voi vaikuttaa.
 
Eino_Mies

Myös torstaina Oulussa jäätiin huomattavasti jälkeen runkosarjan yleisömääristä. Minkä vuoksi siellä kansa äänesti jaloillaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös