Mainos

Risto Dufva Jokereiden päävalmentajaksi

  • 80 936
  • 511

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensinnäkin se todellinen muutos Jokereissa näkyy tuossa 1-2 kk päästä. Vuorokaudessa ei kukaan tee mitään todellisia muutoksia. Nyt nähty muutos on enemmänkin mentaalista, vai meinaatko, että yhdellä reenillä saadaan aikaan joku pysyvä muutos?
Ei kyse ole "reenistä" vaan taktisesta muutoksesta, jotka näkyi jo tänään reilulla kädellä ennen kaikkea puolustamisessa.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensinnäkin se todellinen muutos Jokereissa näkyy tuossa 1-2 kk päästä. Vuorokaudessa ei kukaan tee mitään todellisia muutoksia. Nyt nähty muutos on enemmänkin mentaalista, vai meinaatko, että yhdellä reenillä saadaan aikaan joku pysyvä muutos? Lisäksi RD voi hyvinkin olla piristävä hahmo jonkun aikaa, mutta jossain kohtaa se uutuuden viehätys muuttuu arjeksi. Enhän minä tässä edes ole varmuudella julistamassa Jokereille ikävää loppua tähän kauteen. Mutta sellainen kutina minulla on, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu. Kai tämän nyt keskustelupalstalla voi esiin tuoda. Lällätelkää sitten kauden päätteeksi, mikäli aihetta on. Toivon teille kyllä kaikkea hyvää, koska Jokerit on suurin syy siihen, että karsinnat ovat taas olemassa (Suosikkijoukkueeni ovat olleet tuossa varmaan 20 vuotta)

Minä olen kyllä alasarjakiekkoakin vilkuillut. Vilkuilitteko te KHL:ssä? Ja nyt varmaan vähän enemmänkin, kun sarja on auki. Olen täällä jatkoajassa kirjoitellut avoimen sarjan puolesta varmaan vuodesta 2002 lähtien. Ei tämä minulle ole mikään tuntematon maailma.
No ei tietenkään kukaan uutta pelillistä strategiaa päivässä tee. Tosin väärä ukko ei tee sitä koskaan. Todellinen muutos henkisellä tasolla nähtiin tänään. Kertaakaan en reilun vuoden ainaka ole Jokereilta nähnyt noin vakaata peliä. Tänä iltana ukot oli rinta kaarella täynnä itse luottamusta voittamassa peliä. Ei kai tuolla pelaajissa ole yhtään, joka kuvittelisi jokaisen päivän olevan helvetin kivoja. Pelaajilta vaaditaan paljon ja pärjääminen tuo uskoa siihen vitutukseen, mitä arki yleensä on vaativissa hommissa. Mä olen ihan liian vanha lällättelemään, enkä usko siihen vieläkään alkavani. Jos menee vituiksi RD:n kanssa, niin sitten menee. Ilman koutsin vaihtoa olisi mennyt varmasti.

Minua ei tarvitse teititellä. En vilkuillut suomalaista jääkiekkoa ollenkaan Jokerien lähdettyä Liigasta pois. En seuroja, en maajoukkuetta en mitään. NHL matseja katselin ihan urheilun vuoksi.

Ei tämä niin kauhian vakavaa ole kuitenkaan.
 

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensinnäkin se todellinen muutos Jokereissa näkyy tuossa 1-2 kk päästä. Vuorokaudessa ei kukaan tee mitään todellisia muutoksia. Nyt nähty muutos on enemmänkin mentaalista, vai meinaatko, että yhdellä reenillä saadaan aikaan joku pysyvä muutos?

Aravirta pisti Haapakosken kenkimisen jälkeen Kärppien oman pään avaukset ja hyökkäyksiin lähdöt yksissä treeneissä kuntoon. Lisäksi täytyy mainita tämä varsin ansiokas kommentti:

Oli miten oli niin tähtäin on urheilullisesti oikeasti nostettu sarjanousua vastaavalle tasolle. Odotan Dufvan tuovan Jokereihin ennen kaikkea pelillisesti rakenteen kaikkiin pelin osa-alueisiin.

Juuri tätä Dufva Jokereihin tuo. Pelillistä rakennetta kaikkeen. Osa siitä tulee nopeastikin, eikä vaadi mitään kuukautta tai kahta, osa vaatii enemmän aikaa. Ja iso osa siitä on sitä, että selittää pelaajille mitä niiden pitää tehdä ja minne mennä kiekottomina. Dufva on tarpeeksi professori tietääkseen siitä osastosta apaut kaiken, siinä missä nuo tiimissä olevat kakkoskoutsit eivät tiedä, vaikka Martikainen olis mikä divarin vuoden valmentaja edelliskaudelta.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osa siitä tulee nopeastikin, eikä vaadi mitään kuukautta tai kahta, osa vaatii enemmän aikaa.
Tämä. Se perkeleen lampunjalan hiominen, prosessi, annetaan aikaa -huttu loppui kerrasta jo osassa asioita. Tuli fiilis kun joku olisi laittanut valot päälle, että tältä tämän pitää tuolla rosterilla näyttää.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Meijän Risto

Konkariluotsi myönsi itsekin jännittäneensä ottelua. Valmennusura SM-liigassa kun päättyi viime kevääseen.
Olin virittäytynyt. Turha sitä kieltää. Olisin väärä ukko tähän, jos näin ei olisi. Vanha sotaratsu kun haistoi ruudinkäryn, alkoi se hirnahdella itsekin, kiekkofilosofi sanaili.
 

Korhonen96

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Olihan pelillinen muutos lauantaihin iso.
Jopa hämmentävän iso.
Jokerit pelasi hyvinkin perinteistä meidän peliä.
Joukkue oli jatkuvasti puolustusvalmis ja oli erikoista nähdä, miten ikään kuin selkäytimestä turhat pinchaukset jätettiin pois. Tuton vahvaan kiekkokontrolliin ja volttilähtöihin oli löydetty heti lääke ja Jokereiden keskialue oli täysin tukossa.

Omissa tiivis viisikkopeli ja oli kiva huomata kuinka helppoa pakeilla oli pelata.
Esimerkkinä Salmeja ja Tuomola uivat kuin lohet kemijoessa (silloin aikanaan).
Jokerit oli myös äärimmäisen sitoutuneita, peli oli kokonaisvaltaisesti hyvällä tasolla.
Pidin Jonne Virtasen pelillisistä ideoista ja siitä kuinka joukkue virittäytyi loppuunsa asti pelityylilleen uskollisena. Tänään se ei vain riittänyt.
Kokonaisuudessaan oltiin hyvin tehokkaita ja sitoutuneita. Pidin suorituksesta. Meidän peliä Helsingin Jokereissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Eilen pelattiin mies miestä vastaan ja tänään pelattiin aluetta. Ero oli mykistävä.
Mä toivoisin näkeväni Jokereilta variaatiota tässä. Kun vastustaja luulee hyökkäävänsä aluetta puolustavaa jengiä vastaan, niin tuleekin miespuolustus ja sitten toisinpäin.

Mikähän lienee Liigassa vallitseva trendi? NHL:ssä valtaosa vetää aluetta kai.
 

JokerMaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
RD:n koppipuheet matsin jälkeen. Kannustava ja rauhallinen, jopa isällinen ote joukkueeseen jotenkin huokui jo tuosta. Pieni nyanssi, mutta videolla näkyy kuinka pelaajat kuuntelevat Dufvaa tarkasti vrt. Määtän koppipuhevideoissa näkyi usein kuinka pelaajat touhuavat omiaan ja keskittyminen on muualla kun Tero puhuu.
 

rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä ainakin itse näen Riston todella hyvänä vaihtoehtona nostamaan Jokerit Liigaan. En välttämättä sano, että Määttä olisi erityisen huono valmentaja, mutta RD:llä on paljon enemmän kokemusta ja pelaajien on varmasti paljon helpompi luottaa Ristoon. Täysi ammattilainen jokaisesta näkökulmasta katsottuna.

Ei RD varmaan peluuta mitään Suomen vauhdikkainta lätkää, mutta rehellisesti kiinnostaako ketään Jokeri fania vittuakaan jos sillä kuitenkin tulee tulosta, en usko. Liigaan noustaessa kuitenkin rosteri vaihtuu lähes kokonaan niin siinä on sitten hyvä sauma miettiä pelityyliä jos sitä haluaa muuttaa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ei tämä niin kauhian vakavaa ole kuitenkaan.
Tässäpä kaikki oleellinen. Tsemppiä kauteen!

Aravirta pisti Haapakosken kenkimisen jälkeen Kärppien oman pään avaukset ja hyökkäyksiin lähdöt yksissä treeneissä kuntoon. Lisäksi täytyy mainita tämä varsin ansiokas kommentti:

No tässäpä hyvä esimerkki myös siitä, kun se arki korvaa sen alkuhuuman. Tuo kausihan oli sitten lopulta aika taaperrusta loppuun asti.

Kaikella rakkaudella toivon hyvää kautta. En peru sanojani, mutta eiköhän tämä nyt tällä erää riitä. Mielenkiinnolla seuraan teidän kautta taustalla. Vaikka veikkaan sitten mitä tahansa, niin toivotan onnea teidän kaudelle. Se ei ole teiltä pois, jos minä en usko RD:hen, eikä se ole minulta pois, jos te uskotte. Peace
 
Viimeksi muokattu:

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Facebookissa ainakin oli Risto Dufvan koppipuhe. En tiedä miten näkyy, kun aika huono näiden linkkien kanssa.
Linkki vie Jokereiden Facebook sivulle.

Mainiota, kiitos. Tuossa linkki muillekin. Edit: jahas, linkkiä jakeli vähän jokainen.

Kyllä pitää allekirjoittaa JokerMakerin näkemys koppipuheista. Kun pelaajat ovat naama säpissä ja katse puhujassa, se tietää vain hyviä asioita.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
RD:n koppipuheet matsin jälkeen. Kannustava ja rauhallinen, jopa isällinen ote joukkueeseen jotenkin huokui jo tuosta. Pieni nyanssi, mutta videolla näkyy kuinka pelaajat kuuntelevat Dufvaa tarkasti vrt. Määtän koppipuhevideoissa näkyi usein kuinka pelaajat touhuavat omiaan ja keskittyminen on muualla kun Tero puhuu.
Joillain vaan on auktoriteettia. Lisäksi RD on erittäin viihdyttävä tyyppi jota jaksaa kuunnella mielenkiinnolla.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
RD:n koppipuheet matsin jälkeen. Kannustava ja rauhallinen, jopa isällinen ote joukkueeseen jotenkin huokui jo tuosta. Pieni nyanssi, mutta videolla näkyy kuinka pelaajat kuuntelevat Dufvaa tarkasti vrt. Määtän koppipuhevideoissa näkyi usein kuinka pelaajat touhuavat omiaan ja keskittyminen on muualla kun Tero puhuu.
Ero karismassa ja uskottavuudessa Määttään kuin yöllä ja päivällä. Innolla odotan miltä Dufva-kiekko näyttää noin kuukauden päästä kun on päässyt kunnolla jengiin sisään!
 

Satanelonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensimmäisen kerran Jokereiden uuden tulemisen jälkeen minulla on levollinen olo. Tärkein palanen on nyt palkattu – henkilö, johon luotetaan, kun hän puuttuu esimerkiksi pelaajahankintojen tarpeisiin. RD tietää tarkalleen, missä kunnossa joukkueen on oltava, jotta nousu olisi edes teoriassa mahdollista.

Nyt edetään maltillisesti mutta määrätietoisesti. Hyvä tästä tulee.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensimmäisen kerran Jokereiden uuden tulemisen jälkeen minulla on levollinen olo. Tärkein palanen on nyt palkattu – henkilö, johon luotetaan, kun hän puuttuu esimerkiksi pelaajahankintojen tarpeisiin. RD tietää tarkalleen, missä kunnossa joukkueen on oltava, jotta nousu olisi edes teoriassa mahdollista.

Nyt edetään maltillisesti mutta määrätietoisesti. Hyvä tästä tulee.
Olen kyllä täysin samaa mieltä. Nyt meillä on kopissa valmentaja jota kuunnellaan. Turvallinen olo täällä.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä toivoisin näkeväni Jokereilta variaatiota tässä. Kun vastustaja luulee hyökkäävänsä aluetta puolustavaa jengiä vastaan, niin tuleekin miespuolustus ja sitten toisinpäin.
Ainakin seuraavat 10 peliä eri. Nyt ensin lähelle selkäydintä tämä tapa puolustaa. Tämä on se mitä Jokerit ottaa karsinnassa vastaan.

Noin muutoin puolustamisen osalta Forsblom-Salmela veti (silmätestillä) aivan karmeaa kuormaa alivoimalla ja hyvin pelasivat. Tarvitaan 3.vastaavan profiilin ja mieluusti kovaluisempikin kaveri sisään.
 

C14H18N2O5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ottelurapsasta RD:n kommentit eilisen jälkeen;

Ensimmäistä kertaa Jokereiden penkinpäässä ollut Risto Dufva oli syystäkin tyytyväinen joukkueen esitykseen.

- Miellytti peli-ilme ja ote kaiken kaikkiaan. Tämä oli tietenkin spesiaali päivä meille – Vallen paluuottelu, ja se selkeästi energisoi meitä.

- Pitää erikseen sanoa siitä, että tulin tänne auttamaan joukkuetta ja valmennusta. En sen takia, että joukkuetta on valmennettu huonosti. Tästä ottelusta kuuluu kaikki kunnia pelaajille ja valmennusryhmälle, jota olen saanut täydentää, Dufva jatkaa.

Dufva myöntää, että joukkue ei ollut niin ylivoimainen vastustajaan nähden kuin mitä numerot antoivat ymmärtää.

- Olimme tehokkaita oikeissa hetkissä, joten numerot hieman valehtelevat. En toki koe, ettemmekö olisi ansainneet voittoa – kaikkea muuta. Hyvä startti meiltä, Dufva päättää.

Keskimmäinen kohta tossa paistaa eniten silmiin. Toi miten uimalakki kommentoi sitä, että miksi tuli ja mitä tekemään. Jotenkin tosta(kin) vaan huokuu se, että nyt vaan tuotiin lisää kokemusta ja näkemystä, jotta nuori (uusi) seura ja joukkue saa parhaat mahdolliset eväät saavuttaa kauden kaks tavotetta.

Oispa jo perjantai...
 

hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mainoskatkotkin voidaan hyödyntää muuhunkin, kuin hartsportin purskutteluun.
Monestakin asiasta olin eilen iloinen, mutta etenkin tästä.
 

Liitteet

  • ärdee.jpg
    ärdee.jpg
    257,5 KB · kertaa luettu: 264
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, JFC
Mainoskatkotkin voidaan hyödyntää muuhunkin, kuin hartsportin purskutteluun.
Monestakin asiasta olin eilen iloinen, mutta etenkin tästä.
Tätä tapahtu joka katkolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös